Hei!
Olen kipeästi järkevien neuvojen tarpeessa.
TIlanne on sellainen, että erosimme loppuvuodesta puolisoni kanssa ja muutimme erilleen. Eron syinä olivat suhteen kuoleminen kasaan, yhteisten asioitten puuttuminen ja puhumattomuus. Kaikki kasaantui pikkuhiljaa isoksi vyyhdiksi. Itse kävin töissä, mies työttömänä ja hänen alkoholin käyttönsä oli lähes päivittäistä. Mikä taas aiheutti sitä ettei toisen naamaa jaksanut edes katsoa, saati puhua tai riita oli pystyssä. Muutimme siis erilleen. Mies kokee, että heitin hänet pihalle.... Hänelle suhde oli silloin kai ihan ok. Kevään aikana puhuimme paljon suhdettamme läpi, sen epäkohtia ja mahdollisuuksia uuteen yritykseen. Hieman vastahakoisesti omalta osaltani jatkoimme yhdessä yrittäen molemmat tällä kertaa tosissamme. Oamlta kohdaltani alkuun vastahakoisesti, koska pelkäsin epäonnistumista jälleen. Meille menikin hyvin. Mies ei juonut, teimme asioita yhdessä ja suunnittelimme tulevaa. Mies vietti välillä aikoja toisella puolella suomea kotipaikkakunnallaan, koska hänelllä oli siellä hoidettavana asioita ja sitten taas pitempiä aikoja luonani. Kesä oli aivan ihana. Nyt viimeisimmän kerran kotipaikkakunnallaan ollessaan yhteydenpito laimeni viikoksi ja kun keslin perään hän ilmoittikin tavanneen mukavan ihmisen. Olin kuulemma liian "hiljainen" yhteydenpidon suhteen, kun hän oli toisella puolella suomea ja hän sitten siellä yksinäinen. Kysyin kumman valitsee, halusi "katsoa tämän kortin". Loukkaannuin syvästi, koska omat tunteeni olivat heränneet kunnolla ja ikävöin häntä luokseni. Takaravossa jyskyttää, että arvasin että näin käy ja tässä sitä nyt ollaan. Toisiin naisiin haksahtaminen ei sentään ole aiemmin ollut puolisoni tapaista, joten tätä en osannut odottaa. Nyt häntä on alkanut kaduttaa... Pyytelee anteeksi ja katuu väärää valintaansa. On ollut kotipaikkakunnallaan yksinäinen ja tästä syystä "sortunut" tähän uuteen ihastukseen. Olen aivan sekaisin. Järki sanoo toista ja sydän toista. Pelkään, ettei tästä loppujen lopuksi tulisi kuitenkaan mitään, mutta ikävä on kova, Tarvitsen neuvoja ja vinkkejä ja sitä järjen ääntä miten tästä tulisi jatkaa. Pelkään, että sydän särkyy pahemman kerran, mutta olen niin tunteitteni vietävissä. Ollaan taas lähtöpisteessä enkä tiedä mihin suuntaan tulisi jatkaa :(
Olen kipeästi järkevien neuvojen tarpeessa.
TIlanne on sellainen, että erosimme loppuvuodesta puolisoni kanssa ja muutimme erilleen. Eron syinä olivat suhteen kuoleminen kasaan, yhteisten asioitten puuttuminen ja puhumattomuus. Kaikki kasaantui pikkuhiljaa isoksi vyyhdiksi. Itse kävin töissä, mies työttömänä ja hänen alkoholin käyttönsä oli lähes päivittäistä. Mikä taas aiheutti sitä ettei toisen naamaa jaksanut edes katsoa, saati puhua tai riita oli pystyssä. Muutimme siis erilleen. Mies kokee, että heitin hänet pihalle.... Hänelle suhde oli silloin kai ihan ok. Kevään aikana puhuimme paljon suhdettamme läpi, sen epäkohtia ja mahdollisuuksia uuteen yritykseen. Hieman vastahakoisesti omalta osaltani jatkoimme yhdessä yrittäen molemmat tällä kertaa tosissamme. Oamlta kohdaltani alkuun vastahakoisesti, koska pelkäsin epäonnistumista jälleen. Meille menikin hyvin. Mies ei juonut, teimme asioita yhdessä ja suunnittelimme tulevaa. Mies vietti välillä aikoja toisella puolella suomea kotipaikkakunnallaan, koska hänelllä oli siellä hoidettavana asioita ja sitten taas pitempiä aikoja luonani. Kesä oli aivan ihana. Nyt viimeisimmän kerran kotipaikkakunnallaan ollessaan yhteydenpito laimeni viikoksi ja kun keslin perään hän ilmoittikin tavanneen mukavan ihmisen. Olin kuulemma liian "hiljainen" yhteydenpidon suhteen, kun hän oli toisella puolella suomea ja hän sitten siellä yksinäinen. Kysyin kumman valitsee, halusi "katsoa tämän kortin". Loukkaannuin syvästi, koska omat tunteeni olivat heränneet kunnolla ja ikävöin häntä luokseni. Takaravossa jyskyttää, että arvasin että näin käy ja tässä sitä nyt ollaan. Toisiin naisiin haksahtaminen ei sentään ole aiemmin ollut puolisoni tapaista, joten tätä en osannut odottaa. Nyt häntä on alkanut kaduttaa... Pyytelee anteeksi ja katuu väärää valintaansa. On ollut kotipaikkakunnallaan yksinäinen ja tästä syystä "sortunut" tähän uuteen ihastukseen. Olen aivan sekaisin. Järki sanoo toista ja sydän toista. Pelkään, ettei tästä loppujen lopuksi tulisi kuitenkaan mitään, mutta ikävä on kova, Tarvitsen neuvoja ja vinkkejä ja sitä järjen ääntä miten tästä tulisi jatkaa. Pelkään, että sydän särkyy pahemman kerran, mutta olen niin tunteitteni vietävissä. Ollaan taas lähtöpisteessä enkä tiedä mihin suuntaan tulisi jatkaa :(
Vastaukset 11
Vanhimmat
Teitpä kummin päin vain, tulet katumaan, koska voimakkaat tunteet ajavat sekä yhteen että erilleen.
Tällaisessa ristiriitatilanteessa ero on kuitenkin lopulta se parempi vaihtoehto. Pääset yli tunteistasi muutamassa vuodessa.
Pettäjä mies unohtuu muutamassa tunnissa.
Mikä pettäjämies. Olisipa minunkin avovaimoni ollut noin suoraselkäinen että olisi kertonut mistä kenkä puristaa. Ei sanonut, oli vain etäinen ja testaili ihan rauhassa mihin uusi ihastus johtaa, kunnes jäi kiinni.
Ukkosi on ok. ainakin verrattuna mun puolisoon.
Hyvä provo. Kymmenen pistettä.
Ei ole olemassa erillistä järkeä tai sydäntä vaan ainoastaan omat ajatukset, jotka synnyttävät mielessämme erilaisia tunteita ja sen mukaan toimimme.
Eli ajattele asiaa, olisit täysi idiootti, jos alkaisit alusta tämän tyypin kanssa koska jo tiedät millainen hän on. Opettele arvostamaan itseäsi niin on helpompi tehdä ratkaisuja, jotka ovat sinulle hyväksi.
Jaa'a, pahahan tuohon on mitään varsinaisesti neuvoa.
Ei tuo vaan hyvältä vaikuta, jos mies sortuu yksinäisyyttä kokoiessaan heti muihin houkutuksiin, joista sitten pitää vielä kiinni. Kunnes luultavasti jäi taas yksin ja mahdollisesti siksi katuu nyt. Ei kuulosta kauhean kypsältä, voisin melkein arvata, että alkoholikin on ollut tietynlainen yksinäisyyden täyttäjä aiemmin.
Ei yksinäisyyden tunnetta ja yhteydenpidon puutetta voi sysätä yksin toisen osapuolen vastuulle, ellei niiden kokemisesta ole ensin kertonut toiselle ja tiedustellut mahdollista syytä niille, yrittänyt itse saada tilannetta korjatuksi, niin sanotusti tehnyt töitä suhteen eteen. Jos ei yritä omalta puoleltaan, niin sitten tuo syyttely niistä on puhdasta oman vastuun siirtoa. Ja sekään ei taas ole kauhean kypsää touhua aikuiselta.
Tuossa jo toinen totesikin noista ajatuksista ja tunteista, komppaan häntä. Toiminnallinen ketju on ajatus-tunne-reaktio. Ajatuksiin ja reaktioihin voit vaikuttaa suoraan, tunteisiin vain välillisesti. Järki-sydän vastaparin kohdalla siis puoltaisin ennemmin sitä järkeä tuossa kysymyksessäsi.
Sen verran voisit olla armollinen itsellesi, ettet mielessäsi sulje täysin ja ikuisesti mahdollisuutta uuteen yritykseen myöhemmin, mutta juuri nyt se suhteen lämmittely ei näytä kovin lupaavalta, kertomasi perusteella.
Ei jatkoon. Tosi rakkaus kestää välimatkan ja erossa olon.
Juopon miehen luokse ei kannata edes harkita yhteen palua. Ovatko naiset ihan vitun tyhmiä kun edes miettivät olevansa juopon miehen kanssa.
Ota kunnon aikalisä, 1-3 kk ei mitään yhteyttä ja keskityt itseesi ja omaan hyvinvointiisi. Hän tehköön saman. Sitten keskustelette onko edessä lopullinen ero vai uusi yritys puhtaalta pöydältä.
"Pelkään, että sydän särkyy pahemman kerran, mutta olen niin tunteitteni vietävissä. Ollaan taas lähtöpisteessä enkä tiedä mihin suuntaan tulisi jatkaa :("
Jos pelkäät sydämesi särkyvän, se särkyy. Jos et pelkää, se ei säry. Näin se menee.
Neuvoksi tunteiden viemiseen: sinä päätät, miten työstät ja käsittelet tunteitasi. Meillä jokaisella on paljon tunteita, niitä tulee ja menee. Anna tunteiden tulla, ja niiden mennä. Älä jää niihin kiinni.
Koska olette eronneet jo kertaalleen, ja sinä sitä enemmän halusit, niin usko pois, teet fiksusti, jos unohdat miehet ja lähdet tutkimaan ihan uusia polkuja.
Teillä on kaikki mahdollisuudet eipäs-juupas suhteeseen, joka on pirunmoisen kuluttava. Vaihtoehtona on ero. Se ei ole lähellekään yhtä kuluttava ja osoittaisit rakastavasi edes itseäsi. Ensisijaisesti kannattaa huolehtia omasta sydämestäsi. Ilman sitä olet vain varjo itsestäsi.