Autoilun kurjistaminen verot

Heinosen mukaan huolta pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen suunnitelmissa herättää myös liikenteen ja autoilun verotaakan kasvattaminen.

– Nyt bensa- ja dieselveroa korotettiin koko 2000-luvun suurimmalla korotuksella. Se iskee työssä käyviin, mutta myös kuljetusyrityksiin ja tätä kautta muun muassa ruuan hintaan. Samaan aikaan vasemmistohallitus keskustan tuella suunnittelee tiemaksujen käyttöönottoa ja nyt esille on nostettu jälleen myös liikenteen kilometrivero. Ymmärrän, että ymmärrys maaseudulla ja myös seutukaupungeissa alkaa loppua tätä liikenteen kurittamista kohtaan, toteaa Heinonen.

Heinonen sen sijaan pitäisi tarpeellisena, että liikenteestä kerätystä noin kahdeksan miljardin euron veropotista ohjattaisiin riittävästi tiestön uudelleen asfaltointiin.

– Tiet vain menevät koko ajan huonompaan kuntoon. Nyt pitäisi asfaltointimäärä nostaa 1990-luvun laman tapaan yli 6 000 km vuositasolla. Se vahvistaisi koko maan elinvoimaa ja elinkelpoisuutta. Olisi tehokasta elvytystä, toteaa Heinonen.

ote verkkouutiset
070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Heinosen mukaan huolta pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen suunnitelmissa herättää myös liikenteen ja autoilun verotaakan kasvattaminen.

– Nyt bensa- ja dieselveroa korotettiin koko 2000-luvun suurimmalla korotuksella. Se iskee työssä käyviin, mutta myös kuljetusyrityksiin ja tätä kautta muun muassa ruuan hintaan. Samaan aikaan vasemmistohallitus keskustan tuella suunnittelee tiemaksujen käyttöönottoa ja nyt esille on nostettu jälleen myös liikenteen kilometrivero. Ymmärrän, että ymmärrys maaseudulla ja myös seutukaupungeissa alkaa loppua tätä liikenteen kurittamista kohtaan, toteaa Heinonen.

Heinonen sen sijaan pitäisi tarpeellisena, että liikenteestä kerätystä noin kahdeksan miljardin euron veropotista ohjattaisiin riittävästi tiestön uudelleen asfaltointiin.

– Tiet vain menevät koko ajan huonompaan kuntoon. Nyt pitäisi asfaltointimäärä nostaa 1990-luvun laman tapaan yli 6 000 km vuositasolla. Se vahvistaisi koko maan elinvoimaa ja elinkelpoisuutta. Olisi tehokasta elvytystä, toteaa Heinonen.

ote verkkouutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu