On tää yhtä helvettiä

Anonyymi

Naista ei saa tänäkään kesänä ja ulkona on niin saatanan kuuma ettei jaksa lähteä kaljaakaan ostamaan kaupasta, enää 10 olutta jäljellä mut eihän se nyt koko viikonlopuksi riitä mitenkään.

KilttiMies89

33

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onneks edes helteet loppuu ensi viikolla mikäli sääennusteet pitää paikkaansa.

    • Anonyymi

      Jokapuolella vaan toitotetaan jatkuvasti kuinka koko Suomi nauttii helteistä. Veikkaan että enemmistö ei nauti näistä keleistä. Itselle ainakin pelkkää kärsimystä.

      KilttiMies89

      • Anonyymi

        Sulle nyt on koko elämä yhtä kärsimystä.

        Itse ajattelin ottaa jonkun vakipanomiehen täksi kesäksi, kunhan löytyy riittävän hyvännäköinen ja laadukas.


    • Anonyymi

      "Itse ajattelin ottaa jonkun vakipanomiehen täksi kesäksi, kunhan löytyy riittävän hyvännäköinen ja laadukas."

      Niin kun naiselle se on niin helppoa että kaikki onnistuu sormia napsauttamalla. Itellä tässä särkenyt hammastakin jo pitkälti toista viikkoa vaikka koskaan ennen ole ollut ainuttakaan reikää hampaissa. En tietenkään sitäkään voi mennä hoidattamaan kuntoon.

      KilttiMies89

      • Anonyymi

        Näköjään piti sunkin tulla vielä oikein kääntämään veistä meikäläisen haavassa.

        KilttiMies89


      • Anonyymi

        Miksi et muka voi käydä hoidattamassa hampaitasi?

        Vaikuttaa siltä että kitiset nyt vain pelkästä kitisemisen ilosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi et muka voi käydä hoidattamassa hampaitasi?

        Vaikuttaa siltä että kitiset nyt vain pelkästä kitisemisen ilosta.

        Mulla ei ole ennen ollut reikiä hampaissa ja vieläkin on 1 hammas suussa jonka olis pitänyt lähteä itsestään mut eipä ole lähtenyt. Irti se pitäisi repiä. Kuitenkaan mitään muuta en niin paljon elämässä pelkää kuin hammaslääkäriä ellei naisia oteta laskuun.

        KilttiMies89


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulla ei ole ennen ollut reikiä hampaissa ja vieläkin on 1 hammas suussa jonka olis pitänyt lähteä itsestään mut eipä ole lähtenyt. Irti se pitäisi repiä. Kuitenkaan mitään muuta en niin paljon elämässä pelkää kuin hammaslääkäriä ellei naisia oteta laskuun.

        KilttiMies89

        Jotenkin kuitenkin onnistuit hammaskipusikin silti kääntämään naisten syyksi, vaikka itsekin myönnät että tuskasi syy on ainoastaan oma hammaslääkäripelkosi?


    • Anonyymi

      Et sitten ole yhtään aloitetta tehnyt naiselle vai. Terasseilla paljon naisia, mene sinne ja alat juttelee naisille

      t viinamies

      • Anonyymi

        Et säkään jos olet se raumalainen, täällä vaan yllytät muita juomaan viinaa ja puhumaan naisille.

        KilttiMies89


    • Anonyymi

      "Naista ei saa tänäkään kesänä ja ulkona on niin saatanan kuuma ettei jaksa lähteä kaljaakaan ostamaan kaupasta"

      Noin laiska nössö ei tee naisella mitään. Jotkut vaan tekee töitäkin vaikka olisi miten kuuma

      • Anonyymi

        Ei kannata tehdä töitä kun ei saa edes naista.

        KilttiMies89


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata tehdä töitä kun ei saa edes naista.

        KilttiMies89

        Eihän sitä tiedä jospa se työntekeminen auttaisi saamaan naisen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata tehdä töitä kun ei saa edes naista.

        KilttiMies89

        Moni työtön saa naista. Moni työssäkäyvä ei saa. Naisensaanti ei mitenkään liity työssäkäyntiin. Jos asenne on paska, ei työkään auta.


    • Anonyymi

      Kesällä pitää juoda viinaa ja lähteä terasseille ja yökerhoihin tapaamaan naisia.
      Vain viinaa juomalla voi naisen tavata. Mistään uimarannalta tai puistosta ei naista löydä.

      t. viinamies

    • Anonyymi

      Naisille ei kelpaa edes pitkä tavis mies. Juhannuksenaki join yksin ja yritän kuntoilla en polta. Mutta en kelpaa naisille kai tää on karmaa.

      T. Allu

      • Anonyymi

        Tavis kelpaa kyllä. Ätmi ei kelpaa.


    • Anonyymi

      Minulle kelpaisi lukuisia naisia. En vain työttömänä kehtaa mennä heidänkaa juttelemaan.

    • Anonyymi

      Tosi vaikeeta kun ei pääse koskemaan naista ja pillun saannista on pitkä aika. Voi tätä elämää.

      • Anonyymi

        Ajatteletko koskaan että se oliki viimeinen kerta kun sitä sait.


      • Anonyymi

        Maksullista saa aina.


    • Anonyymi

      Mulla on jo vuosi ja kuukausi aikaa siitä kun oon viimeksi saanut pillua tuli lopullinen ero enkä sen jälkeen oo enää saanut. Ihan vitun vaikeeta tää miehen elämä. Joo taidan jo tappaa itteni.

      KilttiMies89

      • Anonyymi

        Vaa vuosi haha. Itellä viiden.

        Voitki kyssätä ittes ku et vuotta kestä


      • Anonyymi

        Pillunpuutteeseen ei kukaan kuole. Ihan muista syistä sun elosi on p-skaa.


    • Anonyymi

      No mutta ilmastonlämpeneminen on suvakkien salaliitto, eikä todellista.

    • Anonyymi

      Auttaako säännöllinen suolavedellä purskuttelu että jopa hyvin pitkälle edenneet reiät paranee suussa ilman hammaslääkärille menoa?

      KilttiMies89

      • Anonyymi

        Joo, yhtä hyvin kuin koronaan.


      • Anonyymi

        Kannattaa mieluummin syödä ksylitolipurkkaa. Reiät paranee itsestään kun jauhat säkillisen Jenkkiä kerralla. Simsalabim.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, yhtä hyvin kuin koronaan.

        "Joo, yhtä hyvin kuin koronaan."

        Eli hyvin tepsii.

        KilttiMies89


    • Anonyymi

      "Elämä on humalainen kerjäläinen joka ojentaa kättään varjolleen". Jotenkin niin Fernando Pessoa kirjoitti. Eli varsin toivotonta on tämä ihmisen taaperrus. Ehkä unelmoiminen on ainoa todellinen asia mitä voi tehdä. Voi unelmoida vilvoittavista vesistä ja ihanista herkistä naisista niiden vesien varrella.

    • Anonyymi

      No ei täs ois kyllä jaksanut nussiakkaa vaikka olis saanu kun on niin helvetin kuuma ollut jo yli 2 viikkoa putkeen. Panettaa kyllä mutta hiki siinä tulis jos joutuis tositoimiin. Vaikka on tällanen laiha ruipelo niin vois jo tällaisena 31-vuotiaana setämiehenä saada sydänkohtauksen kun jonkun 18 vuotiaan villin naisen kanssa painis.

      KilttiMies89

      • Anonyymi

        Onpa sitten äärimmäisen hyvä ettei sulla ole ikinä pelkoa naisen saannista, säästyt sydäriltä!

        Oikeaa miestä kun panettaa niin siinä ei kelillä ole väliä. Haluttavaa naista ajaa helteelläkin. Ja vanhatkin ukot nousee selkään läpi kesän.

        Toki jos tekosyiden suoltaminen fiilistäs nostaa ni mikäs siinä. Onkin sitten ainoa asia mikä sulla nousee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa sitten äärimmäisen hyvä ettei sulla ole ikinä pelkoa naisen saannista, säästyt sydäriltä!

        Oikeaa miestä kun panettaa niin siinä ei kelillä ole väliä. Haluttavaa naista ajaa helteelläkin. Ja vanhatkin ukot nousee selkään läpi kesän.

        Toki jos tekosyiden suoltaminen fiilistäs nostaa ni mikäs siinä. Onkin sitten ainoa asia mikä sulla nousee.

        No kuule mulla kyrpä nousee edelleen joka aamu varmaan toisin kuin sulla ja mieluummin sitä kuolis onnellisena jonkun naisen päälle tai alle sydänkohtauksen saaneena mutta näin ätminä se ei ole mikään valintakysymys!!!

        KilttiMies89


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4263
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe