Oikeistolaiset pikkutakkisäveltäjät

Anonyymi

Minua suunnattomasti ärsyttää kuinka meillä Suomessa on tällainen kokonainen sukupolvi näitä oikeistolaisia Sibelius-Anemian käyneitä pikkutakkisäveltäjiä, jotka osaavat ehkä juuri nuotintaa Ukkonooan Sibelius nuotinnusohjelmalla.

Sitten kun tällaisille keskinkertaisuuksille myönnetään doku-apurahaa vuosittain ja ne oikeat lahjakkuudet nostelevat sitä KELA:n myöntämää apurahaa.

Kaikkihan johtuu siitä, että näitä KELA:n pitkillä apurahoilla olevia itsenäisiä taiteilijoita ei voi kontrolloida, joten siksi heidät on jätetty siitä kulttuurioieiston eliitistä ulkopuolelle.

Joten tilanne on kuin kuninkaan linna muusikkoiden hoveineen olisi jäänyt jäljelle, mutta kuninkaan linna muuttui valtion linnaksi.

Suomessahan on vielä kansalla kansan perisynti, joka on kateus. Eli täällä painetaan yhdessä suuria lahjakkuksia alas, eikä eille suostuta antamaan mitään näkyvyyttä. Katsokaapa vaikka Saara Aaltoa, miten häntä täällä aiemmin kohdeltiin. Mutta vasta sitten kun hän älysi mennä ulkomaille, niin jopas täällä alettiin häntä katsoa sen jälkeen ylös.

Tuo kertoo hyvin paljon tästä meidän epäterveestä kansallisesta kulttuuristamme.

Meidän tulisi enemmänkin nostaa näitä lahjakkuuksia ylös, eikä antaa jatkuvasti sijaa näille turhanpäiväisille huutokauppakeisareille ja muille julkisuuspelleille, jotka vievät kaiken tilan ja huomion, kun taas nämä oikeat taiteilijat rypevät tuolla itsesäälissä ja elävät KELA:n myöntämillä työskentelyapurahoilla (toimeentulotuki, työmarkkinatuki).

4

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nämä sivistynyttä leikkivät sib.-akiksen pikkutakki-säveltäjät ovat blm-huoria eli kusipäitä.

      • Anonyymi

        Sinfonikko Erkki Aaltonen oli vasemmistolainen pasifisti joka sävelsi mm. 5 sinfoniaa, konserttoja ja useita jousikvartettoja ja pianosonaatteja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinfonikko Erkki Aaltonen oli vasemmistolainen pasifisti joka sävelsi mm. 5 sinfoniaa, konserttoja ja useita jousikvartettoja ja pianosonaatteja.

        Kuka piru niitä kuuntelee...ei ainakaan ilman AK 47:n tukea.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka piru niitä kuuntelee...ei ainakaan ilman AK 47:n tukea.

        Eikös suomalainen taide ole kannattettava asia sen sijaan että soitetaan sitä bolsevistipaskaa alinomaa yle klassisessa ja muitten kummajaisten musiikkia.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      143
      5167
    2. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      86
      4458
    3. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      50
      4240
    4. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      7
      3963
    5. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3749
    6. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      40
      3643
    7. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      31
      3605
    8. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      55
      3353
    9. Kokoomus kannatti aiemmin rahoitusmarkkinaveroa - kanta nyt muuttunut

      Kokoomuksen linjanmuutos rahoitusmarkkinaveron suhteen on herättänyt kysymyksiä. Vielä aiemmin puolue antoi ymmärtää kan
      Maailman menoa
      1
      2373
    10. Anna palautetta kaivatullesi.

      Sana on vapaa!
      Ikävä
      183
      2189
    Aihe