Tämä on ehkä etupäässä vai ääneen ajattelua. Jos saisin tälla tavalla selvyyden omista ajatuksistani ja tunteistani.
Takana on 2 vuotta parisuhdetta. Aluksi hyvin myrskyisää; tapeltiin kovasti, mies petti, rakastettiin vielä kovemmin, selvittiin... Nyt tilanne on rauhoittunut ja ollut rauhallinen jo vuoden. Kihlat on ostettu, asutaan yhdessä ja häätkin siintävät suunnitelmissa. Kaikki on päällisin puolin hyvin.
En vain enää tiedä, rakastanko. Onko tämä mies, jonka kanssa haluan elämäni viettää? Liian moni asia mättää, jotta voisin sulkea silmäni ja kuvitella, että kaikki on hyvin. Olen vain pelkuri, kun en uskalla tehdä selkeitä päätöksiä.
Mies on saamaton ja todella flegmaattinen. Omaan ulospäinsuuntautuneeseen ja aktiiviseen persoonaani verraten se tekee joskus suorastaan kipeää. Miestä ei saa innostumaan kuin rajatuista aihealueista: autot, viina, baarit, kaverit, elokuvat, ruoka. Opiskelutkin hänellä menevät vähän niin ja näin, kun "ei huvita" ja "siellä on tylsää". Minä käyn töissä ja tienaan, jotta herralla on mahdollisuus opiskella. Joskus vain ottaa päähän suunnattomasti, kun herään aamulla töihin lähteäkseni ja mies kääntää kylkeä, kun juuri sinä päivänä ei kouluunmeno huvitakaan. Olen puhunut asiasta kauniisti ja vähemmän kauniisti ja aina tuloksena on riita.
Mies on myös harvinaisen negatiivinen, joka liitty edellämainittuun flegmaattisuuteen. Lasi on aina puolityhjä, eikä vitsit naurata. Jos olenkin itse hyvällä tuulella ja leikkisä, mies palauttaa minut nopeasti maan pinnalle. Näistä syistä olen lakannut kommunikoimasta, kun en aina jaksa "torpedoimista". Sitä että minut ideoineni ja ajatukseni lytätään alas yksioikoisella kommentilla.
Mies on vielä lapsi. Haluaa mennä kavereiden kanssa. Eilen lähti yks' kaks' kaverinsa luo yöksi ja tänään ilmoitti viipyvänsä siellä ainakin huomiseen. Ihan kiva. Entäs meidän yhteinen aika? Mutta kavereiden kanssa leikkiminen on toki houkuttelevampaa kuin romantiikka.
Seksi ei ole sujunut enää pitkiin aikoihin. Miehen tietokoneharrastus (istuu koneella päivät, illat ja yöt) ei edistä asiaa ensinnäkään siksi, että kalpea ja huonoryhtinen, peseytymätön nörtti tunkkaisessa huoneessa ei saa minua oikein syttymään ja toiseksi siksi, ettei seksille jää sen vuoksi aikaa. En osaa syttyä nopeista hutaisuista haaroväliin ja 3 minuutin nylkytyksestä silmät ummessa. Olen vain nainen ja kaipaan jotain muuta... Eli mies ei halua, enkä halua minäkään. Kaikki hyvin? Ei suinkaan. Seksuaalisuus elää minussa vielä. Olen yrittänyt opastaa ja keskustella, mutta opit unohtuvat seuraavaan kertaan mennessä tai mies ottaa niistä nokkiinsa.
Olen tajunnut nämä asiat parin päivän aikana. Olin aina huonotuulinen, kärsimätön ja ahdistunut, kunnes pysähdyin miettimään, mikä elämässäni mättää. Rutinoitunut ja turvallinen parisuhde on kuin syvä suo, josta on vaikea päästä ylös. En toki haluaisi tehdä hätiköityjäkään päätöksiä, mutta perinpohjainen keskustelu tästä on viritettävä. En jaksa enää äidin rooliani. Kaipaan rinnalleni miestä.
Minulla on vielä paljon annettavaa. Tässä suhteessa tunnen tukehtuvani.
Help!
Takana on 2 vuotta parisuhdetta. Aluksi hyvin myrskyisää; tapeltiin kovasti, mies petti, rakastettiin vielä kovemmin, selvittiin... Nyt tilanne on rauhoittunut ja ollut rauhallinen jo vuoden. Kihlat on ostettu, asutaan yhdessä ja häätkin siintävät suunnitelmissa. Kaikki on päällisin puolin hyvin.
En vain enää tiedä, rakastanko. Onko tämä mies, jonka kanssa haluan elämäni viettää? Liian moni asia mättää, jotta voisin sulkea silmäni ja kuvitella, että kaikki on hyvin. Olen vain pelkuri, kun en uskalla tehdä selkeitä päätöksiä.
Mies on saamaton ja todella flegmaattinen. Omaan ulospäinsuuntautuneeseen ja aktiiviseen persoonaani verraten se tekee joskus suorastaan kipeää. Miestä ei saa innostumaan kuin rajatuista aihealueista: autot, viina, baarit, kaverit, elokuvat, ruoka. Opiskelutkin hänellä menevät vähän niin ja näin, kun "ei huvita" ja "siellä on tylsää". Minä käyn töissä ja tienaan, jotta herralla on mahdollisuus opiskella. Joskus vain ottaa päähän suunnattomasti, kun herään aamulla töihin lähteäkseni ja mies kääntää kylkeä, kun juuri sinä päivänä ei kouluunmeno huvitakaan. Olen puhunut asiasta kauniisti ja vähemmän kauniisti ja aina tuloksena on riita.
Mies on myös harvinaisen negatiivinen, joka liitty edellämainittuun flegmaattisuuteen. Lasi on aina puolityhjä, eikä vitsit naurata. Jos olenkin itse hyvällä tuulella ja leikkisä, mies palauttaa minut nopeasti maan pinnalle. Näistä syistä olen lakannut kommunikoimasta, kun en aina jaksa "torpedoimista". Sitä että minut ideoineni ja ajatukseni lytätään alas yksioikoisella kommentilla.
Mies on vielä lapsi. Haluaa mennä kavereiden kanssa. Eilen lähti yks' kaks' kaverinsa luo yöksi ja tänään ilmoitti viipyvänsä siellä ainakin huomiseen. Ihan kiva. Entäs meidän yhteinen aika? Mutta kavereiden kanssa leikkiminen on toki houkuttelevampaa kuin romantiikka.
Seksi ei ole sujunut enää pitkiin aikoihin. Miehen tietokoneharrastus (istuu koneella päivät, illat ja yöt) ei edistä asiaa ensinnäkään siksi, että kalpea ja huonoryhtinen, peseytymätön nörtti tunkkaisessa huoneessa ei saa minua oikein syttymään ja toiseksi siksi, ettei seksille jää sen vuoksi aikaa. En osaa syttyä nopeista hutaisuista haaroväliin ja 3 minuutin nylkytyksestä silmät ummessa. Olen vain nainen ja kaipaan jotain muuta... Eli mies ei halua, enkä halua minäkään. Kaikki hyvin? Ei suinkaan. Seksuaalisuus elää minussa vielä. Olen yrittänyt opastaa ja keskustella, mutta opit unohtuvat seuraavaan kertaan mennessä tai mies ottaa niistä nokkiinsa.
Olen tajunnut nämä asiat parin päivän aikana. Olin aina huonotuulinen, kärsimätön ja ahdistunut, kunnes pysähdyin miettimään, mikä elämässäni mättää. Rutinoitunut ja turvallinen parisuhde on kuin syvä suo, josta on vaikea päästä ylös. En toki haluaisi tehdä hätiköityjäkään päätöksiä, mutta perinpohjainen keskustelu tästä on viritettävä. En jaksa enää äidin rooliani. Kaipaan rinnalleni miestä.
Minulla on vielä paljon annettavaa. Tässä suhteessa tunnen tukehtuvani.
Help!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minulla oli sama tilanne.Tuntui, että asiat junnasivat paikoillaan, huomasin olevani tosi äreä ja kaikki asiat miehessä ärsyttivät. Neuvoisin ottamaan aikalisän, mutta parisuhteessa jatkaen. Tee omia asioita, harrasta, näe kavereita.Mutta ajattele samalla positiivisesti ja mieti rakastatko, mitä haluat. Minä tein radikaalimmin. Erosin ja sitten huomasin, että rakastan miestä enemmän kuin mitään. Toinen loukkaantui luonnollisesti radikaalista irtiotostani niin pahasti, että takaisin ei ole ollut menoa!Oli vain oma "kriisi" ja tylsistyminen menossa. Ihmisen pitää tehdä itse itsensä onnelliseksi eikä odottaa että toinen tekee. Mutta nämä ovat vain minun mietteitäni.....Jokainen tekee omat virheensä tai oikeat ratkaisunsa, niiden kanssa pitää vain elää.
