Näiden sivujen mukaan kristitty
-vihaa kymmenen käskyn lakia
-vihaa Jumalan antamaa lepopäivää
- ei edes tiedä että pyhimysten kuvien palvominen on kielletty käskyissä.
-lepää joka päivä, paitsi sapattina.
-uskoo vastauskonpuhdistaja Riberan oppiin lopun tapahtumista
-uskoo että paavi on Jumalan pojan viransijainen, eikä antikristus, mikä todellisuudessa merkitsee samaa.
-uskoo että uskoontullut saa tehdä mitä vain, koska ei ole lain alla vaan päällä
-ylpeilee siitä että laki on poistettu, ja samalla tuomitsee toisia, aivankuin nämä olisivat voineet rikkoa olematonta lakia.
-uskoo pelastuvansa, kun taas kaikki erimieliset tuomitaan ikuiseen kidutukseen.
- väittää että Jumala on rakkaus, mutta kuvailee Häntä paholaista pahempana kiduttajana.
Millainen on ntodellinen kristitty?
12
<50
Vastaukset
Se on sellainen, joka haluaa mahdollisimman aidosti sydämensä pohjasta rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään, ja tuntee herkässä omassatunnossaan olevansa omassa voimassaan tähän täysin riittämätön ilman Jeesusta.
- Anonyymi
Kyllä se viha aina jostakin pulppuaa kun tulee puhetta Jumalan antamasta sapatista. Näin oli edesmenneen vähän kaukaisemman sukulaiseni kohdalla, kastettu Siion temppelissä. Kun tuli puhetta sapatista, hän oikein sihisi ja puhisi sapattia vastaan. Sunnuntai oli hänelle tärkeäpäivä pitää pyhänä.
Sapattia vastaan räyskytään yhäti. Myöskin peto Jumalan käskyi wastaan räyskyi.
1234567--- - Anonyymi
Alunperin kristitty tarkoitti Jeesuksen opetuslasta. Ja Jeesuksen opetuslapsi on:
"Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi"."
Joh. 8:31-32 - Anonyymi
Ei kannata olla sapattipoliisien uskonlahkossa.
Sapattipoliisit oli yksi ryhmä, joka vei Jeesuksen teloitettavaksi. Jeesus vihastui kyttääviin sapattipoliiseihin.- Anonyymi
Jeesusta ei tuomittu sapatin tähden vaan siksi että Hän sanoi olevansa se "Ihmisen poika", josta Daniel puhui, täten viitaten jumaluuteensa.
- Anonyymi
Erikoinen kuva sinulla kristitystä,.
ST - Anonyymi
Isä, Jeesuksen Nimessä minä sidon täällä riehuvan, sinun sanasi ja evankeliumin vastaisen Saatanan: sinulla ei ole enää valtaa häiriköidä meitä lakiopeillasi. Aamen.
Ensin pitää olla ihminen.
- Anonyymi
Tosiaan monet antavat saman kuvan kristitystä kuin aloituksen tekijä.
- Anonyymi
Kristitty lisäksi haukkuu toista kristittyä noidaksi ja fariseukseksi ja Hengen lahjoja vanhentuneiksi.
Onkohan ei-kristityt niitä jotka pelastuvat? Kristityt eivät tunnu olevan kiinnostuneita. - Anonyymi
Aloitujsesta tulee mieleen monille tuttu kansansatu "todellinen prinsessa".
Tuossa sadussa prinssi aikoo ottaa vaimokseen vain todellisen prinsessan.
Ehdojjaita on useita mutta prinssi ei ole kelpuuttanut yhtäkään.
Yhtenä iltana, kun sataa rankasti vettä, linnan ovelle koputetaan.
Sisään astuu liti märkä tyttö, joka väittää okevansa prinsessa.
Tyttö jää linnaan yöksi. Kuuningatar päättää testata, onko tyttö iodellakin prinsessa, joten hän laittaa tytön sänkyyn, kymmenien patjakerrosten alle, kuivan ja kovan herneen.
Aamulla kuningatar sitten kysyy, miten tyttö on nukkunut, johon tyttönen vastaa, että huonosti, koska jokin kova painoin koko yön kipeästi hänen kylkeensä.
Tuosta vastauksesta kuningatar tietää, että kyseessä on todellinen prinsessa, sillä kukaan muu kuin oikea prinsessa ei olisi voinut tuntea hernettä kymmenien patjojen läpi.
Eli todellinen kristitty voisi olla kuin tuo prinsessa.
Jumalansanan ja hyvän paimenen äänen hän tuntee muiden uskontojen alta.
Ja kyljessään hänellä on painamassa omatunto, jos on tehnyt tai tekemässä väärin.
Syntihän on läsnä koko ajan kuin tuo herne oli pehmeiden patjojen alla.
Tuollainen hassu juttu tuli aloituksesta mieleeni 😄
ST - Anonyymi
Nykyään on muotia olla olevinaan viisaampia kuin Raamattu, ja kyseenalaistaa kaikki mitä siinä kerrotaan.
Nykyajan kristitty väittää Raamattua hölynpölyksi ja ylistää Gilgames-eeposta!
He kai pelastuvat viisastelullaan. Tai sitten he eivät olekaan kristittyjä vaan luulottelijoita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vinkkejä ikävän lopettamiseen?
Onko hyviä vinkkejä, miten pääsisi ikävästä eroon? Järkeviä pliis!662446Rippileirillä ahdistelua - jälleen kerran
Lyhyen ajan sisällä monia tapauksia jotka todistavat, että lapsenne eivät ole turvassa rippileirillä. Leirin yövalvoja741125- 1101005
Olen tyytyväinen Tinderiin
Deittailu on pitkän parisuhteen jälkeen ollut pääosin virkistävää ja kiva sosiaalinen harrastus, josta on saanut seuraa,140952Nimesi nainen
On koko päivän ollut ajatusteni ykkönen. Jotenkin kaipaan sinua nyt entistä enemmän ja se on saanut minut miettimään tos52947- 174931
Tavio toi uudet tuulet ministeriöön: Rukoushetkiä kabinetissa, vähemmistöpuheet pannaan
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio on ilmoittanut, ettei hänen puheisiinsa saa kirjoittaa mitään seksuaali-117843Vaikka olet nainen
Tunteellinen ja suhtaudut asioihin hyvin syvällisesti ( mikä on hyvä asia). Mutta kai sua nyt joskus huvittaa tämä meid34778Eihän nyt mikään
Sitten varmasti jäänyt hiertämään meidän välejä. Meillähän ei ole varsinaisesti edes koskaan mitään ollut ja siksi itse51753Yritän toipua siitä, etten sinua saanut nainen
Niin oli varmaan tarkoitettu. Oli nähty, että me emme kuulu yhteen ja teiden täytyy kulkea eri suuntaan. Yritän toipua m38749