Pitäisikö vain katkaista välit anoppiin? On kyllä aika mälsää. Neljä vuotta kiusaamista ja sitten marttyyriutta kun häntä vastaan näytetään napakat selvät sävelet otteet ja puolustautuu!
Hirveä itkupotkuraivari alkaa kuulkaa! Hän auttaa myös kaikkia eri asioissa mutta jupisee selän takana sitten lastensakin asiat pitkin kyliä. Varmasti ihmiset joille meidän asiat ei ees kuulu, tietää ne. Eli marttyyri. Vahvasti. Oma vaikea lapsuus osaltaan tehnyt hänestä sellaisen että projisoi omaa heikkouttaan läheisiin!
Erotakaan ei viitsisi sen takia että hän ei osaa käyttäytyä ollenkaan! Olisihan se hyvän suhteen hukkaan heittämistä. Tuskin tapahtuu. Otsikolla huomiota!
Hän esittää kulissien ulkopuolella lempeää, haavoittuvaista uhria muille. Se tekee tästä älyttömän vaikeaa. Sisäpuolella systemaattista kiusaamista ja vähättelyä. Jokaiseen lapseen jättänyt jälkensä. Kyllä he elämässä pärjäävät varmasti ja hyvin.
Hän on järkyttävä rääväsuu kaikille, haukkuu, tunkeutuu lastensa elämään ja puuttuu joka hemmetin asiaan. Arvostelee kaikkien kaikkia päätöksiä miten huonoja ne on yms. Hän on muutenkin tosi yksinkertainen ihminen ja hyvin lievästi heikkolahjainen. Kyllä hän pärjää, sentään hänellä on hyvä mies.
Appi on ihan mukava ja olen aina pitänyt hänestä. Valitettavasti en varmaan sitten voi enää hänenkään kanssa olla tekemisissä.
Toinen meistä minijöistä samassa perheessä osaa suhtautua tähän hirviöön rauhallisemmin. Hän on saanut paljon lokaa niskaan myöskin mutta on tasapainoinen ja siihen on syynsä.
Jos minulla olisi lapsia, olisin varmasti heidän takiaan aivan toisenlainen. Välttelisin anoppia ja hänen myrkyllistä seuraansa.
Ehkä hän vanhemmiten rauhoittuu.. En siedä vääryyttä..
On aika kurjaa että hän asettaa omille suusta tuleville sammakoilleen sellaisen roolin että on kuulijan vastuulla mitä hirveää suustaan päästää.
Onneksi muu suku on toisenlaisia. Välillä on rauhallisempaa ja seesteistä tän ihmisen kanssa. Kuulun harvoihin jotka tulevat toimeen hänen kanssaan.
Vika tikki tuli vaan nyt kun nosti pienestä asiasta hirveän haloon ja heti on soittelemassa kaikkialle ja haukkumassa minua/meitä
En halua enää puhua hänelle. Jatkossa en puhu, en kommentoi YHTÄÄN MITÄÄN. Olen vaan tuppisuu. Sanon juu, ei, ehkä ja moikka.
Eipähän pääse haukkumaan enää! Ihmekös jos mieheni eksä ei sietänyt tätä naista ja vältteli. Kyse ei siis ole vain minusta.
Ihmekös myös että hänen lapsensa ovat yliherkkiä omalla tavallaan jokainen ja yksi alisuoriutuu. Tottakai kun mikään ei oo hyvä.
Jokaisen lapsen pitäs myös kunnioittaa itseään ja päästä sairaalloisesta äiti suhteesta eroon asettamalla rajat!!
❤️ rajat on rakkaus ❤️
En ole paha, kilahdan vain liian herkästi vääryydestä. Olen herkkä impulsiivi. Paljon olisi opittavaa itselläkin.
Mitä tällaisen kanssa tekee?
Perheterapiaan???