Kiitos neuvostasi. Persoonalleni epätyypilliseen tapaan juuri jotain tuollaista suunnittelinkin... Olen aina ollut kaikki-tai-ei-mitään -tyyppi ja impulsiivinen, mutta nyt ajattelin rauhassa katsoa mihin tilanne kehittyy. Olenkin juuri lisännyt noita mainitsemiasi asioita; omia harrastuksia, kavereita, tekemistä... Ajattelin myös puhua avoimesti miehelle, tosin ilman tuota ero -vaihtoehtoa. Tiedän nimittäin, että se kolahtaa mieheen ja kovaa ja on ehkä tässä vaiheessa vähän epäreilua tuoda esiin. Eli mieluummin pohjustaa keskustelun ajatukselle, että asioille on vielä jotain tehtävissä. Niinkuin varmasti onkin.
Kiitos vielä kerran. Toivottavasti sinullakin asiat kääntyvät parhain päin!
...ole vielä menetetty! Hyvän parisuhten eteen tulee aina tehdä töitä ja niitä töitä tulee tehdä kummankin! Älä anna periksi! Mieti mihin aikoinasi rakastuit mieheesi...
Hei, sanoit sen itse; parisuhde vie voimat. Silloin se on aika menetetty peli. Kaikkia suhteita ei ole tarkoitettu kestämään, huonoon ei kannata lähteä. Jo siitäkin syystä, että karikoita ilmestyy eteen aina ja jos jo lähtö on huono...
Aivan kuin olisin katsonut peiliin kun luin viestisi. Myös joskus harmittaa miehen flegmaattisuus ja tuntuu että se voisi tarttua...Minä töissä ja opiskelen, mies opiskelee (jos jaksaa). Olen haeskellut uutta työpaikkaa. En tiedä auttaako se mitään. Mutta jos itse pääsisin siirtymään eteenpäin niin ehkä tilanne liikkuisi jonnekin suuntaan...
Kannattaa erota nyt. Parisuhteessa 2-3 ekaa vuotta on hienoa aikaa. Seksi kulkee ja kunppanissa ei vikaa. Sitten astuu arki kuvaan, kumppani alkaa olla tylsänaama ja viat korostuu. Siiten ollaan suhde-palstalla valittamassa äijästä. The End
Tekstin lukemisen jälkeen en voi sanoa muuta kuin, että hän ei ole sinulle se oikea. Älä mene naimisiin!Minä itse menin aikanaan toivoen suhteen paranemista, mutta niin ei käynyt. Onneksi tajusin lähteä ja olen nykyään aivan erilaisen miehen kanssa ja todella onnellinen.
Olet oikeassa, poikaystäväsi on pikkupoika ja sinä äiti. Suhteenne ei ole turvallinen, vaikka niin luulet. Löydä omanarvon tuntosi, lähde vaikka se tekisi kipeää ja löydä itsellesi aikuinen mies!Onnea matkaan...
Samankaltainen tilanne oli mulla 15v. Rakkautta oli
oli mutta oltiin liian erilaisia. Toinen maalta toinen kaupungista. Kunnioitusta puuttui ja yhteinen päämäärä. Hirveän ennakkoluuloiset sukulaiset ei ainakaan parantaneet tilannetta. Taas on samankaltainen suhde. Rakkautta on
muttei eväitä liittoon. Joillakin loksahtaa kaikki niin helposti kohdalleen toisilla taas ei...elämä on kärsimystä
On hyvä että hälytyskellot soi! Ei kannata jatkaa suhdetta joka jo nyt on epätyydyttävä - ei ihmiset muutu. Perusluonne on ja pysyy ja pessimististä ei saa optimistia tekemälläkään. Itse ollut 20 vuotta yhdessä ja nyt tuntuu etten jaksa enää... Ei ole mitään muuta yhteistä kuin talo ja lapset ja sisällä tyhjyys... Irtaudu huonosta liitosta vielä kun se on mahdollista ja "helppoa" ja kun siitä eivät kärsi muut kuin sinä ja kumppanisi! Nuorena ajattelee että kaikki kääntyy hyväksi mutta ei se niin mene. Oma onni on itse etsittävä ja mietittävä, että meillä jokaisella on vain yksi elämä. Miksi tuhlata sitä tyytymällä kehnoon...