Hillastajat

Monet myyvät nyt hillaa ,kun sitä runsaasti on.Mutta onko hilla kerätty hygieenisesti, käsineet kädessä,ettei olisi ihokosketusta tänä korona aikana?
19872
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Minä olen ainakin pitänyt jängällä hilloja poimiessani kokoajan suojahanskoja käsissäni ja kasvomaskia kasvojeni suojana, sekä pessyt ahkerasti käsiäni tunnin välein hetteiköissä ja vaihtanut uusia suojakäsineitä. Ja kaikki muut hillastajat olen kiertänyt kaukaa varoetäisyydeltä vähintään 50 metrin päästä. Ei pitäisi korona levitä minun osaltani!
Toki en kerää hilloja myyntiin vaan ainoastaan itselleni kotitarvemarjoiksi.

Äänestä
  • Tunnut olevan hysteerinen.Oletko varma ettet kuitenkin altistunut ,kun pesit kätesi siinä hetteikössä jossa juuri edellinen hillastaja oli myös pessyt kätensä .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tunnut olevan hysteerinen.Oletko varma ettet kuitenkin altistunut ,kun pesit kätesi siinä hetteikössä jossa juuri edellinen hillastaja oli myös pessyt kätensä .

    Käsienpesun jälkeen luonnollisesti käsien huolellinen desifiointi ennen uusien suojahanskojen käteen vetoa.

    Äänestä

mitenkähän mansikoiden, mustikoiden, puolukoiden, perunoiden, salaattien, vihanneksien, sienien yms. keräilyt versus korona...?

Äänestä
  • Koneellinen keruu marjoissa suojaa sormikosketukselta ja kaupallisilla puutarhatiloilla on aiemminkin jo käytetty käsineitä, ei samoilla sormilla joilla nokkaa kaivetaan.

    Äänestä

Pitäisi siirty koneelliseen korjuuseen hillan, sienien ym. poiminnassa

Äänestä

Voi+hyvänen+aika+tätä+hysteriaa.+Jos+minä+poimin+hilloja+ja+minulla+ei+ole+koronavirusta+enkä+ole+sille+altistunut+niin+normi+hygienia+riittää+niin+kuin+ennenkin.+Lähtiessäni+pesen+kädet+hyvin,+en+kaiva+nenää+suolla+enkä+räi+sekä+aivastele+niin+takuu+puhdasta.+Aina+olen+hilloja+poimiessani+noudattanut+100+%+hygieniaa.++Hytysmyrkkyä+en+käytä,+suojaan+itseni+vaatteilla+ja+hyttyshupulla.++Suolla+rämpiessä+hiki+virtaa+niin+paljon,+että+ei+edes+pissalle+tarvi+alkaa,+nesteet+poistuu+kehon+kautta.

Äänestä
  • Et voi tietää oletko altistunut,oireeton levitää myös coronaa.Sen takia käsineitä tulee käyttää ja vaihtaa tarpeeksi usein, kun koskettaa pakkaamatonta tuotetta. Eli ei missään tapauksessa saa kosketella käsineittä tuoretuotteita jotka aikoo myydä eteenpäin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et voi tietää oletko altistunut,oireeton levitää myös coronaa.Sen takia käsineitä tulee käyttää ja vaihtaa tarpeeksi usein, kun koskettaa pakkaamatonta tuotetta. Eli ei missään tapauksessa saa kosketella käsineittä tuoretuotteita jotka aikoo myydä eteenpäin!

    Höpö, höpö, ei koronalle altistu jos pysyy kotioloissa, välttelee ihmisiä, lenkkeilee yksin ja kulkee hillasuolla. Tiedän, että oireetonkin voi levittää koronaa ja siksi välttelenkin ihmisiä.
    Sukulainen hoitaa kauppa-asiat ja kädet desinfioin aina, kun otan kauppatavarat vastaan ja sitten taas, kun olen laittanut ostokset kaappiin ja jääkaappiin. Turha vouhotus pois, hillat on aina poimittu paljain käsin ja nyt hysteerikot levittää kertakäyttökäsineitä pitkin metsiä. Järjetöntä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpö, höpö, ei koronalle altistu jos pysyy kotioloissa, välttelee ihmisiä, lenkkeilee yksin ja kulkee hillasuolla. Tiedän, että oireetonkin voi levittää koronaa ja siksi välttelenkin ihmisiä.
    Sukulainen hoitaa kauppa-asiat ja kädet desinfioin aina, kun otan kauppatavarat vastaan ja sitten taas, kun olen laittanut ostokset kaappiin ja jääkaappiin. Turha vouhotus pois, hillat on aina poimittu paljain käsin ja nyt hysteerikot levittää kertakäyttökäsineitä pitkin metsiä. Järjetöntä!

    Muista pyyhkiä ne kauppatavarat ,koska ne eivät ole puhtaita.! Lenkkikenkien pohjaan on on voinut jäädä virusta ja ne voi kulkeutua kaikkialle. Itse en missään tapauksessa lähtisi lenkille. Ja hillasuolla käy sellainen vilske kun eri ihmiset Etelä-Suomea myöten kulkee vuoronperään poimimassa marjan kerrallaan ,jättävät raakat hillat kypsymään ja seuraavaksi tulee joku toinen ja kerää ne,saastuneet hillat.

    Äänestä

Olisi hyvä jos metsäautoteiden levikepaikoilla olisi pumppupullotelineissä desifiointiainetta, joista hillastajat saisivat desifioida kätensä ennen hillasuolle lähtöä ja palatessaan autolle hillasuolta.
Ja hillasoilla olisi mahtavaa, jos desifiointiaineita olisi hetteiköillä yms. paikoilla jo valmiina odottamassa hillastajia käsiendesifiointia varten.
Desifiointipaikat kannattaisi merkitä kylteillä maastoon marjastajia varten.

Se jos mikä olisi sitä coronan vastaista taistelua viimeisen päälle!

Äänestä

Menkää hopusti hillaan ! Hillat kypsyvät näillä lämpimillä nopeasti. Tällä palstalla tyhjänpäiväiset paskanjauhajat jäävät ilman hilloja jos eivät ala heti toimia.

Äänestä

Ei nämä tyhjän paskan lätisijät ole koskaan tehneet mitään, missä hengästyy ja tulee hiki. Ovat allergisia hielle.

Äänestä

Syyhän se on koronaviruksen pelkokin sille, että ei mene marjanpoimntaan. Tekosyy. Kotisohva pidättelee.......

Jos poimii ihan vain itselleen ja puhtain käsin niin hyvä, ei sitä koronaa metsissä ole,,suunnaton laiskuus estää senkin tekemisen!

Äänestä

100 kiloa tuli täyteen, riittää minulle. Kaikki myyty 18€ kg

Äänestä
  • En olis myynyt pilkkahinnalla.Ei ole rahan puute,Lahjoitan ennemmin.

    Äänestä

Halavalla meni. On se tosi kovaa työtä.

Äänestä

Entäs kyrpälöt? Oletteko keränneet niitä? Maski suussa ja käsineet kädessä. Oletteko saaneet paljon myytyä? Ostaako muutes keittiöt paikallisilta marjat ?

Äänestä

Yksi mun työkaveri alkoi kerran pokkana hillasuolla väittämään mulle, että mie en poimi hilloja hygieenisesti. Kysyin tietysti että "Ai miten niin?".
No hän tuumasi, että kun sinä käyt kesken hillanpoiminnan paskalla etkä pese sitten käsiäsi sen jälkeen.
No mietin hetken ja tuumasin rauhallisesti: "Älä huolestu, nää hillat menee myyntiin".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Monet myyvät nyt hillaa ,kun sitä runsaasti on.Mutta onko hilla kerätty hygieenisesti, käsineet kädessä,ettei olisi ihokosketusta tänä korona aikana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu