Suomessa ei kävisi yksikään sellutehas eikä paperkone jos noudatettaisiin lakia kuumassa tehdystä työssä. No ehkäpä talvella paukkupakkasten aikaan jokin loukko jssa lämpötila laskee alle 28 asteen.
Kuumatyölaki?
Anonyymi
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meinaat että terästehtailla on viileämpää?
En meinaa mutta tunnen paremmin sellutehtaat lähes 50 vuotta siellä työskelleenä. Uskoisin että terästehtaalla saattaa olla vielä vaikeampaa soveltaa ko.lakia. Nämä laithan laaditaan virkamiehiä varten jotka pelaavat jätkän shakkia konttoreissaan.
Nämä työterveyslaitoksen asiantuntijat ei varmaan ole koskaan käyneet oman konttorinsa ulkopuolella tutustumassa missä olosuhteissa Suomessa työskennellään. Esim. lounasta ei saisi koskaan nauttia omalla työpaikallaan. Mentävä työpaikan ulkopuolelle syömään ja ruokailun jälkeen puolen tunnin puistokävely. Jaksaa painaa töitä kuin elukka työpaivän loppuun asti. Koskaan en ole päässyt edes syömään tai kahville oman näyttöpäätteiden edestä. Siinäpä sitten puistokävelylle.