Tulppionmajat

Outo käsitys asiakaspalvelusta. Vaikka taitaakin olla lähellä suoritustilaa,kannattaisi pikkusen panostaa henkilökohtaisesti itseensä. En ole moiseen vielä törmänny. Hyviä jatkoja kuitenkin.
Kalaa nousi onneksi hyvin.🌚
176956
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Taitaapa olla laajalti tiedossa.

Äänestä

Siis Tulppion majojen asiakaspalvelu? Onhan se aina ollut oiva eräpaikka.

Palvelu on ollut asiallista. Asiakaspalvelusta on voinut saada tylyn kuvan, mutta ymmärrän kyllä, että joskus työmäärään varmaan väsähtää.

Itse olen käynyt Tulppion paikassa varmaan noin 30 kertaa, joista majoitus ollut noin 5 kerralla. Nähnyt myös monelaista valittaja asiakasta noila käyntikerroilla.

Täytyy muistaa, että siellä ollaan kaikesta kaukana, eikä Stadissa Espan varrella muotibutiikkien tiskillä.

Toki onhan palvelu voinut nyt huonota, sillä tänänyt on kaksi kesää, ettn ole paikassa käynyt.

On vaan vaikea tehdä tuon perusteella tuomio paikasta, että outo käsitys asiakaspalvelusta.

Mukavia reissuja kaikille Tulppioon ja muihin lapin kohteisiin, He tarvitsevat asiakkaita ja me kävijät palveluita. Upeeta, että Lapissa on vielä jäljellä muutama erämaakohde, jossa on majoitus- ja ruokapalveluita,

Äänestä

Huomenen sanominen ei paljon vaadi. Peruskäytöstavat puuttuu.
Me tuomme kuitenkin yrityksen varat ja rahat.

Äänestä

Kannattaa ohittaa koko mesta,ennemmin telttaan yöksi.
Koko reisu menee pilalle jos käy sielä,on vaikeeta on.

Äänestä

Jos kysyt asiallista asiaa siellä ,sua pidetään tyhmänä.
Riitti

Äänestä

Osataankohan kairijoella sanoo päivää,menemme sinne ensikesänä.

Äänestä

Saman huomannu tuolla majoilla,aina on onneksi vara parantaa.

Äänestä

Erämaassa erämaan tavat, eihän sieltä kavereita haetakkaan.
Parannetaan me asiakkaat ja paikanpitäjät,yhteispelillä se sujuu.👩‍👩‍👧‍👦

Äänestä
  • "Erämaassa erämaan tavat, eihän sieltä kavereita haetakkaan."

    Eikä tuolla palvelualttiudella asiakkaitakaan. Paikka on näemmä myynnissä.

    Äänestä

Minulla pelkkää hyvää sanottavaa Tulppion Majoista. Aivan mahtava paikka ja loistava asiakaspalvelu !

Äänestä

Hei Anonyymi aloittaja. Kävisikö, että käyt maksamassa sen vuokraamasi mökin vuokran, ja siivous kulut. Taisi lähtö tulla niin nopeasti, että "unohdit" maksaa majoituksen. Ryyppäsit kaverisi kanssa kämpässä melkein viikon, ja jätit majan törkeään kuntoon. Viinapulloja, tyhjiäoluttölkkejä ja oksennusta siellä täällä.
Yksi kysymys pitää kyllä esittää, joka ihmetyttää minua. Mihin te tarvitsitte niitä käytettyjä kortsuja, joita oli heitelty lattialle ym., eihän teillä ollut mukana naisiakaan? Kortsut näyttivät olevan selvässä "askassa. Oliko se kaverisi Ruotsalainen, kun taisi puhua ruotsia?

Äänestä
  • Oltiin silloin paikalla vaunulla, kun mellakoitte alueella. Onneksi ei satuttu samaan aikaan yhteiseen saunaan.

    Äänestä

  • Eikö majojen pitäjillä ole vaitiolovelvollisuus?Hehän näkee mitä vain,eikä niitä huudella edes anonyymisti.Sama koskee taksimiehiä,vaitiolovelvollisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö majojen pitäjillä ole vaitiolovelvollisuus?Hehän näkee mitä vain,eikä niitä huudella edes anonyymisti.Sama koskee taksimiehiä,vaitiolovelvollisuus.

    Niin, onko kirjoituksessa mainittu asiakkaiden nimiä. Siis jotka paskasivat tämän yrittäjän vuokratilan, ja jättivät maksamatta vuokrat.

    Äänestä

Nostan hattua tälle yrittäjälle. Ei ole helppa kaapia elantoa kairasta. Maksaa verot ym. velvoitteet, jota nykyinen vihervasuri hallitus lisäävässä määrin vaatii.

Äänestä

Siellähän vaihtunut omistaja oikein hyvä paikka

Äänestä

On näitä etelän veteliä ympäri Lappia onneksi oikeat asiakkaat nauttivat palveluista ja luonnosta muutamaa harvalukuista lukuunottamatta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Outo käsitys asiakaspalvelusta. Vaikka taitaakin olla lähellä suoritustilaa,kannattaisi pikkusen panostaa henkilökohtaisesti itseensä. En ole moiseen vielä törmänny. Hyviä jatkoja kuitenkin.
Kalaa nousi onneksi hyvin.🌚

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu