Olemme olleet avioliitossa 20v. Lapsia kaksi joista toinen asuu omillaan ja toinen kotona. Olen alkanut miettimään että mieheni inhoaa vartaloani ja seksiä kanssani . Minussa toki näkyy että olen lapsia tehnyt eli arpia mahassa , laihuttanut paljon eli mahakin roikkuu jo ei nyt kuitenkaan polvissa, isot rintani ovat tyhjentyneet laihdutuksen myötä joten nekin roikkuvat. Ilmeisesti kuvotan miestäni niin paljon ettei hän halua seksiä. Jos hän esim. näkee minut alasti niin huomaan miten hän keksii jotain ihan muuta tekemistä ettei vaan katso minua ja roikkuvia paikkojani. Joskus saan seksiä mutta se on se yksi kerta ja nopeasti sekin ja n. kerran puoleen vuoteen jos sitäkään. Itse olen vihdoinkin alkanut päästä sinuksi kroppani kanssa onhan jo ikääkin joten tuo mieheni käytös ei kyllä auta asiaa lainkaan.
Inhoaako mieheni vartaloani
235
11007
Vastaukset
- Anonyymi
Mä en tiedä oikiastaan tulisko tuosa kohti mietittyä et miks toinen ei halua seksiä ennemminkin ehkä sitä että onko toinen koskaan rakastanut kaikilla meillä kun vartalo vanhetessa muuttuu tuskin miehesikään vartalo on samannäköinen kuin silloin 20:t vuotta si
- Anonyymi
Nimenomaan.. Myös miehet voivat katsoa peiliin. Vaikka eivät ole synnyttäneet, alkaa iho roikkua, veltostua, mies tissit tulevat, kaksoisleuka ja kaljuuntuminen... Se on tämän elämän kulku. Nuoria emme ikuisesti ole, et edes sinä nuori lukija, joka luulet sitä olevasi... Jos aloittajan mies ei halua seksiä, voi syy löytyä jostain muustakin. Onko haluttomuutta, miesten testot alkaa laskea kolmenkympin jälkeen, muita syitä en lähde arvailemaan.. Vielä todettakoon, ettei mikään ole minusta kauniimpaa kuin kaksi vanhusta, elämän ilot, surut, rypyt ja naurut yhdistänyttä..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Minusta kenenkään ei tarvitse katsoa peiliin vain arvostelijat ja peiliin katsomiseen kehottavat.

Millä mies estää vanhenemisen? Elämäntavat, kyllä! Ei paljon muuta keinoa. Entä millä estää kaljuuntumisen? Kampaa sivuilta?
- Anonyymi
Vai kävisikö miehesi vieraissa, se on nykyään tosi yleistä ja lähes sallittua. Katsoppa ihan huvikseen jos miehelläsi on ilmoitus yhdellä suurimmista pettämissivustoista eli http://www.panemua.net
Ja toisaalta sieltä varmaan löytyy sullekin seuraa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai kävisikö miehesi vieraissa, se on nykyään tosi yleistä ja lähes sallittua. Katsoppa ihan huvikseen jos miehelläsi on ilmoitus yhdellä suurimmista pettämissivustoista eli http://www.panemua.net
Ja toisaalta sieltä varmaan löytyy sullekin seuraaMiksi rahoittaa jotain "panemua" tai "treffihaku" -sivustoa kun noille samoille sivuille pääsee ilman tuollaista välistävetäjääkin? Tosin sama se kenelle ne lantit syytää. Vastinetta ei tule.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai kävisikö miehesi vieraissa, se on nykyään tosi yleistä ja lähes sallittua. Katsoppa ihan huvikseen jos miehelläsi on ilmoitus yhdellä suurimmista pettämissivustoista eli http://www.panemua.net
Ja toisaalta sieltä varmaan löytyy sullekin seuraaHei, miehelläsi voi olla myös erektio-ongelmia ihan muutenkin. Toisilla miehillä se vaikuttaa niin, että seksi ei yksinkertaisesti kiinnosta. Se alkaa jopa inhottamaan. Ongelma voi olla lähtöisin sieltä, sinulla vain on samanaikaisesti tapahtumassa kehon muutos, jolloin on helppo ajatella, että miehen käytös johtuu siitä. Miehen testosteronitasot saattavat olla alhaiset, ja kun paine on, että miehen pitäisibpustyä tyydyttämään sinut... vie se viimeisetkin halut. Mielestäni tästä puhutaan aivan liian vähän. Pitäisi tehdä yleisellä tasolla selväksi, että miehelläkin halujen hiipuminen on mahdollista, jopa tavallista, vaikka kaikille niin ei käykään. Mutta uskon sen olevan yleisempää kuin halutaan tunnustaa. Varsinkin tällä länsimaisella ruokavaliolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta kenenkään ei tarvitse katsoa peiliin vain arvostelijat ja peiliin katsomiseen kehottavat.
Tässä ei ollu päätä eikä häntää. 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi rahoittaa jotain "panemua" tai "treffihaku" -sivustoa kun noille samoille sivuille pääsee ilman tuollaista välistävetäjääkin? Tosin sama se kenelle ne lantit syytää. Vastinetta ei tule.
Ne on huijausta ☺️🤫
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei, miehelläsi voi olla myös erektio-ongelmia ihan muutenkin. Toisilla miehillä se vaikuttaa niin, että seksi ei yksinkertaisesti kiinnosta. Se alkaa jopa inhottamaan. Ongelma voi olla lähtöisin sieltä, sinulla vain on samanaikaisesti tapahtumassa kehon muutos, jolloin on helppo ajatella, että miehen käytös johtuu siitä. Miehen testosteronitasot saattavat olla alhaiset, ja kun paine on, että miehen pitäisibpustyä tyydyttämään sinut... vie se viimeisetkin halut. Mielestäni tästä puhutaan aivan liian vähän. Pitäisi tehdä yleisellä tasolla selväksi, että miehelläkin halujen hiipuminen on mahdollista, jopa tavallista, vaikka kaikille niin ei käykään. Mutta uskon sen olevan yleisempää kuin halutaan tunnustaa. Varsinkin tällä länsimaisella ruokavaliolla.
Tämähän se ois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaan.. Myös miehet voivat katsoa peiliin. Vaikka eivät ole synnyttäneet, alkaa iho roikkua, veltostua, mies tissit tulevat, kaksoisleuka ja kaljuuntuminen... Se on tämän elämän kulku. Nuoria emme ikuisesti ole, et edes sinä nuori lukija, joka luulet sitä olevasi... Jos aloittajan mies ei halua seksiä, voi syy löytyä jostain muustakin. Onko haluttomuutta, miesten testot alkaa laskea kolmenkympin jälkeen, muita syitä en lähde arvailemaan.. Vielä todettakoon, ettei mikään ole minusta kauniimpaa kuin kaksi vanhusta, elämän ilot, surut, rypyt ja naurut yhdistänyttä..
Ainoa asia jossa vanhenemisen näkymisen estäminen on miehelle ylivoimaista on iho! Kuivaa, kurtistuu muuallakin kuin kasvoissa.
Muuhun voi vaikutta elintavoilla kohtalaisen paljon.
Terveet elintavat sisältäen savuttomuuden, hyvin kohtuullisen alkoilun ja järkevän syömisen.
Intensiivinen, järkevästi suunniteltu ja toteuttu kuntoilu on avainasemassa.
Kimmoisuus ja räjähtävyys heikkenevät. Voimataso laskee. Noiden ominaisuuksien hiipumista voi hidastaa.
Em. tekijät vaikuttavat myös testotasoon. Olen todennut, että 70v vaiheessa alkoholilla on siihen puoleen tuohoisa vaikutus. Voimakkaampi kuin nuorempana.
Itse olen valinnut tärkeysjärjestyksen. - Anonyymi
Niinpä. Jokainen meistä muuttuu ja siihen pitää sopeutua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaan.. Myös miehet voivat katsoa peiliin. Vaikka eivät ole synnyttäneet, alkaa iho roikkua, veltostua, mies tissit tulevat, kaksoisleuka ja kaljuuntuminen... Se on tämän elämän kulku. Nuoria emme ikuisesti ole, et edes sinä nuori lukija, joka luulet sitä olevasi... Jos aloittajan mies ei halua seksiä, voi syy löytyä jostain muustakin. Onko haluttomuutta, miesten testot alkaa laskea kolmenkympin jälkeen, muita syitä en lähde arvailemaan.. Vielä todettakoon, ettei mikään ole minusta kauniimpaa kuin kaksi vanhusta, elämän ilot, surut, rypyt ja naurut yhdistänyttä..
Olen samaa mieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei, miehelläsi voi olla myös erektio-ongelmia ihan muutenkin. Toisilla miehillä se vaikuttaa niin, että seksi ei yksinkertaisesti kiinnosta. Se alkaa jopa inhottamaan. Ongelma voi olla lähtöisin sieltä, sinulla vain on samanaikaisesti tapahtumassa kehon muutos, jolloin on helppo ajatella, että miehen käytös johtuu siitä. Miehen testosteronitasot saattavat olla alhaiset, ja kun paine on, että miehen pitäisibpustyä tyydyttämään sinut... vie se viimeisetkin halut. Mielestäni tästä puhutaan aivan liian vähän. Pitäisi tehdä yleisellä tasolla selväksi, että miehelläkin halujen hiipuminen on mahdollista, jopa tavallista, vaikka kaikille niin ei käykään. Mutta uskon sen olevan yleisempää kuin halutaan tunnustaa. Varsinkin tällä länsimaisella ruokavaliolla.
Muuten hyvin oivallettu paitsi paskat niistä syömisistä, eikä niitäkään erektio-ongelmia ole välttämättä. mutta miten herättää se kiinnostus seksiin... naisen tyydyttämiseen kyllä on keinoja vaikka ei aina ottaisikaan eteen. Toki nainen voi vaikuttaa pukeutumisellaan pienillä vihjeillään miehensä käyttäytymiseen painostamaan ei kannata sortua eikä tyrkyttämiseen. Mitä tulee paikkojen riippumiseen,roikkumiseen arpiin yms. eletyn elämän jälkiin niin minun kohdallani ne eivät vaikuta negatiivisesti haluihin, joskus jopa päinvastoin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoa asia jossa vanhenemisen näkymisen estäminen on miehelle ylivoimaista on iho! Kuivaa, kurtistuu muuallakin kuin kasvoissa.
Muuhun voi vaikutta elintavoilla kohtalaisen paljon.
Terveet elintavat sisältäen savuttomuuden, hyvin kohtuullisen alkoilun ja järkevän syömisen.
Intensiivinen, järkevästi suunniteltu ja toteuttu kuntoilu on avainasemassa.
Kimmoisuus ja räjähtävyys heikkenevät. Voimataso laskee. Noiden ominaisuuksien hiipumista voi hidastaa.
Em. tekijät vaikuttavat myös testotasoon. Olen todennut, että 70v vaiheessa alkoholilla on siihen puoleen tuohoisa vaikutus. Voimakkaampi kuin nuorempana.
Itse olen valinnut tärkeysjärjestyksen.mulukkulerpsahtaa kamalan pieneksi ja littanaksi rukkasen peukaloksi joka aina vaan roikkuu litteänä ja kalpeana ja pienempänä kuin koskaan ennen
ei siitä kusikaantuu muuta ku katetroimalla
- Anonyymi
Miehen vartalo on samanlainen kuin 20v sitten? Tuskinpa... Eikä hän edes ole synnyttänyt lapsia.
"Joskus saan seksiä mutta se on se yksi kerta ja nopeasti sekin ja n. kerran puoleen vuoteen jos sitäkään. "
Oletko miettinyt mitä seksi sinulle oikeasti merkitsee? Näytät hakevan siitä ainoastaan hyväksyntää mieheltäsi, et nautintoa. Eihän tuollaisesta nopeasta panosta nyt tietenkään mitään nautintoa edes saa. Terve reagointi asiaan olisi, että lopettaisit seksin kokonaan, koska se ei ole sinulle nautinnollista ja huomaat sen olevan miehellesi vastenmielistä. Mieti suhdettanne, älä rintojasi ja raskausarpia. Jos suhde on kunnossa, siihen mahtuvat roikkuvat paikat mukaan. - Anonyymi
Ulkopuoliset sitä tuskin tietää mutta kysy häneltä suoraan itseltään kun olet seuraavan kerran alasti. Äläkä ala itse vartaloasi moittimaan hänen kuultensa. Vartaloa voi lisäksi kiinteyttää liikunnalla ja harjoittelemalla lihaksi vaikka ne olisi tulleetkin roikkuviksi. Mars lenkille.
Miksi kysyä, jos ei oikeasti halua kuulla? En usko, että nainen oikeasti haluaa kuulla miehensä suusta, että vartalodi on kuvottava. Aloittaja vain asettaisi miehensä tilanteeseen, jossa olisi melkein pakko valehdella.
- Anonyymi
Ja tässä taas yksi joka ei tiedä mitään. Silloin kun ihosta on elastisuus vahingoittunut juurikin ylipainon takia niin sitä ei korjaa kuin kirurgin veitsi. Nuorella voi osittain palautua liikunnalakin mutta kokonaan ei. Kannattais ottaa faktoista selvää eikä sillä, lenkki tekee muutoin hyvää kaikille. Tuohon ongelmaan siitä ei ole apua.
- Anonyymi
Yogamies kirjoitti:

Minun eksä sanoi aina että Pue päälles. Kun olin vähissä vaatteissa. Erosin.

Minä olen nainen, jos asuisin miehen kanssa jonka mielestä olen kuvottava, niin haluaisin sen myös tietää. Miten mies voi kuvitella, että naiset on niin tyhmiä, että niille pitää valehdella? Jotain ihmeellistä luolamiehen suojelua, ettei vain pahoita mieltä?!? Kyllähän tuo katseen pois kääntäminen jostain kertoo: syyllisyydestä, häpeästä?!? Mun mielestä enemmän miehen ongelma, kuin ap:n.
Itse kyllä kysyisin suoraan ja kysynkin mieheltäni usein tyyliin, että mitä mieltä hän on mun jenkkakahvoista? Ei se painon lisäys tai pudotus meillä ainakaan mihinkään vaikuta. Anonyymi kirjoitti:
Minä olen nainen, jos asuisin miehen kanssa jonka mielestä olen kuvottava, niin haluaisin sen myös tietää. Miten mies voi kuvitella, että naiset on niin tyhmiä, että niille pitää valehdella? Jotain ihmeellistä luolamiehen suojelua, ettei vain pahoita mieltä?!? Kyllähän tuo katseen pois kääntäminen jostain kertoo: syyllisyydestä, häpeästä?!? Mun mielestä enemmän miehen ongelma, kuin ap:n.
Itse kyllä kysyisin suoraan ja kysynkin mieheltäni usein tyyliin, että mitä mieltä hän on mun jenkkakahvoista? Ei se painon lisäys tai pudotus meillä ainakaan mihinkään vaikuta."Minä olen nainen, jos asuisin miehen kanssa jonka mielestä olen kuvottava, niin haluaisin sen myös tietää. "
Väitän että iso osa tai jopa suurin osa ei haluaisi kuulla.
"Kyllähän tuo katseen pois kääntäminen jostain kertoo: syyllisyydestä, häpeästä?!?"
Se voi myös kertoa muustakin. Vain esimerkiksi siitä, että on tottunut pitämään ihmisten tuihottamista huonona tapana ja erityisesti alastomien ihmisten kohdalla katseen kääntäminen pois on enemmän kuin vain tapa. Se on selkäytimessä. Sitä voi vielä korostaa jos tietää toisen häpeilevän vartaloaan.
"tse kyllä kysyisin suoraan ja kysynkin mieheltäni usein tyyliin, että mitä mieltä hän on mun jenkkakahvoista? "
Ja sinä oletat saavasi rehellisen vastauksen?!- Anonyymi
Yogamies kirjoitti:
Miksi kysyä, jos ei oikeasti halua kuulla? En usko, että nainen oikeasti haluaa kuulla miehensä suusta, että vartalodi on kuvottava. Aloittaja vain asettaisi miehensä tilanteeseen, jossa olisi melkein pakko valehdella.
Kyllä se vain niin on,että jos vaimo ei yhtään huolehti ulkonäöstä,sama koskee myös miestä,niin halut menevä viimeistään saunan jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tässä taas yksi joka ei tiedä mitään. Silloin kun ihosta on elastisuus vahingoittunut juurikin ylipainon takia niin sitä ei korjaa kuin kirurgin veitsi. Nuorella voi osittain palautua liikunnalakin mutta kokonaan ei. Kannattais ottaa faktoista selvää eikä sillä, lenkki tekee muutoin hyvää kaikille. Tuohon ongelmaan siitä ei ole apua.
Kyllä itsellä palautui vielä 35 vuotiaana vaikka oli arpiakin. Salitreeni, ruokavalio, riittävä neste ja ulkoinen ihonhoito.
Yksilöllistä tämäkin. Hormonitoiminta naisilla myös tekee tepposiaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun eksä sanoi aina että Pue päälles. Kun olin vähissä vaatteissa. Erosin.
Teit oikein.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tässä taas yksi joka ei tiedä mitään. Silloin kun ihosta on elastisuus vahingoittunut juurikin ylipainon takia niin sitä ei korjaa kuin kirurgin veitsi. Nuorella voi osittain palautua liikunnalakin mutta kokonaan ei. Kannattais ottaa faktoista selvää eikä sillä, lenkki tekee muutoin hyvää kaikille. Tuohon ongelmaan siitä ei ole apua.
Aurinko, tupakka, alkoholi ja liikkumattomuus , näitä , kun harrastaa niin vanhenee ennenaikojaan ja sairastuu jo ennen eläkeikää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun eksä sanoi aina että Pue päälles. Kun olin vähissä vaatteissa. Erosin.
Erosit?? . Ootko miettinyt , miks sanoi laita jotsi päälles..
- Anonyymi
Haha, aivan niin kuin liikunnalla, saati sitten lenkkeilemällä saisi roikkuvaa ihoa kiinteäksi. Vaikka lihakset alla kiinteytyy niin roikkuva iho on ja pysyy. Siihen tarvitsee plastiikkakirurgin apua.
Päivän vitsi....lenkkeilyllä lihakset kiinteäksi! XD - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä itsellä palautui vielä 35 vuotiaana vaikka oli arpiakin. Salitreeni, ruokavalio, riittävä neste ja ulkoinen ihonhoito.
Yksilöllistä tämäkin. Hormonitoiminta naisilla myös tekee tepposiaan.No se että sinulla kiinteytyi , ei tarkoita että kaikilla kiinteytyisi. Riippuu ihan kuinka pahasti iho on venynyt ja muista yksilöllisistä tekijöistä.
Roikkuva iho voi jopa korostua jos aloittaa saliharrastuksen kun lihakset alla kiinteytyvät pienemmiksi ja iho on ja pysyy roikkuvana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No se että sinulla kiinteytyi , ei tarkoita että kaikilla kiinteytyisi. Riippuu ihan kuinka pahasti iho on venynyt ja muista yksilöllisistä tekijöistä.
Roikkuva iho voi jopa korostua jos aloittaa saliharrastuksen kun lihakset alla kiinteytyvät pienemmiksi ja iho on ja pysyy roikkuvana.Totta, löysä nahka joka on venynyt ei lähde mihinkään, se pitää leikata ja parsia uudestaan kokoon.
Noissa Suurin pudottaja ohjelmissa se on näytetty miten nahka jää roikkumaan , kun laihduttaa monta kymmentä kiloa. - Anonyymi
repeytyneet kudokset?
repeytyneet lihakset?
erkaantuneet?
lenkilläkö ne liimautuvat itsestään takaisin yhteen?
taidat olla mainoksia uskova tollo, joka vetää Eri-Keeper-pohjaisia "muka"-ravintolisiä.
- Anonyymi
Normaalia aikuiseksi kasvamista.Seuraavaksi
alkaa pukeutumisrumpa,mustasukkaisuus
ja teidän liittonne kestävyys koetellaan.
Moni hairahtuu etsimään onneaan ja todellisuudessa hukkaa ihanan arkipäiväisyyden. - Anonyymi
Ap jatkaa...En halua hyväksyntää vaan normaalia seksielämää välillemme. Se on totta ettei miehenikään ole sama kuin 20v sitten , lihonut suht reippaasti ja huomaan kyllä miten kärsii itse siitä. Ei se minua haittaa ja olenkin sanonut asiasta hänelle, koskettelen kuten ennenkin ja halaan. Mieheni ei kyllä vahingossakaan kosketa minua. Tiedän että on juteltava miehen kanssa asiasta mutta helpotan nyt oloani täällä. Minua häiritsee hirveästi se kuinka huomaan selkeästi sen miten hän välttelee katsomasta minua jos olen esim. pukemassa rntaliivejä päälleni . Tai kuljen kotona alkkarit ja rintsikat päällä se eui herätä hänessä mitään haluja enemmänkin näen hänen kasvoistaan pakokauhua jos minä ehdottaisin seksiä. En sitten tiedä jos tämä onkin omien korvien välissä.
- Anonyymi
Jos mies häpeää omia läskejään?
- Anonyymi
"Tai kuljen kotona alkkarit ja rintsikat päällä se eui herätä hänessä mitään haluja enemmänkin näen hänen kasvoistaan pakokauhua jos minä ehdottaisin seksiä."
Olet selvästi havainnoinut tarkasti tilanteen. Hyvin suurella todennäköisyydellä mies nimenomaan pelkää... kasvavaa seksuaalisuuttasi laihtumisen myötä, ja... todellakin mahdollista yhdyntätilannetta.
Tuollainen "seksinpelko" miehessä kylläkin johtuu mitä suurimmalla todennäköisyydellä hänen omasta epäonnistumien pelosta. Jos (kun) miehelle on tullut vaikeuksia erektionsa, kyvykkytensä kanssa, niin kynnys avunhakemiseen on usein suhteettoman korkea.
Tunnet ilmeisen hyvin miehesi mielenliikkeet, joten ehkä kannattaa ottaa asia puheeksi sopivalla tavalla, ettei pääse tapahtumaan mitään peruuttamatonta. Nykyään on olemassa niin hyviä lääkkeitä yms. ettei kenenkään miehen pitäsi alkaa pelkäämään oman puolisonsa seksuaalisuutta. - Anonyymi
Jos nainen haluaa olla haluttava,niin mieheen taatusti vetoaa naisellinen pukeutuminen.
Vähän hajuvettä ja seksikkäät vaatteet,niin varmaa on että kiinnostus herää.
Miksi naisille on vaikeaa pukeutua naisellisesti ja seksikkäästi? - Anonyymi
Kuule luin noita vastauksia tähän asti enkä huomannut yhdenkään kysyvän että oletteko te hyviä ystäviä ja parhaita kamuja toistenne kanssa?
Olette? Nauratte samoille vitseille ja tiedätte toisenne tavat. Tiedät suunnilleen mitä hän ajattelee ja hän samaten sinut tuntee hyvin. Rakkaus on paljon paljon muutakin kuin seksi. Ja siitäkin voi tehdä hauskaa tyyliin nukutaanko tänään nakkeina saman peiton alla. yöllä vain hauskaa juttelua ja toisen läheisyydestä nauttimista. aamulla reilut pukusessiot miehen edessä ja kiireellä. Välillä nukutte omissa sängyissa eri peittojen alla ja taas takaisin tuohon alkuun. Nyt te olette vanhempia ja juttelulle ja omille herkille tunteille on aikaa. Kaikki läheisyys ei pääty seksiin mutta se tuntuu joskus yhtähyäl - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos nainen haluaa olla haluttava,niin mieheen taatusti vetoaa naisellinen pukeutuminen.
Vähän hajuvettä ja seksikkäät vaatteet,niin varmaa on että kiinnostus herää.
Miksi naisille on vaikeaa pukeutua naisellisesti ja seksikkäästi?Ei auta, jos se ihminen etoo sinua.
- Anonyymi
Naisvartalot on moninaisia, avopuolisoni on myös yhden lapsen synnyttänyt, arpia on samoin vatsakin roikkuu jonkun verran kun nainen on tiputtanut painoa kun alkoi olla vähän liikaa, tissit ovat kuitenkin säilyttäneet muotonsa ja ryhtinsä ja minä ainakin nautin muijan vartalosta kovasti vaikka onhan se ihan eri kuosissa entiseen verrattuna. Avokki painoi alimmillaan vajaa 60kg, enimmillään on ollut noin 90, nyt noin 80-85, vähän riippuu.
- Anonyymi
Sun tarttis tehdä naisena ja puolisona sama kuin mun puoliso, jos en heti herännyt naisen seksihaluihin muija tuli vaan mun eteen ja ns, työnsi tissin suuhuni, siinä sitä esileikkiä ja oli kertoja kun en huomioinut, siinä se sit makoili reidet levällään sängyllä ja kun kysyin mitäs nyt, muija sanoi et no mitäs luulisit, en kai mä täs turhaan makoile paljaana. Ota naisena aloite, tee selväks mitä haluut.
- Anonyymi
Miehen kanssa, joka ahdistuu seksistä, tuo ei toimi. Hän ahdistuu, alkaa venyttämään sänkyyn menemistä ja kotiin tulemista ja välttelee vuorovaikutusta.
Normaalihaluiseen tuo toimii kyllä. Toisin niin nainen kuin mieskin useimmiten kiihoittuu paremmin kun lähestyminen on viettelevämpää ja kiusoittelevanpaa kuin suoraa kiinni tarttumista tai haarat auki esittelyä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miehen kanssa, joka ahdistuu seksistä, tuo ei toimi. Hän ahdistuu, alkaa venyttämään sänkyyn menemistä ja kotiin tulemista ja välttelee vuorovaikutusta.
Normaalihaluiseen tuo toimii kyllä. Toisin niin nainen kuin mieskin useimmiten kiihoittuu paremmin kun lähestyminen on viettelevämpää ja kiusoittelevanpaa kuin suoraa kiinni tarttumista tai haarat auki esittelyä.Juurikin NÄIN!!!
- Anonyymi
Kyllähän noi tietyt asiata vähentää varmaan miehen haluja, jos vatsa roikkuu ja tissit on ns. läpät, salille vaan hankkii vähän muotoja.
- Anonyymi
Ja paskat!Pitäskö kulkee salilla siksi että kelpaisi toiselle?E i,jos toista rakastaa!Silloin kelpaa sellaisena kun on.Jokaisessa on jotain kaunista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja paskat!Pitäskö kulkee salilla siksi että kelpaisi toiselle?E i,jos toista rakastaa!Silloin kelpaa sellaisena kun on.Jokaisessa on jotain kaunista.
Kuori rappeutuu. Kiintymys kasvaa. Jälkimmäinen ratkaisee seksinkin jatkuvuuden.
70v vaimoni ei ole enää se sama johon tutustuin 53 vuotta sitten mutta kylläpä tuo naisen paikan täyttää kaikilta osin eikä se perustu viettelevään hahmoon eikä hepeneisiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuori rappeutuu. Kiintymys kasvaa. Jälkimmäinen ratkaisee seksinkin jatkuvuuden.
70v vaimoni ei ole enää se sama johon tutustuin 53 vuotta sitten mutta kylläpä tuo naisen paikan täyttää kaikilta osin eikä se perustu viettelevään hahmoon eikä hepeneisiin."Kuori rappeutuu. Kiintymys kasvaa. Jälkimmäinen ratkaisee seksinkin jatkuvuuden. "
Juuri näin, viisaita sanoja. Kuoren myös kuuluu rappeutua, se on elämän ekosysteemi sillätavalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja paskat!Pitäskö kulkee salilla siksi että kelpaisi toiselle?E i,jos toista rakastaa!Silloin kelpaa sellaisena kun on.Jokaisessa on jotain kaunista.
Ei rakkaus takaa haluja vaan seksuaalinen haluttavuus.
Anonyymi kirjoitti:
Ja paskat!Pitäskö kulkee salilla siksi että kelpaisi toiselle?E i,jos toista rakastaa!Silloin kelpaa sellaisena kun on.Jokaisessa on jotain kaunista.
ei toista voi rakastaa jos tämä ei sytytä
Anonyymi kirjoitti:
Ja paskat!Pitäskö kulkee salilla siksi että kelpaisi toiselle?E i,jos toista rakastaa!Silloin kelpaa sellaisena kun on.Jokaisessa on jotain kaunista.
Vaikka toista rakastaa, ei välttämättä kuitenkaan pidä hänen vartalostaan.
Ja tässähän ei ole kysymys, että mies olisi valittanut, vaan nainen arvelee asian olevan niin.- Anonyymi
timitys kirjoitti:
ei toista voi rakastaa jos tämä ei sytytä
Rakastaminen sanana tarkoittaa ihmisille eri asioita. Minulle rakkaus on myötätunnon äärimmäinen muoto. Se on sitä, että mieluummin kärsisi itse kuin antaisi rakkaan kärsiä. Esimerkiksi kukapa ei ottaisi vaikkapa syöpää itselleen mieluummin kuin lapselleen, jos se olisi mahdollista?
Rakkaus on siis myötätunnon äärimuoto. Rakkaus on samaa, kohdistuipa se äitiin, puolisoon, lapseen tai koiraan. Se ei suoranaisesti liity seksiin millään tavalla. - Anonyymi
Tuota,naiselliset muodot yleensä tulevat rasvasta, ei salilta. Nyt olet tainnut sekottaa ne muovitissiperseet oikeisiin naisiin. Rinnan täyte tulee rasvasta, ei lihaksesta--ellet ole mies;)
Jos rinnat roikkuvat, niihin ei auta mikään sali vaikka päällänsä seisoisi vaan kirurgin veitsi. Monellako taviksella on rahaa tuohon?
Vähän vähemmän pornoa niin rupeaa erottamaan taas oikeita ihmisiä oikeilla kehoilla muoviotusten joukosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota,naiselliset muodot yleensä tulevat rasvasta, ei salilta. Nyt olet tainnut sekottaa ne muovitissiperseet oikeisiin naisiin. Rinnan täyte tulee rasvasta, ei lihaksesta--ellet ole mies;)
Jos rinnat roikkuvat, niihin ei auta mikään sali vaikka päällänsä seisoisi vaan kirurgin veitsi. Monellako taviksella on rahaa tuohon?
Vähän vähemmän pornoa niin rupeaa erottamaan taas oikeita ihmisiä oikeilla kehoilla muoviotusten joukosta." Rinnan täyte tulee rasvasta, ei lihaksesta--ellet ole mies;)
Jos rinnat roikkuvat, niihin ei auta mikään sali vaikka päällänsä seisoisi vaan kirurgin veitsi. "
Näin juuri! Vielä sitenkin, että toisilla naisilla on luontaisesti (perimässä) PALJON enemmän rasvakudosta rinnoissa kuin toisilla. Niillä joilla sitä on erittäin vähän, toivovat joskus, että edes raskauden yhteydessä asiaan tuli edes pienen pieni muutos suurempaan. Usein ei tule sentin senttiä. Kun taas niille, joilla rasvakudosta on muutenkin liiaksi, se kasvaa raskauden yhteydessä aivan tolkuttomasti.
Sitten noista rintaleikkauksista. Jos rintoja pienennetään, ja tai muotoillaan uuteen kuosiin, on vaarana että nännin alueen tunto heikentyy tai katoaa kokonaan. Sillä puolestaan on, kuten arvata saattaa, vaikutusta seksuaaliseen nautintoon. Itse pitäisin paljon mieluummin rupsahtaneet rinnat tuntoaistimuksilla kun lähtisin niitä leikkaamaan. Tietysti jos rinnat ovat valtavan suuret ja niistä on haittaa fyysisestikin, niin silloin en epäröisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja paskat!Pitäskö kulkee salilla siksi että kelpaisi toiselle?E i,jos toista rakastaa!Silloin kelpaa sellaisena kun on.Jokaisessa on jotain kaunista.
Paskapuhetta, se on toisesta välittämistä myös että pitää itsensä kunnossa. Koskee molempia osapuolia.
Anonyymi kirjoitti:
Rakastaminen sanana tarkoittaa ihmisille eri asioita. Minulle rakkaus on myötätunnon äärimmäinen muoto. Se on sitä, että mieluummin kärsisi itse kuin antaisi rakkaan kärsiä. Esimerkiksi kukapa ei ottaisi vaikkapa syöpää itselleen mieluummin kuin lapselleen, jos se olisi mahdollista?
Rakkaus on siis myötätunnon äärimuoto. Rakkaus on samaa, kohdistuipa se äitiin, puolisoon, lapseen tai koiraan. Se ei suoranaisesti liity seksiin millään tavalla.Veit sanat suustani. Noin minäkin tunnen ja ajattelen. Ja ajatuksesi sisälsi myös tärkeän peerheenjäsenen, koiran. Sanoihisi ei ole mitään lisättävää eikä pois otettavaa. Siinä on kaikki ja se sisältää kaiken.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota,naiselliset muodot yleensä tulevat rasvasta, ei salilta. Nyt olet tainnut sekottaa ne muovitissiperseet oikeisiin naisiin. Rinnan täyte tulee rasvasta, ei lihaksesta--ellet ole mies;)
Jos rinnat roikkuvat, niihin ei auta mikään sali vaikka päällänsä seisoisi vaan kirurgin veitsi. Monellako taviksella on rahaa tuohon?
Vähän vähemmän pornoa niin rupeaa erottamaan taas oikeita ihmisiä oikeilla kehoilla muoviotusten joukosta.Hyvä kommentti. Väittäisin, että huomattavan montaa sytyttää luonnonmukaisempi ulkoasu.
- Anonyymi
Sali on kaikista huonoin paikka painonpudotukseen. Hiekkamontulle juoksemaan siita !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuori rappeutuu. Kiintymys kasvaa. Jälkimmäinen ratkaisee seksinkin jatkuvuuden.
70v vaimoni ei ole enää se sama johon tutustuin 53 vuotta sitten mutta kylläpä tuo naisen paikan täyttää kaikilta osin eikä se perustu viettelevään hahmoon eikä hepeneisiin.Kyllä siellä rapistuneen kuoren alla on se sama ihminen, johon rakastuin 50 vuotta sitten, ehkä viisaampi ja henkisesti kehittyneempi, kun 50 vuotta sitten, samoin minä ja edelleen kunnioitan, arvostan ja rakastan häntä, samoin hän minua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paskapuhetta, se on toisesta välittämistä myös että pitää itsensä kunnossa. Koskee molempia osapuolia.
Kunnossa, siis terveenä, ei se tarkoita sitä , että ollaan jotain fitnesurheilijoita, eikä vanha kroppa enää tule 20 v kropaksi, vaikka kävis salilla joka päivä, se tosi asia on hyväksyttävä, että kaikki vanhenemme, jollei kuolla nuorina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sali on kaikista huonoin paikka painonpudotukseen. Hiekkamontulle juoksemaan siita !
Painonpudotukseen pätee vain yksi asia, ruokavalio ja ruoka ajat, liikunta tukee painonpudotusta, pitää syödä vähempi, kun kuluttaa.
- Anonyymi
Ei se rakastelu ole vartalosta kiinni, jos olisi vain ne timmivartaloiset ja mallimittaiset rakastelisivat ja vain heillä se olisi hienoa ja intohimoista; näinhän ei ole!
Nuorena naisena minäkin olin hoikka, pystyrintainen ja pyöreäpeppuinen ja mieheni jumaloi vartaloani. Seksiä oli silloin todella paljon, nuoria kun oltiin ja se tahtoi aina pyöriä mielessä, hyvää kun oli. Nyt 40 vuotta myöhemmin - rinnat roikkuvat, maha on raskausarpia täynnä, sellulliittia siellä sun täällä. Mies on kaljuuntunut ja paikat roikkuvat hänelläkin sinne sun tänne. Silti seksi sujuu ja yhä se tuntuu hyvältä, ei tosin olla niin hanakoita kuin nuorena muttei ole tarviskaan.
Mies kehuu yhä minua kauniiksi, vaikka molemmat tiedämme, että parasta ennen aika on mennyt mutta hänen silmissään olen "hänen naisensa" ja minä näen hänet sinä ihanana miehenä, jonka kanssa menin aikoinaan naimisiin.- Anonyymi
Kauniisti kirjoitit.kiitos. Vanheneminen on luonnollinen asia.
- Anonyymi
hommaa vierasmies.
mikään ei estä sua laittamasta sitä kroppaa kuntoon.
- Anonyymi
Salille ja lenkille niin kroppa kiinteytyy, jos rahaa plastiikkakirurgia auttaa asiaa. Ruokavalioon kannattaa kiinnittää huomiota. Onhan, se tosiasia, jos itsensä päästänyt repsahtamaan niin ei, se toista kiihota tai kemia hiipunut teidän väliltä. En itsekkään haluais miestä, joka olis turvonnut suhteen aikana. Netistä löytyy kyllä valmennuksia ym joilla pääsee alkuun. Tsemppiä sulle:))
Tämä on oikeasti niin monitahoinen asia, että siihen ei myöskään ole oikeaa vastausta.
1. Jos sinä et pidä itseäsi hyvännäköisenä, niin vaikea toisenkaan on pitää ja tekstistäsi ilmenee, että mietit paljon vartaloasi.
2. Toivon myöskin, ettet oleta pelkästään miehesi olevan aloitteellinen, vaan itse teet myös aloitteita. Aloitteekis tässä iässä ei lasketa pelkkiä sanoja saatikka sitten jotain vietteleviä liikkeitä.
3. Miehesi mieskunto voi myös olla heikentynyt, joten hän vähän pelkää, että oletat hänen kiihottuvan pelkästä ulkonäöstäsi ja siksikin pelkää katsoa sinua pitkään.
4. Hän voi myös arastella sinun katsomista pitkään, koska pelkää, että sinä luulet hänen katsovan arvostelevasti. Minä vältän katsomasta lihavia ihmisiä pitkään. En siksi, että inhoaisin heitä, vaan siksi, että pelkään heidän luulevan, että arvostelen. Vältän myös katsomasta pitkään nuoria seksikkäitä naisia, koska pelkään, että he kokevat katseeni kuolaamisena.
5. Raaka totuus on, että kaikkien ulkonäkö rupsahtaa ennemmin tai myöhemmin ja miehet ovat vielä visuaalisempia kuin naiset.. Seksitunnelmaan pääseminen voi tapahtua muutenkin kuin kumppania katsomalla. Asiaan voi auttaa alkoholi, porno, asusteet, roolileikit yms.
6. Mitä uutta olet tuonut teidän seksielämään 20 vuoden aikana. Jos syömään mennessä tietää ruuan olevan aina makaronilaatikkoa, ei kyllä syö, kuin vain elääkseen.- Anonyymi
Ei se kuuluisa rakkaus mitään auta halujen suhteen, minäkin ns. rakastan vaimoani mutta seksuaalinen haluttavuus on nollissa kun kerran nainen päästi itsensä lihoamaan reilusti sitä on vaikea korjata
- Anonyymi
Rakkautta on monenlaista.
Koska vaimon lihavuus vaikuttaa, sinulla ei ole rakkautta. Anonyymi kirjoitti:
Rakkautta on monenlaista.
Koska vaimon lihavuus vaikuttaa, sinulla ei ole rakkautta.jos toinen ei innosta kuin kaverina niin ei se ole rakkautta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rakkautta on monenlaista.
Koska vaimon lihavuus vaikuttaa, sinulla ei ole rakkautta.Mauttomasti sisustettu huusholli ja hälläväliä!Estetiikka tipotiessään.....
- Anonyymi
Mulla on vähän sama ongelma. Olen alkanut vihata tätä kesää. Mieheni katselee muita NUORIA naisia erittäin kiinnostuneena, mitä vähemmän vaatteita sitä tiukempi tuijotus. Mä otan aina etäisyyttä, koska se loukkaa. Olen myös alkanut pukeutua mustiin kaapuihin, vaikka olen ihan hyväkroppainen nainen. Tätä on jatkunut jo pitkään ja harkitsen jo eroa. Muuten ihan hyvä mies, mutta tämä juttu vituttaa mua ihan sikana. Kun huomautin, että nykyiset pakarat paljaana bikinit on törkeät, hän puolisti, et se on nykyaikaa. Hän ainakin katsoo, kun oikein tyrkyttävät itseään. Apua. En tiedä mikä villitys tolla äijällä on, mutta mulla menee hermot. Seksiä ei ole juuri lainkaan, kaipa mies kaipaa jotain nuorta pimua vierelleen. Ite kaipaan sellaista sielunkumppani, joka kaappaisi syliin ja jonka kanssa voisin antautua ja kokea olevani haluttu. Aloitin nyt tiukan ruokailun ja liikunnan, ihan vaan itteni vuoksi. Josko kelpaan sitten jollekin toiselle.
- Anonyymi
Minä reagoin täysin toisin. Mieheni katsellessa avoimen kiinnostuneena urheilullisia, nuoria naisia ja heidän kiinteitä pakaroitaan, tulee mieleeni tutustumiseni yli puoli vuosisataa sitten.
Mielssäni näen itseni hänen verkkokalvoillaan ja asian ydin on se, että kiinnostus on merkki mieheni aktiivisuudesta minuun vielä nykyäänkin. Syvälle menevä kiinnostus on vähintäänkin riittävää mutta minullakin on siihen päätösvaltaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä reagoin täysin toisin. Mieheni katsellessa avoimen kiinnostuneena urheilullisia, nuoria naisia ja heidän kiinteitä pakaroitaan, tulee mieleeni tutustumiseni yli puoli vuosisataa sitten.
Mielssäni näen itseni hänen verkkokalvoillaan ja asian ydin on se, että kiinnostus on merkki mieheni aktiivisuudesta minuun vielä nykyäänkin. Syvälle menevä kiinnostus on vähintäänkin riittävää mutta minullakin on siihen päätösvaltaa.Okei, en oikein saanut kiinni tosta sun ajatuksesta, mutta hyvä jos et kärsi siitä, että miehesi katsoo muita. Mä en näe muuta ratkaisua, kuin avata myös omat silmäni ja alkaa katsella ympärilleni. Eli kokeilen nyt sitä, että alan tarkoituksella kyttäämään hyvännäköisiä nuoria miehiä ja hymyilemään heille rohkaisevasti. Olen kyllä huomannut, että minuakin monet miehet katsovat, mutta en ole koskaan reagoinut mitenkään. Nyt siihen tulee muutos. Katsotaan mitä mies siitä tykkää. Josko hänkin kokee sitten vain itsensä mun verkkokalvoille ja kokee olevansa haluttu, vai miten se meni?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Okei, en oikein saanut kiinni tosta sun ajatuksesta, mutta hyvä jos et kärsi siitä, että miehesi katsoo muita. Mä en näe muuta ratkaisua, kuin avata myös omat silmäni ja alkaa katsella ympärilleni. Eli kokeilen nyt sitä, että alan tarkoituksella kyttäämään hyvännäköisiä nuoria miehiä ja hymyilemään heille rohkaisevasti. Olen kyllä huomannut, että minuakin monet miehet katsovat, mutta en ole koskaan reagoinut mitenkään. Nyt siihen tulee muutos. Katsotaan mitä mies siitä tykkää. Josko hänkin kokee sitten vain itsensä mun verkkokalvoille ja kokee olevansa haluttu, vai miten se meni?
Mä olen jo keski-ikäinen nainen. Söpö naama, vähän pyöreä. Usein nuoret miehet katsoo mua, vaikka pukeudun liehuvan, pitkään hameeseen ja kauluspaitaan. Hiukseni on löysällä nutturalla. En käytä meikkiä, vaan olen ihan oma itseni.
Olen kyllä huomannut, että moni nainen kulkee aina shortseissa, caprihousuissa, treenitrikoissa, farkuissa. Näyttävät samalta miehensä kanssa, kun vaatteetkin on samasta pakasta. Mä tykkään käyttää hameita ja olla naisellinen. Haluaisin panostaa naisellisuuttani enemmänkin. Mielialaa latistaa, kun mieheni niin avoimesti osoittaa kiinnostusta vähäpukeisia tyttöjä kohtaan. Ei edes yritä peitellä sitä minulta. Häpeän hänen käytöstään. Ja koen turhaksi huolehtia itsestäni, koska miestä kiinnostaa vain nuoret tytöt ja minä en pysty sellaiseksi enää muuttumaan.
No aika näyttää, etsiikö hän tositarkoituksella uutta kumppania. Moni keski-ikäinen mies ottaa nuoren vaimon ja tekee vielä lapsia. Minä kaipaisin kahden aikuisen avointa ja leikkisää suhdetta, jossa voisin olla avoimen seksuaalinen. Nyt olen supussa mielipahan vuoksi.
Kannattaa siis oikeasti miettiä miten kohtelee puolisoaan. Joku arkipäiväinen juttu voi pilata koko homman ja olla haluttomuuden syy. Ja joskus se voi johtaa eroon eikä toinen ymmärrä mitään tehneensäkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä olen jo keski-ikäinen nainen. Söpö naama, vähän pyöreä. Usein nuoret miehet katsoo mua, vaikka pukeudun liehuvan, pitkään hameeseen ja kauluspaitaan. Hiukseni on löysällä nutturalla. En käytä meikkiä, vaan olen ihan oma itseni.
Olen kyllä huomannut, että moni nainen kulkee aina shortseissa, caprihousuissa, treenitrikoissa, farkuissa. Näyttävät samalta miehensä kanssa, kun vaatteetkin on samasta pakasta. Mä tykkään käyttää hameita ja olla naisellinen. Haluaisin panostaa naisellisuuttani enemmänkin. Mielialaa latistaa, kun mieheni niin avoimesti osoittaa kiinnostusta vähäpukeisia tyttöjä kohtaan. Ei edes yritä peitellä sitä minulta. Häpeän hänen käytöstään. Ja koen turhaksi huolehtia itsestäni, koska miestä kiinnostaa vain nuoret tytöt ja minä en pysty sellaiseksi enää muuttumaan.
No aika näyttää, etsiikö hän tositarkoituksella uutta kumppania. Moni keski-ikäinen mies ottaa nuoren vaimon ja tekee vielä lapsia. Minä kaipaisin kahden aikuisen avointa ja leikkisää suhdetta, jossa voisin olla avoimen seksuaalinen. Nyt olen supussa mielipahan vuoksi.
Kannattaa siis oikeasti miettiä miten kohtelee puolisoaan. Joku arkipäiväinen juttu voi pilata koko homman ja olla haluttomuuden syy. Ja joskus se voi johtaa eroon eikä toinen ymmärrä mitään tehneensäkään.Niin moni keski-ikäinen mieskin näyttää jo Ismo Laitelta ja tuskin nuoria naisia imartelee vanhan ukon tuijotus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Okei, en oikein saanut kiinni tosta sun ajatuksesta, mutta hyvä jos et kärsi siitä, että miehesi katsoo muita. Mä en näe muuta ratkaisua, kuin avata myös omat silmäni ja alkaa katsella ympärilleni. Eli kokeilen nyt sitä, että alan tarkoituksella kyttäämään hyvännäköisiä nuoria miehiä ja hymyilemään heille rohkaisevasti. Olen kyllä huomannut, että minuakin monet miehet katsovat, mutta en ole koskaan reagoinut mitenkään. Nyt siihen tulee muutos. Katsotaan mitä mies siitä tykkää. Josko hänkin kokee sitten vain itsensä mun verkkokalvoille ja kokee olevansa haluttu, vai miten se meni?
Olen todellakin hyvilläni, että reippaasti yli karanteeni-ikäinen, pitkäaikainen mieheni on terveydeltään naisia katselevassa kunnossa.
Todelliset huomionosoitukset jäävät kotona toteutettaviksi.
Vieläkään ei mieheni tarvitse hävetä vartaloaan mutta vuosikymmenet näkyvät uimarannalla ja vaatettuna uurteiset kasvot kavaltavat iän.
Mieheni ei ole peitellyt naisihanteensa tyyppiä. Uskottavasti kuten minä 1960-luvun puolella. Sprintteri tyyppi.
Antaa ukon katsella. Otan sen kohteilaisuutena. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä olen jo keski-ikäinen nainen. Söpö naama, vähän pyöreä. Usein nuoret miehet katsoo mua, vaikka pukeudun liehuvan, pitkään hameeseen ja kauluspaitaan. Hiukseni on löysällä nutturalla. En käytä meikkiä, vaan olen ihan oma itseni.
Olen kyllä huomannut, että moni nainen kulkee aina shortseissa, caprihousuissa, treenitrikoissa, farkuissa. Näyttävät samalta miehensä kanssa, kun vaatteetkin on samasta pakasta. Mä tykkään käyttää hameita ja olla naisellinen. Haluaisin panostaa naisellisuuttani enemmänkin. Mielialaa latistaa, kun mieheni niin avoimesti osoittaa kiinnostusta vähäpukeisia tyttöjä kohtaan. Ei edes yritä peitellä sitä minulta. Häpeän hänen käytöstään. Ja koen turhaksi huolehtia itsestäni, koska miestä kiinnostaa vain nuoret tytöt ja minä en pysty sellaiseksi enää muuttumaan.
No aika näyttää, etsiikö hän tositarkoituksella uutta kumppania. Moni keski-ikäinen mies ottaa nuoren vaimon ja tekee vielä lapsia. Minä kaipaisin kahden aikuisen avointa ja leikkisää suhdetta, jossa voisin olla avoimen seksuaalinen. Nyt olen supussa mielipahan vuoksi.
Kannattaa siis oikeasti miettiä miten kohtelee puolisoaan. Joku arkipäiväinen juttu voi pilata koko homman ja olla haluttomuuden syy. Ja joskus se voi johtaa eroon eikä toinen ymmärrä mitään tehneensäkään."Mielialaa latistaa, kun mieheni niin avoimesti osoittaa kiinnostusta vähäpukeisia tyttöjä kohtaan. Ei edes yritä peitellä sitä minulta. Häpeän hänen käytöstään. Ja koen turhaksi huolehtia itsestäni, koska miestä kiinnostaa vain nuoret tytöt ja minä en pysty sellaiseksi enää muuttumaan."
Niin pitääkin latistaa mielialaa, kun kumppani käyttäytyy huonosti.
"miestä kiinnostaa vain nuoret tytöt ja minä en pysty sellaiseksi enää muuttumaan."
Et pysty muuttumaan nuoreksi, ei kukaan sitä odotakaan. Sen sijaan sinun pitäisi tehdä selväksi miehellesi, että hänen käytöksensä on tökeröä sinua kohtaan, ja hänen on muutettava sitä. Ehdottomasti. Tuollainen peli ei vetele. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mielialaa latistaa, kun mieheni niin avoimesti osoittaa kiinnostusta vähäpukeisia tyttöjä kohtaan. Ei edes yritä peitellä sitä minulta. Häpeän hänen käytöstään. Ja koen turhaksi huolehtia itsestäni, koska miestä kiinnostaa vain nuoret tytöt ja minä en pysty sellaiseksi enää muuttumaan."
Niin pitääkin latistaa mielialaa, kun kumppani käyttäytyy huonosti.
"miestä kiinnostaa vain nuoret tytöt ja minä en pysty sellaiseksi enää muuttumaan."
Et pysty muuttumaan nuoreksi, ei kukaan sitä odotakaan. Sen sijaan sinun pitäisi tehdä selväksi miehellesi, että hänen käytöksensä on tökeröä sinua kohtaan, ja hänen on muutettava sitä. Ehdottomasti. Tuollainen peli ei vetele.Kiitos viestistä, vihdoin joku sanoo ne sanat joita olen kaivannut. Eli jonkun asian on muututtava. Pahinta on ollut se, että olen lapsuuden trauman vuoksi kärsinyt huonommuuden tunteesta ja itseinhosta.
Tänään sain vihdoin kiinni ajatuksesta miten haluan tämän asian hoitaa. Se tuntui niin hyvältä, että itkin helpotuksen kyyneliä. Samalla purkautui sisälle kehooni sulkeutunutta surua ja pettymystä.
Sanoin miehelleni, että hän saa katsoa niin paljon kuin haluaa muita naisia, se ei enää satuta mua, aivan sama. En aio enää jatkossa kiinnittää huomiota häneen ja hänen ihailemiinsa naisiin ja kokea huonommuutta. Mä alan huomata ympärilläni sellaista, joka mua kiinnostaa. Haluan kokea olevani nainen, joka ansaitsee rakkautta.
Mies meni vähän paniikkiin, et ei se noin ole ettei se miltään tunnu. Mä sanoin, et on se. Hänen ei tarvitse olla pahoillaan, että on aiheuttanut mulle pahaa mieltä, koska mä en enää välitä. En halua enää käyttää energiaani tällaiseen paskaa, vaan suuntaan elämässäni eteenpäin. Mä en pysty tätä asiaa muuttamaan vaatimalla miestäni muuttamaan tapojaan. Hänen on itse kannettava vastuu omasta toiminnastaan.
Aika hiljainen oli mies tuon jälkeen. Mä katselin ulos ikkunasta, ihailin kesää ja näin kivan näköisen miehen. Tunsin itseni jotenkin ehjemmäksi, kun sain tämän monta kymmentä vuotta jatkuneen kuvion loppumaan. En tiedä kuinka meidän käy, yhdessä on oltu yli 30v.
Olen kokenut syyllisyyttä siitä, että en ole ollut kiinnostunut seksuaalisesta kanssakäymisestä. Nyt kun katson asiaa, en yhtään ihmettele. Silmäni todellakin ovat auenneet näkemään tämän sairaan kuvion. No, kun oma lapsuuden perhe on ollut dynamiikaltaan sairas niin helposti sitä altistaa itsensä vielä aikuisenakin sellaiselle.
Nyt voin nähdä itseni itseäni kunnioittavana ja rohkeana naisena. En suostu enää olemaan kynnysmattona. Anonyymi kirjoitti:
Kiitos viestistä, vihdoin joku sanoo ne sanat joita olen kaivannut. Eli jonkun asian on muututtava. Pahinta on ollut se, että olen lapsuuden trauman vuoksi kärsinyt huonommuuden tunteesta ja itseinhosta.

Nyt voin nähdä itseni itseäni kunnioittavana ja rohkeana naisena. En suostu enää olemaan kynnysmattona.Näin miehenä sanoisin, että miehesi ei olisi normaali, ellei viehättyisi nuorista timmeistä naisvartaloista. Näin ihan useampien tutkimustenkin mukaan (joista ainakin yksi suomalainen) jotka kertovat kaikenikäisten miesten viehättyvän eniten nuorista naisista.
Sen sijaan kunnioituksen puutetta ja huonoja käytöstapoja osoittavat, että hän avoimesti osoittaa tuon kiinnostuksen sinun seurassasi..- Anonyymi
Yogamies kirjoitti:
Näin miehenä sanoisin, että miehesi ei olisi normaali, ellei viehättyisi nuorista timmeistä naisvartaloista. Näin ihan useampien tutkimustenkin mukaan (joista ainakin yksi suomalainen) jotka kertovat kaikenikäisten miesten viehättyvän eniten nuorista naisista.
Sen sijaan kunnioituksen puutetta ja huonoja käytöstapoja osoittavat, että hän avoimesti osoittaa tuon kiinnostuksen sinun seurassasi..Ihmeellistä meininkiä tuo "viehättyminen". Itse kyllä pidän miehistä (muistakin kuin omastani) mutta ennenkuin pidän, miehen täytyy olla sen arvoinen. Nuori mies ei viehätä, vaikka olisi kuinka komea tms, jos jokin hänessä tökkii. Kuten esimerkiksi käytös. Sama pätee kaikenikäisiin miehiin.
Totuus on se, että ihminen ei viehäty pelkästä nuoruudesta ja "timmiydestä", josko koskaan, vaan monesta muusta ominaisuudesta. Itse olen lähes 60-vuotias rouva, ja kaikenikäiset miehet ovat edelleen kiinnostuneita. Ei kaikki, vaan ihan mukavat... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos viestistä, vihdoin joku sanoo ne sanat joita olen kaivannut. Eli jonkun asian on muututtava. Pahinta on ollut se, että olen lapsuuden trauman vuoksi kärsinyt huonommuuden tunteesta ja itseinhosta.
Tänään sain vihdoin kiinni ajatuksesta miten haluan tämän asian hoitaa. Se tuntui niin hyvältä, että itkin helpotuksen kyyneliä. Samalla purkautui sisälle kehooni sulkeutunutta surua ja pettymystä.
Sanoin miehelleni, että hän saa katsoa niin paljon kuin haluaa muita naisia, se ei enää satuta mua, aivan sama. En aio enää jatkossa kiinnittää huomiota häneen ja hänen ihailemiinsa naisiin ja kokea huonommuutta. Mä alan huomata ympärilläni sellaista, joka mua kiinnostaa. Haluan kokea olevani nainen, joka ansaitsee rakkautta.
Mies meni vähän paniikkiin, et ei se noin ole ettei se miltään tunnu. Mä sanoin, et on se. Hänen ei tarvitse olla pahoillaan, että on aiheuttanut mulle pahaa mieltä, koska mä en enää välitä. En halua enää käyttää energiaani tällaiseen paskaa, vaan suuntaan elämässäni eteenpäin. Mä en pysty tätä asiaa muuttamaan vaatimalla miestäni muuttamaan tapojaan. Hänen on itse kannettava vastuu omasta toiminnastaan.
Aika hiljainen oli mies tuon jälkeen. Mä katselin ulos ikkunasta, ihailin kesää ja näin kivan näköisen miehen. Tunsin itseni jotenkin ehjemmäksi, kun sain tämän monta kymmentä vuotta jatkuneen kuvion loppumaan. En tiedä kuinka meidän käy, yhdessä on oltu yli 30v.
Olen kokenut syyllisyyttä siitä, että en ole ollut kiinnostunut seksuaalisesta kanssakäymisestä. Nyt kun katson asiaa, en yhtään ihmettele. Silmäni todellakin ovat auenneet näkemään tämän sairaan kuvion. No, kun oma lapsuuden perhe on ollut dynamiikaltaan sairas niin helposti sitä altistaa itsensä vielä aikuisenakin sellaiselle.
