Olen seurustellut puoli vuotta ihmisen kanssa jolla on väkivaltaustaa, jotenkin naivisti kuvittelin että mulla ei oo mitää pelättävää.
Kerran riidan tullen mies kävi päälleni ja kuristi. Silmissä hullu ja aggressiivinen katse..
Riidat lähtee yleensä ihan tyhjästä ja kaikki on tietenkin minun syytäni..
Kun kysyn että voisiko hän laittaa kuulokkeet kun menen väsyneenä nukkumaan, niin ei käy..häntä ei hallita hänen omassa kodissaan! Kun lähden sitten nukkumaan omaan kotiin hän suuttuu ja uhriutuu.
Kerran hän suuttui siitä kun kysyin että voitaisiinko lähteä illanistujaisista kotiin sillä olin tulossa kipeäksi. Hän raivostui suunniltaan niin että hänen lapsuudesta saakka tunteneet kaveritkin oli ihmeissään. Hän huoritteli minut, ja haukkui ihan pystyyn miten kaikki pitää AINA tehdä minun pillien mukaan. Vaikka tähän asti olen ollut hiljaa ja kuskannut ilmaiseksi tätä miestä baarista toiseen että hän saa toteuttaa sitä mitä rakastaa eniten, juoda kaljaa. Ihan sama vaikka mulla olis 40 kuumetta tai nälkä, kotiin ei lähdetä ennenkuin hän päättää.
Sopimisesta ei tule mitään sillä riidellessä hän uhriutuu, kun tästä hänelle mainitsee hän rypee siinä monta päivää. Mutta sillä ei ole mitään väliä miten hän minua huorittelee "sä oot samanlainen narsisti ku sukulaiseskin. (Tähän väliin huomautan että ammattilaiset ovat sanoneet ettei minusta millään päin saa natsistia). Eikä hän kadu myöskään kuristamista sillä olen kuulemma ansainnut sen.
Hän pyytää luokseen, mutta istuu selkä minuun päin koneella ja tunnelma on vähintään jäätävä. Sanaakaan hän ei sano ja kun en suostu lähtemään taas ilmaiseksi autonkuljettajaksi että hän saisi lisää kaljaa kaupasta hän suuttuu ja laittaa kuulokkeet päähän. Tästä suunnattomasti ahdistuneena menen omaan kotiini koska en jaksa kiukuttelua, niin kirkkain silmin väittää ettei kiukuttelee ja siinä sivussa silpoo itsensä. Ikää miehellä 30 vuotta ja hän sairastaa paranoidista skitsofreniaa. .
Hän ei ole ikinä kuunnellut juttuja jotka ovat minulle tärkeitä, mutta silti minun pitää jaksaa kuunnella päivästä toiseen ne sanat jutut vaikkapa sarjamurhaajien ihailusta uudestaan ja uudestaan.
Omasta ahdistuksesta en saa mainita sillä "minullakin on vaikeaa enkä halua että muut pilaa mun päivän omalla asenteella".
Hän halveksii naisten hakkaajia vaikka tekee niin itsekin.
"Niin makaa kuin petaa" hän sanoo.
Puhuu todella ilkeästi, mutta kun mentän malttinsa ja vastaan samalla mitalla takaisin niin minä olen kusipää. Minä tahallani kiusaan ja pyrin romuttanaan hänen mielenterveytensä.
Kun kysyn että miltä luulet että huorittelu tuntuu, niin se ohitetaan täysin ja taas uhrivaihde päälle.
Tuntuu että tää tilanne ei tästä ainakaan parane.
Järki sanoo että PAKENE! sydän toisaalta säälii tuota täydellisen rikki olevaa ihmisrauniota jolla on hyvin rankka menneisyys.
Toisaalta, kun minulle on selkeästi osoitettu monta kertaa että mun halut ja toiveet ovat mitättömiä eikä minua kunnioiteta mitenkään, niin eikö ole aika viheltää peli poikki?
Mitä mieltä olette?
Lisäksi tämä aikuinen ihminen elää jonkinsortin symbioosissa äitiinsä, eikä kuulemma mitenkään selviä ilman tätä.
Olenko minä nyt sitten se hullu ja kusipää jota hän mulle uskottelee vai onko tässä oikeasti jotakin hämärää?
Kerran riidan tullen mies kävi päälleni ja kuristi. Silmissä hullu ja aggressiivinen katse..
Riidat lähtee yleensä ihan tyhjästä ja kaikki on tietenkin minun syytäni..
Kun kysyn että voisiko hän laittaa kuulokkeet kun menen väsyneenä nukkumaan, niin ei käy..häntä ei hallita hänen omassa kodissaan! Kun lähden sitten nukkumaan omaan kotiin hän suuttuu ja uhriutuu.
Kerran hän suuttui siitä kun kysyin että voitaisiinko lähteä illanistujaisista kotiin sillä olin tulossa kipeäksi. Hän raivostui suunniltaan niin että hänen lapsuudesta saakka tunteneet kaveritkin oli ihmeissään. Hän huoritteli minut, ja haukkui ihan pystyyn miten kaikki pitää AINA tehdä minun pillien mukaan. Vaikka tähän asti olen ollut hiljaa ja kuskannut ilmaiseksi tätä miestä baarista toiseen että hän saa toteuttaa sitä mitä rakastaa eniten, juoda kaljaa. Ihan sama vaikka mulla olis 40 kuumetta tai nälkä, kotiin ei lähdetä ennenkuin hän päättää.
Sopimisesta ei tule mitään sillä riidellessä hän uhriutuu, kun tästä hänelle mainitsee hän rypee siinä monta päivää. Mutta sillä ei ole mitään väliä miten hän minua huorittelee "sä oot samanlainen narsisti ku sukulaiseskin. (Tähän väliin huomautan että ammattilaiset ovat sanoneet ettei minusta millään päin saa natsistia). Eikä hän kadu myöskään kuristamista sillä olen kuulemma ansainnut sen.
Hän pyytää luokseen, mutta istuu selkä minuun päin koneella ja tunnelma on vähintään jäätävä. Sanaakaan hän ei sano ja kun en suostu lähtemään taas ilmaiseksi autonkuljettajaksi että hän saisi lisää kaljaa kaupasta hän suuttuu ja laittaa kuulokkeet päähän. Tästä suunnattomasti ahdistuneena menen omaan kotiini koska en jaksa kiukuttelua, niin kirkkain silmin väittää ettei kiukuttelee ja siinä sivussa silpoo itsensä. Ikää miehellä 30 vuotta ja hän sairastaa paranoidista skitsofreniaa. .
Hän ei ole ikinä kuunnellut juttuja jotka ovat minulle tärkeitä, mutta silti minun pitää jaksaa kuunnella päivästä toiseen ne sanat jutut vaikkapa sarjamurhaajien ihailusta uudestaan ja uudestaan.
Omasta ahdistuksesta en saa mainita sillä "minullakin on vaikeaa enkä halua että muut pilaa mun päivän omalla asenteella".
Hän halveksii naisten hakkaajia vaikka tekee niin itsekin.
"Niin makaa kuin petaa" hän sanoo.
Puhuu todella ilkeästi, mutta kun mentän malttinsa ja vastaan samalla mitalla takaisin niin minä olen kusipää. Minä tahallani kiusaan ja pyrin romuttanaan hänen mielenterveytensä.
Kun kysyn että miltä luulet että huorittelu tuntuu, niin se ohitetaan täysin ja taas uhrivaihde päälle.
Tuntuu että tää tilanne ei tästä ainakaan parane.
Järki sanoo että PAKENE! sydän toisaalta säälii tuota täydellisen rikki olevaa ihmisrauniota jolla on hyvin rankka menneisyys.
Toisaalta, kun minulle on selkeästi osoitettu monta kertaa että mun halut ja toiveet ovat mitättömiä eikä minua kunnioiteta mitenkään, niin eikö ole aika viheltää peli poikki?
Mitä mieltä olette?
Lisäksi tämä aikuinen ihminen elää jonkinsortin symbioosissa äitiinsä, eikä kuulemma mitenkään selviä ilman tätä.
Olenko minä nyt sitten se hullu ja kusipää jota hän mulle uskottelee vai onko tässä oikeasti jotakin hämärää?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Keksitty tarina. Skitsofreenikot on leppoisia. T skitso ps en ole käyny naisiin käsiksi.
Ei valitettavasti ole keksitty.
joskus itse olen ollut, no, huono käytökseltäni.
se johtuu aika pitkälti siitä että minut pakotettiin kirjaimellisesti käymään kaikki opiskelu lävitse. kiusattiin ja äidin kommentit kiusaajasta ja minusta, ketä on kiusaaja ja ketä ei. raivostuttivat minut vuosien kiusaamisen jälkeen ja vaikka kuinka itkin äiti kuskasi minut opiskelemaan tuttuun paikkaan. eikä omaisia kiinnostanut yhtään miten minulla menee elämässä vaikka painoin 45 kilogrammaa koko ihminen. ei painoni ole kiinnostanut omaisia lapsuudesta lähtien millään tavalla.
minulla on nykyisin kaveri joka ei koskaan soita minulle, mutta silti hän on 100 kertaa parempi kaveri kuin omaiset, ja olen ylpeä hänestä.
traumat, joiden pääasiallinen syy on omaiset ja se että nukuin 15 vuotta kuin koomassa ja omaiset hätyyttelivät minua koko ajan hereille, herättivät minussa raivon,
olisin tehnyt spagettia mielelläni, koko "hyvästä" ja "maineikkaasta" suvusta jos olisin saanut unelmani toteutettua.
ei ketään omaisista ole soittanut juurikaan minulle, elämäni aikana koska olen "paha" ihminen, ja jotenkin se että saan kelakorvauksia, minimieläkkeen siitäkin ollaan kateellisia, taikaseinästä sitä rahaa saa toteaa yksi, ja onneksi olen eläkkeellä toteaa toinen ja kolmas näytti minulle alussa keskisormea, syy? en tiedä.
maineikas suku, käytökseltään perseestä, ja ainoa hyöty koko suvusta on iso osakesalkku, josta olen ylpeä, miten hemmetissä onnistuinkaan kerätä se, se on täysi ihme.
jätin yhden kerran tahallani tietokoneelle tiedot kuinka paljon osakkeita minulla, 2 vuotta sitten M henkilölle ja se oli ihan huuli pyöreänä miten minulla voi olla noin paljon osakkeita, eikä siinä ole edes kaikki, neljännes on vielä lisääkin niitä muualla.
enkä anna pennin pyörylää koko perheelle kun kupsahdan, hitaasti ja hitaasti annan koko summan kirkolle ja sovin kirkon kanssa testamentin kupsahtaessani (salaa)että he saavat ne rahat.
niin, kansaneläke alussa pelkästään, ja vanhempien kanssa oleskelua suurin osa elämästä ja nyt. no ihan rehellisesti, sanottuna minulla on 240 000 euron osakepotti kokonaisuudessaan, eli tulot ovat lähivuosina 1700 euroa käteen puhtaana kuukaudessa. =)
kuulostaa uskomattomalta, ja sitähän se on, ja eläkkeellä on tullut uusi lääke 3 vuotta sitten, jonka avulla olen viimeinkin tullut kuntoon. =)
eilen äiti sanoi että minulla on kohta melkein yhtä kovat tulot kuin heillä, mutta he ovat vanhoja, he eivät näe kokonaiskuvaa että se on jo ylittynyt.
ennen olin langanlaiha, mutta minusta on jo osittain tullut jo kohtalainen atleetti jo 3 vuodessa, kädet on jo yhtä suuret kuin pohkeet ja aknen olen saanut (paha akne vaikka äiti silloin hanakasti väitti vastaan ettei ole) ja elämä rupeaa hymyilemään, vain 12 tuntia töitä viikossa ja vaikka elänkin yksin elämässäni, olen ätmi, joka on jo nyt 3 vuodessa saanut itsensä kuntoon kaikesta tästä näin.
olen komea, olen fyysisesi kohtalaisen voimakas ja voimakkaammaksi tulen, painan 93,6 kilogrammaa, ja olen todella laiha, lihakset painaa jonkisen verran.
menee taloudellisesti hyvin.
paljon vapaa-aikaa elämässäni.
ja voin harrastaa mitä haluankin elämässäni jo nyt vaikka välillä vedän 30-1 tunnin nokoset, itse siis.
olen skitsofreenikko, ja menestynyt elämässäni, ja kun tulee perintö minulla menee taloudellisesti vieläkin paremmin,
hhmmm... voisin tehdä lisää päiviä kuntouttavassa ja tienata 55 euroa, eli 1750 euroa kuukaudessa myöhemmin käteen. se on jo aikamoista. =)
ja sitten lisää päiviä jolloin tulee 1810 euroa käteen kuukaudessa. =)
elämä on kuin tuhkimotarina, miten hyljeksitystä tuli menestynyt. miten erittäin moniongelmaisesta tuli pärjääjä.
kiitoksia omaisten tuella, kun he avasivat silmänsä ja rupesivat auttamaan toden teolla minua,
oma tilava asunto keskustassa, ja voin vain kiittää vanhempiani, että he auttoivat myöhemmin ja lääketiedettä mikä on kehittynyt merkittävästi elämäni varrella.
enää ei nukuta, valvon öisinkin, täällä rakkaitten vanhempien luona, ja olen ylpeä heistä, vaikka elämäni onkin ollut rankkaa.
jotenkin omaiset pitävät minua edelleen kajahtaneena vaikka sanon mitä tahansa, joten en viitsi sanoa enää mitään, koska ne "ovat hullun oireita".
täällä minä kirjoittelen, kun vapaa-aikaa on ja kavereita en juurikaan saa mielenterveyspotilaista, (huonossa kunnossa porukka), vietän ihan mukavaa ja leppoisaa elämää, olen jo 5 viikkoa ollut vegetaristi täysin, ja raivoraitis jo 3 vuotta, yhden kerran ollut lievässä kännissä elämässäni, kun mietin mikä tämä opiskelupaikka oikein on ja mitä ihmettä teen täällä.
raivoraitis, päihteetön, vegetaristi, taloudellisesti menee hyvin, komea?
sen saa ihmiset päättää ja aika monet ovat ihastuneet minuun.
r-kioskin myyjä 20 vuotias katsoi minua pidempään vaikka olen 40 vuotias,
2 viikkoa sitten.
olen iloinen, vaikka elämä on ollut silkkaa helvettiä suurimman osan ajasta,
15 vuotta sängyn päällä kuin koomassa, se on paljon se.
nyt menee paljon paremmin, ja kirjoittelen tänne ihan vain että olisi kavereita.
Aloittaja: onneksi olkoon! Tämä on tuhannen taalan paikka alkaa arvostamaan itseäsi! Luepa aloituksesi itse ja kuvittele että ystäväsi, jota rakastat,kertoo tämän kaiken. Kuinka neuvoisit häntä? Rohkeutta!
ei hänen tarvitse neuvoa enempää, olen jo saanut häneltä todella hyviä neuvoja ja viisauksia, ei hänen tarvitse neuvoa yhtään enempää. 🐱👤
Hörhöt liikkeellä.
Juokse jo lujaa ja suojaa itsesi. Sen tiesitkin jos tarinassasi on alkukaan totta.
Lähde vielä kun voit. Jos suhteen alkuvaiheessa käytös on jo noin aggressiivista, on se mitä todennäköisemmin pahempaa tulevaisuudessa.
miksi keksit tuollaisia valheita minusta?
Itsesi takia pakene. Eihän tollasessa suhteessa ole mitään järkeä. Mikä hänessä on niin hyvää, että edes mietit muita vaihtoehtoja?