Kyllä paperimies on junaillut itselleen kohtuuttoman palkan

Anonyymi

Kyllä sen on johtoporras huomannut, ei riitä rahat osakkeisiin ja bonuksiin. Sen takia tehdas suljetaan vaikka onkin kannattava. Paperimiehellä kaksinkertainen palkka tavan duunariin verrattuna.

16

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kannattavat yritykset suljetaan täysin poliittisista syistä. Keinotekoinen lama.

    • Anonyymi

      Paperimies tekee katkeamatonta kolmivuorotyötä ja valvomossa on melkoinen vastuu prosessista. Eihän siellä tehtaassa ole enää sellaista määrää työntekijöitä kuin joskus ja työvoimakulut on mitättömässä osassa kokonaisuutta. Suomalainen johtaja ei osaa johtaa ja tehokkuus puuttuu. Todellinen syy Kaipolan lopettamiseen on vain ja ainoastaan sen helppous ja halpuus ja tietenkin pienen eliittipiirin yhteinen missio tehdä Suomesta halvan työn maa, mutta näillä elämisen kuluilla ja verotuksella se ei vaan toimi. Kyllä tänne pitäisi ottaa ulkomailta osaavia johtajia ja suomalaisen työmiehen on alettava tekemään ahkerammin töitä palkkansa eteen. Suomalaisten tuotteiden laatu on myös heikentynyt ja koneet mitä ulos toimitetaan eivät ole enää kovinkaan hyviä.

      • Anonyymi

        Ikinä en ole ymmärtänyt tätä paperin palkkojen perään itkemistä. Kyllä sielläkin on ansaittu ne palkat. Jos oma palkka on heikompi, on siihen joko tyydyttävä tai etsittävä parempi palkkaista työtä. Ei se oma palkka parane sillä, että itketään toisten palkkojen suuruuden perään. Suomessa teolisuus on suurelta osin suurten pääomien teollisuutta, joten palkoilla ei ole lopputuotteessa merkittävää osuutta. Aikoinaan elintarvike teollisuudessa työskennellessä ei palkoilla ollut käytännössä muomattavaa osuutta lopputuotteen hinnassa. Palkkonen osuus tuotteen hinnassa ole pennien luokkaa (kuten arvattavaa markka aikana) tuotettua kiloa kohden, pelkästään pääasiallinen raaka-aineen osuus oli moninkertainen.

        Itseäni oudoksuttaa, että valitetaan kun prosessimies istuu ilmastoidussa valvomossa monitoreja katsellen. Kyllä, se prosessien valvominen on oleellinen osa prosessityötä ja kiitos pitkälle viedyn automaation se hoituu pääosin valvomosta käsin. Ja jos ihmetyttää miksi tv:ssä prosessityö näyttää olevan vain valvomossa istumista, syy on yksinkertainen, yksikään työnantaja ei päästä kuvaamaan kun siellä prosessissa on ongelmia ja niitä selvitellään, vaan sinne valvomoon päästetään ulkopuoliset kuvaamaan vasta kun ollaan selvitetty, että ei ole mitään ongelmia prosessissa. Itselläni on kokemusta prosessityöstä vain hieman pälle 20 vuotta, joten saatan tietenkin olla väärässäkin, mutta epäilen sitä. Nykyisessä työssä valta osa työpäivästä menee eri prosessin valvomiseen, mutta kyllä siellä on sitä fyysistä työtäkin ihan merkittävästi mukana. Työpäivästä riippuen sitten kuinka paljon.

        Suomalainen johtaja. Annaskun nousen takaisin tähän tuolille pudottuani naurusta lattialle. Kyllä suomesta löytyy hyviäkin johtajia, mutta kysymys onkin miksei niistä oteta mallia ja opittaisiin mitä on tehty oikein. Ei, suomalainen johtaja ammentaa oppinsa yhä sieltä armeijan johtajakoulutuksesta, joka tuli käytyä joskus silloin kun aikakin oli nuori. Johtamisen lähtökohtina tuntuu olevan armeijatyylinen tieto ja taito tulee ylhäältäpäin käskytettynä sekä loputon usko EXEL-taulukoihin, kun ne alaiset eivät osaa mitään. Mutta kun pitää olla INSINÖÖRI, jotta osaa suomalaisen doktriinin mukaan johtaa, muilla ei ole edellytyksiä, kun eivät ymmärrä EXEL-taulukoiden autuaaksi tekevää voimaa.

        Kylllä teollisuudessa ne suorittavan portaan henkilöstöresurssit on vedetty niin kireälle kuin vain on pystytty, ja aina kokeillaan saadaanko vähemmällä henkilöstöllä tuotettua enemmän. Työpaikallani on jo vuosia ollut tiedossa, että nykyisellä määrällä ei ole mahdollista tehdä tuotetta sitä määrää mitä myynti saa maailmalle myytyä, tekevät kädet loppuvat yksinkertaisesti kesken. Puuttuvia käsiä on sitten korvattu ylitöillä, josta taasen on tullut porua kun ylitöiden määrä on "räjähtänyt" käsiin. Viimeinkin on otettu ns. lusikka kauniisti käteen ja aloitettu usien henkilöiden rekrytointi.