Nyt voin nähdä itseni itseäni kunnioittavana ja rohkeana naisena. En suostu enää olemaan kynnysmattona.Hienoa, että sait pitkän kierteen katkaistua. Ymmärsit mistä on pohjimmiltaan kyse. Itsekunnioituksesta ja rohkeudesta lähtee oikeastaan kaikki.
Mies on hädissään, se tekee hänelle hyvää. Vaikka lopulta voit huomata, että silmiesi avautumisen jälkeen mies ei enää sinua jaksa kiinnostaa. Tehtyä ei saa tekemättömäksi , elettyä elämää elämättömäksi tässäkään kohdassa. Jos miestä vartalosi kuvottaa niin se on nimenomaan hänen ongelmansa. - Anonyymi
Yogamies kirjoitti:
Näin miehenä sanoisin, että miehesi ei olisi normaali, ellei viehättyisi nuorista timmeistä naisvartaloista. Näin ihan useampien tutkimustenkin mukaan (joista ainakin yksi suomalainen) jotka kertovat kaikenikäisten miesten viehättyvän eniten nuorista naisista.
Sen sijaan kunnioituksen puutetta ja huonoja käytöstapoja osoittavat, että hän avoimesti osoittaa tuon kiinnostuksen sinun seurassasi.."miehesi ei olisi normaali, ellei viehättyisi nuorista timmeistä naisvartaloista."
Hölönpölön. Kaikki miehet eivät todellakaan viehäty nuorista timmeistä naisvartaloista. Ei myöskään vanhoista timmeistä naisvartaloista. Ei viehättyminen on ihan yhtä normaalia kuin viehättyminen. Sama pätee naisiin ja viehättymisestä miesvartaloihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"miehesi ei olisi normaali, ellei viehättyisi nuorista timmeistä naisvartaloista."
Hölönpölön. Kaikki miehet eivät todellakaan viehäty nuorista timmeistä naisvartaloista. Ei myöskään vanhoista timmeistä naisvartaloista. Ei viehättyminen on ihan yhtä normaalia kuin viehättyminen. Sama pätee naisiin ja viehättymisestä miesvartaloihin.Näin muuten on. Olisiko se kamalan hankalaa ymmärtää ihmisten olevan erilaisia. Olivat sitten mitä sukupuolta, minkäikäisiä, minkä näköisiä jne tahansa.
Sillä faktahan on se, että tällaiset yleistykset "miehet viehättyvät nuorista timmeistä naisvartaloista" kertoo ainoastaan kirjoittajan oman näkemyksen eikä hän tunnista mitään muita tai hän haluaa pysyä sitkeästi käsityksessään, syystä joita voi vain arvailla. Vähän samaa tyyliä on nuorison suosima yleistys vanhemmilleen "kaikki muutkin saa miksen minä" tai "miksi minun täytyy kun kenenkään muunkaan ei tarvitse".
Itse viehätyn kovasti ihmisistä, joissa on sitä jotain, karismaa, hyvää energiaa, oikeanlaista kemiaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin muuten on. Olisiko se kamalan hankalaa ymmärtää ihmisten olevan erilaisia. Olivat sitten mitä sukupuolta, minkäikäisiä, minkä näköisiä jne tahansa.
Sillä faktahan on se, että tällaiset yleistykset "miehet viehättyvät nuorista timmeistä naisvartaloista" kertoo ainoastaan kirjoittajan oman näkemyksen eikä hän tunnista mitään muita tai hän haluaa pysyä sitkeästi käsityksessään, syystä joita voi vain arvailla. Vähän samaa tyyliä on nuorison suosima yleistys vanhemmilleen "kaikki muutkin saa miksen minä" tai "miksi minun täytyy kun kenenkään muunkaan ei tarvitse".
Itse viehätyn kovasti ihmisistä, joissa on sitä jotain, karismaa, hyvää energiaa, oikeanlaista kemiaa.Hieno kirjoitus tuo edellinen. Minulle mies, johon olin tosissaan tykästynyt totesi, että hänellä on hyvä kroppakin vielä ja musta se tuntui omituiselta ja vähän loukkasikin, sillä mä pidin hänestä niinä piirteineen mitä olin hänestä nähnyt. Pidin kyllä ulkonäöstä, mutta enempi siitä millaisen vaikutelman olin saanut hänestä ja mitä ilmeisimmin kuvittelin välillemme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin muuten on. Olisiko se kamalan hankalaa ymmärtää ihmisten olevan erilaisia. Olivat sitten mitä sukupuolta, minkäikäisiä, minkä näköisiä jne tahansa.
Sillä faktahan on se, että tällaiset yleistykset "miehet viehättyvät nuorista timmeistä naisvartaloista" kertoo ainoastaan kirjoittajan oman näkemyksen eikä hän tunnista mitään muita tai hän haluaa pysyä sitkeästi käsityksessään, syystä joita voi vain arvailla. Vähän samaa tyyliä on nuorison suosima yleistys vanhemmilleen "kaikki muutkin saa miksen minä" tai "miksi minun täytyy kun kenenkään muunkaan ei tarvitse".
Itse viehätyn kovasti ihmisistä, joissa on sitä jotain, karismaa, hyvää energiaa, oikeanlaista kemiaa."tällaiset yleistykset "miehet viehättyvät nuorista timmeistä naisvartaloista" kertoo ainoastaan kirjoittajan oman näkemyksen"
Aivan, vieläpä hyvin stereotyyppisen näkemyksen. Stereotypioissa siis yksilö/ryhmä nähdään hyvin yksipuolisesti. Stereotypioiden tarkoituksena on ikävä kyllä pyrkiä vahvistamaan ihmisten vääriä käsityksiä muista ihmisistä ja ennakkoluuloja. Anonyymi kirjoitti:
"miehesi ei olisi normaali, ellei viehättyisi nuorista timmeistä naisvartaloista."
Hölönpölön. Kaikki miehet eivät todellakaan viehäty nuorista timmeistä naisvartaloista. Ei myöskään vanhoista timmeistä naisvartaloista. Ei viehättyminen on ihan yhtä normaalia kuin viehättyminen. Sama pätee naisiin ja viehättymisestä miesvartaloihin."Hölönpölön. Kaikki miehet eivät todellakaan viehäty nuorista timmeistä naisvartaloista."
Sanoinko, että kaikki miehet viehättyvät? Jos sanon, että uroskoirat ovat isompia kuin naaraat, tarkoittaako se, ettei joukossa voisi olla isompia naaraita.
Mutta kuten sanoin, niin asiaa on tutkittu ihan akateemisissa tutkimuksissa, eli höpö höpö itsellesi:
https://yle.fi/uutiset/3-7492131
"Miesten ja naisten toivomukset koskien seksikumppanien ikää eroavat. Oli mies 18 vuotta tai 50 vuotta, aina kiinnostavat 25-vuotiaat naiset, kertoo tuore tutkimus. Naisten toivomukset ovat realistisempia kuin miesten, heillä kun toiveena ovat omanikäiset seksikumppanit."Anonyymi kirjoitti:
Näin muuten on. Olisiko se kamalan hankalaa ymmärtää ihmisten olevan erilaisia. Olivat sitten mitä sukupuolta, minkäikäisiä, minkä näköisiä jne tahansa.
Sillä faktahan on se, että tällaiset yleistykset "miehet viehättyvät nuorista timmeistä naisvartaloista" kertoo ainoastaan kirjoittajan oman näkemyksen eikä hän tunnista mitään muita tai hän haluaa pysyä sitkeästi käsityksessään, syystä joita voi vain arvailla. Vähän samaa tyyliä on nuorison suosima yleistys vanhemmilleen "kaikki muutkin saa miksen minä" tai "miksi minun täytyy kun kenenkään muunkaan ei tarvitse".
Itse viehätyn kovasti ihmisistä, joissa on sitä jotain, karismaa, hyvää energiaa, oikeanlaista kemiaa."Sillä faktahan on se, että tällaiset yleistykset "miehet viehättyvät nuorista timmeistä naisvartaloista" kertoo ainoastaan kirjoittajan oman näkemyksen eikä hän tunnista mitään muita tai hän haluaa pysyä sitkeästi käsityksessään,"
No tuossa ei ole faktaa ollenkaan. Minä pystyn perustelemaan väitteeni, mutta sinä puhut jonkinlaisen harlekiiniromaanikäsityksen pohjalta, että kaikki haluaisi oman ikäisen kumppanin.
Minulla on fakta ja sinulla ei https://yle.fi/uutiset/3-7492131- Anonyymi
Yogamies kirjoitti:
"Sillä faktahan on se, että tällaiset yleistykset "miehet viehättyvät nuorista timmeistä naisvartaloista" kertoo ainoastaan kirjoittajan oman näkemyksen eikä hän tunnista mitään muita tai hän haluaa pysyä sitkeästi käsityksessään,"
No tuossa ei ole faktaa ollenkaan. Minä pystyn perustelemaan väitteeni, mutta sinä puhut jonkinlaisen harlekiiniromaanikäsityksen pohjalta, että kaikki haluaisi oman ikäisen kumppanin.
Minulla on fakta ja sinulla ei https://yle.fi/uutiset/3-7492131Jokainen on erilainen. Jokaisella on oma faktansa.
- Anonyymi
Yogamies kirjoitti:
"Sillä faktahan on se, että tällaiset yleistykset "miehet viehättyvät nuorista timmeistä naisvartaloista" kertoo ainoastaan kirjoittajan oman näkemyksen eikä hän tunnista mitään muita tai hän haluaa pysyä sitkeästi käsityksessään,"
No tuossa ei ole faktaa ollenkaan. Minä pystyn perustelemaan väitteeni, mutta sinä puhut jonkinlaisen harlekiiniromaanikäsityksen pohjalta, että kaikki haluaisi oman ikäisen kumppanin.
Minulla on fakta ja sinulla ei https://yle.fi/uutiset/3-7492131Olen aina katsonut ihaillen tiettyä naistyyppiä. Hoikka, kimmoisa, kiinteä, justavasti liikkuva. Siinä se lyhyesti kuvattuna. Bikinifitness ja sprintteri naiset ovat tuota tyyppiä
Sellaiseen naiseen ihastuin 60-luvun jälkipuoliskolla.
Makuni ei ole muuttunut vaikka itse olenkin. Samoin on myös vaimoni. Pidämme huolen itsestämme mutta se ei tarkoita pakonomaista ponnistelua vaan valikoituneita elintapoja.
Vaimoni katsoo mielellään telinevoimistelija miehiä. 10-ottelijatkin menevät.
Vaimoni tietää naismakuni pysyneen ennallaan. Katson kuvaamiani naisia kuten taideteoksia ja vanhan vaimoni kanssa tyydytän raadolliset tarpeet niin usein kuin hänelle sopii.
Ulkopuolisen ihailu ja elämän realitettit eivät aina kohtaa ja ollakseni realisti, niin en kuvittele mahdottomia.
Se, että minulla on vielä silmää nuoruuteni naisihanteelle on vaimoni mielestä pelkästään positiivinen merkki ja osoitus toimintakykyisestä vanhuksesta jonka toimivuutta ainoastaan ajoittainen alkoilu häiritsee mutta onneksi harvoin. - Anonyymi
Yogamies kirjoitti:
"Sillä faktahan on se, että tällaiset yleistykset "miehet viehättyvät nuorista timmeistä naisvartaloista" kertoo ainoastaan kirjoittajan oman näkemyksen eikä hän tunnista mitään muita tai hän haluaa pysyä sitkeästi käsityksessään,"
No tuossa ei ole faktaa ollenkaan. Minä pystyn perustelemaan väitteeni, mutta sinä puhut jonkinlaisen harlekiiniromaanikäsityksen pohjalta, että kaikki haluaisi oman ikäisen kumppanin.
Minulla on fakta ja sinulla ei https://yle.fi/uutiset/3-7492131"sinä puhut jonkinlaisen harlekiiniromaanikäsityksen pohjalta, että kaikki haluaisi oman ikäisen kumppanin."
Haloo vaan. Juuri päinvastaista yritin tolkuttaa. Eli jokainen tykkää mistä tykkää, erilaisesta. Sinä tykkäät timmeistä nuorista naisvartaloista, kyllä. Se on tullut selväksi. Mutta minä en lue harlekiinejä - en ikinä ole lukenut. Enkä tosiaankaan ajattele kaikkien haluavan oman ikäisen kumppanin! Kaikkea muuta. Mistä ihmeestä tuon keksit? Jokainen haluaa mitä haluaa. Saahan sitä haluta, eri asia on saako haluamansa ja mitä sitten tapahtuu :). Tosiasia on kuitenkin, että kaikki vanhenee kokoajan. Kukin omalla tyylillään sekin.
Tiedoksesi vielä, että itselläni on minua 10v nuorempi mies. Ollut jo 10v. Ex-m ies oli 2v vanhempi - ja monet luulivat häntä minua 20v vanhemmaksi. Se oli hauskaa. Etenkin silloin, kun luulijat kuvittelivat minun tykkäävän vanhemmista miehistä. Minä kun en perusta ikää suhteen pohjana. Se muuttuu kokoajan... Jokainen on jonkunikäinen. Minulle merkitsee vain se, millainen ihminen on. Yogamies kirjoitti:
"Hölönpölön. Kaikki miehet eivät todellakaan viehäty nuorista timmeistä naisvartaloista."
Sanoinko, että kaikki miehet viehättyvät? Jos sanon, että uroskoirat ovat isompia kuin naaraat, tarkoittaako se, ettei joukossa voisi olla isompia naaraita.
Mutta kuten sanoin, niin asiaa on tutkittu ihan akateemisissa tutkimuksissa, eli höpö höpö itsellesi:
https://yle.fi/uutiset/3-7492131
"Miesten ja naisten toivomukset koskien seksikumppanien ikää eroavat. Oli mies 18 vuotta tai 50 vuotta, aina kiinnostavat 25-vuotiaat naiset, kertoo tuore tutkimus. Naisten toivomukset ovat realistisempia kuin miesten, heillä kun toiveena ovat omanikäiset seksikumppanit."" Oli mies 18 vuotta tai 50 vuotta, aina kiinnostavat 25-vuotiaat naiset,"
Ei voi kuin nauraa tuollaisille tutkimuksille. Käsittämätöntä skeidaa.
Miten tilasto miesten ja naisten toiveista seksikumppanien ihanneiästä liittyy ap.n parisuhteeseen?Anonyymi kirjoitti:
"miehesi ei olisi normaali, ellei viehättyisi nuorista timmeistä naisvartaloista."
Hölönpölön. Kaikki miehet eivät todellakaan viehäty nuorista timmeistä naisvartaloista. Ei myöskään vanhoista timmeistä naisvartaloista. Ei viehättyminen on ihan yhtä normaalia kuin viehättyminen. Sama pätee naisiin ja viehättymisestä miesvartaloihin.Niinpä. Ja onko kukaan koskaan rohjennut sanoa viehättyvänsä rumista vartaloista?
Shiina kirjoitti:
" Oli mies 18 vuotta tai 50 vuotta, aina kiinnostavat 25-vuotiaat naiset,"
Ei voi kuin nauraa tuollaisille tutkimuksille. Käsittämätöntä skeidaa.
Miten tilasto miesten ja naisten toiveista seksikumppanien ihanneiästä liittyy ap.n parisuhteeseen?"Miten tilasto miesten ja naisten toiveista seksikumppanien ihanneiästä liittyy ap.n parisuhteeseen?"
Kuten tuossa aikaisemmin yritin selostaa. Mies on ihan normaali ihannoidessaan nuoria vartaloita, mutta törkeän huonokäytöksinen tuodessaan sen esille ääneen kumppaninsa läsnäollessa.
Miksi toin tuon esille on, että miesten kiinnostusta nuoriin naisiin yritetään välillä demonisoida ja leimata niitä jopa pedofiilisiksi piirteiksi, vaikka kyse on ihan normaalista asiasta, josta miehet saattavat tuntea huonoa omaa tuntoa.- Anonyymi
Yogamies kirjoitti:
"Miten tilasto miesten ja naisten toiveista seksikumppanien ihanneiästä liittyy ap.n parisuhteeseen?"
Kuten tuossa aikaisemmin yritin selostaa. Mies on ihan normaali ihannoidessaan nuoria vartaloita, mutta törkeän huonokäytöksinen tuodessaan sen esille ääneen kumppaninsa läsnäollessa.
Miksi toin tuon esille on, että miesten kiinnostusta nuoriin naisiin yritetään välillä demonisoida ja leimata niitä jopa pedofiilisiksi piirteiksi, vaikka kyse on ihan normaalista asiasta, josta miehet saattavat tuntea huonoa omaa tuntoa."miesten kiinnostusta nuoriin naisiin"
Tarkoittaa oikeammin "miesten kiinnostusta tietynlaisiin nuoriin naisvartaloihin seksimielessä" ja sepä onkin ihan hyvä, jos sitä demonisoidaan.
Kaikki miehet eivät tietenkään kuolaa tietynlaisten naisvartaloiden perään. Mutta ne jotka näin tekevät ovat ällöjä ja ilmentävät miesten ikiaikaista hinkua hallita naisen kehoa. Sillä naisen kropallahan on vain noille miehille itsekästä merkitystä, ei naisella jonka kropasta on kyse. Anonyymi kirjoitti:
"miesten kiinnostusta nuoriin naisiin"
Tarkoittaa oikeammin "miesten kiinnostusta tietynlaisiin nuoriin naisvartaloihin seksimielessä" ja sepä onkin ihan hyvä, jos sitä demonisoidaan.
Kaikki miehet eivät tietenkään kuolaa tietynlaisten naisvartaloiden perään. Mutta ne jotka näin tekevät ovat ällöjä ja ilmentävät miesten ikiaikaista hinkua hallita naisen kehoa. Sillä naisen kropallahan on vain noille miehille itsekästä merkitystä, ei naisella jonka kropasta on kyse."Kaikki miehet eivät tietenkään kuolaa tietynlaisten naisvartaloiden perään. Mutta ne jotka näin tekevät ovat ällöjä ja ilmentävät miesten ikiaikaista hinkua hallita naisen kehoa. Sillä naisen kropallahan on vain noille miehille itsekästä merkitystä, ei naisella jonka kropasta on kyse."
Kylläpä sitä nyt uhriudutaan.
Juurihan todistin jopa tieteellisen tutkimuksen avulla, että pääsääntöisesti kaikenikäiset miehet ovat nuorien naisten perään.
Se sitten, mitä tarkoitat "kuolaamisella" on kovin suhteellinen asia. Minäkin varmaan kuolaan, vaikka kuola ei valu, ja nainen tuskin huomaa muuta kuin pikaisen vilkaisun suuntaansa. Silti ehkä sillä hetkellä antaisin oikean käteni saadakseni viettää yöni hänen kanssaan.
Mietin vain, että mitenkähän joku vääntää tämän minun "kuolaamiseni" hinkumiseksi hallita naisen kehoa".Anonyymi kirjoitti:
Jokainen on erilainen. Jokaisella on oma faktansa.
Fakta ei ole mikään mielipidekysymys
Anonyymi kirjoitti:
"sinä puhut jonkinlaisen harlekiiniromaanikäsityksen pohjalta, että kaikki haluaisi oman ikäisen kumppanin."
