Vapaa-ajattelijain liiton kolmivuotiskertomus 2017-2020

Kertomus Vapaa-ajattelijain liiton toiminnasta liittokokouskaudella 2017-2020 on julkaistu. Liittohallitus 15.8. esittää sen liittokokoukselle 26.-27.9.2020

Liittokokous käsittelee kertomuksen liittokokousten väliseltä toimikaudelta 2017-2020 sekä toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2019. Liittovaltuusto on hyväksynyt vuoden 2017 ja 2018 toimintakertomukset ja tilinpäätökset.

Poimintana mm. seuraava: "Liitto antoi kolmivuotisella toimikaudella 2017–2020 yli 30 erilaista kannanottoa ja lausuntoa. Lausuntojen kohteena olivat useat eri ministeriöt, valtioneuvoston kanslia, Opetushallitus sekä eduskunnan valiokunnat ja puhemiesneuvoston juhlamenotoimikunta."
http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2020/08/19/vapaa-ajattelijain-liiton-toiminnasta-2017-2020
3952
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Kiitos. Luin läpi. Hyvää tarinaa. Kannattaa lukaista. Kaikea sitä sentään onkin ollut ja tehty.

Äänestä
  • Yllättävän monipuolista toimintaa kuitenkin, vaikka vaparien agenda onkin rajattu ja fokusoitu.

    Äänestä

En ole lukenut. Taktiikka voisi olla että ohjelma jaettaisiin noin 12 lohkoon
Kerran kuukaudessa jatkuvasti päivitettäisiin yksi lohko vuodesta toiseen
Jos lehti ilmestyy 3-4 kertaa vuodessa yhteen lehteen kopioitaisiin mahdollisesti osin blogimaisesti esim. taustoja kertoen viimeksi päivitetyt 4-3 lohkoa
Näin ei tarvitse palkata ylimääräisiä mihinkään

Äänestä
  • Kiitos, olipa innovatiivinen aloitus. Ei tätäkään kertomusta ole palkkatyöllä pakerrettu. Kannattaa tutustua ihan lukemalla.

    Äänestä

Viisivuotissuunnitelmat ja kolmivuotisraportit kuulostavat kyllä pahaenteiseltä.

Äänestä

Liitto on tehnyt ison työn ETn vahvistamiseksi ja avaamiseksi.

Äänestä

Liittokokous syyskuussa käsitteli kolmivuotiskertomuksen ja kuuli pääsihteerin esittelypuheenvuoron. Kertomus merkittiin tiedoksi. Laajempi keskustelu kuitenkin käytiin tulevaisuuteen viittaavasta Tavoitteet ja strategia 2020-2023 -asiakirjasta

Äänestä
  • Tällainen faktatietopohja on jonkinlainen tietoaineisto tilannekuvan muodostamiselle.

    Äänestä

Jos et tunne vapaa-ajattelijsin toimintaa, tämä tarina kannattaa lukea. Kannatti lukea.

Äänestä
  • Realistisen tilannekuvan mukaan on suunnaton määrä ihmisiä, jotka eivät tunne vapaa-ajattelijain toimintaa.

    Äänestä

Tämä on hyvää aineistoa myös kriisiytymisteoreetikoille, jotka on yksi salaliittoteoriitikoitten lahko.

Äänestä

Faktatietoja kaipaavalle. On ehkä mielipidekysymys, kuinka vauhdikasta meno on ollut.

Äänestä

.instituutio tällä palstalla vapaa-ajattelijain liitosta kirjoittavien ja kiinnostuneiden kannattaisi lukea tämä kertomud.

Äänestä

Tässä kuvataan myös jäsenmäärän kehitystä.

Äänestä

Tää koristelematont on kertomaa? Vai onko?

Äänestä

Ei nyt mikään akitaatioåaperi kyllä ollut, mutta puhuu silti asiasta, asiaa.

Äänestä

Tosiasiat ovat joskus vauhdikkaita ja joskus vähemmän vauhdikkaita. Eteen päin vaan!

Äänestä

Tekemisen meinink on ollut. Aina voi parantaa. Ja kilpaillakin saa.

Äänestä

Pääseekö tuollaiseen toimintaan mukaan, miten?

Äänestä

Aina joku eksyy... Vapaa-ajatellijain liitosta aidosti kiinnostunut... Peruskauraa.

Äänestä
  • Kyllä meitä asiat vakavasti ja uteliaina ja leikkimielisinäkin ottavia on myös joukossa. Kiitos linkistä.

    Äänestä

Oletko kiinnostunut faktoista vai pelkistää mielikuvista? Tästä faktoja.

Äänestä

Uskon että jotkut lukijat samoin itsekin ovet kiinnostuneita järjestötyön arjesta.

Äänestä

Siitä katsomaan arkista aherrusta. Pientä juhlaakin välillä.

Äänestä

Jos muu ei suta, niin kokeilks todikertomusta elämästä elävästä.

Äänestä

Tämä on sitä ns. virallista kertomusta. Sen lisäksi on yli 1000 muuta tarinaa. Kaikilla meillä omansa.

Äänestä

Vaihtoehto spämmäämiselle.

Äänestä

Ei nää tosiasiat oo mistään kotoinen. T. Av

Äänestä

Jotkut ihmiset ovat kiinnostuneita tositarinoita. Tässä oli yksi.

Äänestä

Tässä on se hyvä puoli, että lukija tietää mihin ryhtyy. Ns. Luettavuudesta voi yllättyä vain positiivisesti.

Äänestä

Erittäin rauhallista ja lakonista kerrontaa. Infoa virtaa.

Äänestä

Onhan sitä siinä, kiinnostuneelle paljonkin kertovaa.

Äänestä

Aivan asiallista on tää toiminta ja kertomus sen.

Äänestä

Meneillään oleva kausi on alkanut joissain suhteissa hiljaisempaa. Kun live-tapahtumia vähemmän.

Äänestä

Kaikessa "virallisuudessaan" ihan selventävää tekstiä.

Äänestä

Jaahas, pian kaksi vuotta kulunut syyskuun 20 liittokokouksessa Jyväskylässä.

Äänestä

On kyllä tylsää bumerojuttua tämäkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kertomus Vapaa-ajattelijain liiton toiminnasta liittokokouskaudella 2017-2020 on julkaistu. Liittohallitus 15.8. esittää sen liittokokoukselle 26.-27.9.2020

Liittokokous käsittelee kertomuksen liittokokousten väliseltä toimikaudelta 2017-2020 sekä toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2019. Liittovaltuusto on hyväksynyt vuoden 2017 ja 2018 toimintakertomukset ja tilinpäätökset.

Poimintana mm. seuraava: "Liitto antoi kolmivuotisella toimikaudella 2017–2020 yli 30 erilaista kannanottoa ja lausuntoa. Lausuntojen kohteena olivat useat eri ministeriöt, valtioneuvoston kanslia, Opetushallitus sekä eduskunnan valiokunnat ja puhemiesneuvoston juhlamenotoimikunta."
http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2020/08/19/vapaa-ajattelijain-liiton-toiminnasta-2017-2020

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu