Nocturne
Ruilinnun laulu korvissani
Tähkäpäiden päällä täysikuu
Kesäyön on onni omanani
Kaskisavuun laaksot verhouu
En ma iloitse, en sure, huokaa
Mutta metsän tummuus mulle tuokaa
Puunto pilven, johon päivä hukkuu
Siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu
Tuoksut vanamon ja varjot veen
Niistä sydämeni laulun teen.
En nyt enempää tätä Eino Leinon hienoa runoa tähän kirjoita.
Lukekaa itse sitä ja muita runoja.
Kirjoittakaa vaikka omia.
Näilläkin palstoilla on kirjoiteltu erilaisia kyhäelmiä.
Ruilinnun laulu korvissani
Tähkäpäiden päällä täysikuu
Kesäyön on onni omanani
Kaskisavuun laaksot verhouu
En ma iloitse, en sure, huokaa
Mutta metsän tummuus mulle tuokaa
Puunto pilven, johon päivä hukkuu
Siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu
Tuoksut vanamon ja varjot veen
Niistä sydämeni laulun teen.
En nyt enempää tätä Eino Leinon hienoa runoa tähän kirjoita.
Lukekaa itse sitä ja muita runoja.
Kirjoittakaa vaikka omia.
Näilläkin palstoilla on kirjoiteltu erilaisia kyhäelmiä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Leino aikansa nero. Hänen runokirjoja kun lukee aina uudestaan niin joka kerta ne viihdyttävät ja aina niistä löytää jotain uutta tai ne avautuu uudella tavalla.
Loirin tulkinnat vähän häiritsee lukuelämystä, kun jääneet korvamadoksi sillä tapaa, että kun luen Loirin levyttämää niin se hänen karu ölinänsä muistuu vääjäämättä mieleen.
Luontoa kuvaavia runoja on muiltakin ja niin kauniisti kuvailevia, että näkee runoa lukiessa maiseman, aistii tunnelman ja melkeinpä haistaa kesän.
Valitettavasti en muista tekijää, mutta esimerkiksi tämä:
On ehtoo hämäräinen
ja saunat sauhuaa
ruislintu yksinäinen
vain jossain narahtaa.
Luona tuvan seinän
on unikko punainen
ja jostain tuoksu heinän
ui yli peltojen.
V.A.Koskenniemen koulutietä kuvaava runo.....oi, niitä ihania runoja riittää.
Olen unessa useasti kaduillas koulutie, syysaamu kirpeä koittaa ylle heräävän kaupungin ja sen laidalla koski soittaa tutun sävelmän ilmoihin... ...jne. Omakin koulutie muistuu mieleen ja sen tienvarren jutut.
Ihmiset lukekaa, lukuelämykset saavat minutkin "liekkeihin".
Tuo runo on Kaarlo Sarkian. Ihanaa, kun joku toinenkin ihailee vanhoja suomalaisia runoja.
Joskus oli sellainen radio-ohjelma kuin " Tämän runon haluaisin kuulla". Näyttelijät, nimekkäät kuten Ella Eronen , olivat lausuneet nauhoille/tallenteille runoja ja olipa siellä ihan siihen ohjelmaan äänitetty runoja. Itse henkilökohtaisesti pidän enemmän siitä kun itse luen, koska nuo mahtipontiset runolausunnat muistuvat vuosien takaa mieleen ja häiritsevät lukukokemusta. Tosin joskus itse luen ääneen tai jopa harvakseltaan laulan joitakin runoja kirja kädessä.
Muistan myös tuon ohjelman. Jotenkin tunnelma muuttuu, kun joku tulkitsee runoja eri tavalla kuin itse tuntee ne. Minustakin on hauska yksin lukea tai lausua runoja ääneen, vaikken varmaan menis julkisesti lausumaan. Nuorempana keksin omia sävelmiä runoihin, mutta ne ovat unohtuneet.