Niin, onkos moni täällä muuttunut negatiiviseksi ajan myötä?
Itse huomannut sen että kun nuorempana ajatteli asioita positiivisesti niin nyt kun on yli 40 alkaa positiivisuus olemaan hukassa. Jos vaikka aikaisemmin on muistellut jotain tapahtumia tai ihmisiä, niin muisteli hyviä asioita, mutta nykyään jos noita samoja yrittää muistella niin sen pilaa jokin negatiivinen muisto.
Ja kun ei muutenkaan liiemmin positiivisia asioita tapahdu, ei liiemmin negatiivisiakaan "onneksi", niin ei haluaisi että tuo ajattelutapa ainakaan pahenisi.
Itse huomannut sen että kun nuorempana ajatteli asioita positiivisesti niin nyt kun on yli 40 alkaa positiivisuus olemaan hukassa. Jos vaikka aikaisemmin on muistellut jotain tapahtumia tai ihmisiä, niin muisteli hyviä asioita, mutta nykyään jos noita samoja yrittää muistella niin sen pilaa jokin negatiivinen muisto.
Ja kun ei muutenkaan liiemmin positiivisia asioita tapahdu, ei liiemmin negatiivisiakaan "onneksi", niin ei haluaisi että tuo ajattelutapa ainakaan pahenisi.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Päinvastoin.
Iän myötä oppii arvostamaan eri asioita, hyvin pieniäkin. Toisaalta tietää, kuinka paljon hienoja asioita on, joita ei tule kokemaan. Vähän katkeransuloistahan se tietenkin on.
Olen, nykyisin olen niin pessimisti että.
Mistään asiasta en meinaa löytää mitään hyvää.
Tulevaisuudesta puhumattakaan.
Totuus ei ole aina ruusuinen 🤷♂️🙈
Aikoinaan oli yksi läheinen kaverinainen josta tykkäsin, ehkä välillä liikaakin, mutta oli mukava ajatella ihmistä. Mutta nykyään ei ole ollut kauheastikaan yhteyksissä ja hyvät muistot syrjäyttää muistikuvat kyseisen ihmisen tekemisistä ja valinnoista.
Odotuksia kun laskee niin joka päivä on loistopäivä.
Miksi et ole rekisteröityneenä?
Ei ou :)
Asia on täysin päinvastoin. Nuorena ajattelin monesta asiasta negatiivisesti, vaan kun tuli ikää ja elämänkokemusta riittävästi, niin elämänmyönteisyyttä tuli ihan kivasti.
Ei oikeastaan. Nuorempana murehti paljon enemmän mitä muut ajattelevat, ja mitä enemmän ikää karttuu sitä vähemmän muiden mielipiteistä välittää.
Kyllä kait elämässä voi olla aikas paljon muitakin murheita, kuin se mitä muut ajattelevat.
Totta. Nuorena ajattelin turhan paljon, että "mitä muut minusta ajattelevat". Jälkeenpäin ajatellen: Muiden mielipiteillä on suunnilleen sama merkitys kuin jos alkaisi miettimään, että "mitähän joku heinäseiväs tai maitokannu minusta ajattelee..."
Kyllähän se näin on ja tuossa neljänkympin jälkeen alkoi oma kuolevaisuuskin muistumaan mieleen aika pahasti vaikka liikun paljon ja muutenkin terveys on hyvä eikä ole mitään perinnöllisiä terveys rasitteita! Koresterooli on ihan huippumatala etc!
Näin vanhempana ei ole oikein muuta seurattavaa kuin vanhenevia, sairastavia ja heikkoja sukulaisia ja sukulaislasten tympeät ratkaisut elämässsä (lasten hankinta ylinuorena, muuttaminen aikaisin kotoa pois etc etc)
Masentava katsella ihmisiä tosiaan jotka on niin säälittäviä ja niin sotkeutuneet huonoihin ratkaisuihin elämässään että ei niihin mitään ratkaisua ole. Vanhemmat on säälittäviä ja heikkoja, anelevat sääliä yms yms.
Samoten usko tietoon, tieteeseen yms muuhun paskaan on mennyt pahasti. Nuorempana olin optimistinen esimerkiksi yliopisto-opetuksen suhteen mutta paskaahan sekin aikalailla on.
Eli kaikenkaikkiaan elämä vanhempana on aika negatiivista!
Kurjaa,että voit huonosti. Itse liikun,harrastan. En voi pahoin. Olen vapaaehtoisesti sinkku eli en halua ketään. On minua yritetty vokotella. Kiitos ei sanon.
Oletkos ajatellut, että jos eläisit 70 vuotiaaksi, niin sinulla on 30 vuotta elämää edessä.
Se olisi vähän niinkuin olisit 10 vuotias, niin kaukaiselta tuntuu tuo 40 vuoden ikä.
Kun elämä kolhii riittävästi niin muuttuu negatiiviseksi. Myös yhteiskunta ja uusi sukupolvi muuttuu yhä vaan itsekkäämmäksi ja omahyväisemmäksi. Sitä alkaa olettamaan että jotain ikävää on kulman takana tiedossa (= pyörä varastettu, autoa naarmutettu, istutukset tärvätty jne...)