Täällä on paljon tarinoita siitä, miten on koitettu antaa anteeksi pettäminen, miten siitä pettämisestä on selvitty ym, mutta mitä kun tulee se päivä, jolloin huomaa, ettei enää ole sitä rakkautta? Kun ei ole sitä syytä, miksi koitti antaa anteeksi?
Mies jäi kiinni suhteestaan toiseen naiseen viime kesänä. Suhdetta oli jatkunut jonkin aikaa, kun odotin yhteistä lastamme. Suostuin kuitenkin antamaan ns. toisen tilaisuuden ja kaikki onkin mennyt ihan hyvin. Välillä on tuntunut, että ehkä pystynkin antamaan anteeksi, välillä on tehnyt mieli heittää ukon tavarat pihalle. Paha olo ei kuitenkaan ole poistunut. Olen vain koittanut jatkaa, mutta nyt olen huomannut, että mulla ei enää ola mitään tunteita miestä kohtaan.
Miehelle on ollut kova paikka, kun on joutunut asioita käymään kanssani läpi, ja vasta viime aikoina hän itse on huomannut syitä ja seurauksia, jotka ehkä osittain olivat pettämisen takana. Ne syyt ym. hän on ihan itse omasta aloitteestaan kertonut ja on pystytty puhumaan ihan normaalistikin asiasta, ilman mitään suurempia tunteen purkauksia. Luulinkin, että nyt alkaa helpottaa. Mutta kun ei...
Luin jostain lehdestä Tommy Tabermanin kirjoituksen rakkaudesta ja se todella kosketti. En pysty nyt unohtamaan noita lauseita siitä, kun rakkaus lähtee, niin miten se ei suostu jäämään vaikka sitä miten rukoilisi. Miten se lähtee hiljaa niin kuin se on tullutkin, eikä mikään voima sitä pysty estämään.
Meiltä se rakkaus on tainnut nyt lähteä. Vai onko tämä vain jokin vaihe tässä anteeksi annossa? Vai mistä on kyse?
Edelleenkin haluaisin jatkaa, mutta onko enää vain kyse pelosta olla "yksin"? En ole koskaan pelännyt tuota yksin jäämistä, mutta nyt se väkisinkin tulee mieleen, koska on lapsi ym. Onko jotain konstia saada asioita kuntoon, rakkautta palaamaan? Onko muilla samoja kokemuksia?
Mies jäi kiinni suhteestaan toiseen naiseen viime kesänä. Suhdetta oli jatkunut jonkin aikaa, kun odotin yhteistä lastamme. Suostuin kuitenkin antamaan ns. toisen tilaisuuden ja kaikki onkin mennyt ihan hyvin. Välillä on tuntunut, että ehkä pystynkin antamaan anteeksi, välillä on tehnyt mieli heittää ukon tavarat pihalle. Paha olo ei kuitenkaan ole poistunut. Olen vain koittanut jatkaa, mutta nyt olen huomannut, että mulla ei enää ola mitään tunteita miestä kohtaan.
Miehelle on ollut kova paikka, kun on joutunut asioita käymään kanssani läpi, ja vasta viime aikoina hän itse on huomannut syitä ja seurauksia, jotka ehkä osittain olivat pettämisen takana. Ne syyt ym. hän on ihan itse omasta aloitteestaan kertonut ja on pystytty puhumaan ihan normaalistikin asiasta, ilman mitään suurempia tunteen purkauksia. Luulinkin, että nyt alkaa helpottaa. Mutta kun ei...
Luin jostain lehdestä Tommy Tabermanin kirjoituksen rakkaudesta ja se todella kosketti. En pysty nyt unohtamaan noita lauseita siitä, kun rakkaus lähtee, niin miten se ei suostu jäämään vaikka sitä miten rukoilisi. Miten se lähtee hiljaa niin kuin se on tullutkin, eikä mikään voima sitä pysty estämään.
Meiltä se rakkaus on tainnut nyt lähteä. Vai onko tämä vain jokin vaihe tässä anteeksi annossa? Vai mistä on kyse?
Edelleenkin haluaisin jatkaa, mutta onko enää vain kyse pelosta olla "yksin"? En ole koskaan pelännyt tuota yksin jäämistä, mutta nyt se väkisinkin tulee mieleen, koska on lapsi ym. Onko jotain konstia saada asioita kuntoon, rakkautta palaamaan? Onko muilla samoja kokemuksia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei
Mulla kävi niin että kuulin miehen pettämisestä ennenkuin meilläoli lapsia. Lähdin suhteesta, mutta olinkin raskaana, joten áloimme uudestaan. Tämän uudelleen yrityksen aikana kuulin lisää pettämisiä, ne eivät olleet tapahtuneet kuitenkaan jälkeen kun lapsi oli tulossa. Tehtiin toinenkin lapsi, koetin unohtaa koko pettämisjutut, mutta ne hiersivät koko ajan suhdetta,sitä kesti useita vuosia, kunnes huomasin myös että en enää rakastanut miestäni, en halunnut häntä, hän oli vastenmielinen minulle. Ero tuli väistämättä, mutta se ei tehnyt minulle enää kipeää.
hassua sinänsä olen seurustellut nyt uuden miehen kanssa, joka myös petti minua. Nyt elän taas samaa vaihetta uudestaan. Erota en ilmeisesti vielä uskalla. Odotan aikaa kunnes rakkaus taas katoaa, mutta yhtä kidutusta tämä on välillä, kun toiseen ei enää luota.
Ehkä sitä jotenkin tiedostamattomasti lakkaa rakastamasta, ettei toinen pääse enää koskaan satuttamaan. Olen itsekin antanut pettämisen anteeksi miehelleni, koska tuntui että rakastin häntä niin, etten voisi elää ilman häntä.
Mutta niin se rakkaus vain lähti huomaamatta tai tahtomatta. Nyt minulle on aivan samantekevää olemmeko yhdessä vai emme.
Vahvistitte juuri minun ajatukseni, kiitos teille molemmille ja voimia jatkossa!
Ehkä minäkin osaan tehdä sen päätöksen jonain päivänä ja alan pakata.