Jumala loi Adamin ja Eevan, molemmat oli valkoihoisia, eurooppalaisen näköisiä. Tuolloin vuonna 0, Jeesuksen aikoihin, ihmiskunta Lähi-Idässäkin oli vielä vaaleaihoista väkeä.
Jeesus ei tosiaan ollut musta eikä ruskea vaan kuulaan valkeaihoinen eurooppalainen.
Jeesus oli valkoinen mies. Joka muuta väittää pilkkaa Jumalaa
17
95
Vastaukset
- Anonyymi
Raamattu ei kerro Jeesuksen ihonväristä mitään. Jos se olisi olennainen asia, niin siitä kerrottaisiin.
Mutta tärkeä asia on hänen tehtävänsä ,Hän tuli maailmaan Jumalan lähettämänä, sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut että hän antoi ainoan Poikansa ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä..- Anonyymi
Jeesus oli pelkästään shamaani, kenellä oli kykyjä.
Ihminen parantaa itse itsensä kunhan hänellä on uskoa siihen tai joku vähän avittaa. - Anonyymi
Jeesuksen ulkonäkö tuli kerran puheeksi pienessä porukassa, jossa mukana ollut teologi arvioi samoin, ettei Jeesuksen ulkonäössä ollut huomiota herättäviä piirteitä. Vaaleahiuksinen eurooppalainen hän ei siis olisi ollut.
Ajanlaskun alun seemiläiset olivat nykyisen näköisiä, paitsi pituutta on sielläkin tullut hieman lisää. Juutalaisia oli siirtynyt vapaaehtoisesti ja pakolla kauan ennen ajanlaskun alkua kaikkiin ilmansuuntiin. Nykyisen Venäjän ja Euroopan alueilla juutalaisen veren perimään on sekoittunut vaaleutta, mutta hyvin pienessä määrin kylmä ilmasto ja vähäisempi auringon valo voisi olla myös vaalanemista aiheuttava tekijä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus oli pelkästään shamaani, kenellä oli kykyjä.
Ihminen parantaa itse itsensä kunhan hänellä on uskoa siihen tai joku vähän avittaa.Jeesus oli pelkästään shamaani, kenellä oli kykyjä.
Ihminen parantaa itse itsensä kunhan hänellä on uskoa siihen tai joku vähän avittaa.
Vai shamaani..Heitä olen nähnyt savanneilla ja Intiassa paljonkin,meikattuna ja maalattuna:)
Ihminen parantaa itse itsensä:)) oletko kokeillut..
Saiko hampaasi paikattua? Ihan itse:)
Mites jos jalka murtuisi..eiku sinä parannat ..
Herää hyvä ihminen,
elä ja nauti ,ole onnellnen.
Lopeta huumeiden käyttö,nyt! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus oli pelkästään shamaani, kenellä oli kykyjä.
Ihminen parantaa itse itsensä kunhan hänellä on uskoa siihen tai joku vähän avittaa.Jeesus oli pelkästään shamaani, kenellä oli kykyjä.
Ihminen parantaa itse itsensä kunhan hänellä on uskoa siihen tai joku vähän avittaa.
No paranna itse hammashoito..osaat,kun kirjoitit,että ihminen osaa itsesä parantaa.
Tai kyllä osaa lonkkanivelen leikkauksen tehdä itse..Helppo homma:)
- Anonyymi
Aivan sama.
Mitä tarinoissa hööppötetään köyhäkansaa nöyryytetään uskomaan minä uskon ikean, bilteman, tokmannin kuvastoihin ne on totta.
Kaikki muu on turhaa ja liian vainoharhaista ja valikoivaa kuten juurikin kristinusko kun ei kelpaa sellasena kuin on ja täällä maallakin vain saastuttavimmat maatilat ja niiden syntisäkit ovat uskovaisinta porukkaa saati nuo lestat bisneksissään. Kilpailevat moraalittomina mafiassan rahat taloyhtiöiltä kattoremonteissaan johonkin rukoushuoneissin saadaan mummojen kuolinpesät jne..... kun synnit rukoillaan pois, =) mitä tuokin on että harrastat seksiä lapsesi kanssa mutta rukoilemaalla selviät,,,,,,, - Anonyymi
Jumalaa ei ole, ei ole ketään kuka olisi luonut maailman.
Maaplaneetan ja monen muunkin planeetan olosuhteet olivat vain otollisia elämän synnylle.
Siispä ei ole helvettiäkään, tee niinpaljon pahaa kuin "sielusi sietää".
Sielu sinulla on mikä oppii elämästäsi maan päällä, aina kun teet pahaa ja kärsit niin sielusi oppii ettei noin kannata tehdä uudestaan.
Vanhemmat, koululaitos ja kirkko vaan yrittävät kasvattaa potaskalla meitä yhteiskuntaan sopiviksi.
Meiltä on tukahduttamalla tukahdettu muisti siitä minkälaista on olla yhteiskunnasta ja uskonnosta vapaa.
Raamatussakin sanotaan että lopun aikoina teistä tulee vapaa.- Anonyymi
Nyt sinä unohdat että meidän Herramme Jumala on myös koston jumala
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt sinä unohdat että meidän Herramme Jumala on myös koston jumala
En usko tuohon vanhatestamentilliseen Jahveen, joka väittää olevansa ainoa Jumala ja häntä pitää palvoa veriuhrein. Uskon Jeesuksen rakkauden Jumalaan ja taivaan isään, joka ei vaadi ihmisiltä muuta kuin lähimmäisen rakkautta.
- Anonyymi
Jumalaa ei ole, ei ole ketään kuka olisi luonut maailman.
Maaplaneetan ja monen muunkin planeetan olosuhteet olivat vain otollisia elämän synnylle.
Siispä ei ole helvettiäkään, tee niinpaljon pahaa kuin "sielusi sietää".
Sielu sinulla on mikä oppii elämästäsi maan päällä, aina kun teet pahaa ja kärsit niin sielusi oppii ettei noin kannata tehdä uudestaan.
Vanhemmat, koululaitos ja kirkko vaan yrittävät kasvattaa potaskalla meitä yhteiskuntaan sopiviksi.
Meiltä on tukahduttamalla tukahdettu muisti siitä minkälaista on olla yhteiskunnasta ja uskonnosta vapaa.
Raamatussakin sanotaan että lopun aikoina teistä tulee vapaa.
On Jumala,maailman kaikkeus on paljon isompi,kuin sinä ymmärrät. Se ei ole sinun elämäsi nyt ja täällä.
Sinä elät ja et tunne Jumalaa? Tunnet tuulen,mutta näetkö tuulen,kun se hyväilee sinua?
Helvetti ei ole olemassa,mutta tekemisässi tulet tuntemaan sen.
Synnyit tänne hyvään maahan,sinulle on annettu. Kuitenkin jos elät perseelleen,saat sen saman seuraavassa elämässä. Sinun on opittava asiat,OLET SIELU JOKA EI KUOLE,mutta matkasi kestää ellet löydä RAKKAUTTA !!!
Kirkko ja koululaitoa on vanhaa jäykkää p..tä!
Raamattu, silloin sinusta tulee vapaa/kuin minusta..olet valmis !
Loppua ei tule maailmaan vaikka sanotaan..Se muuttuu !
- kynä.M
Ajanlaskumme on järjestysnumeroita, niin ja niin mones vuosi Kristuksen syntymän jälkeen. Alkaa siis 1:stä. Vuotta 0 ei ole.
Jeesuksesta tehtiin heti kuolemansa jälkeen riiston posteripoika. Kyllä me ihmiset ollaan idiootteja.
- Anonyymi
Toivon, älkää pilkatko Luojaa ja hänen poikaansa Jeesusta Kristusta !
- Anonyymi
Jeesus oli Kanye Westin kaksoisolento.
- Anonyymi
Jeesus on valkoihoinen, koska Jumala ei oo mikään rasisti. Jumalahan on kuitenkin tummaihoinen nainen.
- Anonyymi
Jooh niin raamattu kielletään seuraavaksi rasistisena kirjana ajaa valkoisen ylivallan oppeja.
- Anonyymi
On tässä taas älyllisesti tyhmän kristillispersun kommentti. Opiskele historiaa. Missä Jeesus eli jne..tumma oli kuitenkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6698140Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672379Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2342354- 1471909
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi301487Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1201297Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511262Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.811031Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65869Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7829