Pakko saada mielipiteitä tähän.En todellakaan tiedä mitä enää ajatella..
Taustaa:
Ollaan oltu yhdessä vajaa kolme vuotta.Suhde alkoi,kun minun avioliittoni päättyi.Ex-mies oli nykyiseni kaveri,mutta hyvin hyvin vähän olivat yhteyksissä aiemminkaan.Nyt tämön suhteen johdosta eivät ollenkaan.Minulla on lapsi ex-miehen kanssa.Meillä on yhteishuoltajuus vko/vko ja lapsen vuoksi tulemme toimeen keskenään,myös ero oli niin sopuisa kuin se vain voi olla.
Nykyinen tuntee myös vanhemman veljeni,jonka kanssa heillä on mennyt sukset ristiin jo paljon ennen meidän suhteemme alkua.
Nyt tulee eilinen keskustelun kertoma tämän nykyisen kanssa:
Meillä molemmilla on ollut viime aikoina hyvin paljon töiden kanssa ongelmaa.Ollaan tuettu toisia niissä niin hyvin kuin mahdollista.Tietyllä tavalla tämä ajanjakso on kuitenkin etäännyttänyt meitä.Tätä etääntymistä on ollut aika ajoin ilmassa viimeiset vajaa 2 vuotta.Minua se häiritsee,koska tulen fyysisesti ja tunnetasolla torjutuksi.Silloin yleensä otan asian puheeksi.Kuten eilen.En pidä riitelystä enkä syyttelystä.Joten aiemmista esimerkkiriidoistamme opiksi ottaneena,aloitin niin pehmeästi kuin mahdollista. Kerroin aluksi jo,että en todella halua että tästä tulee tappelu tai että otat mitään niin,että syyllistäisin sinua.Jos kuitenkin sinusta siltä alkaa tuntua,että syyllistyt,niin kerro ja anna minun oikaista sanomistani,koska sitä en ole varmasti tarkoittanut.
Okei.Aloitin kertomaan rauhallisesti,että kaipaan häntä ja sitä että ollaan lähekkäin.Sanoin myös,että ymmärrän miksi viime aikoina sitä ei ole paljon ollut.Toivoin,että suunta olisi taas siten,ettei oltaisi koko ajan yhdessä ollessa esim.koneella tai puhelimella.Toivoin että voitaisi löytää niitä ihania hetkiä yhdessä,kun ollaan vaan vaikka keittiössä spontaanisti sylikkäin ja ihan hiljaa.Se oli meidän juttu.
Tässä vaiheessa alkoi ahdistunut huokailu.
Kysyin,että miltä tämä hänestä kuulostaa?
Njoooo..oli vastaus.
Kerroin seuraavaksi,että minulla on ongelma,josta haluan eroon.Se ongelma,on se etten enää uskalla avoimesti mennä esim. hänen syliinsä istumaan.Koska pelkään,että hän ahdistuu tai paineistuu siitä.Sitä kun oli aiemmin paljonkin ilmassa.Korostin,että tämä on MINUN ongelmani ja saan sen varmasti selvitettyä,mutta kaipaisin hänen tukensa siihen.Esimerkiksi ihan vain tiedon siitä,ettei se hänelle sellaisia fiiliksiä aiheuta.Koska minä voin olla noissa ajatuksissani myös väärässä.
Tässä vaiheessa alkoi tulla isommalla äänellä toiselta,että taas syyllistetään.MINUNHAN se kaikki syy taas on!!!
Vastasin rauhallisesti,mutta selkeästi,että ei.Tämä ei ollut tarkoitus nyt ollenkaan.En ole sinua syyttämässä mistään.Haluaisin vain päästä eroon tästä tunteesta,joka estää tulemasta sinun lähelle.Eihän se tietenkään sinun vastuullasi ole,mutta koska meillä on parisuhde,niin on siitä varmasti sinunkin hyvä tietää?
Hetken näytti,että saattoi tajuta,etten syyllistä.
Kerroin,että kaipaan todella paljon meidän yhteistä läheisyyttä.Kerroin,että se tuntuu pahalta minusta,kun pelkään tulla lähelle,sen vuoksi että pelkään saavani torjuntaa.Sitten kuvailin minun kokemustani meidän läheisyydestä.Sanoin,että saan siitä saman helpottavan tunteen kuin voi saada esimerkiksi lääkkeestä kipuun.Kuvittele mikä nautinto :)
Tästä se repesi.
Hänen katkera kommenttinsa oli,että hänellä ei ole sitä nautintoa.
Kysyin miksi?
Hän vastasi,että se on viety häneltä pois.
Sitten puhutaan siitä,mikä häneltä on viety.Selviää,että oma asunto,yksin oleminen.Hän ei tunne tätä minun eroni jälkeen ostamaani taloa kodikseen tai omaksi paikakseen.Siitäkin puhuttiin,kerroin etten minäkään vielä,mutta se ei ole este meidän yhteiselolle.Voin nauttia hänestä,paikalla ei ole väliä.
Sitten kun tämä alue oli kaluttu loppuun ja hänen ahdistuksensa vain lisääntyi (kuuluu äänen voimakkuudessa).Kysymykseen tulivat exäni,veljeni ja lapseni.Heidän takiaan,hän ei omien sanojensa mukaan voi saada meistä nautintoa.Minä olen nämä syyt kuullut monia monia kertoja aiemminkin.Vastasin siihen kuten ennenkin,etteivät he istu meidän kanssa samassa pöydässä,eivät koskaan edes käy täällä.Isä hakee lapsensa pihaportilta.Hän totesi,että tämäkin on ongelma.Sekä tietenkin myös se joka toinen vko täällä asuva lapsi.
Voin kertoa,että nämä syyt ja tapa huutamalla asiat kertoa,on sattunut aiemmin helvetisti.