        Tuohon suomalaisen tuotteiden laadun heikkenemiseen en osa ottaa kantaa, kun oma työnantaja on pitänyt huolta tuotekehityksestä ja vuosien varrella tuotantoprosessit parantuneet ja uusia tuotteita on saatu maailmalle. Kallistahan tuo tuotekehitys on ollut, mutta myynti vetää paremmin kuin tuotanto saa tehtyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta kuitenkin palkan pitäisi olla pienempi kuin Sari Sairaanhoitajalla kun siinä ei juuri ole sitä vastuutakaan

        No kuka sen Sarin palkan sitten maksaa, jos paperimies tekisi töitä ilmaiseksi?

        Sairaanhoitajan palkka ei voi olla teollisuutta parempi. Syy on yksinkertaisesti se, että sairaanhoito on ainakin vielä työvoimavaltaista käsityötä ja tuottavuus on heikko.

        Sitten jos ja kun tekniikka kehittyy ja sairaanhoitaja voi työskennellä keskitetystä valvomosta hoitaen 100 potilasta yhtäaikaisesti voi palkkakin nousta. Tosin tämä tietää sitä, että 80% sairaanhoitajista saa kenkää.

        Hillitön väite, etteikö teolisuudessa olisi työntekijällä vastuuta. Toisinkuin sairaanhoidossa se vastuu on taloudellista ja se on mitattavissa heti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kuka sen Sarin palkan sitten maksaa, jos paperimies tekisi töitä ilmaiseksi?

        Sairaanhoitajan palkka ei voi olla teollisuutta parempi. Syy on yksinkertaisesti se, että sairaanhoito on ainakin vielä työvoimavaltaista käsityötä ja tuottavuus on heikko.

        Sitten jos ja kun tekniikka kehittyy ja sairaanhoitaja voi työskennellä keskitetystä valvomosta hoitaen 100 potilasta yhtäaikaisesti voi palkkakin nousta. Tosin tämä tietää sitä, että 80% sairaanhoitajista saa kenkää.

        Eihän kukaan ole esittänyt että tekisi töitä ilmaiseksi. Esitin että Sari Sairaanhoitaajan palkan alle olisi paperimiehen pakka. Mielestäni se on hyvä palkka. Kyllä sillä ostaa elintarkkeita kaupasta siinä kuin muutkin.

    • Anonyymi

      Kaipolan paperimies putoaa nyt vehreältä oksalta.

      • Anonyymi

        Ja se on ainoastaan kokoomuksen vika kun yrittää kaataa epätoivoisesti pitkään aikaan parasta hallitusta tehtaita sulkien nallen myötämielisellä avustuksella. Paperimiesten palkat ovat tosiaan pienet verrattuna vuosikausia kestäneisiin kokoomuksen töppäilyihin.

        Olisiko sittenkin pitänyt tyytyä pienempiin palkankorotuksiin vuosien saatossa ? Sitä oli johtotähteä Ahosesta lähtien ? Plus ennen sitä

        Miksi tyytyä pienempiin korotuksiin. Nyt pitäisi ottaa tehtaista kaikki hyöty irti kun niitä vielä on. Seuraavalla kierroksella kunnon korotukset eikä enään nollalinjaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko sittenkin pitänyt tyytyä pienempiin palkankorotuksiin vuosien saatossa ? Sitä oli johtotähteä Ahosesta lähtien ? Plus ennen sitä

        Niin...saman kommentinhan voisi heittää aina kun suomessa yt-neuvottelut, vaikka jollain siivousalalla...oisivat tyytyneet pienempiin korotuksiin, niinkö??

        Huomaa että tavan tallaajalla ei ole mitään suhteellisuuden tajua paperi- tms tehtaan kustannusrakenteesta.
        Esim omalla työpaikalla päivittäin n.20 työntekijää töissä, ja pelkkään sähköön menee 70 000€/vuorokausi, raaka-aine reilusti isompi kulu, kemikaalikulutkin lienee jonkin verran.

        Palkkoihin siis muutamia tuhansia euroja/vrk, kiinalle ei pärjättäisi vaikka tehtäisiin ilmaiseksi...

        Kaipolassa jää työttömäksi 450 henkeä näin on uutisoitu. Paperimies tienaa siellä 100 000 €/vuosi sivukuluja 100 000 €/vuosi 450 x 200 000 tekee 90 000 000 euroa /vuosi
        Tietty pomojen palkat kannustimet ja bonukset päälle.
        Eihän se paljon ole mutta "muutama tonni " tässä muuttuu puoleksi miljoonaksi euroksi/ vrk

        Ei näemmä laskento ole vahvuutesi :D
        Ilmankos eivät tehtaan portit ole auenneet...

        Voi olla 300 000 euroa/vrk palkkakulu kun lasketaan vuoden jokaiselle päivälle . Nyt kun ei Ahonen ole vetämässä lakkorintamaa, silloinhan jaettavien päivien määrä vähenee.
        Mutta harmi ahneella on p-kanen loppu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko sittenkin pitänyt tyytyä pienempiin palkankorotuksiin vuosien saatossa ? Sitä oli johtotähteä Ahosesta lähtien ? Plus ennen sitä

        Sillä palkalla ei ole paperiteollisuudessa suurtakaan merkitystä. Paqlkkakustannukset on alle 10% kustannuksista. Kysynnän vähentyessä vähennetään sieltä missä se on helpointa ja halvinta. Suomessa irtisanominen on helppoa ja halpaa ainakin Saksaan verrattuna.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      60
      2047
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      166
      1698
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1408
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      243
      1379
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      233
      1321
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1185
    7. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      81
      1156
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      348
      1097
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      318
      1086
    Aihe