Täälä 35 v hieman yksinäinen mies Vantaalta. Nyt en käy töissä ja kaikki tutut ja entiset kaverit on lähteny pois. Olen hieman masentunut koska koen olevani yksin. Tykkään lenkkeilä ,käyn välillä salilla mutta kaipais jotain kaveria. Etsin siis kavereita vaikka bilettämään tai urheileen tai mitä vaan. Toivottavasti joku laittais viestiä.
Kaipaan uusia kavereita .
Anonyymi
15136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tuntuu olevan niin vaikeeta kun ei löydä kavereita. Kaikilla omat porukat ja tyttöystävät.
On kaikenlaisia kursseja eri liikuntalajeihin, ja työväenopistossa erilaisia kursseja. Näistä voisi löytyä kavereita.
Täytyy varmaan semmoseen mennä. Alkaa riittään tää yksin oleminen.
Tiedän tuon, todella vaikeaa aikuisena löytää kavereita, kaikki niin tiivisti pyörii perheen ja työn väliä, että ei aikaa muille. Pitäisi olla oma sinkuista koostuva ystäväpiiri, vähän tuuria sattuuko sellaisia elämäänsä löytämään.
Paitsi että sinkkuus kun loppuu, voi menettää parhaan kaverinsa. Tietysti osa kavereista voi olla sellaisia että kuuluu vain tuttuun ryhmään, eikä kaikkien poistumista edes varsinaisesti huomaa.
Muutosvaihe vaatii vähän kärsivällisyyttä, mutta se palkitsee siten, että kun oma tai toisen parisuhde alkaa jäähtymään, niin ei jää tyhjän päälle, eli yksin.
Joo mutta tää syö ihmisen ku on yksin. Aina yksin. Ei käy töissä ja ei oo elämää.
Mä jäin ihan yksin kun loppu parisuhde. Ja kaipaisin nyt kavereita. Lähtiskö joku vaikka kahville?
Itsellä sama tilanne. Minkä ikäinen jamppa oot? Itse 35v
Sama täällä. Jäin yksin kun parisuhde loppui. Elämäni henkisesti "rankin" vuosi, aina yksin vaikka kuinka koittanut hankkia uusia tuttavuuksia. Minusta saa kahviseuraa :)
Olisihan se mukavaa jos olisi joskus kahviseuraa.
Hiljasta on. Ei näytä uusiin ihmisiin tutustuminen täälä tuottavan tulosta. Mä asun pk seudulla ja tuntuu että kaikilla omat piirit kaverit työt. Oon työtön. Ei vain tutustu ihmisiin. Kyllä tämä yksin oleminen pitemmän päälle masentaa.
Osallistu johonkin urheiluryhmään? siellähän tapaa ihmisiä tai ihan mihin vaan harrastustoimintaan.
Eikös täällä jotkut ole jo viestiä sulle laittaneet?
Minä voisin lähteä mielellään lenkille. Tutustun helposti ihmisiin, mutta yleensä tilanteet menee niin että uudet tuttavuudet ja ihmissuhteet pyritään rikkomaan. Välillä tulee tunne että saisin olla tekemisissä vain tietyn porukan kanssa. Mielellään tutustuisin uusiin tyyppeihin, joiden kanssa viettää aikaa ja vaihtaa vaikka elämän kokemuksia. Täältä niitä ei taida kuitenkaan löytyä. Ehkä vielä perustetaan joku kaveri tinderi 😄
Tule käymään Tikkurilassa. 33.v nainen, yksinäisyys ja masennus vaivaa.