Hirveä itkupotkuraivari alkaa kuulkaa! Hän auttaa myös kaikkia eri asioissa mutta jupisee selän takana sitten lastensakin asiat pitkin kyliä. Varmasti ihmiset joille meidän asiat ei ees kuulu, tietää ne. Eli marttyyri. Vahvasti. Oma vaikea lapsuus osaltaan tehnyt hänestä sellaisen että projisoi omaa heikkouttaan läheisiin!
Erotakaan ei viitsisi sen takia että hän ei osaa käyttäytyä ollenkaan! Olisihan se hyvän suhteen hukkaan heittämistä. Tuskin tapahtuu. Otsikolla huomiota!
Hän esittää kulissien ulkopuolella lempeää, haavoittuvaista uhria muille. Se tekee tästä älyttömän vaikeaa. Sisäpuolella systemaattista kiusaamista ja vähättelyä. Jokaiseen lapseen jättänyt jälkensä. Kyllä he elämässä pärjäävät varmasti ja hyvin.
Hän on järkyttävä rääväsuu kaikille, haukkuu, tunkeutuu lastensa elämään ja puuttuu joka hemmetin asiaan. Arvostelee kaikkien kaikkia päätöksiä miten huonoja ne on yms. Hän on muutenkin tosi yksinkertainen ihminen ja hyvin lievästi heikkolahjainen. Kyllä hän pärjää, sentään hänellä on hyvä mies.
Appi on ihan mukava ja olen aina pitänyt hänestä. Valitettavasti en varmaan sitten voi enää hänenkään kanssa olla tekemisissä.
Toinen meistä minijöistä samassa perheessä osaa suhtautua tähän hirviöön rauhallisemmin. Hän on saanut paljon lokaa niskaan myöskin mutta on tasapainoinen ja siihen on syynsä.
Jos minulla olisi lapsia, olisin varmasti heidän takiaan aivan toisenlainen. Välttelisin anoppia ja hänen myrkyllistä seuraansa.
Ehkä hän vanhemmiten rauhoittuu.. En siedä vääryyttä..
On aika kurjaa että hän asettaa omille suusta tuleville sammakoilleen sellaisen roolin että on kuulijan vastuulla mitä hirveää suustaan päästää.
Onneksi muu suku on toisenlaisia. Välillä on rauhallisempaa ja seesteistä tän ihmisen kanssa. Kuulun harvoihin jotka tulevat toimeen hänen kanssaan.
Vika tikki tuli vaan nyt kun nosti pienestä asiasta hirveän haloon ja heti on soittelemassa kaikkialle ja haukkumassa minua/meitä
En halua enää puhua hänelle. Jatkossa en puhu, en kommentoi YHTÄÄN MITÄÄN. Olen vaan tuppisuu. Sanon juu, ei, ehkä ja moikka.
Eipähän pääse haukkumaan enää! Ihmekös jos mieheni eksä ei sietänyt tätä naista ja vältteli. Kyse ei siis ole vain minusta.
Ihmekös myös että hänen lapsensa ovat yliherkkiä omalla tavallaan jokainen ja yksi alisuoriutuu. Tottakai kun mikään ei oo hyvä.
Jokaisen lapsen pitäs myös kunnioittaa itseään ja päästä sairaalloisesta äiti suhteesta eroon asettamalla rajat!!
❤️ rajat on rakkaus ❤️
En ole paha, kilahdan vain liian herkästi vääryydestä. Olen herkkä impulsiivi. Paljon olisi opittavaa itselläkin.
Mitä tällaisen kanssa tekee?
Perheterapiaan???
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulla appivanhemmat ilkeydessään, ahneudessaan, johtivat lopulta avioeroon. Myös perheyrityksemme, heidän terrorisointinsa, saivat loppumaan.
Urkkivat asioita, vain lyödäkseen puukolla selkään. Jättivät velat maksamatta.
Ex asettui heidän puolelleen, koska pelkäsi heitä.
samoja uhriutumisen merkkejä.
Oman terveytesi vuoksi, pelasta itsesi.