Ihan vastikään törmäsimme baarissa tähän veljeeni ja olin ylpeä siitä,kuinka he keskenään riitelemättä puhuivat.Kerroin tästä.Mutta tämä ei ollutkaan hänen mielikuvansa ensinkään.Kuulosti jopa,että tilanne oli hänen päässään pahentunut entisestään.
Yritin kysyä,mitä näille asioille voi tehdä?Minä en pidä kumpaankaan yhteyttä,enempää kuin on pakko.Lapseni käy täällä nyt ja vastakin.Mitä minä voin tehdä?
En tiiä!
Tämän eriskummallisen keskustelun joissain väleissä,yritin palata takaisin tähän lähtökohtaan,jossa kerroin kaipaavani häntä ja meidän yhteistä läheisyyttä.Ihmettelin välillä kesken hänen kertomuksensa vuosien takaisesta riitatilanteesta veljeni kanssa,että miten tämä nyt liittyy meih
Taustaa:
Ollaan oltu yhdessä vajaa kolme vuotta.Suhde alkoi,kun minun avioliittoni päättyi.Ex-mies oli nykyiseni kaveri,mutta hyvin hyvin vähän olivat yhteyksissä aiemminkaan.Nyt tämön suhteen johdosta eivät ollenkaan.Minulla on lapsi ex-miehen kanssa.Meillä on yhteishuoltajuus vko/vko ja lapsen vuoksi tulemme toimeen keskenään,myös ero oli niin sopuisa kuin se vain voi olla.
Nykyinen tuntee myös vanhemman veljeni,jonka kanssa heillä on mennyt sukset ristiin jo paljon ennen meidän suhteemme alkua.
Nyt tulee eilinen keskustelun kertoma tämän nykyisen kanssa:
Meillä molemmilla on ollut viime aikoina hyvin paljon töiden kanssa ongelmaa.Ollaan tuettu toisia niissä niin hyvin kuin mahdollista.Tietyllä tavalla tämä ajanjakso on kuitenkin etäännyttänyt meitä.Tätä etääntymistä on ollut aika ajoin ilmassa viimeiset vajaa 2 vuotta.Minua se häiritsee,koska tulen fyysisesti ja tunnetasolla torjutuksi.Silloin yleensä otan asian puheeksi.Kuten eilen.En pidä riitelystä enkä syyttelystä.Joten aiemmista esimerkkiriidoistamme opiksi ottaneena,aloitin niin pehmeästi kuin mahdollista. Kerroin aluksi jo,että en todella halua että tästä tulee tappelu tai että otat mitään niin,että syyllistäisin sinua.Jos kuitenkin sinusta siltä alkaa tuntua,että syyllistyt,niin kerro ja anna minun oikaista sanomistani,koska sitä en ole varmasti tarkoittanut.
Okei.Aloitin kertomaan rauhallisesti,että kaipaan häntä ja sitä että ollaan lähekkäin.Sanoin myös,että ymmärrän miksi viime aikoina sitä ei ole paljon ollut.Toivoin,että suunta olisi taas siten,ettei oltaisi koko ajan yhdessä ollessa esim.koneella tai puhelimella.Toivoin että voitaisi löytää niitä ihania hetkiä yhdessä,kun ollaan vaan vaikka keittiössä spontaanisti sylikkäin ja ihan hiljaa.Se oli meidän juttu.
Tässä vaiheessa alkoi ahdistunut huokailu.
Kysyin,että miltä tämä hänestä kuulostaa?
Njoooo..oli vastaus.
Kerroin seuraavaksi,että minulla on ongelma,josta haluan eroon.Se ongelma,on se etten enää uskalla avoimesti mennä esim. hänen syliinsä istumaan.Koska pelkään,että hän ahdistuu tai paineistuu siitä.Sitä kun oli aiemmin paljonkin ilmassa.Korostin,että tämä on MINUN ongelmani ja saan sen varmasti selvitettyä,mutta kaipaisin hänen tukensa siihen.Esimerkiksi ihan vain tiedon siitä,ettei se hänelle sellaisia fiiliksiä aiheuta.Koska minä voin olla noissa ajatuksissani myös väärässä.
Tässä vaiheessa alkoi tulla isommalla äänellä toiselta,että taas syyllistetään.MINUNHAN se kaikki syy taas on!!!
Vastasin rauhallisesti,mutta selkeästi,että ei.Tämä ei ollut tarkoitus nyt ollenkaan.En ole sinua syyttämässä mistään.Haluaisin vain päästä eroon tästä tunteesta,joka estää tulemasta sinun lähelle.Eihän se tietenkään sinun vastuullasi ole,mutta koska meillä on parisuhde,niin on siitä varmasti sinunkin hyvä tietää?
Hetken näytti,että saattoi tajuta,etten syyllistä.
Kerroin,että kaipaan todella paljon meidän yhteistä läheisyyttä.Kerroin,että se tuntuu pahalta minusta,kun pelkään tulla lähelle,sen vuoksi että pelkään saavani torjuntaa.Sitten kuvailin minun kokemustani meidän läheisyydestä.Sanoin,että saan siitä saman helpottavan tunteen kuin voi saada esimerkiksi lääkkeestä kipuun.Kuvittele mikä nautinto :)
Tästä se repesi.
Hänen katkera kommenttinsa oli,että hänellä ei ole sitä nautintoa.
Kysyin miksi?
Hän vastasi,että se on viety häneltä pois.
Sitten puhutaan siitä,mikä häneltä on viety.Selviää,että oma asunto,yksin oleminen.Hän ei tunne tätä minun eroni jälkeen ostamaani taloa kodikseen tai omaksi paikakseen.Siitäkin puhuttiin,kerroin etten minäkään vielä,mutta se ei ole este meidän yhteiselolle.Voin nauttia hänestä,paikalla ei ole väliä.
Sitten kun tämä alue oli kaluttu loppuun ja hänen ahdistuksensa vain lisääntyi (kuuluu äänen voimakkuudessa).Kysymykseen tulivat exäni,veljeni ja lapseni.Heidän takiaan,hän ei omien sanojensa mukaan voi saada meistä nautintoa.Minä olen nämä syyt kuullut monia monia kertoja aiemminkin.Vastasin siihen kuten ennenkin,etteivät he istu meidän kanssa samassa pöydässä,eivät koskaan edes käy täällä.Isä hakee lapsensa pihaportilta.Hän totesi,että tämäkin on ongelma.Sekä tietenkin myös se joka toinen vko täällä asuva lapsi.
Voin kertoa,että nämä syyt ja tapa huutamalla asiat kertoa,on sattunut aiemmin helvetisti.
Ihan vastikään törmäsimme baarissa tähän veljeeni ja olin ylpeä siitä,kuinka he keskenään riitelemättä puhuivat.Kerroin tästä.Mutta tämä ei ollutkaan hänen mielikuvansa ensinkään.Kuulosti jopa,että tilanne oli hänen päässään pahentunut entisestään.
Yritin kysyä,mitä näille asioille voi tehdä?Minä en pidä kumpaankaan yhteyttä,enempää kuin on pakko.Lapseni käy täällä nyt ja vastakin.Mitä minä voin tehdä?
En tiiä!
Tämän eriskummallisen keskustelun joissain väleissä,yritin palata takaisin tähän lähtökohtaan,jossa kerroin kaipaavani häntä ja meidän yhteistä läheisyyttä.Ihmettelin välillä kesken hänen kertomuksensa vuosien takaisesta riitatilanteesta veljeni kanssa,että miten tämä nyt liittyy meih
Vastaukset 41
Vanhimmat
Jatkuu..:)
..meihin? Ei vastausta.Katkera purkautuminen veljestäni ja exästäni vaan jatkui..nonstop.
Lopulta hän havahtui ja sanoi,että soita sinä niille ja puolusta!!Katoin haavi auki ja sanoin,että nehän ovat vanhoja asioita jo?!
"Ja sää sanot että tekisit kaiken mun puolesta!!Paskanvitut!"
Vastasin,että olen tähän asiaan sanonut aina,että jos minun läsnäollessani kumpikaan heistä käyttäytyy paskasti sua kohtaan,puutun varmasti.Mutta tyhjästä en lähde tilannetta hakemaan.Ne vanhat asiat teidän täytyy keskenään selvittää,ei ne kuulu mulle.Etenkään kun veljeni käytöksestä en sellasta nähny.Eikä exääni edes näe.No,kerran kaupan käytävällä olivat törmänneet ja exäni ilme oli ollut NIIN loukkaava.Ettei ole toipunut siitä vieläkään.Sillä ei ole merkitystä vaikka exäni on jo naimissa ja uusperheellinen.
Mikset voi soittaa?!Hän huutaa ja vaikka selitän että jossain kulkee raja.Niin ei kuule.
Tämä keskustelu mun ongelmasta ei ratkennut ihan siten,kuin olisin toivonut.Että oltaisi lähennytty ja olisin taas uskaltanut luottaa häneen.Se ratkesi sillä,etten kaipaa enää.Jos meidän parisuhde ja hänen tunteensa minua kohtaan ovat täysin kiinni näistä ulkopuolisista,jotka hän nimenomaan haluaa korostaa..TULEVAT SINUN PUOLELTA!Joille minä en voi tehdä yhtään mitään,niin kyllä tämä taitaa olla tässä.Osaisinpa vaan ajatella,miksi yleensäkin tässä oli jos on noin hankalaa.Edelleen.Yritin ymmärtää.Olen kuunnellut.Ollaan tapeltukin aiheesta.Kimpaannun itse siitä,koska koen että sattuu.Etenkin nyt kun yritin rauhassa tunteistani häntä kohtaan kertoa.Turpaan tuli.Ei vastareaktioita.Vain tuo purkautuminen.
Kertokaa mielipiteitä!!Jos joku ymmärtää hänen kantaansa,niin otan mielellään vastaan!!
Hyvänen AIKA, mitä jauhamista! Sinun jatkuva "puhuminen ja puhuminen ja puhuminen ja puhuminen ja puhuminen....." saa kenet tahaansa raivon partaalle!!!!!!!
Olisit vai lyhyesti kertonut haluavasi halausta häneltä. Tuo sinun kammottava puskeminen, varsinkin kun jo edeltäpäin tiesit toisen ahdistuvan siitä, ei ollut älykästä!
Mikäli haluat ( tai mies haluaa ) jatkaa saman katon alla asumista, sinun on toimittava paljon, paljon tahdikkaammin. Lopeta tuo verbaali toisen jatkuva kiusaaminen!
Se on todella epäreilua läheistäsi kohtaan.
Ehkä parasta että kumpikin otaa oman tuvan, oman luvan.
Kiitos palautteestasi!Saanko kysyä,miksi ajattelet,että olisin jauhanut tai puskenut?
Kuinka sinun mielestäsi epäkohdat parisuhteessa keskustellaan?
Toki mietin hyvin paljon sitä,miten ja kuinka asiani esitän,ihan sama kenelle.Varmasti siitä löytyy korjaamisen varaa!Oikeuttaako väärin ymmärretty asia silti toiselta raivokohtausta?Vai olisiko toisenkin syytä miettiä,miten asiansa esittää?Eihän se ole parisuhteessa pelkästään vain toisen vastuulla.
Miehet on tunnettuja siitä ettei ne osaa keskustella niin kai ne nyt ahdistuu.
Onneks ihan kaikki ei ole niin vätyksiä.
Olen kyllä huomannut ettei useat miehet osaa keskustella.Vätyksiksi en sentään silti nimittäisi :D
Ihmisissä on muutakin kuin pinta.
”Jotta voimme kasvaa aikuisiksi on meidän hoidettava tunnehaavojamme. Opetella ottamaan vastuu omista tunteista arjessa ja huolehtimaan omista tarpeistamme sekä kunnioittamaan itseämme ja toisia.”
”Parisuhde muistuttaa suhdetta vanhempiin ja siinä löytää itsensä helposti tuttujen selviytymiskeinojen ja kaavojen keskeltä. Parisuhde on niin intiimi, että se peilaa meille kirkkaasti haavamme ja varjomme, eheytettävät kohtamme.”
”Lapsen tilaan putoaminen näkyy suhteissa draamoina, esim. syyllistäminen on haavoittuneen lapsen puhetta. Riitely on aina hädissään olevan lapsen tasolle tipahtamista. Riita paljastaa haavamme, ja kumpikin ottaa vastuun oman haavansa hoitamisesta.”
Tämä on mielestäni erittäin hyvin sanottu. Syyllistäjä vajoaa lapsen tasolle. Jokainen aikuinen on vastuussa omien haavojensa hoitamisesta. Syyllistäminen ja kiukuttelu on kunnioituksen puutetta, ja jotta parisuhde olisi terve ja hyvä, molemminpuolinen kunnioitus on oltava itsestäänselvyys.
Vaikuttaa sille kertomasi perusteella, että kahdestaan ette tätä selvitä. Parasta olisi jos saisit puolisosi suostumaan parisuhdeneuvontaan. Avainsana omista tunteista vastuun otto, ja sitä voi harjoitella.
Jos mies ei suostu vaan lukittautuu on mielestäni paras antaa olla ja mennä eteenpäin yksin.
Kiitos,tämä oli oikein hyvä teksti!Näitä on joutunut paljon miettimään.
Saattaa olla,että terapia otetaan puheeksi.
"oma asunto,yksin oleminen."
Mies haluaa olla yksin. Sinä jankutat läheisyydestä. Ei mikään ihme, että molempia ahdistaa.
Jostain syystä mies ei halua silti lähteä,vaikka on ollut useita tilaisuuksia.Saa kyllä omaa tilaa,toki se on silti vähemmän kuin aiemmin totuttu totaalinen yksinäisyys.Sille minä en mahda mitään.
Kyse on siitä mitä sinä haluat ja mitä siedät. Ihmeellistä diibadaabaa teillä on. Itse en sietäisi moista miestä riesana. Ainoa vaihtoehto olisi ero, ellei toiminta muutu radikaalisti.
Ärsyttävä ukko. En jaksais tuollaista miestä joka ei tiedä mitä haluaa.
Kyllä,kyse on myös siitä mitä minä haluan ja siedän.Minulla on ollut syyni sietää.Meidän hyvä aikamme on parasta mahdollista.Paljon on jo tällaisia selvitettykin.Siksi nämä yhtäkkiset räjähdykset saa romahtamaan melko lujaa.Ymmärrys loppuu välillä ja nyt kokeiltiin rajaa ihan tosissaan.
Tuo vaan menee niin yli ymmärryksen,että oma ajatus sokeutuu.Siksi siitä tänne kirjoitin.Kiitos mielipiteestä!
Nämä "kohtauksenomaiset" tilanteet on ärsyttäviä!!Myös se epäilys,etten tiedä tietääkö se aina lopulta mitä haluaa!
Aluksi tämä oli mulle erittäin vaikeaa.Se on helpottanut sitä myöten,kun olen häntä oppinut tuntemaan.
Nämä on hankalia juttuja..
Oletko ottanut huomioon, ettei mieskään välttämättä tiedä mitä haluaa? Häntäkin voi ärsyttää yhtälailla kuin sinua - mutta vain asioiden toisesta suunnasta.
Hmmm...Juuri sitä minä tarkoitan,ettei mies aina yhtäkkiä tunnukaan tietävän mitä haluaa.Minä kyllä tiedän mitä minä haluan.
Mikä on sinun mielestäsi tämä asioiden toinen suunta mahdollisesti?
Sinun suunta on läheisyys, miehen suunta on erillisyys. Eli asioiden toisella suunnalla tarkoitan erillisyyttä. Parisuhteessa ehkä vaikeinta on säätää läheisyys ja erillisyys molempia tyydyttävästi (ihan joka päivä, niin pitkää kuin suhde kestää). Toimivan parisuhteen ydinjuttu kuitenkin on oman ja toisen erilaisuuden ja erillisyyden kunnioittaminen. Päivittäistä tämäkin.
Olette olleen yhdessä kolme vuotta, josta kaksi vuoksi on ollut säätämistä. Sanot teidän etääntyneen toisistaan yhä enemmän. Oletko koskaan perehtynyt parisuhteen vaiheisiin? Alussa on symbioottinen vaihe, joka kestää yleensä puolesta vuodesta vuoteen. Tehdään paljon asioita sopuisasti yhdessä, eikä erillisyyttä ja erilaisuutta huomioida.
"Pyrkimyksenä on usein olla samaa mieltä. Ennen pitkää samaa mieltä olosta ja toisen myötäilystä tulee ahdistavaa ja se aiheuttaa suhteessa emotionaalista etääntymistä, ikävystymistä ja huonoa seksuaalista suhdetta. "
Miltä edellinen kuulostaa? Minusta se sopii kertomaasi kuin nappi silmään. Mies ahdistuu, koska pyrit yhä läheisyyteen, olet suhteen edellisessä vaiheessa. Mies on siirtynyt erillistymisvaiheeseen, jolloin tämä "etten enää uskalla avoimesti mennä esim. hänen syliinsä istumaan." on luonnollinen seuraus.
Naisena ihmettelen silti, miksi ylipäänsä olet loikannut miehen syliin silloin kun sinusta siltä on tuntunut? Tällaisen kuvan kirjoituksestasi ainakin sain. Itselleni ei olisi tullut mieleenkään mennä suhteen alussa eikä missään vaiheessa syliin istumaan ilman lupaa. Lupa voi tietysti olla joko suullinen tai ilmeillä, eleillä annettu. Veikkaan, että mies on antanut alkujaan sinun istua sylissään yksipuolisella päätöksellä koska ei ole uskaltanut pistää vastaan, koska on myötäillyt ja yrittänyt olla sopuisa, kuten suhteen alussa on tapana.
"Pyrkimys erillisyyteen parisuhteessa alkaa hiljalleen näkyä suhteen edetessä. Siitä seuraa ristiriitoja ja erimielisyyksiä, erillistymiseen tarvitaan muun muassa rohkeutta opetella riitelemään rakentavasti.
Tässä vaiheessa havaitaan usein myös, ettei kumppani ollutkaan se, joksi häntä aluksi luulimme."
"Mikä tässä menee vikaan" vastaus on "Toimivan parisuhteen ydinjuttu on oman ja toisen erilaisuuden ja erillisyyden kunnioittaminen. "
Sinä et kunnioita miehen erillisyyttä ja yrität tavallaan tuputtaa läheisyyttä enemmän kuin miehesi sietää. Loukkaannut hänen erillisyyden tarpeestaan. Nostat vielä asiaa negatiivisesti ja toistuvasti puheeksi ottamisella esille. Sinun läheisyyden tarve on ok, mutta niin on miehen erillisyyden tarvekin. Kokonaan toinen juttu on se, että onko teidän mahdollista sovitella läheisyyttä ja erillisyyttä yhteen siten kuin se molemmille sopisi.
Noinhan se menee. Läheisyyden ja erillisyyden vaihtelu on suhteen vaikeimpia asioita.
AP: "Meillä molemmilla on ollut viime aikoina hyvin paljon töiden kanssa ongelmaa."
Lisäisin semmoisen edelliseen kirjoitukseen, että stressitilanteissa tuo erillisyyden tai läheisyyden tarve vielä korostuu. Elikkäs sinä olet stressissä vielä läheisyyshakuisempi kuin normaalisti, mies samoin vielä erillisyyshakuisempi kuin normaalisti.
Aika usein riittää ja helpottaa tieto toisen erilaisesta kokemuksesta.
Kiitos tästä kommentista!Siinä on hyviä pointteja!
En voi silti olla ihmettelemättä,millä perusteella sanot,että olisin koskaan mennyt syliin ilman lupaa?Kyllä siihen on ollut toinen täysin myöntyvä,kuten sanoit,ilmeet ja eleet.
Vaikka joissain tilanteissa tämä lupa on ollut,ihmisestä voi aistia jotain joka häiritsee.Kuten hänestä ahdistusta.Kysyttäessä siinä hetkessä,hän kieltää sen aina.Kuten kaiken muunkin mielipahan.Hän ei tunnista niitä itsessään tai ei osaa kertoa.Paitsi hyvin hyvin paljon jälkeen päin.Ja se useimmiten tulee esiin tällä kertomallani järjettömällä raivoamisella,jotka eivät hänenkään mielestä enää parin päivän päästä olleet siinä niin olennaisia juttuja.Siitä tulee hieman epäluottamusta siihen,onko siinä nyt kuitenkaan ok olla ja yrittääkään mennä.Ei,ei se toki aina niin ole.Muutenhan en näiden hyvien ja huonojen läheisyyksien eroja tuntisikaan.
Mies on tässä suhteessa se,joka hakee läheisyyttä aktiivisemmin kuin minä.Etenkin näinä aikoina,kun en halua aiheuttaa hänelle ahdistusta lähestymällä itse,vaikka haluaisin.Ja tämähän on MINUN ongelmani,ei hänen.Enkä missään vaiheessa häntä siitä syyttänyt.
Minä tiedän,että olen erehtyväinen,enkä voi tietää toisen ajatuksia.Olen oppinut,että jos jokin painaa mieltä,siitä voi keskustella.Vaikka olisi kuinka eriytynyt.Parisuhdetta pitää hoitaa,että nämä vaiheet menevät siihen suuntaan,joka vahvistaa.Tässähän se juttu juuri tulee,voidaanko nämä läheisyydet ja erillisyydet sovitella keskenään!
Mistä päättelet,että nostan asian kunnioittamatta,negatiivisesti ja toistuvasti esille? Kertomassani keskustelussa,yritin palauttaa hänen raivoaan takaisin siihen mikä oli lähtökohta.Ihan vain,koska hänen aiheensa ei enää edes liittynyt siihen.Kysyin toki ensin,miten tämä liittyy nyt siihen lähtökohtaan.Kaksi tuntia kuuntelin sitä metelöintiä.Täysin asiallisesti kysyin hänen sanomisiinsa liittyen kysymyksiä ja toivoin,että rauhoittuisi.Provosoivaa tekstiä ei silti kauan jaksa kuunnella.Korotin ääntäni itsekin lopulta.Näytti jopa siltä,että sitä toivoikin.Olisihan minulla toki ollut vaihtoehto poistua kokonaan paikalta.Lakata yrittämästä ymmärtää ja lakaista koko juttu maton alle.Olisiko se ollut oikein?
Mitä tulee parisuhteen vaiheisiin.Kyllä,olen tietoinen niistä ja ymmärrän varsin hyvin,että emme elä enää alkuhuumassa :)
Tämä voi olla hyvin totta!Molemmat olemme erillisyyshakuisia stressitilanteissa,minä ehkä haluan lähteä siitä olotilasta palautumaan nopeammin.Toki minun täytyy meidän erilaisuus tässä hyväksyä.Ei se ole ongelma,kun vaan siitä voidaan selkeästi puhua.Ettei tarvitse ilmasta lukea,tulkita väärin ja lopulta,kun hän räjähtää (ei aina edes suoraan aluksi minulle)niin kääntää provot ja loukkaukset joksikin aivan muuksi.Kuka siihen pystyy?
"Kaksi tuntia kuuntelin sitä metelöintiä.Täysin asiallisesti kysyin hänen sanomisiinsa liittyen kysymyksiä ja toivoin,että rauhoittuisi.Provosoivaa tekstiä ei silti kauan jaksa kuunnella.Korotin ääntäni itsekin lopulta."
Teidän suhteenne ei ole terve. Jos osaisitte riidellä rakentavasti, niin suhde saattaisi onnistua.
Tervettähän tuo ei todellakaan ole :) Katsotaan,opimmeko tuon jalon taidon.Saattaa siinä olla muutama muukin mutka ennen sitä.
Olette olleet yhdessä kolme vuotta, josta etääntymistä on kaksi vuotta. Ei tarvitse paljon matematiikkaa tai muita oppeja oikeaan johtopäätökseen: teidän suhteenne on tullut tien päähän. Syyttely on suhteen tuho.
Mitä voit tehdä. Erota. Sinun on ihan turha enää vongata läheisyyttä tai mitään. Se, että "keskustelussa" palataan takaisin lähtöruutuun kertoo, ettei kommunikaatio, ymmärrys välillänne toimi.
Samaa mieltä tämän kommentoijan kanssa.
Miehesi on sitäpaitsi paskahousu, joka ei uskalla ottaa niitä asioita puheeksi, jotka häntä vaivaavat.
Ei muuta kuin erilleen uusia kumppaneita etsimään.
En sanoisi,että olemme etääntyneet.Yllättäen jopa lähentyneet,mutta se saattaa olla isoja kompastuskiviä hänelle..Olen aina nähnyt tässä miehessä paljon potentiaalia.Se kuinka nopeasti hän on saanut itsensä sopeutumaan elämäntilanteisiin,jotka osittain ovat hänelle täysin vieraita.Kaikki meistä ei synny helppoon elämään ja se jättää jälkensä.En ole voinut yksinkertaisesti ajatella,että minun pitäisi luovuttaa hänen suhteensa,koska tiedän mistä tuo kaikki juontaa juurensa.Yksinkö jokaisen pitäisi ongelmansa selvittää?Ja kun sitten lähtee suhteeseen,niin huomaa törmäävänsä samoihin kuitenkin uudestaan?
Ja olen myös nähnyt hänen pyrkivän eteenpäin.Ennen kaikkea rakastan sitä ihmistä,joka hän vähemmänkin parhaimmillaan on.Mutta nämä tilanteet..Vetää sanattomaksi.
Ymmärrän termin paskahousu,tässä tilanteessa.
Me emme ole kaikki samanlaisia,eikä tarvitsekaan olla.Joiltakin on voitu viedä uskallus jo hyvin pienenä.Teilausta jatkettu samaan tahtiin aikuisena.Tietenkin,kun toiset näkee mahdollisuuden päteä hiljaisemman yksilön kustannuksella.
Ei se ole minulle se kaikista olennaisin piirre ihmisessä,jonka perusteella valintani miehen suhteen teen.Ennen kaikkea se on se,miten hän minua kohtelee ja kuinka tulemme keskenään toimeen.
No näitä huonompia tilanteita on vähemmän,koko ajan.Silti ne ovat niin suuressa ristiriidassa kaiken muun kanssa,että ei mun aivokapasiteetti pysty ottamaan vastaan.Mun on pakko tässä vaiheessa ajatella omaa jaksamista.Ja sitä mihin sen rajan vedän.
"Tätä etääntymistä on ollut aika ajoin ilmassa viimeiset vajaa 2 vuotta.Minua se häiritsee,koska tulen fyysisesti ja tunnetasolla torjutuksi."
"En sanoisi,että olemme etääntyneet.Yllättäen jopa lähentyneet,mutta se saattaa olla isoja kompastuskiviä hänelle."
Koitapa nyt päättää mitä sanot. Tuollainen pistää oikeastaan koko aloituksesi kyseenalaiseksi.
Minäpä koitan päättää :) "Tätä yhtäkkisen etääntymisen kaltaista fiilistä on ollut aika ajoin." Silloin kun sitä EI ole,olemme lähentyneet,hankaluuksista huolimatta.
Tiedän,että tämäkin kuulostaa ristiriitaiselta.Näin se silti on.Kuvailu ei välttämättä ole oikea.
Juuri tämä iso ristiriita hänen käytöksessään,saa minut ihmettelemään,mistä oikein on kysymys.
Ensinäkin. Sä mietit pienessä päässäsi ehkä pitkäänkin. Sitten heität valmiiksi kalutun luun miehelle. Hänen pitäisi tuohon ryöpytykseen pystyä vastaamaan, samantien. hermostumatta asiallisesti ja analyyttisesti. Ei ole mielestäni ihan reilut säännöt.
Ajat toisen nurkkaan, tekopyhä uhriutumisesi, pahentaa vaan tilannetta. Mitä muuta mahdollisuutta miehellä on, kuin suojautua?
Sit joku samanmoinen, selittää, ettei miehet osaa keskustella.
Itselläni on Thai. Me puhumme joka päivä, useita tunteja. Olemme olleet yhtäkauan yhdessä kun te. Kertaakaan hän ei ole syyllistänyt minua, eikä esittänyt uhria.
Tiedostan, hänen muokkaavan minua paremmaksi. Joskus pyörittelee mielinmäärin. Kaikki on kuitenkin minun hyväkseni. Hän tekee kaikkensa että olen onnellinen ja voin paremmin. Hän on huolehtinut, etten edes näe muualla ruohoa, sen valtavan oman vihreän ruohon seasta.
Tykkään hänen kanssaan keskustella, koska mun ei tarvitse etsiä koskaan pakoreittiä tai puolustautua. Etenkin asiat joista olemme erimieltä, ovat mielenkiintoisia, koska joudumme aina perustelemaan kantamme. Syyttely tai toisen aliarviointi, ei kuulu meidän keskusteluihin. Keskustelut käydään positiivisessa hengessä, koska yhteinen paras on ainoa päämäärä. Toisen silmin asian katsominen kuuluu myös keskusteluihimme. Meillä on myös oikeus muuttaa mielipidettämme. Eikä kummallakaan ole tarvetta voittaa keskusteluja. ns. viimeinen sanaa.
Ainut missä selvästikin kilpailemme, on rakkauden osoitukset. Jos jompikumpi keksii nokkelan tavan tai pystyy yllättämään, niin molemmathan siinä voittavat.
Jos hän haluaisi istua sylissäni, hän tulisi syliin istumaan. Jos mä haluan jotain, saan sen. Jos haluan huomenna uudestaan saan sen. Ei meidän tarvitse edes kysellä tai miettiä sellaista.
En ymmärrä miksi suominaisen kanssa kaikki on jotenkin mutkikasta. Eikä mun kyl enää koskaan tarvitse ymmärtääkään.
Ensinnäkin,kuka sanoo,että odotin välittömästi analyyttista vastausta?
Toiseksi,mikä sinulle kertoo,että uhriudun?Kolmanneksi,missä kohden tässä olin minä se,joka ajoi nurkkaan?
Ihan vaan pienessä päässäni mietin :)
Sinun suhteesi kuulostaa hienolta.Onneksi olkoon!Siinä kuulostaa olevan kaikki ne asiat,joihin minäkin haluan pyrkiä.Ilman että kumpikaan alistuu mihinkään tai kilpailee keskenään.
Parisuhteessa,tuohon pyrkiminen yksin mahdotonta.Eikö niin? :)
"Me puhumme joka päivä, useita tunteja."
Voi luoja. Kenellä on aikaa ja haluja puhua päivittäin useita tunteita. ..? No kukin tyylillään tietysti, mutta ihan normaalia ei kyllä tuommoinen puhuminen ole.
Puhukoon toiset miten ja mistä ja kuinka paljon haluaa :) Minä olen nauttinut tässä suhteessa siitä,kuinka helppo meidän on ollut olla hiljaa yhdessä.Ollaan oltu alusta asti kuin kotonamme sen suhteen.Ja sillon kun puhutaan,puhutaan paljon.Vaikka tunteja.Paljon yhteisiä asioita.Se on ihan miten kenellekin suhteessaan on hyvä.
Olemme jakaneet paljon kipeitä ja nautinnollisia aiheita.Mutta nämä ym. tunneasiat meidän välillä saa miehen usein syyllisyyskierteeseen,eikä hän anna minun sitä katkaista, vaikka haluaisin.Syyllisyyskierre/syvänne siis johtaa juuri tuohon raivoon,jossa ei ole mitään järkeä.
No kylläpä sulla uskomattoman olosesti piiri pieni pyörii. Se on kyllä nykypäivänä harvinaisempaa, kun ei enää mennä kimppaan serkkujen tai tätien ja setien, oman pikkukylä sukulaisten kanssa. Mutta muutoin, ite näkisin pääongelmaksi miehesi suhteet veljeesi ja ex:ääsi. Hän ei jostain syystä tiedä miten olla tuossa tilanteessanne missä välit on karilla veljesi, ex:äsi ym.kanssa. Ite näkisin, että toi on asia mistä kantsis puhua ja jos jossakin kohdalla mahdollista kaikkien osapuolien yhdessä. Ja jotenkin sun miehes pitäus saada tota ahdistusta asiaa liittyen pienenemään. Miehesi saattaa jollain lailla tiedostamattakin yhdistää ja jopa pitää sinua syypäänä tai itseään syypäänä noihin välien rikkoutumisiin. Jotenkin pitäis päästä tosta kehästä irti. Tää oli siis vaan yks vaihtoehto mikä voi olla vialla.
Olen melko paljon samaa mieltä sun kanssa!Ja kyllä,tästä aiheesta ollaan puhuttu.Kun se on tavalla taikka toisella ryöpsähtänyt esiin.Viime kerrasta on jo aikaa,joten ehkä olin jo vähän siinä luulossa,että sekin alkaa laantua.
Saattoihan olla myöskin,että tämä oli se viimeinen "oksennus".En voi olla varma.
Sanoin sille tuosta,että se pitää saada hallintaan ja pienenemään.Hänen ei tarvitse pitää kummastakaan.Mutta ei hänen kannata vanhojakaan mukanaan kantaa,kun ne kaksi ei varmasti niille uhraa enää ajatustakaan.Sanoin,että hänen pitää oppia arvostamaan itseään,se voisi auttaa siinä asiassa.
Hän on nyt pyytänyt anteeksi käytöstään.Ja näin olevan pahoillaan.Näin myös sen kuinka syvältä hän oli palannut taas takaisin "itsekseen".Ei nämä ole mitään pintaliitojuttuja.Joutuu käymään perustuksia myöten asioita läpi,jotta löytyisi hallinta noihin tilanteisiin.
Siis tää ketju on täynnä silkkaa peen jauhantaa.