Haloo vaan. Juuri päinvastaista yritin tolkuttaa. Eli jokainen tykkää mistä tykkää, erilaisesta. Sinä tykkäät timmeistä nuorista naisvartaloista, kyllä. Se on tullut selväksi. Mutta minä en lue harlekiinejä - en ikinä ole lukenut. Enkä tosiaankaan ajattele kaikkien haluavan oman ikäisen kumppanin! Kaikkea muuta. Mistä ihmeestä tuon keksit? Jokainen haluaa mitä haluaa. Saahan sitä haluta, eri asia on saako haluamansa ja mitä sitten tapahtuu :). Tosiasia on kuitenkin, että kaikki vanhenee kokoajan. Kukin omalla tyylillään sekin.
Tiedoksesi vielä, että itselläni on minua 10v nuorempi mies. Ollut jo 10v. Ex-m ies oli 2v vanhempi - ja monet luulivat häntä minua 20v vanhemmaksi. Se oli hauskaa. Etenkin silloin, kun luulijat kuvittelivat minun tykkäävän vanhemmista miehistä. Minä kun en perusta ikää suhteen pohjana. Se muuttuu kokoajan... Jokainen on jonkunikäinen. Minulle merkitsee vain se, millainen ihminen on."Eli jokainen tykkää mistä tykkää, erilaisesta. Sinä tykkäät timmeistä nuorista naisvartaloista"
Tässä olen kanssasi samaa mieltä. Tosin on havaittavissa samankaltaisuuksia tykkäämisissä. Sitä kutsutaan muodiksi. Jostain syystä enemmistö nuorista naisista keksii tykätä korkeavyötäröisistä housuista.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"miesten kiinnostusta nuoriin naisiin"
Tarkoittaa oikeammin "miesten kiinnostusta tietynlaisiin nuoriin naisvartaloihin seksimielessä" ja sepä onkin ihan hyvä, jos sitä demonisoidaan.
Kaikki miehet eivät tietenkään kuolaa tietynlaisten naisvartaloiden perään. Mutta ne jotka näin tekevät ovat ällöjä ja ilmentävät miesten ikiaikaista hinkua hallita naisen kehoa. Sillä naisen kropallahan on vain noille miehille itsekästä merkitystä, ei naisella jonka kropasta on kyse.Naisen keho kuuluu vain hänelle itselleen eikä sen arviointi kuulu kenellekään. Ei "kuolaaminenkaan".
Tiedoksi miehille, jotka eivät tajua: kun naiselle sanoo seksistisen "kehun" "sinulla on hyvä kroppa/olet seksikäs ym" se ei ole kehu, vaan tunkeutumista toisen intiimille alueelle. - Anonyymi
Yogamies kirjoitti:
Fakta ei ole mikään mielipidekysymys
Edellä varmaankin tarkoitettiin faktalla jokaisen omaa todellisuutta.
- Anonyymi
Yogamies kirjoitti:
"Sillä faktahan on se, että tällaiset yleistykset "miehet viehättyvät nuorista timmeistä naisvartaloista" kertoo ainoastaan kirjoittajan oman näkemyksen eikä hän tunnista mitään muita tai hän haluaa pysyä sitkeästi käsityksessään,"
No tuossa ei ole faktaa ollenkaan. Minä pystyn perustelemaan väitteeni, mutta sinä puhut jonkinlaisen harlekiiniromaanikäsityksen pohjalta, että kaikki haluaisi oman ikäisen kumppanin.
Minulla on fakta ja sinulla ei https://yle.fi/uutiset/3-7492131"Tutkimuksen mukaan naiset ohjaavat markkinoita, mitä tulee seksikumppanien ikätoiveisiin."
Ai kas kummaa. Kaikki miehet eivät saakaan sekstailla kaikenaikaa 25-vuotiaiden naisten kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä olen jo keski-ikäinen nainen. Söpö naama, vähän pyöreä. Usein nuoret miehet katsoo mua, vaikka pukeudun liehuvan, pitkään hameeseen ja kauluspaitaan. Hiukseni on löysällä nutturalla. En käytä meikkiä, vaan olen ihan oma itseni.
Olen kyllä huomannut, että moni nainen kulkee aina shortseissa, caprihousuissa, treenitrikoissa, farkuissa. Näyttävät samalta miehensä kanssa, kun vaatteetkin on samasta pakasta. Mä tykkään käyttää hameita ja olla naisellinen. Haluaisin panostaa naisellisuuttani enemmänkin. Mielialaa latistaa, kun mieheni niin avoimesti osoittaa kiinnostusta vähäpukeisia tyttöjä kohtaan. Ei edes yritä peitellä sitä minulta. Häpeän hänen käytöstään. Ja koen turhaksi huolehtia itsestäni, koska miestä kiinnostaa vain nuoret tytöt ja minä en pysty sellaiseksi enää muuttumaan.
No aika näyttää, etsiikö hän tositarkoituksella uutta kumppania. Moni keski-ikäinen mies ottaa nuoren vaimon ja tekee vielä lapsia. Minä kaipaisin kahden aikuisen avointa ja leikkisää suhdetta, jossa voisin olla avoimen seksuaalinen. Nyt olen supussa mielipahan vuoksi.
Kannattaa siis oikeasti miettiä miten kohtelee puolisoaan. Joku arkipäiväinen juttu voi pilata koko homman ja olla haluttomuuden syy. Ja joskus se voi johtaa eroon eikä toinen ymmärrä mitään tehneensäkään.Ehkäpä kannattaisi ottaa puheeksi miehesi kanssa miltä sinusta tuntuu. Joskus on niin, ettei mies edes itse ymmärrä pahoittavansa toisen mieltä. Hänelle tuollainen naisten katselu voi olla harmitonta ja vaimolle ärsyttävää... Joskus tuntuu, että miehet ovatkin henkiseltä kehitykseltään aina rutkasti naisia jäljessä, tavat kuin murkkuikäisellä, vaikka pitäisi osata nauttia elämästä ylipäätään ihan toisella tavalla..
- Anonyymi
Onko miehes sitte ite komea ja timmi. Ei ne nuoret naiset välitä hänestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä reagoin täysin toisin. Mieheni katsellessa avoimen kiinnostuneena urheilullisia, nuoria naisia ja heidän kiinteitä pakaroitaan, tulee mieleeni tutustumiseni yli puoli vuosisataa sitten.
Mielssäni näen itseni hänen verkkokalvoillaan ja asian ydin on se, että kiinnostus on merkki mieheni aktiivisuudesta minuun vielä nykyäänkin. Syvälle menevä kiinnostus on vähintäänkin riittävää mutta minullakin on siihen päätösvaltaa.Katseluun se jää,harva nuori nainen vanhoja ukkoja huolii ellei oo mies rikas!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin moni keski-ikäinen mieskin näyttää jo Ismo Laitelta ja tuskin nuoria naisia imartelee vanhan ukon tuijotus.
No sepä,inhottaa ne limasten ukkojen möllötykset. Miehet kuvittelee itsestään jotain. Runkkailiovat!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos viestistä, vihdoin joku sanoo ne sanat joita olen kaivannut. Eli jonkun asian on muututtava. Pahinta on ollut se, että olen lapsuuden trauman vuoksi kärsinyt huonommuuden tunteesta ja itseinhosta.
Tänään sain vihdoin kiinni ajatuksesta miten haluan tämän asian hoitaa. Se tuntui niin hyvältä, että itkin helpotuksen kyyneliä. Samalla purkautui sisälle kehooni sulkeutunutta surua ja pettymystä.
Sanoin miehelleni, että hän saa katsoa niin paljon kuin haluaa muita naisia, se ei enää satuta mua, aivan sama. En aio enää jatkossa kiinnittää huomiota häneen ja hänen ihailemiinsa naisiin ja kokea huonommuutta. Mä alan huomata ympärilläni sellaista, joka mua kiinnostaa. Haluan kokea olevani nainen, joka ansaitsee rakkautta.
Mies meni vähän paniikkiin, et ei se noin ole ettei se miltään tunnu. Mä sanoin, et on se. Hänen ei tarvitse olla pahoillaan, että on aiheuttanut mulle pahaa mieltä, koska mä en enää välitä. En halua enää käyttää energiaani tällaiseen paskaa, vaan suuntaan elämässäni eteenpäin. Mä en pysty tätä asiaa muuttamaan vaatimalla miestäni muuttamaan tapojaan. Hänen on itse kannettava vastuu omasta toiminnastaan.
Aika hiljainen oli mies tuon jälkeen. Mä katselin ulos ikkunasta, ihailin kesää ja näin kivan näköisen miehen. Tunsin itseni jotenkin ehjemmäksi, kun sain tämän monta kymmentä vuotta jatkuneen kuvion loppumaan. En tiedä kuinka meidän käy, yhdessä on oltu yli 30v.
Olen kokenut syyllisyyttä siitä, että en ole ollut kiinnostunut seksuaalisesta kanssakäymisestä. Nyt kun katson asiaa, en yhtään ihmettele. Silmäni todellakin ovat auenneet näkemään tämän sairaan kuvion. No, kun oma lapsuuden perhe on ollut dynamiikaltaan sairas niin helposti sitä altistaa itsensä vielä aikuisenakin sellaiselle.
Nyt voin nähdä itseni itseäni kunnioittavana ja rohkeana naisena. En suostu enää olemaan kynnysmattona.Ota ero. Löydät paremman miehen💟
Yogamies kirjoitti:
Näin miehenä sanoisin, että miehesi ei olisi normaali, ellei viehättyisi nuorista timmeistä naisvartaloista. Näin ihan useampien tutkimustenkin mukaan (joista ainakin yksi suomalainen) jotka kertovat kaikenikäisten miesten viehättyvän eniten nuorista naisista.
Sen sijaan kunnioituksen puutetta ja huonoja käytöstapoja osoittavat, että hän avoimesti osoittaa tuon kiinnostuksen sinun seurassasi..Näissä tutkimuksissa on todettu vain ulkoisen viehätyksen yhteys. Ei mitään enempää. Ihminen ei välttämättä halua seksiä vaikka laittaisi nuoren ihmisen figuuri-taulun seinälle. Siis näissä ei ole tutkittu ihastumista, rakastumista eikä edes kiihottumista vaan ainoastaan, että millainen ulkokuori on viehättävä. Eli esteettinen, tunteeton ajatus siitä, että minkäinen on helppo katsoa.
AnttiAnna kirjoitti:
Näissä tutkimuksissa on todettu vain ulkoisen viehätyksen yhteys. Ei mitään enempää. Ihminen ei välttämättä halua seksiä vaikka laittaisi nuoren ihmisen figuuri-taulun seinälle. Siis näissä ei ole tutkittu ihastumista, rakastumista eikä edes kiihottumista vaan ainoastaan, että millainen ulkokuori on viehättävä. Eli esteettinen, tunteeton ajatus siitä, että minkäinen on helppo katsoa.
Olet täysin oikeassa.
Siksi siis kannattaa palata aloittajan kirjoitukseen, jokakäsittelee nimen omaan hänen ulkonäköään ja epäilee haluttomuuden johtuvan siitä.
Hän ei ota huomioon, että haluttomuutta voi aiheuttaa hänen oma käytöksensä ja vartalonsa häpeily. Itse olen sanonut, että ylipainoisissa naisissa yksi asia on se ulkonäkö, mutta lisänä siihen on huono itsetunto. Ei voi tulla uimarannalle, ei halua saunaan, epäily, että mies katselee vieraita naisia, helppo väsähtäminen ja kiukustuminen, itsesyytökset jne.
Olen myös sanonut, että en jaksa useimmiten tiukkoja salimimmejäkään, koska elämä on yhtä suorittamista ja vartalon esilletuontia, rahkaa ja gojimarjaa.- Anonyymi
Yogamies kirjoitti:
"Hölönpölön. Kaikki miehet eivät todellakaan viehäty nuorista timmeistä naisvartaloista."
Sanoinko, että kaikki miehet viehättyvät? Jos sanon, että uroskoirat ovat isompia kuin naaraat, tarkoittaako se, ettei joukossa voisi olla isompia naaraita.
Mutta kuten sanoin, niin asiaa on tutkittu ihan akateemisissa tutkimuksissa, eli höpö höpö itsellesi:
https://yle.fi/uutiset/3-7492131
"Miesten ja naisten toivomukset koskien seksikumppanien ikää eroavat. Oli mies 18 vuotta tai 50 vuotta, aina kiinnostavat 25-vuotiaat naiset, kertoo tuore tutkimus. Naisten toivomukset ovat realistisempia kuin miesten, heillä kun toiveena ovat omanikäiset seksikumppanit."Lainaus lähteestä: Miehillä toiveet ja todellisuus eivät aina kohtaa. 😂
Anonyymi kirjoitti:
Lainaus lähteestä: Miehillä toiveet ja todellisuus eivät aina kohtaa. 😂
Tuo on totta ihan joka elämänalueellakin eikä pelkästään naistoiveissa.
Itsekin haaveilen isommasta veneestä ja että poikani keksisi yhtäkkiä ruveta ahkeroimaan koulussa.
Tosin olen ollut huomaavinani, että haaveilua esiintyy ihmisissä sukupuolesta riippumatta.- Anonyymi
Äijäs katsoo nuoria naisia vanhasta tottumuksesta, mutta ei enää muista tai tiedä mitä niiden kanssa tehdään.
- Anonyymi
Yogamies kirjoitti:
"Hölönpölön. Kaikki miehet eivät todellakaan viehäty nuorista timmeistä naisvartaloista."
Sanoinko, että kaikki miehet viehättyvät? Jos sanon, että uroskoirat ovat isompia kuin naaraat, tarkoittaako se, ettei joukossa voisi olla isompia naaraita.
Mutta kuten sanoin, niin asiaa on tutkittu ihan akateemisissa tutkimuksissa, eli höpö höpö itsellesi:
https://yle.fi/uutiset/3-7492131
"Miesten ja naisten toivomukset koskien seksikumppanien ikää eroavat. Oli mies 18 vuotta tai 50 vuotta, aina kiinnostavat 25-vuotiaat naiset, kertoo tuore tutkimus. Naisten toivomukset ovat realistisempia kuin miesten, heillä kun toiveena ovat omanikäiset seksikumppanit."Ei ainakaan Ranskan pressa viehäty nuorista naisista, Macronilla vaimo Birgitta miestään 25 v vanhempi.
Anonyymi kirjoitti:
Ei ainakaan Ranskan pressa viehäty nuorista naisista, Macronilla vaimo Birgitta miestään 25 v vanhempi.
Yksittäistapaus
- Anonyymi
Yogamies kirjoitti:
Yksittäistapaus
Tuollaisia "yksittäistapauksia" on todella paljon.
Anonyymi kirjoitti:
Tuollaisia "yksittäistapauksia" on todella paljon.
Totta kai on, maailman mittakaavassa. Voidaan puhua sadoista tuhannsista tai jopa miljoonista , mutta miljdien ihmisten planeetalla se on kuitenkin todella vähän mutta paljon enemmän on niin päin, että miehet viehättyy nuorista naisista.
Viittaan taaskin tutkimuksiin, joissa on todettu, että pääsääntöisesti miehet pitävät nuorista naisista ja naiset yleensä samanikäisistä tai hiukan vanhemmista miehistä. Tosin mitä vanhemmaksi nainen tulee sitä nuorempia miehiä hän katselee, mutta siinäkään ei päde, että 65 v nainen haluaisi 20 vuotiasta poikaa.
- Anonyymi
Noin yleisesti ottaen varmasti synnytys tai synnytykset muuttaa naisen vartaloa mutta salitreenikin on hyvä tapa saada keho kuntoon. Vaimonikin treenas salilla kun oli synnyttänyt jälkikasvun. Ei varmaan kukaan mies kiihotu roikkuvista roiskeläpistä ja vaimokin treenaa aika paljon rintaa, joskus näyttää kuin olis teini naisen rinnat.
- Anonyymi
Jos on taipumusta rintarauhasen liikakasvuun, ei millään treenillä saa lasten jälkeen rintoja kiinteämmäksi/pienemmäksi.
Itselläni rinnat paisuivat odotusajalla 75B rintsikkakoosta 75F:ään ja jälkimmäiseen jäivät. Pienen ihmisen todella raskas kantaa.
On todella surullista, kun ihmisen kehoa arvostellaan mm. tyylilläsi "Ei varmaan kukaan mies kiihotu roikkuvista roiskeläpistä". Voisiko miehet vähän edes ajatella? Miltä naisesta itsestä tuntuu raskausajan muutokset kropassaan? Siinä on muutenkin pieni identiteettikriisin paikka, kun venyy ja vanuu kaikkialta raskauksien jälkeen, on käynyt itsellekin vieraaksi (näin ei ole kaikilla tietenkään, siinäkin toiset pääsevät vähemmällä kuin toiset). Haluaisi olla entisensä, mutta tietää, ettei siihen ole paluuta. Ehkä parempaan kyllä, mutta ei entiseen. Siis fyysinen olemus. Muuten kyllä on ihan sama tyyppi, vaikkakin lasten saanti mullistaa muutenkin koko elämän.
Kun synnytysten jälkeen mielikin saattaa olla hormoneista sun muista apeana, niin ei ole oikeastaan mitään sen julmempaa kuin jos mies alkaa vielä valittaa "roikkuvista roiskeläpistä". Onni, ettei minulla ollut eikä ole sellaista miestä. Jos niin ikävästi olisi käynyt, kommentti olisi haavoittanut aivan varmasti koko suhdettamme. Suhteeseen tulisi iso tahra, jota ei millään voi poistaa.
Toisten ulkonäön arvointi ja arvostelu ei johdu mistään muusta kuin arvostelijan omista sisäisistä selvittämättömistä asioista. Kaikki siellä on vain kiinteää, sileää, somaa ja kaunista, kun ei oteta huomioon elämän rosoisuutta, vanhenemista, suhteellisuudentajua, oikeaa asennetta. Ei nähdä ihmistä sisältä, kun tuijotetaan vain ulkokuoreen. Mikä ikävintä, myötätunto kumppania kohtaan puuttuu.
Kehopositiivisuudessa voisivat kaikki ottaa oppia (iki)vanhoilta ihmisiltä. Heillä on sukupuolesta riippumatta ryppyä, raitaa, roikkuvaa, hiukset harventuneet, ym. Se on ihan sivuseikka. Pääasia että toimintakyky säilyisi mahdollisimman pitkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos on taipumusta rintarauhasen liikakasvuun, ei millään treenillä saa lasten jälkeen rintoja kiinteämmäksi/pienemmäksi.
Itselläni rinnat paisuivat odotusajalla 75B rintsikkakoosta 75F:ään ja jälkimmäiseen jäivät. Pienen ihmisen todella raskas kantaa.
On todella surullista, kun ihmisen kehoa arvostellaan mm. tyylilläsi "Ei varmaan kukaan mies kiihotu roikkuvista roiskeläpistä". Voisiko miehet vähän edes ajatella? Miltä naisesta itsestä tuntuu raskausajan muutokset kropassaan? Siinä on muutenkin pieni identiteettikriisin paikka, kun venyy ja vanuu kaikkialta raskauksien jälkeen, on käynyt itsellekin vieraaksi (näin ei ole kaikilla tietenkään, siinäkin toiset pääsevät vähemmällä kuin toiset). Haluaisi olla entisensä, mutta tietää, ettei siihen ole paluuta. Ehkä parempaan kyllä, mutta ei entiseen. Siis fyysinen olemus. Muuten kyllä on ihan sama tyyppi, vaikkakin lasten saanti mullistaa muutenkin koko elämän.
Kun synnytysten jälkeen mielikin saattaa olla hormoneista sun muista apeana, niin ei ole oikeastaan mitään sen julmempaa kuin jos mies alkaa vielä valittaa "roikkuvista roiskeläpistä". Onni, ettei minulla ollut eikä ole sellaista miestä. Jos niin ikävästi olisi käynyt, kommentti olisi haavoittanut aivan varmasti koko suhdettamme. Suhteeseen tulisi iso tahra, jota ei millään voi poistaa.
Toisten ulkonäön arvointi ja arvostelu ei johdu mistään muusta kuin arvostelijan omista sisäisistä selvittämättömistä asioista. Kaikki siellä on vain kiinteää, sileää, somaa ja kaunista, kun ei oteta huomioon elämän rosoisuutta, vanhenemista, suhteellisuudentajua, oikeaa asennetta. Ei nähdä ihmistä sisältä, kun tuijotetaan vain ulkokuoreen. Mikä ikävintä, myötätunto kumppania kohtaan puuttuu.
Kehopositiivisuudessa voisivat kaikki ottaa oppia (iki)vanhoilta ihmisiltä. Heillä on sukupuolesta riippumatta ryppyä, raitaa, roikkuvaa, hiukset harventuneet, ym. Se on ihan sivuseikka. Pääasia että toimintakyky säilyisi mahdollisimman pitkään."Mikä ikävintä, myötätunto kumppania kohtaan puuttuu."
Kyllä ja parisuhteessahan sitä juuri eniten tarvittaisiin.
Jos kokee vaimon riippurinnat tai vaikka äitinsä ryppyiset kädet epämieluisaksi, niin asiaan ei auta muu kuin siedätyshoito. Se tapahtuu niin, että opettelee rakastamaan epätäydellisyyttä, olemaan lempeä. Hyväilee usein vaimon rintoja. Tai silittää pitkään äidin ryppyisiä käsiä. Siinä voi samalla aueta elämän merkityskin ihan uudella tavalla. - Anonyymi
Ei naisen isoja roikkuvia rintoja saa korjattua salilla, ainoastaan kirurgin veitsi auttaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos on taipumusta rintarauhasen liikakasvuun, ei millään treenillä saa lasten jälkeen rintoja kiinteämmäksi/pienemmäksi.
Itselläni rinnat paisuivat odotusajalla 75B rintsikkakoosta 75F:ään ja jälkimmäiseen jäivät. Pienen ihmisen todella raskas kantaa.
On todella surullista, kun ihmisen kehoa arvostellaan mm. tyylilläsi "Ei varmaan kukaan mies kiihotu roikkuvista roiskeläpistä". Voisiko miehet vähän edes ajatella? Miltä naisesta itsestä tuntuu raskausajan muutokset kropassaan? Siinä on muutenkin pieni identiteettikriisin paikka, kun venyy ja vanuu kaikkialta raskauksien jälkeen, on käynyt itsellekin vieraaksi (näin ei ole kaikilla tietenkään, siinäkin toiset pääsevät vähemmällä kuin toiset). Haluaisi olla entisensä, mutta tietää, ettei siihen ole paluuta. Ehkä parempaan kyllä, mutta ei entiseen. Siis fyysinen olemus. Muuten kyllä on ihan sama tyyppi, vaikkakin lasten saanti mullistaa muutenkin koko elämän.
Kun synnytysten jälkeen mielikin saattaa olla hormoneista sun muista apeana, niin ei ole oikeastaan mitään sen julmempaa kuin jos mies alkaa vielä valittaa "roikkuvista roiskeläpistä". Onni, ettei minulla ollut eikä ole sellaista miestä. Jos niin ikävästi olisi käynyt, kommentti olisi haavoittanut aivan varmasti koko suhdettamme. Suhteeseen tulisi iso tahra, jota ei millään voi poistaa.
Toisten ulkonäön arvointi ja arvostelu ei johdu mistään muusta kuin arvostelijan omista sisäisistä selvittämättömistä asioista. Kaikki siellä on vain kiinteää, sileää, somaa ja kaunista, kun ei oteta huomioon elämän rosoisuutta, vanhenemista, suhteellisuudentajua, oikeaa asennetta. Ei nähdä ihmistä sisältä, kun tuijotetaan vain ulkokuoreen. Mikä ikävintä, myötätunto kumppania kohtaan puuttuu.
Kehopositiivisuudessa voisivat kaikki ottaa oppia (iki)vanhoilta ihmisiltä. Heillä on sukupuolesta riippumatta ryppyä, raitaa, roikkuvaa, hiukset harventuneet, ym. Se on ihan sivuseikka. Pääasia että toimintakyky säilyisi mahdollisimman pitkään.Jos nuoret ei synnyttäneet naiset lukee näitä kommentteja, niin he mielellään jättävät synnyttämättä, ja syntyvyys edelleen laskee Suomessa.
- Anonyymi
Teetkö itse aloitteita seksiin vai odotatko että miehesi tekee aloitteen? Ehkä kaipaat vain itseluottamusta seksikkäitä alusvaatteita jotain missä tunnet itsesi kauniiksi ja seksikkääksi ja olet itse aktiivinen. Kiusoitteli, puhu vähän tuhmia. Viritä tunnelmaa pikkuhiljaa. Ja Rohkeasti kysy mieheltä mikä on ehkei liity sinuun mitenkään vain jotain omia murheita. Ja sanot että saat seksiä. Eikö seksi ole molemmin puolista? Esileikkiä yms. Eikä pelkästään yhdyntä.
Luin jostain hyvän sanan "kehorauha". Se on aina, mutta parisuhteessa erityisen tärkeä. Tältä istumalta lisäsin siihen, että jokaisen on annettava parisuhteessa kehorauha paitsi kumppanin kehoon, myös omaansa. Rakasta itseäsi, kroppaasi. Se on sinun ainoa vartalo, jota sielun temppeliksi kauniisti kutsutaan. Jos vatsassa on arpia ja rinnat roikkuvat se tarkoittaa elämänkokemusta. Ei muuta eikä ainakaan mitään negatiivista. Kun ihminen vanhenee, vanhenee kroppakin, se on täydellisen luonnollista, niin sen pitää mennä.
Jos mies ei halua seksiä, sekin on varsin tavallista. Vaikka miehet eivät synnytä, heilläkin on riesansa kannettavana. Kuten erektiohäiriöt, Erektiovaikeuksien taustalla on usein jokin sairaus tai niiden hoidossa käytetty lääke. Tällaisia sairauksia ovat mm. diabetes, verenpainetauti, verisuonten kalkkeutuminen, Parkinsonin tauti, MS-tauti ja muut neurologiset häiriöt sekä eturauhasen sairaudet. Psykiatrisista sairauksista esimerkiksi vakava depressio, pakko-oireinen häiriö, ahdistuneisuushäiriöt ja pelkotilat voivat aiheuttaa impotenssia. Myös liikalihavuus, runsas tupakointi tai alkoholin käyttö voivat olla erektiovaikeuksien taustalla. Kas siinä esimerkkejä. Kopioitu Duodecimista. Itse sanoisin, ettei tarvitse olla vakava depressiokaan. Tai voi olla vain stressi, tai muutos töissä. Tai ei vain huvita tai jaksa.
Se mitä teidän kannattaisi tehdä on pitää hauskaa ja keskustella ihan kaikista asioista. Keskustelu erityisen diplomaattisesti.- Anonyymi
Nimenomaan kehorauha pitäisi olla, ihan itsestä lähtien.
- Anonyymi
Toinen vaihtoehto on, että miestäsi panettaa heti, kun näkee sinut.
- Anonyymi
Huomaa et meni tunteisiin vastaajilla. Puolustellaan omaa laiskuutta, saavutettua "elintasoa" ja mukavuuden halua.
- Anonyymi
Mitä tarkoitat?
- Anonyymi
Eipä ole moinen asia tullut pohdittavakseni.
Ilmeisesti ei koe minua vastenmieliseksi ja karanteeni-ikäinen mies saa olla tyytyväinen, että pitkäaikainen karanteeni elinkumppani antaa suosionsa auringon loistaa hänen suuntaansa. - Anonyymi
Todennäköisesti miehesi haluaa seksiä, mutta ei sinun kanssasi!
- Anonyymi
Tai haluaa, mutta pelkää tyrmäystä.
- Anonyymi
Kun ei kiihoita, niin ei kiihoita. Kyllä mies pitää saada kiihottumaan, jos haluaa vehkeen saada seisomaan.
- Anonyymi
Ei seiso ylipainoisella 40vuotta tupakoinnilla ja kaljan kittaajalla, ainoa liikunta ulos tupakille tai jääkaapille.
Miehellä jos on ylipainoa ei liiku ja on muutenkin huonossa hapessa niin testo arvot saattaa olla ihan nollassa ja se on kuin olisi pihalla kaikesta ja siksi ei haluta.
Sellainen tila voi olla kuin muistisairas ,joka ei edes muista ,mitä on rakastelu.
Siksi olisi tärkeää kaikille Suomen miehille ,että puntti treeniä ja voimaa kroppaan ja testo alkaa erittymään niin johan alkaa viisari nousemaan ja viltti heilumaan .
Metsätyö raskas tms on tehokasta.- Anonyymi
Tuossa on totuus! Jos ei ole selkeitä, suoranaisia sairauksia niin loppu on kunnosta ja kumppanin ymmärryksestä kiinni.
Velttoilu ja alkoilu nakersivat mieskuntoani niin pahasti, että juuri ennen 60v ikääni huolestuin.Myös teveysindikaattorit alkoivat varoittelemaan.
Ei kiinnostanut mikään muukaan.
Muutin elämäntapani. 6kk sai aikaan huomattavan muutoksen jota on kestänyt nämä seuranneet 16 vuotta.
Minulle sopi puntti- / salitreenit. Vapaan tangon perustekniikat olivat hallussa 60-luvun harrastuksesta. Alkuun varovaista totuttelua ja siitä tehon lisäämistä. Perusjuttuja. Maasta- ja rinnallevetoja. Punnerruksia pysty ja vauhti. Raakoja työntöjä. Kyykkyjä. Vatsaa monipuolisesti ja usein. Leukoja. Vatsaa lukuun ottamatta kaikki harkat alun voimakestävyys kuukausien jälkeen perus- ja maksimivoimaperiaatteella.
Aloitin 5krt/vko. Vuosien jälkeen lisäsin 6:een kertaan. Salilla syke kokoajan aerobisella alueella.
Nyt 76v ikäisenä olen joka suhteessa paremmassa kunnossa ja terveempi kuin alle 60v.
Toinen olkapää ja polvi alkavat huomauttelemaan käytettävistä painoista.
Treenit manisivät hukkaan jos en söisi terveellisesti mutta ajoittain nautiskellenkin. Alkoa ei voi ajatellakaan. Sitä varten on rentoutumisviikkoja.
Voimataso on hiljalleen hiipumaan päin ähistelystä huolimatta. - Anonyymi
Kyllä ja alkoholia jos menee paljon, niin kyllä laskee seksikyky. Tupakka alkoholi vielä pahempi yhdistelmä.
- Anonyymi
Myös pitää lopettaa tupakointi ja alkoholi.
- Anonyymi
Inhoaa ja,katselee nuorempia hoikkia.
- Anonyymi
Vaimo rekrytoitu 1983. Aamulla oli hauskaa. Vieläkin tuntuu mukavalta. Yhteinen pulskistuminen noin 100 kg. Ryppyjä on. Kenelle meidään pitää todistaa?
- Anonyymi
Älä täällä arvuuttele inhoaako miehesi vartaloasi, vaan kysy asiaa mieheltäsi! Minä en tiedä miltä näytät ja vaikka tietäisin, voisin kertoa vain inhoanko minä vartaloasi vai en. Miehesi puolesta minä en voi puhua.
Ymmärrän, että netissä kysellään objektiivisia asioita, kuten miten nuotio sytytetään. Tai sellaisia subjektiivisia asioita, joihin nettikeskustelijat voivat vastata, koska kertovat asiaan oman mielipiteen. Mutta kuinka nettikeskustelijat voisivat kertoa jonkun ulkopuolisen mielipiteen, varsinkaan tuntematta kyseistä henkilöä?- Anonyymi
Kyllä ihmisellä voi olla täysin realistinen kuva omasta ulkonäöstään. Ihmisellä objektiivisesti löysää nahkaa poimuina ja roikkuvat rinnat. Typerää olisi kysellä omalta mieheltä, inhoaako tämä omaa rupsahtanutta vartaloa. Eihän kukaan toisesta välittävä sellaista sanoisi päin naamaa, vaikka vartalo minkä näköinen.
- Anonyymi
Lihavan naisen edessä miehessä ei kovetu muu kuin nyrkit.
- Anonyymi
Puhu vain itsesi puolesta. Isoja tissejä on on aina kiva leipoa. Niin myös pieniä.
- Anonyymi
Elettiinköhän ennen parisuhdetta näin sairaalloisen ulkonäkökeskeisesti, tuskin.. Nykyelämä vie yhä pinnallisempaan suuntaan muovitisseineen, pepunkohotuksineen jne ja totuus on, ettei jonain päivänä mikään enää auta vaan elämän tuomat muutokset näkyvät meissä kaikissa, miksi siis tuhlata tätä elämää tuijottamalla peilikuvaa. Jos emme kelpaa puolisollemme, kannattaa se todeta ääneen ja kokea seuraukset, se voi helpottaa. Puhukaa siis, älkää peitelkö ahdistustanne, elämä on arvokas ainakin itselle, ellei se toiselle ole, voi häipyä sitä pilaamasta..
- Anonyymi
"Elettiinköhän ennen parisuhdetta näin sairaalloisen ulkonäkökeskeisesti"
Ei... eikä suurelta osin eletä vieläkään. Täällä vain mellastaa ulkonäkökeskeiset tai ulkonäköIHANNEkeskeiset ihmiset. - Anonyymi
Some, seiska ja iltapäivälehdet pääasiallisena tiedon lähteenä vääristää kuvaa kauneusleikkauksien yleisyydestä. Ei niitä kovin moni tee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Elettiinköhän ennen parisuhdetta näin sairaalloisen ulkonäkökeskeisesti"
Ei... eikä suurelta osin eletä vieläkään. Täällä vain mellastaa ulkonäkökeskeiset tai ulkonäköIHANNEkeskeiset ihmiset.Näinpä juuri.. Jokainen, joka ahdistuu, kokee huonommuutta omasta vartalostaan, kannattaisi keskittyä tärkeimpiin asioihin, eikä verrata itseään muokattuihin, leikattuihin tai nuoriin.. Totuus on, että vasta ikä tuo myös seksuaslusuuteen syvyyttä, kokemusta, joka puuttuu nuorilta, joille omasta mielestään usein riittää vain oman ulkonäön esittely. Kypsemmällä iällä osaa, pitäisi osata huomioida seksuaalisuus, toinen ihminen aivan eri tasolla kuin vertaamalla "kuppikokoa" ja pepun suuruutta. Monesti miehet jäävät sinne murkkuiän tirkistelyryhmään vertaamalla naisia keskenään, mikä on kypsymättömyyttä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Elettiinköhän ennen parisuhdetta näin sairaalloisen ulkonäkökeskeisesti"
Ei... eikä suurelta osin eletä vieläkään. Täällä vain mellastaa ulkonäkökeskeiset tai ulkonäköIHANNEkeskeiset ihmiset.Juurikin näin, tämähän on " suoli" 24.
- Anonyymi
Haahahahaahahaaa voi yksinkertaisuus millaista voi olla monien elämä, siis ei mitään elämää ihan lapsellisia kuvitelmia ikuisesta nuoruudesta....j ahulluudesta kaiken lisäksi.
valmistautukaa hautausmaalle ja ikuisuuteen, siinä on jytyä loppusuoraan. - Anonyymi
Pieni huumoripläjäys tähän...
Mies tuli kotiin ja löysi vaimonsa hyväilemästä rintojaan kylppärissä.
’Mitä sä teet?’ mies kysyi.
Nainen vastasi: ’olin tänään lääkärissä ja hän sanoi minulla olevan rinnat kuin 25-vuotiaalla’.
’ ei hän sanonut mitään yli 50-vuotiaasta perseestä jota vedät takanasi?’ mies keljuili.
’ ehei, emme puhuneet sinusta mitään’ nainen tuhahti. . . 😉 - Anonyymi
Voi olla ukolla pelko omista kyvyistä...kun ei ole ihan nuori hänkään. Tai työpaineita ja huolia. Voi pelätä hylkäämistä ja ivaa jos ei onnistuisi asia.
- Anonyymi
Jos miehellä on kyvyttömyydestä johtuvaa haluttomuutta, miksi parisuhteessa seksi on vain
naisen vastuulla? Eikö voisi olettaa, että jos mies ottaisi vastuuta parisuhteesta ja myös puolison hyvinvoinnista (oman hyvinvoinnin lisäksi), hän yrittäisi keskustella asiasta ja ehdottaa itse mikä voisi häntä auttaa asiassa (tai ainakin vastata kun pari yrittää kysyä). Minusta mieheltä voi myös odottaa lääkärissä käyntiä, jos haluaa jatkaa seksielämää ja molemmat haluaa pitää parisuhteen kunnossa.
Jos mies ei halua enää seksiä, on puolison taas mietittävä onko valmis elämään ilman seksiä yhdessä vai haluaako erota. Tai jotkut parit on valmiita avoimeen suhteeseen.
Jos ymmärsin oikein, ap:n mies ei itse osoita edes hellyyttä. Miten suhde eroaa ystävyydestä, jos hellyyttä ja seksiä ei ole? Ystävyyteen perustuva parisuhde toimii toki, jos kumpikin siihen on valmis. Varmaankin asiaan vaikuttaa, onko suhteessa edes henkinen läheisyys ja läsnäolo kunnossa? Itse olen ollut suhteessa (ero sovittu), jossa mies on koskenut minua 2 kertaa 3 vuodessa, olkapäähän. 😂Selibaattia on kestänyt tuo sama aika. Henkinen vuorovaikutus on myös henkistä selibaattia, mies on kuin huonekalu kotona ja aktivoituu vain negatiiviseen palautteeseen. Kun jaksoin vielä tehdä aloitteita, sain 90% torjuntaa (sekö seksi että läheisyys). Silloin meillä oli seksiä vielä 2-4krt/v.
Ei tuollaista torjuntaa kestä menettämättä naiseuttaan. Miehen mielestä seksielämä oli normaalia, eikä hänen haluissa ole mitään vikaa. Oli pakko sanoa, että vastuu aloitteista siirtyy sinulle, enkä halua ahdistaa aloitteilla, jos et kerran halua. Ei tosiaankaan tunnu kivalle harrastaa seksiä, jos toinen ei ole mukana kuin velvollisuudesta ja läsnäolo on olematon ja tuntee kuinka vaikka alapään koskettaminen aiheuttaa inhoa.
Siihen seksi sitten loppui. Ja nyt on parisuhdekin loppunut. Jos ei ole läsnäoloa, jos ei ole henkistä yhteyttä, jos toista ei pysty katsomaan silmiin kertaakaan 3 vuodessa, jos ei kuuntele, jos ei avaa omia tuntemuksiaan (paitsi puhuu töistä), jos ei kosketa, jos ei halua seksiä, mitä sitten jää jäljelle?
Jos tilanne jatkuu vuosia, niin kuin itselläni, eikä puolisoa ole kiinnostanut keskustelujen tai lopussa 3v ilman keskusteluja asiaa korjata (siirsin vastuun myös keskustelun aloittamisesta), on 0% mahdollisuus että suhde parantuisi edes siedettäväksi. Mielummin olen yksin, aloitan uuden suhteen tai jopa ”otan” pelkän rakastajan miehestä, joka elää samassa elämäntilanteessa.
- Anonyymi
Onpa vaikea sanoa mitn..
Rakkautta ja läheisyyttä toivon teille! - Anonyymi
Suurin osa vapaista keski-ikäisistä miehistä on joku addiktio tai työttömyys kaivaa.
Siinä ei sitten pysty mihinkään muuhunkaan. - Anonyymi
Jos ihminen toista oikein aidosti rakastaa, ei ulkonäköseikoilla ole merkitystä. Rakkaushan on korvienväli eikä jalkojenväli asia. Saattaa tietenkin olla, että miehesi ottaa paineita kun olet laihduttanut ja hän on "hyvässä lihassa" ja siitä syystä välttelee seksiä. Mutta keskustelun paikka, tuskin muu auttaa.
- Anonyymi
Suosittelen ottamaan asian puheeksi miehesi kanssa.
Seksi voi olla tärkeä osa parisuhdetta ja sen vähyys voi käydä rasittavaksi, varsinkin jos itse haluaisi sitä enemmän kuin toinen.
Oli tilanne mikä hyvänsä, toivon että puhumalla asia selviää ja pysyt sinuina oman kroppasi kanssa.
Aika harvaa tuollaiset mainitsemasi pikkuasiat häiritsevät, todella paljon kiinni muistakin tekijöistä että huvittaako seksi vai ei.- Anonyymi
Suosittelen eroamaan. Sinkkuna on ihanaa.
- Anonyymi
Turhaa mietiskelyä, reikä on miehille tärkein. Ei mitään väliä jos hieman on arpea ja löysyyttä, teet vaan itse aloitetta niin aina tulee tavaraa. Miehet luulee että naiset ei halua ja odottavat jotain aloitetta.
- Anonyymi
Miehen osoittamaa huomaavaisuutta on jättää aloitteellisuus vaimolle.
Vaimoni jouduttua lopettamaan hormonien käytön sovimme, että välttääkseni vahingossakaan painostamisen, tekee vaimoni aina aloitteet. O.n toiminut hyvin parikymmentä vuotta.
Jo aikaisemminkin vaimoni osoitti ajoittain kiinnostusta ja osoitti sen fyysysestikin mutta nämä viimeiset vuosikymmenet hän on ollut selkeän määrätietoinen.
Sopii meille. - Anonyymi
Itse olen fitness nainen ja mies pallomaha. Oksettaa koko mies. Eroan.
- Anonyymi
Lapista olet
- Anonyymi
Maassamme on runsaasti nuoria miehiä, ja lisää tulee, jotka ovat harrastaneet sexiä esim vuohien kanssa, tällaiselle porukalle kelpaa aivan takuulla..
- Anonyymi
Juuh, mutta vääräuskoisista ei tule heille vaimoa, jollei käänny muslimiksi ja sitä tietä hellan ja nyrkin väliin, ja huivit päähän.
- Anonyymi
Tuotahan kannattaa kysyä siltä mieheltä itseltään.
- Anonyymi
Ei miestä kiihota tommonen mätisäkki!
- Anonyymi
Kuvauksesta päätellen, ei mies ole yhtään sen kummempi itsekään. Miksi tavallinen keski-ikäinen ei kelpaisi tavalliselle kesti-ikäiselle?
Mies, joka vaatii Miss Helsinkiä, mutta on itse ihan toiselta ääripäätä, jää ilman. Ellei sitten ole kovin karismaattinen rahamies. Silloinkaan ei taida olla kyse muusta kuin maksetun rakkauden syttymisestä useimmiten.
Kauneus on aina katoavaista. Jos parisuhde perustuu kiinteisiin pakaroihin ja kiinteisiin tisseihin tai vaihtoehtoisesti treenattuihin vatsalihaksiin, reisiin ja käsivarsiin, ei rakkaus voi olla kovin kestävää.
- Anonyymi
Jotta sopu säilyisi avioliitossa on hyvä muistaa molempien tehdä sopua edistäviä toimia ja myös TUKEA toinen toisiaan niin, että TUNTUU niin
kyllä vaikutukset alkavat pian näkyä! - Anonyymi
Ite erosin tommosesta miehestä. Ei sen miehen vartalokaan minua kiihottanu😂😂😂😂
- Anonyymi
Vähän sama juttu, mutta toistepäin.
Vaimoni huomauttelee painonnoususta ja puristelee vyötäröltä.
Ei tule kiva tunne ja vie halut.
Paino 101 kg ja ja pituus 191 cm.... Kohtuu treenausta, eli 3 lenkkiä viikossa, kuntosali 3 krt viikossa. Lisäksi muu treeni vuodenaikojen mukaan. En siis huonokuntoinen ja myös lihasta enemmän kuin usein kassa jonossa.- Anonyymi
Jos vaimosi tykkää koskea eikä osaa tehdä sitä kuin pienen kettuilun kautta (?)
Toisaalta voisit sanoa hänelle, ettei se mitä hän sanoo tunnu hyvältä, vaikka kosketus olisi kiva. Hän luulee sinua varmaan vahvemmaksi mieleltäsi. Inhimillinen paljastus puoleltasi voisi lähentää teitä ellei hän ala puolustuslinjalle ja hermostu "syytteistä".
Kyllä on ihmeellistä käytöstä, että pitää katsoa vieraita miehiä/naisia, kun oma kumppani on vieressä. Ei ihme, että siinä tulee epävarma olo ja surulliseksi :(
Ja nykyään, kun sitä "itsensä paljastelua" on netti pullollaan ja se tuodaan myös kaduille ja rannoille.
Ja sitä paljastelua pitää sietää tai muuten on kateellinen, suvaitsematon ja moukka.
Näille varatuille joilla on tarvetta tuijottaa vastakkaista sukupuolta niin ei se elämä sen nuoremman ( ? ) tai parempi kroppaisen kanssa ole yhtään sen helpompaa tai ihanampaa. Siinä suhteessa on ihan ne samat elämän realiteetit.
Suhde vaatii työtä ja tuollainen keskeneräisen kakaran käytös johtaa vaan omaan pahaanoloon ja sen myötä siihen puolisoon, joka rakastaa sinua ehdoitta, sinua keskeneräistä kakaraa.
Pitäisi keskittyä siihen omaan puolisoon ja jos joku mättää niin yrittää korjata sitä asiaa. Se on sitä rakkautta. Ei ole itsestäänselvyys, että siinä rinnallasi on se ehdoitta rakastava ihminen. Se on lahja ja sitä lahjaa pitää kunnioittaa ja rakastaa. Ja keksiä ne keinot, että suhde voi taas paremmin.
Aina voi yrittää vaihtaa kumppania, mutta ei sekään suhde toimi jos ei koskaan tajua katsoa omaa napaa pidemmälle.
Onneksi en ole enää nuori, koska tuntuu, että vallalla on käsitys, että elämä on yhtä peppua. Jos peppu ei ole kuin muokatuissa kuvissa netissä niin ei voi olla rakkautta, ei hyvää seksiä eikä mitään ihmisarvoa.
Jätän nämä kroppa arvostelu jutut muille mieluusti ja olen mieluusti sinkku, on sen verran LAPSELLISTA.
Ja ei, en ole "lihava", katkera, kateellinen akka. Olen AIKUINEN ja minulla on aikuisen ajatukset.
Sallittakoon aikuisuus elämässä missä pitää maksaa laskut ja nousta joka päivä reippaana töihin :)- Anonyymi
Uskon etta miehesi on huonossa liitossa ja toivon etta han paasee pois huonosta liitosta.
Tata logiikkaahan naistenlehdet aina toitottavat. - Anonyymi
Hei aloittajalle :)! Kyllä elämä näkyy vartalossamme. Tulee ryppyjä, painoa, raskausarpia ja hiukset vähenevät ja harvenevat.
Olen reilut 50 vuotias mies ja tässä rehellinen kommenttini. Ongelma on varmaan monisyinen.
Mitä tehdä sitten:
- ole oma itsesi ja rakasta itseäsi eli syö terveellisesti ja tarjoile sitä muillekin perheessä
- Liiku ja ulkoile sekä tapaa ystäviäsi sekä muuta elämäntapojasi terveellisemmäksi.
Näin jenkkakahvat pienenevät ja ongelma poistuu tai ainakin vähenee.
- Ole rohkeasti nainen ja löydä naisellisuutesi eli käy kampaajalla, pukeudu kivasti,
käytä koruja ja käytä hajuvettä. Tätä kaikkea mutta maltilla ja tyylillä.
- Jos miehesi ei halua nähdä Sinua alasti älä näytä itseäsi hänelle. Se on kuitenkin lopulta hänen tappionsa.
- Löydä itsesi ja seksuaalisuutesi.
- Voit kiusoitella miestäsi eli joku mies oli kiinnostunut minusta enkä meinannut päästä hänestä irti mentaliteetti :).
- Seksuaalisuus ja vetovoima on itkua ja iloa eli välillä onnistuu ja välillä ei, mutta toivottavasti jännite ja vetovoima säilyy ja sitä voi ruokkia.
- Pidä itsestäsi sekä henkisesti että fyysisesti hyvää huolta eli rakasta itseäsi.
- Ongelmissa tukekaa ja puhukaa ja muutenkin kosketelkaa toisianne, puhukaa keskenänne, tukekaa toisianne, tehkää yhdessä jotain kivaa esim. kynttiläillalliset ja ennen kaikkea rakastastakaa toisianne.
- yhteinen elämä on matka ja se voi olla myös seikkailu, välilä on kivaa ja naurattaa ja välillä ikävää ja itkettää.
Ei ole aina helppoa, mutta rakastakaa toisianne :).- Anonyymi
Hei, et näköjään lukenut aloitusta: hän oli laihduttanut paljon. Eli nahka roikkui, koska hän on treenannut ja syönyt terveellisesti.
- Anonyymi
hehehehehe siinä se oli miehen koko elämisen oppitunti,,,,kynttiläillalliset...hehehehhe...:DD
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei, et näköjään lukenut aloitusta: hän oli laihduttanut paljon. Eli nahka roikkui, koska hän on treenannut ja syönyt terveellisesti.
kiva voi laittaa roikkunahan naulaan kuin saunatakin voi teitä on teillä pienet murheet ja isot ihmiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kiva voi laittaa roikkunahan naulaan kuin saunatakin voi teitä on teillä pienet murheet ja isot ihmiset.
Jep, tulis sota ja nälänhätä.
- Anonyymi
Se, että mies katsoo inhoten vanhenevan vaimonsa kroppaa, kertoo kyllä eniten siitä miehestä. Hänen rakkautensa on kuollut, jos se perustuu kropan ulkonäköön. Meistä jokainen rapistuu iän myötä omalla tavallaan. Niin miehet kuin naiset. Todellinen rakkaus on sitä, että tuollainen kehon rapistuminen ymmärretään ja rakkaus kumpuaa sieltä yhteisestä kunnioituksesta ja arvostuksesta toista kohtaan.
Nyt kun ikää on jo mittarissa 60 ja erokin takana niin, jos vielä parisuhteeseen ryhtyisin, se tapahtuisi nimenomaan siltä pohjalta, että viihdytään yhdessä, arvostetaan toisiamme, ei tuomita ulkonäköä ja tehdää asioita mitkä tuntuu hyvältä. Me ihmiset olemme kovin erilaisia, kun yksi himoitsee seksiä ja hänellä yhdessäolo perustuu pitkälti siihen, että saa esitellä rinnallaan kulkevaa kaunista/komeaa puolisoa, toiselle taas ulkonäkö on sivuseikka, kunhan muuten hyvin synkkaa yhdessä. Seksi on lopulta pieni osa suhdetta ja isoin osa on kaikkea muuta. Mulle on tärkeää, että se isoin osa on sellaista, että kummallakin osapuolella on rento ja levollinen mieli. Arvostus ja kunnioitus on mulle niitä avainsanoja. Yksinkin on parempi kuin suhteessa, jossa on paha olla.- Anonyymi
Vaihdoin vanhan nalkuttavan naisen uuteen ja yli 10 vuotta nuorempaan urheilijatyttöön. Täytyy sanoa että elämä on ihanaa kun on sellainen ihminen vierellä joka ei mussuta sipsiä ja juo siideriä. Yhdessä pääsee harrastamaan ja urheilemaan. Syödään terveellisesti ja seksi on upeaa timmin mimmin kanssa jolla on yleisurheilijan vartalo. Meistä kumpikaan ei päästä repsahtamaan kroppaa sillä on olemassa niin vahvat urheilijan identiteetit kummallakin ettei me oltaisi enää samoja ihmisiä ilman kivoja vartaloita. Se ylpeys kropasta jonka eteen on nähty vaivaa on suuri ja sen kropan kyllä pystyy pitämään kuosissa läpi elämän vaikka hieman muuttuukin vanhetessa. Myös 60-70v voi olla vielä tiukka ikäisekseen ja siihen pyrimme. Näin rakkaus kestää eikä tarvitse miettiä muita. Mielestäni se on toisen pettämistä jos aletaan lihoamaan merkittävästi, tuskin muutama kilo suuntaan toiseen mihinkään vaikuttaa. Mutta suuri lihavuus vaikuttaa mielialaan ja haluihin/terveyteen eikä se ole koskaan hyväksi varsinkaan parisuhteelle. Pidä siis itsesi kuosissa äläkä täällä inise jos ei itseä tai miestä/naista haluta.

Nauroin ääneen 😅
Kirjoititko tuon IHAN tosissasi 😄
Hoh-hoijaa... - Anonyymi

Heh, heh , ei sulla mitään muijaa ole,eikä ole koskaan ollutkaan , kunhan lämpimiksesi provoat buhaahaaa.

PROVO?

Erosin lihavasta miehestä. No en kyllä sen vuoksi, että oli lihava, vaan sen vuoksi miksi hänestä tuli lihava. Oma painoni nousi mahdottomasti raskauksien jälkeen - lähinnä nesteitä, ei läskiä. Kuitenkin oli työn ja tuskan takana saada 34kg painoa pois. Heti synnytyksen jälkeen painoni oli vielä noussut 2 kg vaikka lapsi painoi yli 4 kiloa. Selittäkääpä tämäkin. No ensimmäiset 18 kg lähti viikossa, mutta loput h-i-t-a-a-s-t-i. Tai ehkei ne hitaasti lähteneet, mutta siltä tuntui.
Jokatapauksessa jos mies olisi inissyt siinä "hopihopi painoa liikaa, nyt alas" niin olisi varmasti ollut väkivaltaisia ajatuksia. Enkä tosiaan miestä olisi arvostanut minkään vertaa. Olisin haistattanut paskat. Onneksi ei tarvinnut, mies osasi käyttäytyä. Seksielämäkin oli tyydyttävää.
Olen myös kova liikkumaan. Se on elintärkeää minulle. Mutta ymmärrän hyvin, että liikkumisesta tai sen aloittamisesta katoaa ilo kokonaan, ja se muuttuu ahdistavaksi vaatimukseksi, jos kumppani kokoajan huomauttelee/kehottaa/pyytää "lähdetään lenkille" "mennään nyt" "lähde nyt" tms ja itse liikkuu kuin hullu. Ymmärrän, vaikka meillä minä olin (ja taas uudessa suhteessa olen) se liikuntahullu.
Ystäväni erosi miehestään, jonka mielestä ystävän paino oli noussut liikaa (todellakin, miten raskauden jälkeen voikin jäädä muutamia kiloja ylimääräistä ja vielä jäädä masennus - jos yksi kilo lähti, se tuli pian takaisin kahtena). Mies siis haki eroa. Heidän päivittäinen elämä oli keskittynyt ystävän kilojen ympärillä pyörimiseen. Ystävä oli tosi apea erottuaan, suri. Mielenkiintoista oli kuitenkin, että hetken päästä hänellä alkoi helpottaa, oli vapaus. Kukaan ei motkottanut laihtumisesta, josta seuraa vääjäämättä huonommuuden ja epäonnistumisen tunne, joka puolestaan kasvattaa niitä aina vain edelleen. Ylimääräisistä kiloista tulee koko elämä. Mitään hyvää ei ole näköpiirissä. Vaikka oikeasti olisi kaikki muu kuin kohkaaminen ylikiloista.
Niin siinä kävi, että ystävä laihtui todella vauhdikkaasti eron jälkeen ja sai elämänilonsa takaisin. Tämän saman olen huomannut monta kertaa muilla eropareilla. Parisuhteen aikana ei laihdu vaikka mitä tekisi ja tulee ihan sairas kuvio koko suhteeseen, kun toista painostetaan kaikin keinoin laihtumaan. Eron jälkeen laihtuminen sujuu helposti. Eikä sekään vielä riitä, vaan mieliala kohoaa. Suhteissa, joissa toinen on lihonut ja toinen himourheilija tulee epätasapaino hyvin herkästi henkiseen puoleen. Mitä enemmän toinen liikkuu, sitä vähemmän toista huvittaa (kun ei kuitenkaan pysty samaan). Mitä enemmän toinen puhuu rakastavasti liikunnasta, sitä vähemmän toisesta tuntuu ettei häntä rakasteta. Mikä tuollaisissa suhteissa onkin aivan totta. Lihavana ei rakasteta "Jos laihdut, rakastan". Ehdollinen rakkaus.
- Anonyymi
Joo tuttua minulle, ex mieheni ihasteli aina äitini rintoja, muttei minun. Miehille pitäis olla täydellinen vartalo!?
- Anonyymi
Osa miehistä onkin jäänyt lapsen asteelle ja osa miehistä arvostelee naisen tissien ja persuuksien perusteella. Se on myös outoa, että naiset ihan itsekin arvostelevat itseään ja muita ulkoisten ominaisuuksien perusteella. Mihin jäi kiintymys, rakkaus, seksuaalisuus, intohimo.. Jonnekin ovat jääneet. Nimittäin se vetovoima, mikä on kahden ihmisen välillä on sellaista, minkä kokee jos on onnea, eikä silloin tissien kokoa katsota..

Niimpä nainen saa olla tyhmä pissis , kunhan omaa isot tissit ja pinkeän perseen, aivoja ei tarvita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niimpä nainen saa olla tyhmä pissis , kunhan omaa isot tissit ja pinkeän perseen, aivoja ei tarvita.
Vaikka olisi kuinka kaunis, nuori ja mukavaluonteinen, mutta jos on huono perse, se on goodbye.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka olisi kuinka kaunis, nuori ja mukavaluonteinen, mutta jos on huono perse, se on goodbye.
Minä en tyhmää naista huoli, sai aina hävetä, kun se avaa suunsa.
- Anonyymi
Se on se arvomaailma, jota nyt tyrkytellään KAUNEUDEN NUORUUDEN piikkiin !!!. Aito rakkaus kestää . Puhuminen ja läsnäolo on kaikkein tärkeintä ❤
- Anonyymi
Nimenomaan.. 👍...
- Anonyymi
Se vika on sinussa, sinä et ole tyytyväinen itseesi, jos ukkosi on noin ulkonäkökeskeinen, niin hakisin eron tuollaisesta, hänkin on vanhentunut vuosien varrella, syy on jossain muussa, kun sun perseessäsi tai tisseissäsi.
