Olemme olleet yhdessä yli 20v. liitto on ollut normaalia, lapset ja asunnot jne.
Aiemmin (vuosia) se olin minä joka kyselin kuulumiset ja otin kontaktia, mutta nyt kaivo on tyhjä, ei ole mitä annettavaa kun ei välillä saa itselleen jotain takaisin. Olen yrittänyt myösö puhua hänelle siitä, mutta siitä on ollut apua vain yhden päivän. Joten olen nyt kuukauden päivät käyttäytynyt miehelle samalla tavalla kuin hän minulle, eli siten yrittänyt kertoa missä mennään, mutta ei. Eli jos en itse ole aktiivinen, ei me puhuttais kosketeltas... ei sit mitään. Onko tämä tavallista näin pitkällä juoksulla?
Aiemmin (vuosia) se olin minä joka kyselin kuulumiset ja otin kontaktia, mutta nyt kaivo on tyhjä, ei ole mitä annettavaa kun ei välillä saa itselleen jotain takaisin. Olen yrittänyt myösö puhua hänelle siitä, mutta siitä on ollut apua vain yhden päivän. Joten olen nyt kuukauden päivät käyttäytynyt miehelle samalla tavalla kuin hän minulle, eli siten yrittänyt kertoa missä mennään, mutta ei. Eli jos en itse ole aktiivinen, ei me puhuttais kosketeltas... ei sit mitään. Onko tämä tavallista näin pitkällä juoksulla?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Luulisin, että tuollainen tilanne on aika yleinen ja jopa normaali. Yleensä toinen on se aktiivisempi ja toinen passiivisempi parisuhteessa. Ei se silti merkitse, että toinen ei välitä. Voithan yrittää puhua asiasta miehellesi. Harvemmin kai noinkin pitkä parisuhde on täyttä intohimoa, eikös se "viehätys" laannu yleensä muutaman aviovuoden jälkeen.
Sepä se että tiedetään että toinen on aktiivinen jne. mutta kun puhutaankin pitkästä suhteesta, ei voida olettaa että toisella riittää motivaatio ja energia, ellei toinen anna vastakaikua. Itse saan tietty energiaa lapsista, mutta se ei liity mitenkään parisuhteen ylläpitämiseen. Parisuhteen tulisi olla vuorovaikutteista eli 2:n ihmisen välistä, ei 1:n. Eli miten muuten voisin herättää kaverin tajuamaan tämän kun vihjeet ja keskustelu ei mene perille? Haluaisin kuitenkin jatkaa liittoamme.
Mies on ilmeisesti niin perusteellisen jämähtänyt sijoilleen ja kuvittelee, ettei mikään muuta tätä olotilaa. Mitä jos järjestät hänelle vähän jotain järisyttävää. Muutat vaikka pois kotoa joksikin aikaa, tai ainakin rupeat puuhaamaan jotain kämppää? No, ehkä käytännössä vaikeaa... Ajattelen vain jotain äkkimuutosta siihen olotilaan, jos ei kerran puhuminen auta. Puhumisenkin mies voi jo toisella tai kolmannella yrityksellä tulkita ikuiseksi jankuttamiseksi.
Ehkä miehellä todella on myös jotain ongelmia itsensä kanssa, joku kriisi tai huolia vanhenemisesta, työpaineita jne. joita hän ei osaa sinun kanssasi jakaa. Miten hän mahtaisi suhtautua, jos sinä olisitkin apua ja tukea tarvitsemassa?
Avioliiton alkuviehätystä ei tietenkään millä keinolla saa takaisin, mutta ei se sitä tarkoita, että jokainen liitto olisi tuomittu kuihtumaan ja latistumaan. Itse olen onnellinen siitä, että hellyyttä piisaa ja huomiota. En väitä, että se olisi meistä erityisesti kummankaan ansioita, mutta ei meillä myöskään ole koskaan harrastettu mököttämistä, mustasukkaisuutta, kännäämistä ja siitä seuranneita riitoja. Ei ole riidelty rahasta, seksistä eikä sukulaisista. Mahtaako sinun parisuhteessasi olla jotain sellaista, joka aiheuttaa kaiken aikaa katkeruutta?
Kiitos vastauksistanne. Niistä oli apua.terv. emi
voisi olla parinvaihto. Se antaa kummasti potkua parisuhteeseen...