Muistelen usein suhdetta joka minulla oli nuorea kaverini 48 vuotiaaseen äitiin, se kesti 7 vuotta. Olin jo nuorena himonnut tuota kaunista ja uhkeaa naista, hän flirttaili minulle estottomasti jo silloin kun olin teinipoika, tiesin että jonain päivänä vielä saan rakastella hänen kanssaan. Olin 24v sekä olin juuri eronnut vaimostani sekä menin vähön katkerana ja aika surullisena paikalliselle tanssipaikalle tanssimaan, ja siellä se suhde räjähti käsiin kun hain häntä tanssiin ja hän alkoi kesken tanssin suutelemaan hyväilemään minua ja minä häntä. Se hyväily johti asunnolleni jossa tein hänelle kaikkea sitä mistä hän oli haaveillut mutta kukaan mies ei ollut tehnyt niitä hänelle. Kun heti hänet riisuttuani nuolin häntä ja muutenkin hyväilin häntä runsaan puoli tuntia niin hän laukesi ensimmäisen kerran elämässään miehen kanssa o ennen varsinaista yhdyntää, hän laukesi 4-5 kertaa itkien ja kiljuen nautinnosta. Hän kysyi usein rakastelujemme jälkeen että rakastanko häntä ja vastasin rehellisesti että enemmän kuin ketään muuta naista maailmassa. Ihana ja kiihkeä salasuhteemme päättyi kun hänellä todettiin sydänvika ja hänet leikattiin.Minulla on ollut monta naista hänen jälkeensä muttei ketään hänen vertaistaan.
Elin ihanassa salasuhteessa 7 vuotta
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6698140Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672379Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2342354- 1471909
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi301487Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1201297Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511262Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.811031Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65869Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7829