Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Miksi te naiset luulette, että olen koko ajan iskemässä teitä?

Anonyymi

Olen tässä vuosien varrella joutunut useisiin sellaisiin tilanteisiin, jossa ei jää epäilystä siitä että nainen luulee, että olen iskemässä tätä - silloinkin kun olen vain kysynyt jotain ihan tavallista *IHMISELTÄ*.

Esimerkkejä olisi lukuisia, mutta tässä muutama esimerkki: kävin entisellä asuinpaikkakunnalla, ja mietin että olisikohan täällä vielä ketään tuttuja - soitin yhdelle muistamalleni naiselle, jolla oli harvinaisempi nimi - kämppäkaverin tyttöystävä, jonka kanssa oli juteltu ihan mukavia - ja sitten reaktio menee sellaiseksi, että olisin vonkaamassa tai jotain ja että mieskin olisi täällä paikalla - mikä oli vain ilahduttava asia minulle, koska tämän miehen nimi oli "tavallisempi" ja hänen löytäminen numerotiedustelusta olikin ollut paljon hankalampaa ja pyysin hänet puhelimeen, koska hänhän oli entinen kämppis - mutta hän ei sitten ollutkaan kotona. Tai sitten ne lukuisat kerrat, jolloin kysyy joltain naiselta baarissa jotain täysin normaalia ja arkipäiväistä, jolloin parhaimmillaan alkaa saada sormuksen naputusta varatun merkiksi (kysymykseen, että onko jo lukenut tämän sanomalehden) tai kun yhdellä oli kiinnostavan näköinen drinkki ja kysyin, että mikä drinkki se on - niin, johan kimppuun hyökkää joku toinen nainen estämään iskuyritystä "SE ON VARATTU!" -huudoin.

Ja nyt tulee sitten se kysymys. Mistä ihmeen syistä teille tulee sellainen oletus, että tämä mies on nyt iskemässä minua?! Vai onko tämä jokin vakio-oletus?

5

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ehkä se tulee mieleen siitä, että niin monet miehet ovat jatkuvasti iskuaikeissa... en osaa sanoa. Itse kuukun niihin ihmisiin, jotka kohtaavat arjessa ensisijaisesti ihmisiä. Kun sitten tällaisella asenteella elämäänsä elää, tulee miehiltä kritiikkiä, että annan väärää signaalia kun en heti ammu alas heidän lähestymistään.
      Tuli vielä mieleen, että ehkä noissa tilanteissasi ei ole kyse siitä että naiset tulkitsevat lähestymisen iskemiseksi ottaessaan heti esiin varattuna olemisensa, vaan siitä että sinä olisit hyvä vaihtoehto ja lähinnä itselleen muistutuksena toteavat olevansa varattuja ettei mieli ja vietit lähde laukalle.

      • Anonyymi

        ööö... mitähän tuokin lause tarkoittaa "Itse kuulun niihin ihmisiin, jotka kohtaavat arjessa ensisjiaisesti ihmisiä."... hmmm.... niin no, ehkä rekkakuski kohtaa arjessaan enemmän tienviittoja ja liikennemerkkejä kuin ihmisiä...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ööö... mitähän tuokin lause tarkoittaa "Itse kuulun niihin ihmisiin, jotka kohtaavat arjessa ensisjiaisesti ihmisiä."... hmmm.... niin no, ehkä rekkakuski kohtaa arjessaan enemmän tienviittoja ja liikennemerkkejä kuin ihmisiä...

        Uskoakseni hän seuraa aloitukseni viitoittamaa tietä ja kohtaa ensisijaisesti ihmisiä, ja vasta toissijaisesti miehiä/naisia. Ts. Kohtaa maailman ilman sukupuoliodotuksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskoakseni hän seuraa aloitukseni viitoittamaa tietä ja kohtaa ensisijaisesti ihmisiä, ja vasta toissijaisesti miehiä/naisia. Ts. Kohtaa maailman ilman sukupuoliodotuksia.

        Miehet ovat miehiä ja naiset naisia. Se on BIOLOGINEN FAKTA eikä mikään mielipide tai ideologia!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehet ovat miehiä ja naiset naisia. Se on BIOLOGINEN FAKTA eikä mikään mielipide tai ideologia!!

        Onko tämä taas sitä naisten logiikkaa? Sekä miehet, että naiset ovat ihmisiä. Se on lajibiologinen fakta, mutta kaipa se on hyvä välillä muistuttaa?!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2288
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1984
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1812
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1628
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1542
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      25
      1422
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1382
    9. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      40
      1375
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1341
    Aihe