Eroa, ja ole tyytyväinen, kun sulla kaksi tervettä lasta, kohota itsetuntosi , ulkonäkö on sivuseikka terveessä parisuhteessa, tärkeämpi on arvot ja aivot. - Anonyymi
Parisuhteen ongelmat eivät johdu koskaan vartalosta. Näin se menee. Antakaa omalle ja toisten kropalle diplomaattinen koskemattomuus. Elämästä tulee laadukkaampaa niin. Tiedän sen, sillä en ole ikimaailmassa, eikä miehenikään (heitä ollut kaksi vakkaria ja muutama muu) ole arvioineet toistemme eikä kenenkään muun vartaloa.
- Anonyymi
Ongelmaton parisuhde mutta diplomatia kaukana.
Olen mies ja painoni on pari kiloa alhaisempi kuin 50 vuotta sitten. Ei paha? Eihän?
Vaimoni kuitti: Paino pysyy. Mitat muuttuu! Eikö ole hävytöntä?
Toinen herja on lausuma, että olen takaa päin nuoremman näköinen kuin edestä.
Hävytöntä laukoa tuollaista 76v ikäiselle, rakkaalle miehelleen.
- Anonyymi
Jos kaksi ihmistä päätyy yhteen vain ulkoisten, ulkonäön vuoksi, on se tuhoon tuomittu suhde. Koko ajan kuulee sitä, että "se on niin hyvännäköinen", mutta eikö kehdata sanoa, että "se on just sellainen ihminen, kenen kanssa on hyvä olla"... Se olisi se tärkein ominaisuus hyvään, tasapainoiseen, onnelliseen elämään. Ei ole ihme, että avioeroja on niin paljon. Tiedän erään ihmisen, joka jätti vaimonsa, kun löytyi paremman näköinen pimu. Myöhemmin hän kertoi, että teki elämänsä virheen. Jätetty olisi ollut se paras puoliso ja se uusi vain pelkkä näyttelyesine, joka jätti taas hänet.. Mutta sitä virhettä ei voinut enää korjata.
- Anonyymi
Ihan oikein sille jättäjälle.
- Anonyymi
Käske miehesi katsomaan peiliä, jollei ymmärrä miksi nainen muuttuu lasten jälkeen. Rupsahda rauhassa rakkaani mun, ihana laulu Kari Kuuvalta silloin joskus.
- Anonyymi
Jos ei oikeasti ymmärrä niin mies mäelle.
- Anonyymi
Lasten jälkeen rupsahtaminen? Ensimmäisen tenavan jälkeen vaimoni oli sairaalasta lähtiessään 4kg painavampi kuin ennen raskautta. 52kg / 56kg. 160 senttiä. Tyttö painoi 3950g.
Tarkoitus oli tehdä toinen tenava heti perään joten vaimoni ei kipristellyt painonsa kanssa.
Nyt paino oli sairaalasta lähtiessä 58kg. Poika painoi 4350g.
Siitä vaimoni veti painonsa parissa vuodessa 52kg:oon jossa se pysyi kunnes perityn geenihäiriön aiheutta verisuonihässäkkä sai hematologin samomaan, että 52v ikäisen rouvan on saatava painoa lisää. Lääkäri oli tyytyväinen 58kg:oon.
En voi syyttää rupsahtamisesta missään välissä.
Entä minä? 60-luvun painonnostossa 82,5kg sarjassa kilpailleen ukon vyötärö on paisunut 78cm > 94cm vaikka paino on suunnilleen sama kuin treenipaino aikanaan.
Missä olisinkaan ilman intensiivistä kuntoilua ja järkevää ruokailua? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lasten jälkeen rupsahtaminen? Ensimmäisen tenavan jälkeen vaimoni oli sairaalasta lähtiessään 4kg painavampi kuin ennen raskautta. 52kg / 56kg. 160 senttiä. Tyttö painoi 3950g.
Tarkoitus oli tehdä toinen tenava heti perään joten vaimoni ei kipristellyt painonsa kanssa.
Nyt paino oli sairaalasta lähtiessä 58kg. Poika painoi 4350g.
Siitä vaimoni veti painonsa parissa vuodessa 52kg:oon jossa se pysyi kunnes perityn geenihäiriön aiheutta verisuonihässäkkä sai hematologin samomaan, että 52v ikäisen rouvan on saatava painoa lisää. Lääkäri oli tyytyväinen 58kg:oon.
En voi syyttää rupsahtamisesta missään välissä.
Entä minä? 60-luvun painonnostossa 82,5kg sarjassa kilpailleen ukon vyötärö on paisunut 78cm > 94cm vaikka paino on suunnilleen sama kuin treenipaino aikanaan.
Missä olisinkaan ilman intensiivistä kuntoilua ja järkevää ruokailua?Minun painoni puolestaan nousi 1. raskausaikana 54kg > 83kg. Pienenä naisena neuvolan tädit miettivät miten ihmeessä voin painaa niin paljon. En näytä painavalta. Mutta kyllä tuntui! Ei mennyt rintsikat, ei kengät, käytin miehen 186 cm 100 kg paitoja... vyötärön ympärys oli 123 cm - sitten en enää mitannut. Lapsi oli 4550 g. Heti lähti painosta 15kg - mutta turvotusta oli kaameasti.
Laihduin lasten välillä ja heidän jälkeen olen pitänyt painoni tuossa 54-55 kg:ssa. Liikkuvanakin se on ollut työn ja tuskan alla. Silti ei ole vielä iskenyt metabolinen oireyhtymä kuten molemmilla vanhemmillani. Olen nyt 58v. Tekisi mieli vetää kuonoon niitä, jotka kuvittelevat että "luonnollisesti" painoni pysyy alhaalla. En tiedä ketään, joka laskisi yhtä tarkasti syömisensä ja liikkumisensa yhtä tarkasti kuin minä. Käyn vaa'allakin päivittäin, jota ravitsemusasiantuntijat eivät suosittele. Mutta ellen muutamaan päivään käy, paino nousee. Samaa kiloa 56> 55 tai 54 olen pudottanut kymmeniä kertoja. Painon vaaliminen on todella pilkun viilaamista. Kaloreita tarvitsen vain 1200 päivässä, vaikka liikunkin paljon - todellakin vähemmän kuin keskivertoihminen. Tosin monet eivät kaloreita miettiessään ajattelekaan omaa kulutustaan vaan keskivertokulutusta, joka saattaa hyvinkin paljon poiketa omasta. Jos nyt kukaan enää edes ajattelee kulutusta... ei tarvitse ellei ole nainen 155cm 55 kg.
- Anonyymi
Mistä näitä trolleja sikiää taas täällä..
- Anonyymi
Yksinäiset ja syrjäytyneet niitä keksii....
- Anonyymi
Ehkä tuossa nyt ei ole tuosta kiinni, ehkä vaan itse olet epävarma ? Oletko ajatellut niin, ehkä vaan kuvittelet sen ? Mikään ei sytytä paremmin kuin varma nainen.
Ensihätään tilaappas itsellesi seksyjä asuja ja muuta kivaa ja yllätä se ukkosi. Voihan kyse olla jo siitä, että kun niin pitkästi olette olleet yhdessä. Heittäydy kokeiluun, ei sieltä pahempaa voi tulla kuin pakit ;)
Jos sitten taas nahat ynnä muut sinua haittaa niin ei muuta kuin rahaa säästöön ja käyt hoitamassa sen . Miehenä voin kuitenkin sanoa ja olen itsekkin pitkässä liitossa ja lapsiakin pari. Vaimolla arpiakin ja löysääkin, niin hitto minullakin. Rakkauden yhtymisissä ei kroppia arvostella ne ovat heikkojen hommia (älyllisesti ) mutta tietenkin mitä kauemmin toisen kanssa tallustaa niin saattaa tulla suvanto hetkiä. Eikä me vanhemmat miehet muutenkaan heti aleta keulimaan pillun nähdessä. Eli laitappa vähän ekstraa , jos homma muuten toimii niin tuohan on vain mukavaa sinullekkin. - Anonyymi
jos olet lihonut ja alanut haiseman niin... :)
- Anonyymi
Miksi pitää antaa itsensä rupsahtaa ja sitten sen jälkeen syyllistää toisia?
- Anonyymi
Typerä kommentti, jonka on ilmeisesti kirjoittanut suht nuori.. Kyllä kolmenkympin jälkeen alkaa sekä miesten, että naisten vartalot muuttua. Iho veltostuu, ohenee... Ei kukaan anna itsensä rupsahtaa, kyllä siihen ihan luonnonlait ovat ja sen tulee vielä nämä nuoret huomaamaan, ei auta botoxit eikä bötöksit... 🤣🤣
- Anonyymi
Jos tarkoitat rupsahtamisella vanhenemista , niin sille ei voi kukaan mitään , paitsi , jos hakee täyteaineita ja botoksia naamaan ja rintaimplantit, sun muut kirurgiset toimenpiteet.
Olisikin hienoa jos vielä 80 vuotiaana näyttäisi 30 vuotiaan näköisenä.
Minun vanha äitini joka on 90 v on laiha ja kovin hauras ihminen ja ryppyinen ja taas äitini sisko joka on 88 v hiukan pyöreämpi näyttää vahvalta ja iho sileämpi ja terveemmältä, no kumpikin voi aika hyvin , vaikka ovat ikivanhoja ihmisiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Typerä kommentti, jonka on ilmeisesti kirjoittanut suht nuori.. Kyllä kolmenkympin jälkeen alkaa sekä miesten, että naisten vartalot muuttua. Iho veltostuu, ohenee... Ei kukaan anna itsensä rupsahtaa, kyllä siihen ihan luonnonlait ovat ja sen tulee vielä nämä nuoret huomaamaan, ei auta botoxit eikä bötöksit... 🤣🤣
Voisiko alkaa "rupsahtaa" sanan tilalla käyttää ystävällisempää "ikääntyä"? Kehopositiivisempaa näin. Ikääntymiseltä ei säästy kukaan, todellakaan.
- Anonyymi
Kai te miehet itse timmejä komeita,jotka vaaditte naisen olevan timmi/kaunis?
- Anonyymi
Sellaistahan miesten käytös usein on. Avomieheni alkoi harrastaa seksiä satunnaisesti yhden tuttavanaise00nsa kanssa 9v. sitten. Lupasi silloin kun jäi kiinni että lopettaa, mutta kesäkuun alussa ilmaantui että sitä oli jatkunut koko tämän 9v.ajan kun olin ollut poissa kotoa sukulaisten luona. Hän on kaksonen horoskoopissa ja narsistinen luonne. Kaikki on kuulemma minun vikaani kun silloin 9v. sitten olin sanonut hankalasti. Lupauksella ei ole mitään väliä. Päätin että muutan toiselle paikkakunnalle. Kukaan tuttu ei ymmärrä hänen käytöstään. Hän katsoo minua tunteettomasti aivan kuin hänen edessään istuisi täysin vieras ihminen. Kyllä minä selviän tästä ystävien avulla ja sisukkuudellani. Hän saa miettiä ja tehdä ihan mitä haluaa. Ei liikuta yhtään. Ihan suotta rakastin häntä monta vuotta.
- Anonyymi
Ihan suotta todella rakastit niin monta vuotta, mutta niin usein käy. Se, joka pettää, pettää toisenkin kerran, kolmannen jne.. Peli on aloitettu, ei heillä ole syytä lopettaa, koska ovat jo tahranneet suhteen, liiton, se on säretty, rikottu, eikä palaudu ennalleen... Älkää uskoko pettäjien lupauksia.
- Anonyymi
On toi kyllä melko varma merkki sivusuhteesta.
- Anonyymi
Voi olla, että miestäsi hiertää jokin muu asia, joka vie halut.
Ehdotuksia: arvostuksen puute. Kehutko miestäsi tai kohteletko kunnioittavasti. Esim. muiden kuullen miten puhut puolisostasi? Onko naapurin reiska tosi hyvä käsistään, tai harrastuksista tuttu pasi tosi hauska, ja esimieskin niin varakas ja komee. Ja se oma ukko nyt ei saa mitään aikaan. Tai tekee kaiken niin huonosti. On tylsä. Ei tee mitään yllättävää (koska senhän pitäisi sulle järkätä kaikkee, ei missään nimessä toisinpäin).
Ja näitähän löytyy. Miehiinkin vaikuttaa myös muut tekijät kuin perseen kiinteys tai rintojen koko.- Anonyymi
Väitän näin pitkässä liitossa olleena et todellakin aika paljon merkkaa. Itse vähän vajaa kuuskymppinen en mallivartaloinen ihan varmaan kivan näkönen ukkeli ja toki pää saattaa kääntyä kun näkee jonkun puolialastoman povipommin mut silti haluaa kotiin ja sinne oman vaimon kainaloon. Olen sen silloin joskus huolella valinnut ja siihen jää, jos haluaa. Ihan turha kuvitella, että joku erinäisillä täytteillä häntä voisi syrjäyttää.

Vanhoissa pariskunnissa on jotain kultaakin arvokkaampaa, jos ovat säilyttäneet suhteensa, luottamuksensa, vaikka elämä on tuonut ylä- ja alamäkeä. Kuten on sanottu "rakastatko vielä kun ole ryppyinen, vanha ja väsynyt..".. Kaiken sen arvoista on ollut heidän eletty yhteinen elämänsä.. .. Ei siinä muita ajatella..
- Anonyymi
Mitä jos kysyisit suoraan mieheltäsi ja luottaisit siihen mitä hän sanoo? Täällä ihmiset voivat vaan arvuutella. Miksi luottaisit tuntemattomien arvauksiin enemmän kuin miehesi mielipiteeseen? Suhteessa on oltava vahva luottamus puolin ja toisin sekä avoin keskusteluyhteys.
- Anonyymi
Säätiedottaja Mina Manninen. Kulmakarvojasi ei näy ollenkaan. Laita ne näkyviksi, hiukan tummaa sävyä. Sen jälkeen näytät paljon luonnollisemmalta ja kauniimmalta.
- Anonyymi
Miksi pitää näyttää aina vaan kauniimmalta?
meistähän tulee irvisteleviä luurankoja muutaman ajan kuluttua, jokaisesta. - Anonyymi
Miksi pitää näyttää aina vaan kauniimmalta?
meistähän tulee irvisteleviä luurankoja muutaman ajan kuluttua, jokaisesta. - Anonyymi
Miksi tumma sävy on luonnollisempi ja kauniimpi, miksi ei monikaan maalaa taloaan mustaksi siältä ja päältä!?
- Anonyymi
Lopeta tuollainen tyhjän jauhaminen. Jokainen saa olla tismalleen sen näköinen kun on.
Lisäksi muut tyhjän jauhajat voivat olla ehdotuksistasi ihan eri mieltä. Siinäpä sitten olisi Miinalla tai jollain muulla kohteella ihmettelemistä minkä väriksi ne kulmakarvat nyt laittaisi ja kuinka paljon niitä näkyisi. - Anonyymi
Se on Mette , eikä Mina.
- Anonyymi
Kun ihminen on 70 , niin hänen ei ole enään viisasta käyttää lyhythihaisia paitoja. Naisten ei myöskään paljastavia kaula-aukkoisia paitoja, etenkin , jos on auringon polttama iho.
En tiedä miksi ei valmisteta paitoja joiden hihat ovat noin kyynärtaipeeseen ulottuvia tai hieman alemmaksi.
On se sääli kun nainen menee avioitumaan esin. 30 vuotta vanhemman miehen kanssa.- Anonyymi
Kyllä ihminen saa käyttä minkälaisia paitoja hyvänsä. Ikä saa näkyä..!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ihminen saa käyttä minkälaisia paitoja hyvänsä. Ikä saa näkyä..!
Kyllä nimenomaan!
- Anonyymi
Viisaudesta viis! Käytän kesäisin aina lyhythihaisia paitoja ja salipaitani ovat lyhythihaisia läpi vuoden.
Miksi se ei ole viisasta? Onko kyse toisten aivoilla ajattelemisesta. Hui kamalaa! Mitä ne minusta ajattelevat? Tuo on joko äärimmäisen itserakasta tai merkki säälittävästä itsetunnon puutteesta.
Olen 76v ukko enkä häpeäisi olkavarsiani vaikka ne olisivat näivettyneetkin.
Nyt ne ovat treenatut. Suonet, varsinkin hauiksen päällä oleva selvästi näkyvissä.
Lihasta kohtuullisen paljon sekä koukistaja- että ojentajapuolella.
- Anonyymi
Vaihda miestä.
- Anonyymi
Hän on toinen Trump, sika
- Anonyymi
Inhoaa.
- Anonyymi
Miksi täällä kirjoitat asiaa, jonka olet jo valmiiksi päässäsi oivaltanut aivan oikein.
Nyt on tullut aika TOIMIA.
LÄHDE.
ALOITA UUSI ELÄMÄSI.
UNOHDA MENNYT.- Anonyymi
Tämä on tuntunut oikealta kauan.
- Anonyymi
Miksi mietit ja kysyt? Itselläni ei tulisi edes mieleen. Minä asuu vartalossani. Jos mies sitä inhoaisi, niin vastapainoksi inhoaisin häntä ja eroaisin.
"Joskus saan seksiä mutta se on se yksi kerta ja nopeasti sekin ja n. kerran puoleen vuoteen jos sitäkään. "
Mitä saamista tuollainen on? Pelkkä hätäinen pano miehen puolelta. Mistä tahansa saa parempaa. - Anonyymi
Sama täällä. 22 v yhdessä kaksi lasta. Kroppa on muuttunut vuosien varrella, myös miehellä. Nyt haluaa erota, syitä löytyy..Itse en haluaisi luovuttaa, mutta miksi roikkua suhteessa, jossa toinen ei omasta mielestä saa mitään. Monet itkut itkettynä, en tiedä mitä tehdä
- Anonyymi
Siirry eteenpäin, ja erotkaa. Ei ainakaan kannata enää itkeä.
- Anonyymi
Eiköhän jokainen mies näe puolisonsa vartalon sellaisenana kuin on. Munkin puoliso on synnyttänyt yhden lapsen, vatsaa vähän roikuu ja nainen on XL vartaloinen mutta sikti halut jyllää mulla kovasti.
- Anonyymi
Täällä toinen jolla ikä on alkanut tehdä tehtävänsä: Aina ollut isot rinnat mutta nyt omasta mielestäni roikkuvat kuin lehmän utareet. Ei auta miehen kehut- tekee varmasti sen ihan kiltteyttään. Sitten mahatilanne-tämä entinen laiha tyttö omistaakin vatsaa. En edes syö makeaa ja liikun jokapäivä.Onneksi sääret ovat vielä kauniit.Naisena olen rupsahtanut, sanoi muut mitä tahansa.
- Anonyymi
Tuttu juttu. Yli 20 vuotta avioliittoa oli takana, niin mies 50 ei pystynyt enää innostumaan minusta. Alkoi erektiohäiriö nostaa päätään.
Asiasta ei puhuttu enempää. Tyydyin osaani. Rakkautta oli välillämme, mutta seksi puuttui. Vuodet vierivät.
Mies kävi tietämättäni vieraissa muutaman kerran, ja sai mitä haki. Hän ei tuntenut naista kohtaan rakkautta tai muutakaan ihastusta, pelkkä pano. Lopetti käynnit lyhyeen.
Vuosien jälkeen löysimme toisemme uudelleen pettämisen tultua julki. Avoin keskustelu ja ymmärrys antoivat mahdollisuuden uuteen parempaan seksielämään.- Anonyymi
Meillä kävi samoin ja nyt asiat kunnossa.
- Anonyymi
Vaimoni on lihonut reilusti 40v täytettyään vaan ei haittaa, panettaa ja nainen nauttii huomiostani.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä802799Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2931610Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461517- 871361
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4011339Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3961273Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381017Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik2979Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329854Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden254832