APUA CFS krooninen väsymysoireyhtymä

Pyydän apua. Minulla on laaja ja vaikea-asteinen ainakin 10 vuotta kestänyt fyysinen oireisto, joka on johtanut työkyvyttömyyteeni, mutta jättänyt minut täysin diagnoosien ja avun ulkopuolelle lääkärien vaietessa, kieltäessä ja käännyttäessä minut psykiatrian puolelle. Pariin kertaa on lääkäri uskaltanut mainita sanan CFS eli niin kutsuttu krooninen väsymysoireyhtymä.
Nyt tarvitsen apua löytääkseni sopivan neurologin mielellään Turusta tai edes Suomen alueelta, kenelle voisin puhua ongelmastani ja saada apua. Lisäksi kaipaisin myös vertaistukea, jota en tunnu löytävän netistä. Sosiaalista mediaa en käytä (tarkoittaen facebook, instagram ja twitter) henkilökohtaisista syistä.
Osaako kukaan auttaa minua millään tavalla linkkaamalla sopivan neurologin (joka ei ole ammatinharjoittamiskiellossa), vertaistukikanavan tai muuta apua ja ajankohtaista tietoa, mitä vain, joka voisi auttaa minua?
Koko aikuisikä mennyt tähän ja kohta lähtee loppukin järki päästä, kun julkinen terveydenhuolto kääntää selkänsä ja jättää oman onnensa nojaan, vaikka elimistöni ei kestä lähellekään normaalia rasitusta ja koko elimistöni on ikäänkuin herkistynyt pienelle arkisellekin rasitukselle, joka ei tarkoita kuntoliikuntaa. Olo on yhä useammim sietämätön ja hyvät hetket kestävät vain vähän aikaa.
Auttakaa.
1137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Näin hauskasti on me/cfs sairaiden tilanne. Tietoa löytyy me-media.fi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pyydän apua. Minulla on laaja ja vaikea-asteinen ainakin 10 vuotta kestänyt fyysinen oireisto, joka on johtanut työkyvyttömyyteeni, mutta jättänyt minut täysin diagnoosien ja avun ulkopuolelle lääkärien vaietessa, kieltäessä ja käännyttäessä minut psykiatrian puolelle. Pariin kertaa on lääkäri uskaltanut mainita sanan CFS eli niin kutsuttu krooninen väsymysoireyhtymä.
Nyt tarvitsen apua löytääkseni sopivan neurologin mielellään Turusta tai edes Suomen alueelta, kenelle voisin puhua ongelmastani ja saada apua. Lisäksi kaipaisin myös vertaistukea, jota en tunnu löytävän netistä. Sosiaalista mediaa en käytä (tarkoittaen facebook, instagram ja twitter) henkilökohtaisista syistä.
Osaako kukaan auttaa minua millään tavalla linkkaamalla sopivan neurologin (joka ei ole ammatinharjoittamiskiellossa), vertaistukikanavan tai muuta apua ja ajankohtaista tietoa, mitä vain, joka voisi auttaa minua?
Koko aikuisikä mennyt tähän ja kohta lähtee loppukin järki päästä, kun julkinen terveydenhuolto kääntää selkänsä ja jättää oman onnensa nojaan, vaikka elimistöni ei kestä lähellekään normaalia rasitusta ja koko elimistöni on ikäänkuin herkistynyt pienelle arkisellekin rasitukselle, joka ei tarkoita kuntoliikuntaa. Olo on yhä useammim sietämätön ja hyvät hetket kestävät vain vähän aikaa.
Auttakaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu