Miksi S-market ei osaa varata tuotteita riittävästi ja miksi myyjät eivät saa purettua kuormia. Kuormat lojuu pitkin käytäviä. Mistään uutuuksista ei ole tietoakaan. Kesällä olisi toivonut hieman parempaa makkara-ja liha valikoimaa grillattavaksi. Sitten myynnissä on usein päiväysvanhoja tuotteita joita ei ole korjattu pois. Hyllyissä pitäisi olla tuotteita ei tyhjät hyllyt houkuttele ketään. Muut S-marketit ovat huomattavasti parempia ja monipuolisempia. Lisäksi näin korona-aikana tulisi turhaa keskustelua säistä tai marjastuksesta ym. välttää. Koska kaikilla ei ole suusuojaa. Näin haitalliset aerosolit suusta pääsevät ulos ja saastuttavat ilman eritoten kassalla.
Pellon S-market
39
2697
Vastaukset
- Anonyymi
Mulle valikoima riittäny ja palvelu on ollu ystävällistä 🌹
- Anonyymi
Sehän on hyvä että olet ollut tyytyväinen. Muistat vaan kehua kovasti monipuolisuutta ja loistokkuutta niin ei ainakaan tarvitse odottaa että mikään paranee S-marketissa. Tämä on niin tyypillistä tässä kylässä että kaikki on niin hyvin. vaikka kaikki todellisuudessa on aivan jotain ihan muuta. Oletteko sokeita vai oikeasti tyhmiä? Olisiko aika vaikka piipahtaa naapurikunnassa saman ketjun kaupassa ja todeta tosiasiat? Onhan se tietysti jos hapankorppua ja maitoa hakee niin silloin on hyvät valikoimat. Kukin ostaa mitä tarvitsee tai mitä on saatavilla. Totta tänne ei enempää ostovoimaa tarvita kun täällä kaikki on hyvin. En ehkä ole täysin päässyt tästä Pellon ajatusmallista perille kun se on niin päinvastaista kuin muualla joka asiassa kun voi vaan olla voi. Huonokin väännetään hyväksi. Onneksi raha kelpaa naapurikuntiin ja saa mitä tarvitsee ihan yhdellä kauppareissulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Nämä ikuisesti tyytymättömät ihmiset valittavat aivan kaikesta, ei järjestetä tapahtumia ja jos järjestetään niin väärä ajankohta tai melu yms. Kaupoissa ei ole mitään ja jos on niin sekin on väärää merkkiä.. Huh, kyllä on varmaan raskasta elää ja olla jos on tyytymätön kaikkiin ja kaikkeen.
- Anonyymi
Tästä asiasta itsekin samaa mieltä. Kuvittelevatko kauppiaat, tai Arinan väki, että Pellossa ihmiset elävät jossain takapajulassa. Kaikki uutuudet loistavat poissaolollaan. Jopa mausteita on todella heikosti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä ikuisesti tyytymättömät ihmiset valittavat aivan kaikesta, ei järjestetä tapahtumia ja jos järjestetään niin väärä ajankohta tai melu yms. Kaupoissa ei ole mitään ja jos on niin sekin on väärää merkkiä.. Huh, kyllä on varmaan raskasta elää ja olla jos on tyytymätön kaikkiin ja kaikkeen.
Tässä näkee perus pellolaisen. Ei myönnetä että asioissa olisi korjattavaa. Kaikki on hyvin niin ihan kaikki. Miksi täältä muuttaa väki pois kun kaikki on niin hyvin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä ikuisesti tyytymättömät ihmiset valittavat aivan kaikesta, ei järjestetä tapahtumia ja jos järjestetään niin väärä ajankohta tai melu yms. Kaupoissa ei ole mitään ja jos on niin sekin on väärää merkkiä.. Huh, kyllä on varmaan raskasta elää ja olla jos on tyytymätön kaikkiin ja kaikkeen.
Eikö kuitenkin ole pääasia että sinä olet tyytyväinen ja sinulle täällä Pellossa on tarpeeksi tapahtumia. Palvelutkin ovat erittäin hyviä. Kaikkia löytyy mitä ikinä ihminen tarvitsee. Kuten on hyvät vaatekaupat, kenkäkaupat ja jos vaikka hakisi kaupasta valmiin grillatun broilerin. Ai niin mä unohdin eihän niitä Pellosta saanutkaan. Ajampa Rovaniemelle 100km. Mutta kaiken jälkeen SINÄ olet tyytyväinen vaikka et saa täältä paskasta mitään.

Niin olen ja grillaan itse broilerin jos haluan. Kengät tilaan netistä. Kaikki tarvittava löytyy eikä tarvitse kitistä tyhjänpäivästen asioiden vuoksi. Elämä on elämisen arvoista kun katsoo siltä kannalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän on hyvä että olet ollut tyytyväinen. Muistat vaan kehua kovasti monipuolisuutta ja loistokkuutta niin ei ainakaan tarvitse odottaa että mikään paranee S-marketissa. Tämä on niin tyypillistä tässä kylässä että kaikki on niin hyvin. vaikka kaikki todellisuudessa on aivan jotain ihan muuta. Oletteko sokeita vai oikeasti tyhmiä? Olisiko aika vaikka piipahtaa naapurikunnassa saman ketjun kaupassa ja todeta tosiasiat? Onhan se tietysti jos hapankorppua ja maitoa hakee niin silloin on hyvät valikoimat. Kukin ostaa mitä tarvitsee tai mitä on saatavilla. Totta tänne ei enempää ostovoimaa tarvita kun täällä kaikki on hyvin. En ehkä ole täysin päässyt tästä Pellon ajatusmallista perille kun se on niin päinvastaista kuin muualla joka asiassa kun voi vaan olla voi. Huonokin väännetään hyväksi. Onneksi raha kelpaa naapurikuntiin ja saa mitä tarvitsee ihan yhdellä kauppareissulla.
Aika vähäinen asiakas piiri pellossa on jos ei turistit kävis ostamassa niin aika suppeat olis valinta,Käykää kunnantien Marketissa,olisko mukava jos pieni olis tarjonta,on otettava mitä löytää,ei ole valinnan varaa ja ylihinnoiteltua että rikkaat rikastuu k yhtiössä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin olen ja grillaan itse broilerin jos haluan. Kengät tilaan netistä. Kaikki tarvittava löytyy eikä tarvitse kitistä tyhjänpäivästen asioiden vuoksi. Elämä on elämisen arvoista kun katsoo siltä kannalta.
Minkä broilerin grillaat. Kerropa mistä sellaisen kokonaisen broilerin ostat Pellosta Suomen puolelta? Mä en voi ymmärtää miten nämä pellolaiset on tolloja. Tilaatko netistä mäkkärin hampurilaisetkin? Ai niin haet tietenkin paikallisesta grillistä ne lähes pihvittömät purilaiset. Mutta nehän on parhaita kun ovat Pellolaisia. Avatkaa nyt silmänne..

Hampurilaiset ostan paikallisilta myyjiltä tai teen itse. Kaiva pakaste altaita niin löydät broileria ja välillä jopa tuoreenakin. Tolloista en sinuna puhuis mitään. Vilkaise peiliin ja hymyile niin mielesi kirkastuu

Mihinkäs sitä mäkkäriä tai heseä tarttee siis MC Donalds ja Hesburger jos et ymmärtänyt. Kun kaupan einespurilaiset ovat parempia ja paikallisen grillin. Siksihän ne eivät uskalla avata tänne hampurilaisravintoloita kun häviävät valikoimissaan ja laadussaan paikalliselle grillille. Kaatuisi koko ketju. Jäinen broileri taitaa olla jo niin kuivaa ja vanhaa että heikkoja hirvittää. Pellolainen syö ja on tyytyväinen. En ole koskaan harrastanut yksin nauramista enkä hymyilyä peilin edessä enkä kyllä ihmisten joukossakaan. Meillä päin sellaista ihmistä pidetään vähän jälkeen jääneenä. Täällä se on normaalia varmaan koska ihmiset kulkee kadulla naama virneessä. Nyt selkisi sekin. Pellolainen on niin tyytyväinen elämäänsä että nauraa kadulla yksin kulkeissaan. Onneksi te pysytte näiden rajojen sisäpuolella ette te muualla edes pärjäisi ette koskaan. Voisitte kyllä oppia jotain uutta jos joku ehtisi teitä opastamaan. Vai onko liian suuri muutos tuppukylä sitä kaupunkiin vaikka edes päivän lomalle?
- Anonyymi
Menee ulkopaikkakunnilta muuttaneita haukkuen ja arvostellen. Se niitten pellolaisten työ on. Potkuja antavat ulkopaikkakuntalaisille tyhjäntoimittajia palkkaavat laiskoja . Aivan pyllystä koko touhu. Työpaikkajuopottelua aivan pomosta lähtien. Ja ne haukkumiset kuka kestää on vahva heikko väsyy ja masentuu...
- Anonyymi
Saman touhun olen huomannut täällä. Muualta muuttanut ei ole tarpeeksi hyvä ihminen tähän kylään. Yritetään udella asioita ja kun et avaudu omista asioistasi niin sinusta puhutaan pahaa ja juoruillaan. Pello on ihan tunnettu siitä. Työpaikat menee pellolaisille. Ainoa mitä täällä on tarjota on ilmaistyötä tekemään kunnalle. Ja sinne ei kukaan täysjärkinen lähde. Kela ja kunta on sen jo puolestasi päättänyt ennen kun olet saanut muuttokuormaa purettua jos olet työtön saat kysely lapun sosiaalitoimesta. Siinä sinut leimataan juopoksi ja ongelmaiseksi ja udellaan vapaa-ajanviettosi ym asiat. Täytä se ja työpaikka kunnalla on taattu. Palkkaa sinulle ei makseta. Todella surkuhupaisaa toimintaa. Katsele siis työpaikka muualta, muuta pois ja huomaat että olet taas onnellinen itsesi. En suosittele Pelloon muuttoa edes pahimmalle vihamiehelleni. Itse tein sen virheen. Onneksi onnistuin saamaan työtä ihan palkkatyötä muualta ja hyvän vuokra-asunnon. Pääsin muuttamaan pois puolen vuoden asumisen jälkeen. Pellon vuokra-asunnot ovat ala-arvoisia ja huonoja ja kylmiä talvella.

Joo tosi on tuo tarina. Työtä teetetään hiki pitää ihan valua valtoimenaan. Ja kyttäävät vierestä että halpa työ tulee tehtyä. Lapsia kiusataan normaaleista ihan hulluksi asti ja vain heidän muka hienot ja sivistyneet lapsensa pärjäävät. Todellisuudessa kiusaavat koko perhettä. Olipa hyvä että osasit muuttaa muualle. Onnea mielenterveydellesi ja tasapainoisuudelle. Elämänhalua sinulle ja perheellesi. Pöljä kunta tyhjänpäiväinen kolkko paskakin ihan. Ei mitään huvituksia naama mutrussa kuljetaan ettei tervehditä sekä alapään asioita puhutaan sen sijaan että tervehditään. Vain harvat on niille nirppanokkaisille mieleen. Mokomatkin turhakkeet. Ei tosiaan tartte ei edes kannata muuttaa pelloon pottumaalle pilkattavaksi.

Olethan sieki jo pakannu kamat kun noin huonosti on mielestäsi kaikki asiat ja ihmiset.

Totta Mooses oon lähteny näiltä kyliltä stadiin takas
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olethan sieki jo pakannu kamat kun noin huonosti on mielestäsi kaikki asiat ja ihmiset.
Passi ja hammasharja riittää! Ulkomaillekin matkustaa vain matkalaukkuja enimmäkseen mihin ne tavaroita tarvittee kun siellä on pyyhkeet yms. Pikkulaukku riittää alushousut voi pestä nyrkkipyykillä. Hirvee määrä matkalaukkuja ja viikon verran vaan. Luulen että, ne viinaa hamstraa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo tosi on tuo tarina. Työtä teetetään hiki pitää ihan valua valtoimenaan. Ja kyttäävät vierestä että halpa työ tulee tehtyä. Lapsia kiusataan normaaleista ihan hulluksi asti ja vain heidän muka hienot ja sivistyneet lapsensa pärjäävät. Todellisuudessa kiusaavat koko perhettä. Olipa hyvä että osasit muuttaa muualle. Onnea mielenterveydellesi ja tasapainoisuudelle. Elämänhalua sinulle ja perheellesi. Pöljä kunta tyhjänpäiväinen kolkko paskakin ihan. Ei mitään huvituksia naama mutrussa kuljetaan ettei tervehditä sekä alapään asioita puhutaan sen sijaan että tervehditään. Vain harvat on niille nirppanokkaisille mieleen. Mokomatkin turhakkeet. Ei tosiaan tartte ei edes kannata muuttaa pelloon pottumaalle pilkattavaksi.
Voi miten surkea olet leikkimään ulkopaikkakuntalaista. Kaikesta paistaa läpi että olet pellolainen jolla on kaikkea mitä täältä saa ja mitä ei saa sitä pellolainen ei tarvitse.

Ja se on sillä lailla! Sinun on turha kadehtia ketkä käy ulkomailla ja miten paljon tavaraa heillä on! Nauttikaa elämästä kun se on joillakin aika lyhyt! Toisilla pitkä kuin nälkävuosi! Ole ystävällinen! Anteeksi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo tosi on tuo tarina. Työtä teetetään hiki pitää ihan valua valtoimenaan. Ja kyttäävät vierestä että halpa työ tulee tehtyä. Lapsia kiusataan normaaleista ihan hulluksi asti ja vain heidän muka hienot ja sivistyneet lapsensa pärjäävät. Todellisuudessa kiusaavat koko perhettä. Olipa hyvä että osasit muuttaa muualle. Onnea mielenterveydellesi ja tasapainoisuudelle. Elämänhalua sinulle ja perheellesi. Pöljä kunta tyhjänpäiväinen kolkko paskakin ihan. Ei mitään huvituksia naama mutrussa kuljetaan ettei tervehditä sekä alapään asioita puhutaan sen sijaan että tervehditään. Vain harvat on niille nirppanokkaisille mieleen. Mokomatkin turhakkeet. Ei tosiaan tartte ei edes kannata muuttaa pelloon pottumaalle pilkattavaksi.
kuuleppa ko mie sanon ne kauhean tärkeitä net alapään asiat sen molen huomanu ja kokenu että on kampheet oltava kunnossa ko niitä tarvithaan.

Mene lappiin asumaan järven rantalle laiturilla loikota ihanasti otta aurinko paiste persseellekin. Siellä riemu vallitse mielellesikin. Olla siellä lintujaki kuunnella ja viserrystäki ihmisten ihaniitten. Joikataki opit kunha ossaat olla nätisti. Mennä sinne ja tehhä jotakin työtäki siellä on jotaki työtäki jossa oppia saamekieli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi miten surkea olet leikkimään ulkopaikkakuntalaista. Kaikesta paistaa läpi että olet pellolainen jolla on kaikkea mitä täältä saa ja mitä ei saa sitä pellolainen ei tarvitse.
Just mietin samaa, kun luin tekstin että paistaa läpi että oman paikkakunnan ammatti valittaja on kyseessä eikä mikään ulkopaikkakuntalsinen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just mietin samaa, kun luin tekstin että paistaa läpi että oman paikkakunnan ammatti valittaja on kyseessä eikä mikään ulkopaikkakuntalsinen
Hyvä on ihmistuntemus pakko myöntää. Mä oon pikkasen isommalta kirkolta ja pois jo täältä lähdössä. Oi tätä ihanuutta kun saa taas palata omiensa pariin ja tapaa sivistyneitä ihmisiä. Kyllä kotiin on kiva palata. Taas ollaan yhtä pettymystä rikkaampana. Voi Pello persereikien kunta näkemiin ikiajoiksi. Käyn vielä kyykkypaskalla tuossa joen törmällä. Pitäisköhän nuolettaa peräreikä jollain pellolaisella?

Hieno että läksit viimeinkin kun on noin kurjasti asiat. Terve menoa valittamaan toiselle paikkakunnalle

Ei tartte valittaa kun asiat on hyvin. Elä sinä Pellossa ja ole onnellinen. Syö vähän zombi lohta joesta ja ota hapankorppua kylkeen ettei mene liian rasvaiseksi elämä. Muista kytätä ja puhua paskaa. Ja ota taas vähän lohta ja korppua kyytipojaksi.

Mihinkäs teillä unohtui se SMarket? Menikö riitelyksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kuuleppa ko mie sanon ne kauhean tärkeitä net alapään asiat sen molen huomanu ja kokenu että on kampheet oltava kunnossa ko niitä tarvithaan.
Ala päällä pääsin töihin,ainaki tuntuu että työt loppuu niin ala pää tuo töitä viikoiksi eteen päin.Tätä olen jo kolme vuotta tehny.Ukkokin ihmettelee miten noin hyvin saan olla töissä,sanoin että paikallinen nainen opasti,vanha se nyt on,mutta työ hommat osaa vaikka oikeeta työtä se ei ole tehnyt koskaan,mitä lie tarkoittanut ala pää homoilla?
- Anonyymi
Joo ja jos et käy kirkossa tai muuten piut paut panet kaikille muille uskonlahkoille niin leimataan ja saa kuulla mitä mielenkiintoisimpia juoruja. Vähemmälläkin alkaa kirkon ja kokoontumispaikkojen polttaminen kiinnostaa 😂
- Anonyymi
Ruottin ICA on nykypäivänä paljon parempi kauppa, vaikka puolet pienempi. Sitä ihmettelen kovasti, että miten pienessä kyläkaupassa voi olla parempi valikoima kuin S-ketjun isossa marketissa, johon ihan Prisman kaapit hommattu.

Kyllä ICA on hyvä kauppa,myy etupäässä pakaste tavaraa,mikä säilyy vuosi tolkulla pakasteessa,ei tarvi kuin muutaman rekan tilata pärjää vuoden

Pellohallen on koko Pellon paras kauppa.
- Anonyymi
Kaikki hyvin Pellossa hyviä Ihmisiä ovat kaikki! Joku kateellinen tuskastunut ei mitään turhauttavaa syödään puuroa ja leipää maitoa hyvvee on!
- Anonyymi
Se ulkopaikkakuntalaisena kirjoittava on pellolainen trolli?
- Anonyymi
Kyllähän täällä hyvin voi asua kun neljään yrittäjää palvoo niin työtä löytyy ja oikeata puoluetta äänestää ja parlamentin jäseniä kunnioittaa jotka elää kunnan urakoilla,voi pitää kulissia pystyssä
- Anonyymi
Pellon S- market on todellakin paska kauppa. Tavaraa tilataan vain juurin sen verran että ensimmäiset 10 ihmistä saa ja lopuille ei jää mitään. Ei todellakaan osata varata tuotetta oikeita määriä varsinkin kun on jotain kausi tuotetta niin eihän sitä missään tapauksessa voi tilata sen vertaa että riittäisi. Niin ja mitä tulee tähän Pello laisten ajatuksen juoksuun niin onhan se sitä omaan napaan tuijjottamista.
Vittu mitään ei korjata tässä kunnassa kaavatiet on ihan paskassa kunnossa ja yleensäkin infra on aivan retuperällä tämä kunta on niin jälkeen jääny. - Anonyymi
Kaikki marketit pellossa ovat 80luvulla kuten kylläkin.
- Anonyymi
On s-marketti sentään kauppa kun vertaa k kauppoihin täällä,ne on kuin itse pika palvelu kioskeja.s-kaupassa käy päivässä asiakkaita kuin k-kioskeissa yhteensä viikossa.10-20%halvempi ruoka kassi,kun ostaa samat kummastakin kaupasta,Jos asiakkaita on paljon ei jouda purkaan kuormia jyllylle ja työ voimaa vähän.Eri se on k-kaupalla,siellä on aikaa purkaa.Tekisit k-kauppakin isomman kaupan että olis valinnan varaa tuotteissa,siksi vaihoin kauppaa ässään,saa monipuolisempaa ruokaa valmistaa.
- Anonyymi
Joo pellon s marketti on kyllä huippu -Vili
- Anonyymi
Tämän kunnan kaupat ja koko paska kunta on niin lopun partaalla et kun lähen täältä teen saman ku yks aikoinaan pellon rajoile kävi laittamassa kyltin "viimeinen sammuttaa valot"
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä892888Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021374Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845