Hyvä ystäväni rakasti vaimoaan todella paljon. Oli työ, talo ja lapset. Teki kaiken minkä vaimo pyysi, niin hyvin kuin pystyi. Sivusta seurasin kuitenkin hänen tuskaansa, rakkautta ei herunut vain tylyjä arvosteluja. Vaimolla oli oma yksityielämänsä joka ei miehelle kuulunut avioliitosta huolimatta. Mieshän oli naiselle pelkkä esine jota ei enään tarvittu joten vaimon viimeinen pyyntö oli tapa ittes. Tämäkin toteutui. Kohdallani on samoin odotan vain koska se viimeinen toive tulee.
Järjetön rakkaus
tuskaaa!!!!!!
2787
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Otan osaa.
Sun ei kuitenkaan tarvitse olla uhri vaikka sun ystäväsi sitä ehkä olikin.
Sä voit muuttaa sun elämäsi kulun milloin vain esim. hakemalla ammattiapua, jos kotikonstit ei enää riitä oman mielen tasapainottamiseen.
On ihan turha syyllistää muita siitä mitä itse omalla elämällään tekee.
Ota eka askel kohti uutta suuntaa ja soita/mene esim. mielenterveystoimistoon TÄNÄÄN.
Ikävä juttu kaikenkaikkiaan. Mutta. En ollenkaan sääli miestä enkä tuomitse vaimoa. Jokainen on oman onnensa seppä.
Miksi odottaisit "viimeistä toivetta" vaimoltasi? Eikö ole järjetöntä elää suhteessa, jossa tietää, ettei merkitse toiselle mitään? Parisuhteen pitäisi olla tasa-arvoinen: Ei toinen ole toisen käskyläinen tai toiveiden toteuttaja. Jos suhde on kuitenkin sillämallilla niin se on hyväksikäyttäjän ja hyväksikäytetyn välinen suhde. Rakkaudella siinä ei ole mitään tekemistä, vai mitä?