Mitä usko on? Miten sinä määrittelet uskosi tai epäuskosi?

Luterilaisen kirkon virallisella sivulla uskosta sanotaan seuraavaa: "Mitä usko on?

Uskova ihminen tunnustaa, että maailmassa on jotakin meitä suurempaa – jotain, mitä emme käsitä. Hän hyväksyy, että emme ymmärrä kaikkea, eikä meidän tarvitsekaan. Voimme silti luottaa.

Meitä suuremman, Jumalan, olemassaoloa ei voi tieteellisesti todistaa. Jumala on näkymätön. Tämä saa monet ajattelemaan, että Jumalaa ei ole.

Jos Jumala on olemassa, näin on riippumatta siitä, mitä ihmiset ajattelevat. Monet uskovat Jumalaan sen perusteella, mitä ovat lukeneet Raamatusta tai kuulleet puhuttavan Jumalan toiminnasta.

Usko ei ole vain ajattelua ja tutkimista. Se ei myöskään ole pelkästään kokemuksia. Uskossa on kyse enemmästä, elämää suuremmasta luottamuksesta hyvään Jumalaan Taivaallisena Isänä.

Tyhjentävää vastausta siihen, mitä usko on, ei ole. Ihminen ei voi tuntea Jumalaa kokonaan. Jumala säilyttää salaisuutensa – ja niin saa olla. Ja joka tapauksessa Jumala tuntee meidät.

Usko ja tieto kulkevat rinnakkain

Usko ei ole tiedon vastakohta. Ne kulkevat rinnakkain, kun ihminen määrittelee ja yrittää ymmärtää maailmaa. Ristiriita näyttää muodostuvan siitä, että Jumalasta ei voi tehdä havaintoja aistien varassa.

Tieteellisen tiedon avulla voidaan tutkia, mitä Jumalasta on sanottu. Se ei kuitenkaan auta pääsemään lähemmäs Jumalaa. Hän pysyy salattuna. Vain uskon kautta on mahdollista vakuuttua siitä, että Jumala on ihmisen lähellä ja toimii tässä maailmassa.

Mitä kristinusko on?

Kristinusko on uskoa elävään Jumalaan. Se on uskoa siihen, että Jumala, Isä, antanut elämän kaikelle olemassa olevalle. Myös oma elämämme on Luojan lahjaa. Jumala vaikuttaa luomakunnassa ja historiassa ja kohtaa ihmisen myös henkilökohtaisesti.

Kristinusko on uskoa Jeesukseen Kristukseen, Hänen kuolemaansa ristillä ja ylösnousemukseensa. Jumala ilmoitti itsestään lähettämällä Poikansa maailmaan, jotta ihminen voisi elää Jumalan yhteydessä.

Jumalan ilmoituksesta kertoo Raamattu, joka on keskeisin lähde, kun etsitään tietoa Jumalasta.

Kristinusko on uskoa Pyhään Henkeen, joka tuo Jumalan hyvyyden ja Kristuksen rakkauden ihmisten keskelle. Pyhä Henki kutsuu ihmistä ja synnyttää hänessä uskon.

Miten usko näkyy?

Uskon kautta ihminen voi kokea, että Jumala on todellinen, että Hän on läsnä elämässä ja toimii suhteessa maailmaan. Usko Jumalaan ja Jeesuksen sovitustyöhön antaa elämälle kestävän perustan ja turvan.

Arkisessa elämässä usko ihmistä rakastavaan Luojaan voi näkyä rakkauden tekoina, joita usko synnyttää. Usko konkretisoituu valintoina, pyrkimyksenä vastuulliseen ja kestävään elämään ja toisen ihmisen huomioon ottamisena.

Usko tulee näkyväksi myös Jeesuksen toiminnassa sekä kirkossa ja sen messussa."

https://evl.fi/tutki-uskoa/mita-usko-on

30

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luterilainen protestantti pelastuu yksin armosta uskon kautta. Seuraavassa kirkon omaa määritelmää luterilaisesta uskosta.

      "Luterilainen usko

      Luterilaisuus sai alkunsa 1500-luvun Saksassa.

      Saksalainen munkki ja raamatuntutkija Martti (Martin) Luther (1483–1546) otti syksyllä 1517 kantaa katolisessa kirkossa vallalla olleeseen aneiden väärinkäyttöön. Hän kirjoitti 95 teesiä, jotka hänen kerrotaan naulanneen Wittenbergin linnankirkon oveen. Todisteita naulaamisesta ei kuitenkaan ole. Joka tapauksessa Luther lähetti teesit arkkipiispalle ja muutamalle muulle oppineelle ja ilmaisi niissä kritiikkinsä katolisen kirkon vallitsevia käytäntöjä kohtaan.

      Teeseistä sai alkunsa reformaatio, uudistus, jonka myötä katolisen kirkon piiristä erosi lukuisia niin sanottuja protestanttisia – protestin myötä syntyneitä – yhteisöjä.

      Lutherin innoittamia seurakuntia ja kirkkoja alettiin vähitellen kutsua "luterilaisiksi", vaikka Luther itse vastustikin nimitystä. Suomen evankelis-luterilainen kirkko kuuluu yhtenä kirkkona tähän luterilaisten kirkkojen perheeseen.

      Katso luterilaisen uskon sisällöstä: Yksin uskosta ja armosta.
      Agricola suomalaisen luterilaisuuden vaikuttaja

      Pohjolaan reformaatio tuli alkuaan saksankielisten saarnamiesten mukana. Uskonto alistettiin myös hallitsijoiden valtataistelujen välineeksi, ja liikehdintä kohti reformaatiota oli kovinkin poliittista.

      Suomeen luterilaisuus saapui Wittenbergissä opiskelleiden suomalaisten, erityisesti Mikael Agricolan (1510–1557) työn kautta. Pääosin Raamatun suomentanutta Agricolaa pidetään myös suomen kirjakielen ja suomenkielisen kirjallisuuden "isänä".
      Yksi ja yhteinen Kristuksen kirkko

      Kaikkia evankelisia kirkkokuntia, jotka syntyivät 1500-luvulla protestiliikkeenä roomalaiskatolisessa kirkossa, kutsutaan protestanttisiksi. Kaikki evankelisen liikkeen kannattajat eivät kuitenkaan päätyneet yhden liikkeen sisälle, koska eivät löytäneet yksimielisyyttä siitä, mitä aito usko lopulta piti sisällään. Luterilaisten kirkkojen lisäksi protestanttisia kirkkokuntia ovat muun muassa anglikaaninen kirkko sekä niin kutsutut reformoidut kirkot.

      Katolisia, ortodokseja, protestantteja ja tunnustuskuntiin kuulumattomia kristittyjä yhdistää usko Kristukseen ja tämän sovitustyöhön. Jakautuneisuudestaan huolimatta kristikunta monine eri haaroineen muodostaa siis yhden Kristuksen kirkon. Kristittyjen ykseyttä etsitään nykyään monin tavoin kirkkojen tekemän ekumeenisen työn kautta."

      https://evl.fi/tutki-uskoa/mita-usko-on/luterilaisuus

      • Anonyymi

        Tuo ei pidä paikkaansa: "Luterilainen protestantti pelastuu yksin armosta uskon kautta"

        Kyllä luterilaisen opin mukaan pelastukseen tarvitaan vanhempien tekoja, eli vauvan kastetta. Ilman sitä ei voi pelastua.
        Lutherin opetuksen mukaan usko tulee vauvaan seurakunnan ja kummien esirukousten kautta, mutta Raamatun mukaan: "Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta."


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuo ei pidä paikkaansa: "Luterilainen protestantti pelastuu yksin armosta uskon kautta"

        Kyllä luterilaisen opin mukaan pelastukseen tarvitaan vanhempien tekoja, eli vauvan kastetta. Ilman sitä ei voi pelastua.
        Lutherin opetuksen mukaan usko tulee vauvaan seurakunnan ja kummien esirukousten kautta, mutta Raamatun mukaan: "Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta."

        Ei se kaste ole edellytys pelastumiselle vai onko? Minusta vaaditaan enemmän - uskoa, armoa ja Raamatun seuraamista?

        Yksin uskosta, yksin armosta

        Luterilaisen uskon ytimessä on ajatus Jumalan armosta, jota ihmisen ei tarvitse teoillaan ansaita.

        "Lutherin näkemyksiin sisältyi paljon kritiikkiä katolista kirkkoa kohtaan: Hän vastusti paavin ylivaltaa ja papiston asemaa muista ihmisistä ylempänä hengellisenä säätynä. Hän kritisoi myös kirkon sakramentteihin liittyviä käytäntöjä – esimerkiksi tapaa jakaa ehtoollista – sitä, että messuissa käytettiin vain latinan kieltä.

        Luther piti myös tärkeänä, että kaikilla olisi mahdollisuus tutustua Raamattuun omalla kielellään. Hänen keskeisimpiä kirjallisia töitään ovatkin saksannokset Vanhasta ja Uudesta testamentista.

        Luterilaisen uskonkäsityksen kannalta olennaisinta oli kuitenkin hänen uudenlainen ja yksinkertainen tulkintansa niin Isä meidän -rukouksesta, apostolisesta uskontunnustuksesta, käskyistä kuin sakramenteistakin: kristillinen elämä perustuu luottamukselle Jumalan lupauksiin ja lähimmäisen rakastamiselle, ei ulkoisille teoille. Luther toi kristinuskon osaksi ihmisen jokapäiväistä elämää.

        Yksin uskosta

        Lutherin mukaan yksin usko riittää siihen, että ihminen kelpaa Jumalalle. Oikea usko syntyy Jumalan sanan ja sakramenttien kautta. Usko on luottamusta Jeesuksen sovitustyöhön ja valmiutta tarttua Jumalan tarjoamaan armon lahjaan.

        Yksin armosta

        Ihminen pelastuu kokonaan Jumalan armon vuoksi, ei omien tekojensa ansiosta. Luther korosti, että Jumala ei aseta ihmiselle ehtoja, vaan luovutti Jeesuksen tekemään sovitustyön ihmisen puolesta.

        Yksin Kristuksen tähden

        Jeesus Kristus, hänen toimintansa ja opetuksensa on uskon ja pelastuksen lähtökohta. Kristus otti kantaakseen ihmisen synnit, etteivät ne enää erottaisi ihmistä Jumalasta. Kristus kärsi, kuoli ja nousi kuolleista meidän puolestamme.

        Yksin kirjoituksista: Raamattu

        Kaikki luterilaiset opilliset kysymykset ja linjaukset perustuvat Raamattuun. Luterilaisen kirkon korkeimpana ohjeena on periaate, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.

        Hengen hedelmät

        Oikeasta uskosta Jumalaan syntyvät Lutherin mukaan myös aidot hyvät teot, eli "Hengen hedelmät". Näitä ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä (Gal. 5:22)."

        https://evl.fi/tutki-uskoa/mita-usko-on/luterilaisuus/yksin-uskosta-ja-armosta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo ei pidä paikkaansa: "Luterilainen protestantti pelastuu yksin armosta uskon kautta"

        Kyllä luterilaisen opin mukaan pelastukseen tarvitaan vanhempien tekoja, eli vauvan kastetta. Ilman sitä ei voi pelastua.
        Lutherin opetuksen mukaan usko tulee vauvaan seurakunnan ja kummien esirukousten kautta, mutta Raamatun mukaan: "Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta."

        Kasteessa vauva ei tule uskoon.


    • Anonyymi

      Kristinuskon sisällä esiintyy eroavia tulkintoja siitä, mitä uskolla tarkoitetaan.

      Uudessa testamentissa ja Vanhan testamentin kreikankielisissä käännöksissä uskosta käytetään kreikan kielen sanaa πιστις (pistis), joka tarkoittaa vakuuttumista, uskoa (jumalaan) ja luottamusta (toisiin ihmisiin). Raamatussa uskosta käytetty kreikan kielen sana on etymologisesti johdettu verbistä πειθω (peithō), joka tarkoittaa suostutella ja vakuuttaa.

      Uskonnonfilosofi James Swindalin mukaan erilaisille lähestymistavoille uskon luonteesta löytyy esikuva apostoli Paavalin kirjoituksista. Roomalaiskirjeissä Paavali toteaa, että ”Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan.”[4]. Toisaalta ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä Paavali katsoo, että Jumalan ilmoitus on hulluutta viisautta etsiville kreikkalaisille ja maailma ei oppinut tuntemaan Jumalaa järjen avulla vaan ”Hän paljastaa itsensä puhtaan uskon kautta”.

      Teologi Alister McGrathin mukaan kysymystä uskosta voidaan lähestyä joko filosofisesta tai uskonnollisesta näkökulmasta. Filosofista näkökulmaa edusti Tuomas Akvinolainen, jonka mukaan uskon kysymykset ovat rationaalisesti todistettavissa olevia propositioita. Tuomaan mukaan usko sijaitsee tiedon ja mielipiteen välimaastossa. Uskon näkökulmaa edusti McGrathin mukaan Martti Luther. Tällöin uskon merkityksen katsotaan avautuvan henkilökohtaisen elämän kautta ja siinä on kysymys luottamuksesta Jumalan lupauksiin.

      • Kiitos tuo oli hyvää tekstiä, mutta ilmeisesti kopioitu wikipediasta niin kuin seuraava, joka on kristinusko määritelmä sieltä.

        "Kristinusko on monoteistinen uskonto ja kannattajamäärältään maailman suurin uskonto. Sen kannattajia on tämän päivän maailmassa 2,4 miljardia, mikä on hieman alle kolmasosa maailman väestöstä. Se kuuluu abrahamilaisiin uskontoihin. Kristinusko syntyi ensimmäisellä vuosisadalla juutalaisuuden lahkona.[1]

        Kristinuskon kolminaisuusopin mukaan on yksi Jumala, jonka kolme persoonaa ovat Isä, Poika ja Pyhä Henki. Tämän kolminaisuuden osatekijä poika, Jumalan ainoa poika[2][3] Jeesus, on yhtä aikaa ja kokonaan sekä täysin Jumala että täysin ihminen.[4][5]

        Jeesus eli ihmisenä maan päällä ajanlaskumme alun aikoihin noin kaksituhatta vuotta sitten. Hän eli, toimi, opetti ihmisiä ja keräsi seuraajia lähinnä Galilean alueella. Jeesuksen seuraajat perustivat kristinuskon perustuen pitkälti Jeesuksen opetuksiin.

        Kristinuskon mukaan Jeesukseen uskovat, ja hänen opetuksiaan seuraavat ihmiset saavat pelastuksen, eli he eivät joudu fyysisesti kuoltuaan kadotukseen, vaan elävät ikuisesti onnellisina Jumalan kanssa paremmassa paikassa, taivaassa. Tämä on kristinuskon mukaan ainoa tapa päästä taivaaseen. [6][7][8] Jumala toteuttaa suunnitelmiaan ja puhuu ihmiskunnalle Jeesuksen kautta. Kristinuskon pyhän kirjan Raamatun toinen osa, Uusi testamentti, kertoo Jeesuksen elämästä ja opetuksista aikalaisten kuvaamana. Raamatun, tai ainakin Uuden testamentin kertomukset kristityt uskovat joko suoraan tai vertauskuvallisesti todeksi.

        Kristinuskoa tunnustavaa tai kristilliseen kirkkokuntaan kuuluvaa henkilöä kutsutaan nimellä kristitty. Nimitys perustuu Jeesuksesta käytettyyn kreikankieliseen nimitykseen voideltu, Χριστός eli Kristus. Apostolien tekojen mukaan nimitys kristitty otettiin käyttöön ensimmäisenä Antiokian seurakunnassa.[9]

        Kristinuskossa on erilaisia suuntauksia, joiden kaikkien alkuperä on kuitenkin kristittyjen pyhän kirjan, Raamatun ja sen Uuden testamentin Jeesuksen opetukset. "

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Kristinusko


    • Anonyymi

      Pohjoismaalainen myi hiekkakansalle lumipalloja ja aina ne suli.
      Hiekkakansa myi pohjoismaalaiselle jumalaa ja aina se katosi .

      • Anteeksi, nyt en oikein ymmärtänyt vertauskuvaasi eli sitä mitä sillä tarkoitit?


      • Anonyymi
        FAlTH.HOPE.LOVE kirjoitti:

        Anteeksi, nyt en oikein ymmärtänyt vertauskuvaasi eli sitä mitä sillä tarkoitit?

        Pohjoismaalaiset ei ole myyneet lumipalloja, vaikka suvakit vaativat heitä siitä tilille.
        Kristityt toimivat kansan heikentäjinä, jotta heidät on helpompi valloittaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Pohjoismaalaiset ei ole myyneet lumipalloja, vaikka suvakit vaativat heitä siitä tilille.
        Kristityt toimivat kansan heikentäjinä, jotta heidät on helpompi valloittaa.

        Nytkään en oikein ymmärtänyt tarkoitustasi, joka kuulostaa hivenen rasistiselta? Kirjoitatko sinä nyt aivan varmasti oikealle palstalle - tässä aiheena on luterilaisuus?


    • Anonyymi

      Aloittajan jorinoissa on paljon kumottavissa olevia yksityiskohtia, että siitä tulisi liikaa luettavaa palstan klikkaajille.
      Kunnon vyörytys huuhaata, joku muu vois aloittaa urakan.

      • Mitenkä sinä sitten määrittelet epäuskosi tai ateismin? Helppo arvostella toisten määritelmiä. Ne aloituksen jorinat oli suoraan Suomeen Evankelisluterilaisen kirkon virallisilta nettisivuilta. En kirjoittanut siinä kohdassa omiani vaan yritin levittää kirkon sanomaa.


    • Sivuraiteelle. Hiukan. Kiistatta kirjaimellinen Raamatun tulkinta on ristiriidassa tiedon kanssa. Mutta onko siinä sitten kyse uskosta Raamattuun vai uskosta Jumalaan? Sanoisin, että Raamattuun.

      • a-teisti: "Kiistatta kirjaimellinen Raamatun tulkinta on ristiriidassa tiedon kanssa. Mutta onko siinä sitten kyse uskosta Raamattuun vai uskosta Jumalaan? Sanoisin, että Raamattuun."

        Mutta ilmeisesti sunnuntaina yhdessä raamattupiirissäni tapaamani 22-vuotias uskovainen mies sanoisi Jumalaan, sillä hän uskoo, että maailma luotiin tuhansia vuosia sitten nuoren maan mallimukaisesti Jumalan toimesta. Hänelle Raamattu on Jumalan Sanaa. Itselläni sellainen usko kyllä meni Helsingin teologisen pääsykoekirjoihin, joissa oli selvä tulkinta, että esimerkiksi arkeologia ei tue kaikkia raamatunhistorian tapahtumakäänteitä. Joten teologien mukaan ei kirjaimellisesti tulkita, sillä se olisi vastoin heidän harjoittamaa tiedettä. Mutta se 22-vuotias uskoo Jumalaan ja samalla Raamattuun kirjaimellisen tulkintaan nuoruuden uskossaan.


    • Mitä usko on kristinuskon osalta määritelty uskontunnustuksissa, joita on kolme. Monelle läheisin Apostolinen uskontunnustus.

      Apostolinen uskontunnustus

      Vanhin ja kirkkomme messussa useimmin käytetty uskontunnustus.

      Minä uskon Jumalaan,
      Isään, Kaikkivaltiaaseen,
      taivaan ja maan Luojaan,

      ja Jeesukseen Kristukseen,
      Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,
      joka sikisi Pyhästä Hengestä,
      syntyi neitsyt Mariasta,
      kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
      ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
      astui alas tuonelaan,
      nousi kolmantena päivänä kuolleista,
      astui ylös taivaisiin,
      istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella
      ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

      ja Pyhään Henkeen,
      pyhän yhteisen seurakunnan,
      pyhäin yhteyden,
      syntien anteeksiantamisen,
      ruumiin ylösnousemisen
      ja iankaikkisen elämän.

      • Anonyymi

        Hebrealaiskirjeen 11. luvun alku bibliassa:

        1. Mutta usko on vahva uskallus niihin, joita toivotaan, ja ei näkymättömistä epäile.
        2. Sen kautta ovat vanhat todistuksen saaneet.
        3. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on Jumalan sanalla valmistettu, ja että kaikki, mitä me näemme, ne ovat tyhjästä tehdyt.

        1938 käännöksessä:

        1 Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.
        2 Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.
        3 Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.

        1992 käännös:

        1 Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.
        2 Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut.
        3 Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hebrealaiskirjeen 11. luvun alku bibliassa:

        1. Mutta usko on vahva uskallus niihin, joita toivotaan, ja ei näkymättömistä epäile.
        2. Sen kautta ovat vanhat todistuksen saaneet.
        3. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on Jumalan sanalla valmistettu, ja että kaikki, mitä me näemme, ne ovat tyhjästä tehdyt.

        1938 käännöksessä:

        1 Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.
        2 Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.
        3 Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.

        1992 käännös:

        1 Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.
        2 Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut.
        3 Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä.

        1992 jae 2. on käänetty tässä kohtaa väärin. 1938 ja bibliassa on oikein käännetty.

        1992 on kehno käännös kun taas 1938 on parempi. Vielä parempi käännös on Raamattu kansalle käännös.


      • Anonyymi kirjoitti:

        1992 jae 2. on käänetty tässä kohtaa väärin. 1938 ja bibliassa on oikein käännetty.

        1992 on kehno käännös kun taas 1938 on parempi. Vielä parempi käännös on Raamattu kansalle käännös.

        Anonyymi: "Vielä parempi käännös on Raamattu kansalle käännös."

        Minä luinkin raamattupiirissä sunnuntaina Raamattu Kansalle -versiota, sillä taidan pitää sitä parhaimpana suomeksi tehtynä käännöksenä. Kielin on nykyaikaista, mutta on samalla uskollisempi alkuperäiselle tekstille paljon enemmän kuin 1992-käännös.


      • Anonyymi
        FAlTH.HOPE.LOVE kirjoitti:

        Anonyymi: "Vielä parempi käännös on Raamattu kansalle käännös."

        Minä luinkin raamattupiirissä sunnuntaina Raamattu Kansalle -versiota, sillä taidan pitää sitä parhaimpana suomeksi tehtynä käännöksenä. Kielin on nykyaikaista, mutta on samalla uskollisempi alkuperäiselle tekstille paljon enemmän kuin 1992-käännös.

        5. Moos 32:8 on aika paljastava käännösten hyvyydestä. 1992 käännös vastaa ymmärtääkseni parhaiten alkuperäistä tekstiä. Muissa kääntäjä on kääntänyt monijumaluuteen viittaavan tekstin oman tulkintansa mukaisesti ilman, että välitti siitä, mitä tekstin kirjoittaja alun perin tarkoitti.

        Tuon kohdan kääntäminen on herättänyt keskustelua myös englanninkielisten käännösten osalta:
        https://hermeneutics.stackexchange.com/questions/41163/why-so-many-different-translations-of-deuteronomy-328


      • FAlTH.HOPE.LOVE kirjoitti:

        Anonyymi: "Vielä parempi käännös on Raamattu kansalle käännös."

        Minä luinkin raamattupiirissä sunnuntaina Raamattu Kansalle -versiota, sillä taidan pitää sitä parhaimpana suomeksi tehtynä käännöksenä. Kielin on nykyaikaista, mutta on samalla uskollisempi alkuperäiselle tekstille paljon enemmän kuin 1992-käännös.

        "uskollisempi alkuperäiselle tekstille paljon enemmän kuin 1992-käännös"

        Osaatko muka koinee kreikkaa?


      • KTS kirjoitti:

        "uskollisempi alkuperäiselle tekstille paljon enemmän kuin 1992-käännös"

        Osaatko muka koinee kreikkaa?

        KTS: "Osaatko muka koinee kreikkaa?"

        En paljon, mutta olen kuullut monen mainitsevan, että uusi käännös on lähempänä alkuperäistekstä. Osaan englantia, jonka avulla olen lukenut alkuperäistä Koineen kreikan tekstejä Raamatusta. Olen nähnyt kreikkalaisen tekstin ja ymmärtänyt sen englannin kautta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        5. Moos 32:8 on aika paljastava käännösten hyvyydestä. 1992 käännös vastaa ymmärtääkseni parhaiten alkuperäistä tekstiä. Muissa kääntäjä on kääntänyt monijumaluuteen viittaavan tekstin oman tulkintansa mukaisesti ilman, että välitti siitä, mitä tekstin kirjoittaja alun perin tarkoitti.

        Tuon kohdan kääntäminen on herättänyt keskustelua myös englanninkielisten käännösten osalta:
        https://hermeneutics.stackexchange.com/questions/41163/why-so-many-different-translations-of-deuteronomy-328

        Kerran olin paikalla, kun ulkomaailla asuva lähetyssaarnaaja selitti Raamatun kääntämistä. Hän oli väitellyt aiheesta kielitieteentohtoriksi. Hän näytti monta kohtaa, jotka suomalaisessa 30-luvun Raamatussa oli väärin käännetty toisin kuin 1992 versiossa. Siitä huolimatta hän itse luki mieluummin 30-luvun versiota ja piti sitä parhaimmaksi omalle sukupolvelleen. Raamattu kansalle -versiosta en ole kuullut tohtoreitten mielipidettä. Oletteko te?


    • ”Uskova ihminen tunnustaa, että maailmassa on jotakin meitä suurempaa – jotain, mitä emme käsitä. Hän hyväksyy, että emme ymmärrä kaikkea, eikä meidän tarvitsekaan. Voimme silti luottaa.”

      Tuo on niin ympäripyöreästi sanottu, että voisin pistää ateistinakin nimen alle.

      Kokonainen kappale tuhlattu ilman, että päästiin määritelmässä edes alkuun! :-)

      ”Meitä suuremman, Jumalan, olemassaoloa ei voi tieteellisesti todistaa. Jumala on näkymätön.”

      Kyllähän näkymättömänkin voi todistaa tieteellisesti. Jotta jotakin ei voi todistaa tieteellisesti, niin sen on oltava sellainen, ettemme voi havaita sitä millään tavalla. Sen on siis oltava sellainen, ettei se ilmene meille mitenkään - olemattoman kaltainen.

      ”Jos Jumala on olemassa, näin on riippumatta siitä, mitä ihmiset ajattelevat.”

      Ja myös toisinpäin. Jos Jumalaa ei ole olemassa, näin on riippumatta siitä, mitä ihmiset uskovat tai miten paljon he Jumalan olemassa oloon ja turvaan luottavat.

      ”Monet uskovat Jumalaan sen perusteella, mitä ovat lukeneet Raamatusta tai kuulleet puhuttavan Jumalan toiminnasta.”

      Aika harvinaista. Mitkä nuo asiat mahdollisesti olisivat?

      Suurin osa uskoo Jumalaan sen takia, että heille on lapsena uskoteltu, että Jumala on olemassa. Hindujen lapsista tulee yleensä hinduja, kristittyjen lapsista kristittyjä ja muslimien lapsista muslimeita. Harvassa ovat ne, ketkä tulivat uskoon Raamatun tai pappien puheiden perusteella. Vielä harvemmassa on ne, jotka osaavat sanoa, mikä näissä puheissa oli se asia, mikä vakuutti Jumalan olevan olemassa.

    • Anonyymi

      Monen kuukauden palsta tauko olikin lyhyt tällä kertaa

    • Anonyymi

      Minulle uskontunnustukset kertovat mainiosti käsitykseni kristinuskosta. Luterilaiset, helluntailaiset jne.. lahkot, joitten usko perustuu Raamattuun, täydentävät toisiaan. Meidän kuuluu rakastaa toisiamme. Jumala kutsuu meitä yksilöllisesti,joten lahkoja muodostuu ulkoisten olosuhteitten mukaisesti. Sehän on rikkautta nähdä asioita monelta puolelta.Tätä tukee henkilökohtainen suora suhde Jumalaan ja Raamatun ehdottamaan totuuteen. Jumala on rakas isämme,ei hän suutu lapsilleen,vaikka välillä saivartelisimme teologialla.

      • Anonyymi

        Se onkin todellista rakkauden sanomaa toisiamme kohtaan, kun Jeesus Kristuksena uskontunnustuksen mukaan on ristille pahoinpidelty ja kidutettu Tosi Jumala ja on uhri Jumalan vihan lepyttämiseksi. Siinä sinun uskontunnustuksesi, tärkein luterilaisuuden tunnustus eli Augsburgin tunnustus. Hedelmistään puu tunnetaan - edelleenkin.


      • Anonyymi

        <<Raamatun ehdottamaan totuuteen<<

        Raamatussa lukee, että Paavali antoi Pyhä henki -termin noin 25 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen, eivätkä opetuslapset olleet koskaan kuulleet mistään Pyhästä hengestä (Apt.19), joten apostolien tekojen (joka nimikin on harhaanjohtava, koska kyse on vain Paavalista) alun helluntain Pyhän hengen vuodatus on valehtelua Raamatun itsensäkin mukaan.

        Matt. 7 lukee, kun Jeesus sanoo, että vain niiden on taivasten valtakunta, jotka tekevät niitä Isän tahtomia tekoja, ja niille, jotka tekevät jotakin vain hänen nimeen, hän sanoo, ettei tunne heitä ja käskee näitä pahantekijöitä menemään pois.

        Tässä on sinulle Raamatun ehdoton totuus, joten kristuskultilla ja Pyhällä hengellä olet Raamatun mukaan väärällä tiellä.


    • Anonyymi

      En minä tiedä, että miten Raamatussa tai auktoriteettien kansan hallintaan tekemässä uskonnossa voisi olla jotakin omaa. Minä uskon ihmeisiin, joita satuu lähes päivittäin ja ne ohjaavat oikealle tielle - jokaisella on oma tie kuljettavanaan, jolla on merkitys ja tarkoitus ja jutun juoni on löytää se.

      Kuten joku viisas on joskus sanonut, että elämän tarkoitus on löytää sen tarkoitus.

      • Anonyymi

        Minulle läheinen ihminen valitsi juuri elämän vaihtoehdoista sen, jonka ehkä itse olisin jättänyt viimeiseksi, mutta pidin kyllä viisaasti mielipiteeni omana tietonani. Nyt hän kertoo, että miten hänelle on tapahtunut ihmeitä, ja pakko oli ääneen myöntää, että mitä ilmeisemmin hän on oikealla tiellä ja sillä tiellä ja elämässä, johon kohtalo on hänet tarkoittanutkin.


    • Paljon tyhjiä sanoja, kyseessähän on selkeästi vain taikausko.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1299
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      830
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      586
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      521
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe