Alkaisitko seurustelemaan uskovaisen naisen kanssa?

Millä ehdoilla alkaisit seurustelemaan kristityn naisen kanssa?

Sellaisen jolla on risti kaulassa ja käy viikottain ainakin sunnuntaina seurakunnassa ja puhuu uskonasioista jatkuvasti.
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Mikä ettei!

Äänestä

Ainakin pitäisi tehdä selväksi että olutta, viiniä ja liköörejä tulen nauttimaan jatkossakin. Myös viskejä. Enkä usko luomiskertomukseen kirjaimellisesti.

Äänestä

Ei ole este, kunhan ymmärtää että on myös toisenlaisia maailmankatsomuksia ja kumpikin saa vapaasti uskoa mitä uskoo, eikä omaa kuvaa yritetä tyrkyttää toisellekin.

Voin keskustella myös näistä, mutta käännyttämistä en siedä.

Äänestä
  • Voisi olla mielenkiintoista vaihtelua tavallisiin siivousriitoihin.

    Äänestä

  • Saat rakkaus uskoo vaikka keijukaisii minun puolestani kunhan mikään ei ikinä kuuna päivänä vaikuta meidän väleihin!!!en ikinä halua erota sinusta!!! meidän rakkaus pitää kestää kaiken!

    Äänestä

Sillä ehdolla, että luopuisi uskostaan, mitä hän ei tietenkään tekisi. - cu-

Äänestä

Yhden tosiuskovaisen naisen luona kävin yhden kerran. Ei eronnut eiuskovaisista, vajaassa tunnissa päädyimme sänkyyn.

Äänestä

Oma rakkaani, on hyvin uskonnollinen. Pidän siitäkin hänen ominaisuudestaan paljon. Se heijastuu joka päivä hänen elämäänsä. Siinä ei ole mitään tekopyhää, tai teennäistä. Alkuaikoina puhuimme paljonkin uskonnostakin. Mielestäni hän pystyi aina perustelemaan kantansa hyvin. Hänen uskonsa perustuu hyvään ja viisauteen, ei tuomitsemiseen.
Hänen uskossaan on jotain hyvin kaunista. Voisi jopa sanoa, olevani jopa hieman kateellinen hänen uskostaan. Haluaisin itse pystyä samanlaiseen. Oma tieni on kuitenkin hyvin pitkä, sillä saralla. Rakkaani on Buddhalainen.

Äänestä

Olen aikoinaan seukannut Laestadioilaisen naisen kanssa. Hänet oli erotettu seurakunnasta, koska mies ilmeentyi homoseksuaaliksi.

Hihhulointi oli loppunut siihen Lars Levin ideaan. Uskossa hän oli kuitenkin, mutta lessuilu sai jäädä. Toki lasten takia kävi suviksilla.

Äänestä

Minulla ei ole ongelmia ryhtymään seurustelemaan uskovaisen naisen kanssa, sillä olen itse uskovainen. Monesti käyn kirkossa kuussa ja uskonnollisissa tilaisuuksissa. Pääasiassa luonani käyvät naiset ovat uskovaisia. Muutama päivä sitten keskiviikkona tällä viikolla luonani kävi uskovainen nainen, joka tuli perutun raamattupiirin ajalla katsomaan luokseni leffaa. Tapaamme toisiamme leffailtojen lisäksi mm. kristittyjen opiskelijoitten illoissa, sillä olemme molemmat opiskelijoita. Hänen lisäkseen leffailloissani on käynyt uskovainen nainen, jonka luona puolestani käyn raamattupiirissä. Oikeastaan minulle on ollut luonnollista, että helmikuussa 2016 rakastuin kristittyyn naiseen, joka kävi kristillisissä opiskelijailloissa. En kylläkään katsonut itseäni sopivaksi hänelle, joten en kertonut tunteistani.

Äänestä
  • Hyvä sinulle, saat roskaa kaikesta huolimatta

    Äänestä

  • TimoPohjanmaalta kirjoitti:

    Hyvä sinulle, saat roskaa kaikesta huolimatta

    En ymmärtänyt oikein sanojesi merkitystä. Mitä tuolla tarkoitit "saat roskaa kaikesta huolimatta"?

    Äänestä

En, uskovaisuus on oire mielisairaudesta.

Kaikki täysjärkiset ihmiset ovat ateisteja.

Äänestä

Seurustelin muutama vuosi sitten erittäin uskovaisen miehen kanssa. Hänellä oli mielenkiintoisia näkemyksiä, sillä oli vasta 4v aiemmin tullut uskoon. Sitä ennen oli ollut ikänsä ateisti.
Eipä tuo usko suhteessa juuri näkynyt. Mies kävi seurakunnan ja kirkon tapahtumissa uskovaisten ystäviensä kanssa, kohteliaasti kutsui toki mut mukaan. Pari kertaa kävinkin konserteissa, muut tapahtumat eivät niin kiinnostaneet.

Miehellä oli risti kaulassa, kävi viikottain seurakunnan ja/ tai kirkon tiloissa, mutta ei kyllä jauhanut uskonasioista koko aikaa. Entisenä ateistina hänellä oli muistijälki siitä, että ihan turha on lähteä väkisin tuputtamaan.

Äänestä

Mitä tarkoitetaan jatkuvasti uskonasioista puhumisella? jos puhuu muiden kanssa niistä se kai on ihan ok kunhan ei minulle ala tuputtamaan merkityksiään. Siis jos normaali elämä soljuisi normaalisti niin mikäs siinä, seurakuntailloissa voisi sitten samanhenkisten kanssa käydä läpi uskonjuttuja, kotioloissa enimmäkseen vaan vietettäisiin irstasta elämää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Millä ehdoilla alkaisit seurustelemaan kristityn naisen kanssa?

Sellaisen jolla on risti kaulassa ja käy viikottain ainakin sunnuntaina seurakunnassa ja puhuu uskonasioista jatkuvasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu