Niitä tulee jonkin verran Yleltä. Katsoin hiljattain tuon elokuvan Kauppamatkustaja. Täytyy kyllä sanoa, että oli loistava elokuva. Samoin katsoin tuon Bar Bahar - tanssin jos huvittaa. Myös loistava elokuva.
Eikös elokuvassa aina jonkin verran käydä rajan vetoa sananvapauden kanssa. Mielenkiintoista nähdä tätä sananvapauskysymystä Lähi-idän elokuvissa.
Saksanturkkilaisella Fatih Akinilla on myös hyviä elokuvia. Niissä myös käydään varmasti jossain määrin hankalia aiheita läpi.
Luen kyllä jonkin verran maahanmuuttokriittisiä keskusteluja ja myönnän kyllä, että perussuomalaiset ottavat tärkeitä aiheita puheeksi. Puolueista muutenkin varmasti lähimpänä, jos joku pitää valita.
Pidän kuitenkin tärkeenä tutkia ja hakea tietoa muistakin kulttuureista, jos tietoa on vaan on tarjolla. Elokuvatkin ovat yksi vaihtoehto. Elokuvissa kuitenkin on työssäkäyviä näyttelijöitä, ohjaajia ja käsikirjoittajia ja muitakin, jotka osallistuvat elokuvan tekoon. Aina täytyy toki arvostaa tällaista. Lisäksi sitä, jos ottavat vaikeitakin aiheita elokuvissa puheeksi.
Katotteko Lähi-idän elokuvia paljon?
8
<50
Vastaukset 8
- Anonyymi
Tuli mieleen, olikohan palestiinalainen mutta leffassa palestiinalainen nainen, leski, piti sitruunapuutarhaa, muistaakseni ja jossain vaiheessa iipot alkoi vaatia puutarha-aluetta itselleen. Leski sitten alkoi käydä oikeutta tontin omistamisesta. Jäin vahingossa seuraamaan ja katsoin loppuun saakka. Sitruunapuu, tai jokin - puu oli leffan nimi. - cu-
- Anonyymi
Juuri se se on.
https://www.imdb.com/title/tt1172963/ratings?ref_=tt_ov_rt
Aika hyvät arvosanatkin saanut.
- Anonyymi
Israelista ainakin tulee elokuvia, ovat aika amerikkalaiset tyyppisiä usein.
- Anonyymi
Tuo Bar Bahar oli israelilainen. En nyt ehkä tuota leffaa näkis kovin amerikkalaisena. Kannattaa ilman muuta katsoa. Siinäkin otetaan hankalia aiheita puheeksi. Arvostaa täytyy kyllä elokuvan tekijöitä. Enempää en kerro kyseisestä elokuvasta, koska muuten menee maku.
- Anonyymi
Katson sen, mitä käteen vetämiseltä ehdin.
Tadu
Suosikkijoukkue Viikingit, Spurs, narrit (pre 2014)- Anonyymi
Vähempi käteen vetäminen voi motivoida elokuvan katseluun enemmän.
- Anonyymi
Kauppamatkustaja myös mielestäni hyvä elokuva.
Katsoin Aavikon kukan. Tarina Waris Diriestä. Jäi pitkäksi aikaa mieleen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1231672
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r153816Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.129578Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120544Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 50482
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4439
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.137431