En yhtään ihmettele ettei apn ukko tollasta diibadaabaada soopaa jaksa kuunnella!
Selitätkö tarkemmin?
Monenlaiset ihmiset kirjoittivat tähän aloitukseen.Kiitos siitä.Arvostan jokaista mielipidettä!
Hyvin usealla on varma mielipide siitä,miten asiat menee tai minkälainen parisuhteen pitää olla.
Ei pidä unohtaa sitä,että niin kuin jokainen ihminen,myös parisuhde, on yksilö.Joten kaikkien kohdalla kaikkea ei vain voi TIETÄÄ tuntematta tapausta tarkemmin.Se oma juttu parisuhteessa ei toimi toisilla.Ei pidä heittäytyä ylimieliseksi,siitä todennäköisesti tulee kärsimään se omakin parisuhde ;)
On olemassa monenlaisia teorioita.Hyvä niin.Käytäntö on aina oma tapauksensa,se on se,josta parhaimman opin saa.Jokaisessa parisuhteessa erilainen peili.
Sain paljon ajattelemisen aihetta näistä kommenteista.Ehkä jopa opin taas jotain :)
Hän pyysi anteeksi.Oli todella pahoillaan ja perimmäistä syytäkin molempien käytöksiin ja tarkoitusperiin raapaistiin.
Sitä vain raapaistiin siksi,että mies saa aikaa vetää happea.Ymmärrän,että syvällä olevat asiat,noustessaan pintaan,ovat raskaita.
Ihminen,joka on rikki,usein hätääntyy ja ylireagoi.Sellainen ihminen on usein oppinut,ettei tunteista puhuta eikä niitä myöskään osata nimetä,luultavasti siitäkin syystä että on oppinut niiden arvottomuuden.
Hyvin monet ihmiset eivät tajua kaikkien negatiivisten tunnetilojensa perimmäisiä syitä.Niiden kohtaaminen ei ole aluksi helppoa.Minusta on kaunista,että sellainen pohjimmainen kipeä syy löytyy.Koska se on ainoa tie vapaaksi.Siitä kaikesta paskasta,halventamisesta,arvottomuudesta,mitätöimisestä ja epäluottamuksesta,mitä toisten ihmisten kohdalta on joutunut kokemaan suurimman osan elämästä.Kivusta huolimatta,on aika oppia arvostamaan itseään,jotta voi antaa menneen mennä.Kuulostaako helpolta?Eipä ole :)
Tätä minä arvostan suuresti miehessäni.Hän menee eteenpäin.Mutta ei se tapahdu hetkessä.Menee vuosia..
Ei minulla ole tarvetta lähteä häntä avautumisen johdosta painostamaan riekaleiksi.En ole tehnyt niin aiemminkaan.Minulla on aikaa ja niin on hänelläkin.Me keskustelemme tästä jatkossa yhteisymmärryksessä.Ilman pelkoa,että toinen syyllistää tai ei ymmärrä.Meillä on kokemusta siitä paremmastakin tavasta ja me opimme sen.Siihen täytyy nyt luottaa.Siihen olen pyrkinyt luottamaan tähänkin asti.Joskus se raja vain tulee vastaan,olen rikki itsekin.Otan siitä opikseni.
"Ei pidä unohtaa sitä,että niin kuin jokainen ihminen,myös parisuhde, on yksilö"
Parisuhde ei ole yksilö. Se on kahden yksilön muodostama suhde.
"Hyvin usealla on varma mielipide siitä,miten asiat menee tai minkälainen parisuhteen pitää olla."
Ei pidä sekoittaa mielipidettä tosiasioihin. Harva ajattelee väkivaltaisen parisuhteen olevan ok, tai toivottava. Silti monet, kuten sinäkin jatkat väkivaltaisessa suhteessa. Henkinen väkivalta on väkivaltaa siinä missä fyysinenkin. Miehesi meuhkaaminen ja huutaminen on väkivaltaa.
Tarkoitin yksilöllä sitä,että jokainen parisuhde on oman näköisensä.Ymmärtääkö tämän paremmin?
Tässä ketjussa,moni on ilmaissut mielipiteitä melko rajustikin.Juurikin sitä ei niin rakentavaa tyyliä käyttäen.Ei siinä mitään.Osasin odottaa etukäteen anonyymien maassa :)
En ole itse erimieltä siitä,etteikö tässä väkivaltaa tapahtuisi.Siitä juuri haluan eroon.Mutta juuri siksi,minun tarvitsee ymmärtää miestä sekä itseäni,että asialle pystyisi tekemään jotain.Muuta kuin lähteä erilleen.
Kuten olen useaan otteeseen todennut tässä ketjussa,me olemme menneet eteenpäin.En ole maininnut yhtään mitään siitä,mistä kaikesta on menty jo yli.Enkä tähän ketjuun viitsi niistä edes kertoa,riittää että itse tiedämme.Se pitää toivoa yllä tässäkin tilanteessa.
Seli seli seli seli seli selise.......
Etko jo voi jättää miespoloista rauhaan!? sinähän varsinainen sadisti olet kun et anna miehen olla rauhassa.
Miksi et ottaisi vanhaa tyynyä, piirrä siihen silmät-nenä -suu ja jatka tuota iänikuista tyhjän jauhamistasi vaikka lukittujen ovien takana kylpyhuoneessa tyynyllesi.
Ainakin mies saisi olla hetken rauhassa!
Käyttäisitpä kielikuviasi jossain järkevämmässä tekstissä xD Idiotismia.Miespoloinen...my ass.Poloinen,joka ei jätä naista rauhaan,vaan kituuttaa siivellä ku on pakko.Kumpihan tossa sadisti on.
Mies ei rakasta sinua se on selvä asia. Eroanne ei mikään voi estää. Tuollaista olen nähnyt liikaa.