Olen 33 vuotias mies ja unelmissa olisi jo perhe perustaa. Kaksi tai jopa kolme lasta. Käytännössä kaikilla kavereilla ja yms tuttavilla on jo perheet perustettu ihan tässä muutaman vuoden sisään ja ne elää omaa elämää. Välillä tuntuu, että tyhjän päälle jäänyt. Toki siis aivan aidosti haluan perheen, sellainen tunne siis.
Ongelmana on löytää naista itselleen. Kyllä noilla treffisivuilla ja deittisovelluksissa on tullut pyörittyä, mutta ei niistä mitään. Vähän alkaa jo jännittää ja pelottaa, että näinköhän saan omaa perhettää koskaan. Ei tästä enää tulee nuorruttua enää, kyllä vuodet menee nopeasti.
Saankohan koskaan omaa perhettä
Anonyymi
4
291
Vastaukset
- Anonyymi
Onko muita kohtalotovereita?
- Anonyymi
Älä vaan sitten kenenkään kanssa homma parissa vuodessa lasta...
Pari vuotta ensin tutustut ja vasta kolmantena mietit lapsia.
Varma ero jos suhteeseen menet lapsiasia edellä.
Joku varmaan näkee sinussa hyvää isä ainesta, mutta kun lapset on saatu niin tulee ero.
Valitettavaa. Kannattaa käyttää aikaa tutustumiseen. Hei, mietin itse samankaltaisia asioita.
Kyllä minä uskon että saat. Minusta kaikkein ihanimmat miehet on, jotka haluaa lapsia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082824Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672501Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 67990
Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies123982Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait267942Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka317909Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k507858Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768