Mennäänkö taas kuten keväällä, että hallitus herää rajoitustoimiin vasta kun puoli maata pitää sulkea? Ei voi olla kenellekään yllätys, että tartunnat lähtivät taas nousuun, kun rajoitukset poistettiin. On nähty pääministerin sanovan, että rajoituksia tulee lisää tarvittaessa. Ei voi olla niin, että reagoidaan sitten viikko myöhässä ja ammutaan talouttamme taas jalkaan. Testaus, matkustusrajoitukset ja karanteenit kuntoon, isot yleisötilaisuudet heti seis ja yökerhot kiinni.
Otetaan esimerkiksi yökerhot: nyt kun ne joudutaan kuitenkin pistämään kiinni 2kk kuluessa uudelleen, niin sinä aikana ne ovat saaneet (tyhmien asikkaiden takia tietenkin) suurta vahinkoa aikaan kansanterveydelle ja sitten ne ovat kuitenkin ruinaamassa tukia valtiolta ja harmittelelevat tilannetta lokakuussa, kun ei tämä yrittäminen kannata. Ei muuten kannata laskettelutoiminta lumettomina talvina, ja jäätälö myy huonosti kylminä kesinä. Kun muun maan taloutta pelastetaan, epidemiaherkkä yritystoiminta kärsii ja sille ei voi juuri mitään.
Epidemioiden torjunta ei ole rakettitiedettä. Meillä on hirveä kasa asiantuntijaa, jotka vetovat siihen, ettei tutkittua tietoa ole. Ei sitä tarvita, jotta epidemia voidaan torjua arkijärjellä ja etupainotteisesti.
Ensimmäisen kerran (kevään) hidastelun voi antaa maan hallitukselle osittain anteeksi, koska koko maailma oli uudessa tilanteessa. Nyt homman tulee kuitenkin toimia.
Noin ylipäätään: ''ei koske minua'' -ajattelu on ongelma. Tämän takia tarvitaan hallituksen ja viranomaisten rohkeita ja asaintuntevia toimia. Jos nyt saadaan muutama kuukausi pidettyä pakka kasassa, saattaa olla, että rokote on sitten jo valmis. Bailataan sitten.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.