Persut pettivät köyhän asian jälleen kerran

Eduskunnassa ajettiin tänään 75 euron koronakorotusta toimeentulotukeen - eli lisätukea vaikeaan epidemiatilanteeseen kaikkein köyhimmille suomalaisille.

Kaikki muut puolueet kannattivat, yksi vastusti: perussuomalaiset. Vaikka niin kovasti mainostavat olevansa pienistä pienimmän ihmisen ja koko kansan asialla.

Että jos nyt olet päättänyt suunnata köyhyydestä kumpuavan, ymmärrettävän katkeruutesi naapurin maahanmuuttajaperheeseen ja odotat persujen ottavan heiltä rahat pois ja siirtävän ne sinun taskuusi, olet ihan pihalla. Ei heitä sellainen kiinnosta.

Perussuomalaiset on hätääntyneen keskiluokkaisen miehen identiteettipoliittinen kultti, ei köyhän suomalaisen rinnalla seisoja tai tavallisen ihmisen äänitorvi.
Älä mene heidän kusetukseensa.
15651
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 156

Vanhimmat

Perussuomalaisilla on selkää vastustaa työttömien loisien hyysäystä! Pisteet heille. Kokoomus petti tällä kertaa.

Äänestä
  • Persut ovat kouluttamattomia merkonomeja, jotka eivät ymmärrä kansantaloudesta yhtään mitään. Kunhan mölisevat, ja idarit menee koukkuun.

    Äänestä

Tuolla laillahan se on joka puolella, oikeistopoliitikot eivät välitä pätkääkään huono-osaisista vaikka heidän äänestäjistään suuri osa on juurikin heitä, mutta mitä tuo kertookaan näistä äänestäjistä.

Äänestä
  • Tuo ei silti lakkaa hämmästyttämästä. Täälläkin köyhiksi esittäytyneet Valtis ja Harmis ovat kovia persujen kannattajia.. 🙄

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Tuo ei silti lakkaa hämmästyttämästä. Täälläkin köyhiksi esittäytyneet Valtis ja Harmis ovat kovia persujen kannattajia.. 🙄

    Onko isäntä ollut kiukkuinen?

    Äänestä

Pidätte demarit ja muut rosvot näppinne omissa taskuissanne!

Äänestä
  • Sä sentäs tajuat että oikeistopuolue se on.

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Sä sentäs tajuat että oikeistopuolue se on.

    Siinä on täti!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä on täti!

    Mönkinyt piilostaan!

    Äänestä

Valitettavasti Persut ovat pelkkiä wannabe-kokoomuslaisia jotka mielellään nöyryyttävät työläisiä ja heikoimmassa asemassa olevia.

Äänestä
  • Köyhiltä äänioikeuden poistoa vaatinut Ano Turtiainen on geneerinen persu

    Äänestä

Ei kyllä pysty käsittämään ihmisiä jotka kannattavat persuksia, vastaava pölvästisakki jenkeissä huutaa vieläkin trumpanssin perään vaikka he itse ovat kärsineet eniten oranssin apinan vallan aikana.

Idiootit luulevat että jotenkin ulkomaalaisilta otetaan rahat ja annetaan köyhille elämäm koululaisille.

Äänestä

Persut on surkea rupusakki, johon ei köyhän eikä muuten taviksen kannata ääntään tuhlata.

Äänestä
  • Todellinen rupusakki näyttää olevan toisaalla.
    Perussuomalaiset ovat rehellisin, suoraselkäisin puolue, he katsoo asioita selväjärkisimmin.
    PS ei ole luusereiden ja tyhjäntoimittajien puolue, ei valehtelijoiden puolue. ei Suomen alas ajajien puolue.
    Halvasta halpaan Suomi tällä hetkellä menee, ei hoida Suomen taloutta. Holtiton rahankäyttö ja velanotto tulee takaisin bumerangina. Yksikään maa ei pärjää jos tuloja ei ole ja velkaa otetaan aina vain lisää. Ei yksittäisen ihmisen talouskaan sitä kestä.
    Tässä tilanteessa Suomi nyt on. Tämän hetkiset ja tulevat sukupolvet ovat pahasti liemessä tämän hetkisten toimien ja tyhmyyksien takia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todellinen rupusakki näyttää olevan toisaalla.

    Lol.

    Äänestä

Itseäni huvittaa nuo jutut valtioiden päämiesten tomppeliudet ja tyhmyydet ja älyttömin kaikista on joku Suomen pääministeri, kun luulee jotenkin voivansa vaikuttaa maailman politiikkaan.

Venäjän sekä amerikan presidentti, ei pysty Suomen pikkuruinen valtio mitenkään vaikuttamaan ja joku Sanna kuvittelee että jos hän lähtee EU-komissioon, ei pysty mitenkään vaikuttamaan mihinkään se on selvää heh.

Äänestä

En ole katkera mutta ihmettelen vanhojen puolueiden käsityksiä talous- ja työllisyyspolitiikan priorisoinnissa. Vasurien oli taas huomattavammin helpompaa "perustella" se miksi PS on jossakin poliittisen nelikentän keksityssä nurkassa kuin perustella se miksi heidän oma mallinsa toimii...

Äänestä
  • Eihän vasurien kannalta minkään edes tarvitse toimia. Riittää, että vaaleissa tulee tarpeeksi ääniä, jotta omat ja avustajien paikat voidaan pitää. Toimeentulotuen varassa elävät ovat heille kuuliaisia alamaisia. Valtio kun heille se "palkanmaksaja".

    Kokoomuksestakin löytyy voimia, joille sopii hyvin, että maassa on työvoimaa, jonka saa riisikipon hinnalla päivässä. Näin voidaan tehdä, koska valtio maksaa sitten loput, minkä elämiseen ja asumiseen tarvitsee. Mitään kansainvälisillä markkinoilla menestyvää ei tietenkään noin tehdä, mutta voihan sitä kotimarkkinoillakin bisnestä tehdä, parhaassa tapauksessa sellaista, jossa julkinen sektori on maksajana, niin ei ole laadullakaan niin väliä.

    Äänestä

  • scrg kirjoitti:

    Eihän vasurien kannalta minkään edes tarvitse toimia. Riittää, että vaaleissa tulee tarpeeksi ääniä, jotta omat ja avustajien paikat voidaan pitää. Toimeentulotuen varassa elävät ovat heille kuuliaisia alamaisia. Valtio kun heille se "palkanmaksaja".

    "Valtio kun heille se "palkanmaksaja". "

    Tai kela ja kunnat, mutta lopulta ihan sama, koska kuntien talous on niin kuralla, että valtion rahaa niille on pakko kaataa.

    Äänestä

  • scrg kirjoitti:

    Eihän vasurien kannalta minkään edes tarvitse toimia. Riittää, että vaaleissa tulee tarpeeksi ääniä, jotta omat ja avustajien paikat voidaan pitää. Toimeentulotuen varassa elävät ovat heille kuuliaisia alamaisia. Valtio kun heille se "palkanmaksaja".

    Kokoomuksestakin löytyy voimia, joille sopii hyvin, että maassa on työvoimaa, jonka saa riisikipon hinnalla päivässä. Näin voidaan tehdä, koska valtio maksaa sitten loput, minkä elämiseen ja asumiseen tarvitsee. Mitään kansainvälisillä markkinoilla menestyvää ei tietenkään noin tehdä, mutta voihan sitä kotimarkkinoillakin bisnestä tehdä, parhaassa tapauksessa sellaista, jossa julkinen sektori on maksajana, niin ei ole laadullakaan niin väliä.

    Kuvailit juuri täysin persuksia, kaikenlaiset Teuvot siellä typerysten äänestäminä ottavat tilin veronmaksajien pussista ja jättävät avustajilleen senkin vähäisen "työn" minkä tekevät. Valtaosa persuksista on kouluttautumattomia työttömiä ja sairaus- tai kansaneläkeläisiä kelapummeja.

    Äänestä

  • scrg kirjoitti:

    Eihän vasurien kannalta minkään edes tarvitse toimia. Riittää, että vaaleissa tulee tarpeeksi ääniä, jotta omat ja avustajien paikat voidaan pitää. Toimeentulotuen varassa elävät ovat heille kuuliaisia alamaisia. Valtio kun heille se "palkanmaksaja".

    Kokoomuksestakin löytyy voimia, joille sopii hyvin, että maassa on työvoimaa, jonka saa riisikipon hinnalla päivässä. Näin voidaan tehdä, koska valtio maksaa sitten loput, minkä elämiseen ja asumiseen tarvitsee. Mitään kansainvälisillä markkinoilla menestyvää ei tietenkään noin tehdä, mutta voihan sitä kotimarkkinoillakin bisnestä tehdä, parhaassa tapauksessa sellaista, jossa julkinen sektori on maksajana, niin ei ole laadullakaan niin väliä.

    "Toimeentulotuen+varassa+elävät+ovat+heille+kuuliaisia+alamaisia.+Valtio+kun+heille+se+"palkanmaksaja"."Persujen+kannattajista+ja+jäsenistöstä+löytyy+selvästi+eniten+työttömiä.+Vasemmistoliiton+kannattajista+esim+työttömiä+on+7%+ja+persuissa+taas+15%.https://aijaa.com/tZ4ipIJa+mitä+siinä+uli-uliset+ulkomaiden+markkinoista,+kun+persu+vetää+Suomen+ulos+EU:sta+ja+tullit+tulee+päälle.+Mut+juu,+on+ne+kotimaan+markkinat,+ja+hevosella+pääsee+ja+nauravatkin+päällä..+niin+ja+niillä+on+se+iso+pääkin..☝️

    Ja työtönkö on yhtä kuin toimeentulotuen saaja? En mä ainakaan mitään toimeentulotukea saisi vaikka en enää päivääkään olisi koskaan missään töissä.

    Sitä paitsi tilastosi lienee pullamössöpopulisi-Soinin ajoilta. Sen jälkeen osa entisistä persu-äänestäjistä on siirtynyt nukkuviin ja vastaavasti uusia on tullut muualta. (ja lisää tulee luultavasti lisää kepusta, kun vaihtavat pj:nsa astetta vasemmistolaisempaan, ja puolue yrittää kalastaa samoilla silakka-apajilla)

    Tuskin vasemmistoliiton kannattaja edes voi olla työtön, kun porukka on täysin työkyvyttömiä ja syyntakeettomia. Ehkä joku julkisen sektorin hevonpaskaorganisaatio palkkaa suojatyöpaikkoihin näitä kulttuurituottajia ym turhakkeita.

    Eiköhän porukka koostu pääosin ihan samasta äänestäjäkunnasta kuin jytkynkin aikana..

    W.

    Äänestä

  • scrg kirjoitti:

    Ja työtönkö on yhtä kuin toimeentulotuen saaja? En mä ainakaan mitään toimeentulotukea saisi vaikka en enää päivääkään olisi koskaan missään töissä.

    Sitä paitsi tilastosi lienee pullamössöpopulisi-Soinin ajoilta. Sen jälkeen osa entisistä persu-äänestäjistä on siirtynyt nukkuviin ja vastaavasti uusia on tullut muualta. (ja lisää tulee luultavasti lisää kepusta, kun vaihtavat pj:nsa astetta vasemmistolaisempaan, ja puolue yrittää kalastaa samoilla silakka-apajilla)

    Tuskin vasemmistoliiton kannattaja edes voi olla työtön, kun porukka on täysin työkyvyttömiä ja syyntakeettomia. Ehkä joku julkisen sektorin hevonpaskaorganisaatio palkkaa suojatyöpaikkoihin näitä kulttuurituottajia ym turhakkeita.

    Tuskinpa töitä teet nytkään, eiköhän se toimeentulotuki ole tuttua niinkuin muillakin palstan ätmeillä.

    Äänestä

Minä olisin hyvä valtionpäämies :D Pyytäisin Putinia kalareissuille pelaamaan shakkia sekä juomaan vodkaa. Donald Trumpia pyytäisin pelailemaan golfia :D

Äänestä

Eli persuja saa arvostella, mutta Jussin kannanotto kyseisestä aiheesta asiaton?

Hyvin menee demokratialla.

Vasemmisto ei pettänyt odotuksia tämänkäänpäiväisessä keskustelussa.

Koko puhe:

"Arvoisa puhemies,

Mikään ei ole poliitikolle poliittisesti yhtä helppoa kuin puhua vähäosaisista ja lisätä erilaisia sosiaalietuuksia. Harva uskaltaa esittää kriittisiä näkemyksiä, koska kaikki tietävät, mitä niistä seuraa: pöyristymistä, ihokkaiden repimistä ja hurskastelevaa älämölöä siitä, että taas halutaan kyykyttää köyhiä.

Päättäjien velvollisuus on kuitenkin kantaa kokonaisvastuuta yhteiskunnasta ja sen tulevaisuudesta. Sosiaaliturva- ja köyhyyspopulismissa on suuria vaaroja silloin, kun jaettavaa ei oikeasti ole. Kakku pitäisi leipoa ennen kuin sitä voi jakaa.

Olemme kaikki samaa mieltä siitä, että köyhyyden äärimmäisiä muotoja pitää torjua tulonsiirroilla. Samalla on ymmärrettävä, että valtiolla on tähän tarkoitukseen vain ne rahat, jotka se pystyy hankkimaan lähinnä verottamalla suomalaista työtä ja yrittämistä. Sosiaaliturvapopulismi johtaa helposti siihen, että järjestelmä tuhoaa omaa rahoituspohjaansa ja itse asiassa lisää köyhien määrää.

Koska tulonsiirrot rahoitetaan verottamalla työtä ja yrittämistä, tulonsiirtojen kasvattaminen merkitsee työn ja yrittämisen korkeampaa verottamista. Se taas tarkoittaa sitä, että yrittämisen ja työn vastaanottamisen kannattavuus vähenee. Ei kai kukaan ole niin hullu, että tekee työtä ilmaiseksi.

Kasvavaa verotaakkaa ei globaalissa taloudessa voida kompensoida nimellispalkkoja kasvattamalla, koska se tuhoaa suomalaisten yritysten kilpailukyvyn ja sitä kautta työpaikat. Työn ja yrittämisen kannustavuutta voidaan lisätä vain kasvattamalla käteen jääviä tuloja. Niihin voidaan vaikuttaa poliittisilla päätöksillä. Liian suuri osa ihmisten tuloista menee suoriin ja epäsuoriin veroihin, asumiseen, liikkumiseen, lämmitykseen ja niin edelleen, hiukan riippuen siitä, asuuko henkilö kaupungeissa vai maalla.

Ikävä kyllä hallituksen politiikka iskee tavallisen palkansaajan ja yrittäjän kukkaroon. Hyvin konkreettisena esimerkkinä voidaan mainita polttoaineveron korottaminen. Se nostaa liikkumisen hintaa ja kuljetusten hintaa ja sitä kautta kaikkien kuljetettavien tuotteiden hintaa. Tämä taas näkyy kauppalaskussa ja toisaalta tappaa työpaikkoja suoraan kuljetusalalla ja epäsuorasti vientiteollisuudessa. Asumisen hintaa nostaa kaupungeissa se, että tänne haalitaan lisää sosiaaliturva-asiakkaita ulkomailta. Pääkaupunkiseudulla melkein puolet toimeentulo- ja asumistuista maksetaan ulkomaalaisille. Sekä vasemmisto että oikeisto kannattavat tätä kehitystä, tosin eri syistä.

Jos köyhyyttä pyritään poistamaan ainoastaan parantamalla sosiaalietuuksia, tuloksena on entistä enemmän köyhiä. Ainoa kestävä tapa torjua köyhyyttä on lisätä tuottavan työn määrää, ja se onnistuu vain keventämällä palkansaajan ja yrittäjän vero- ja maksutaakkaa. "Mutta millä sitten rahoitetaan sosiaaliturva??" älähtää vasemmistopopulisti. Tavoitteena tietysti pitää olla, että meillä on vähemmän sosiaaliturva-asiakkaita ja enemmän työssäkäyviä, palkallaan toimeentulevia ihmisiä. Silloin meillä on varaa pitää huolta myös niistä, jotka apua tarvitsevat.

Meidän täytyy myös lopettaa julkisen rahan kippaaminen erilaisiin kankkulan kaivoihin, jotka eivät palvele millään tavalla suomalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta. Haittamaahanmuutto lieveilmiöineen, kehitysapu ja lahjarahat Etelä-Eurooppaan – jospa investoitaisiin nämä miljardit kotimaisen tuottavan työn edistämiseen. Hyvinvointi syntyy siitä, että ihmisillä on työtä, ei siitä, että yhä suurempi joukko jakaa yhä pienemmäksi käyvää kakkua."

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006620621.html?fbclid=IwAR2-akMBp3py4JbZokeWxHQivcGZKWHlEf2xWFJsiCS0oDGfdZZ-HnElxYg

Äänestä
  • Tuohan oli kuin suoraan kapitalistin käsikirjasta. Verot ja sossutuet alas!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuohan oli kuin suoraan kapitalistin käsikirjasta. Verot ja sossutuet alas!

    Tuota noin.

    Taisit ymmärtää tahallaan väärin, mikä ei ole vasemmistolle mitenkään epätavallista. Joskus kannattaisi silti pohtia isompaa kokonaisuutta ja mitä se pitää sisällään. Sossutuet ei ole palkka, ei ainakaan pitäisi olla. Nykyisin se vaan aika helvetin monelle näyttäisi olevan palkka ja tukien hakeminen työ. Ja veroja maksetaan tässä maassa oikeastikin aika paljon, mikä on taas pois kulutuksesta. Se mikä on pois kulutuksesta, estää uusien yrittäjien ja työpaikkojen synnyn Suomessa.

    Mutta turha sinulle on avata Jussi Halla-ahon puhetta, ymmärrät minunkin sanomani tahallaan väärin. Tai sitten olet yksinkertaisesti vaan tyhmä.

    Terv. Vasemmalle kallellaan, mutta hyvin kaukana nykyvasemmistosta.

    Oikeistolaisilla on aina vaikeuksia ymmärtää edes hyvinvointiyhteiskunnan perusteita. Heidän päättäessään ne veronalennukset kaikkialla koskevat rikkaita, ei köyhiä tai edes keskituloisia, duunari se maksaa siinä eniten. Myöskin yleensä vastustavat mm. liittoja, työläisten oikeuksia ja etuuksia.

    Kuka voi olla niin saakelin hölmö että kuvittelee sen että jos köyhimpiä, tukien varassa eläviä, kurmotetaan niin raja jotenkin mystisesti vedettäisiin työläisiin. Duunarit ovat pelkkä kuluerä oikeistolaisille, joista yritetään säästää ja nyhtää mahdollisimman paljon.

    Broileri äänessä. Elät jossain hyvin kaukana menneisyydessä.

    Mistä ne rahat otetaan kun suurin osa on enää sossutuen varassa? Kyllähän sitä rahaa toki saa enteriä painamalla, mutta kuka ne tarvittavat duunit tekee? Eikö hyvinvointivaltio olisi paljon helpompi ylläpitää, jos toimeentulotuen saajia olisi mahdollisimman vähän? Tai pitääkö niitä avun tarvitsijoita tosiaan raahata koko ajan tänne lisää, koska työvoimapula?

    Minä en ole edelleenkään oikeistolainen, mutta edelleen hyvin kaukana nykyvasemmistosta.

    Ammattiliitoille on ollut joskus paikkansa, mutta nyt ne ovat tarpeettomia. Heitä kiinnostaa lähinnä järjestöjensä ylläpito, ei niinkään duunarien oikeudet. Sama koskee myös työnantajajärjestöjä. Kummatkin pitäisi lakkauttaa tarpeettomina.

    Eli sinun mielestäsi hyvinvointiyhteiskunta muodostetaan ihmisten hyvinvointia ja oikeuksia vähentämällä? Kerropas viisaana miten se normikansalaista auttaa jos enemmän ihmisiä elää kurjuudessa, nykyään siellä köyhyysrajalla on juurikin niitä normikansalaisia.

    Kyllä te osaatte ruikuttaa joka asiasta mutta ette ikinä osaa sanoa mitään konkreettista millä tehtäisiin ihmisten elämä paremmaksi. Ja konkreettista ei todellakaan ole se että köyhiä köyhennetään vielä enemmän tai pakotetaan tekemään jotain rikkaiden rikastumiseksi.

    Ilmeisesti et ole liiemmin työelämässä ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuota noin.

    Taisit ymmärtää tahallaan väärin, mikä ei ole vasemmistolle mitenkään epätavallista. Joskus kannattaisi silti pohtia isompaa kokonaisuutta ja mitä se pitää sisällään. Sossutuet ei ole palkka, ei ainakaan pitäisi olla. Nykyisin se vaan aika helvetin monelle näyttäisi olevan palkka ja tukien hakeminen työ. Ja veroja maksetaan tässä maassa oikeastikin aika paljon, mikä on taas pois kulutuksesta. Se mikä on pois kulutuksesta, estää uusien yrittäjien ja työpaikkojen synnyn Suomessa.

    Mutta turha sinulle on avata Jussi Halla-ahon puhetta, ymmärrät minunkin sanomani tahallaan väärin. Tai sitten olet yksinkertaisesti vaan tyhmä.

    Terv. Vasemmalle kallellaan, mutta hyvin kaukana nykyvasemmistosta.

    Ymmärsin täysin oikein. Ja edelleen tuo on täysin kuin kapitalistin käsikirjasta. Orpo nyökyttelee päätään. Et ehkä ole perehtynyt siihen mitä oikeisto kannattaa ja luulet persujen esittävän jotain uutta? Uutta on vain maahanmuuttovastaisuus, muutoin sitä samaa paskaa eri paketissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli sinun mielestäsi hyvinvointiyhteiskunta muodostetaan ihmisten hyvinvointia ja oikeuksia vähentämällä? Kerropas viisaana miten se normikansalaista auttaa jos enemmän ihmisiä elää kurjuudessa, nykyään siellä köyhyysrajalla on juurikin niitä normikansalaisia.

    Kyllä te osaatte ruikuttaa joka asiasta mutta ette ikinä osaa sanoa mitään konkreettista millä tehtäisiin ihmisten elämä paremmaksi. Ja konkreettista ei todellakaan ole se että köyhiä köyhennetään vielä enemmän tai pakotetaan tekemään jotain rikkaiden rikastumiseksi.

    Ilmeisesti et ole liiemmin työelämässä ollut.

    "Eli sinun mielestäsi hyvinvointiyhteiskunta muodostetaan ihmisten hyvinvointia ja oikeuksia vähentämällä? Kerropas viisaana miten se normikansalaista auttaa jos enemmän ihmisiä elää kurjuudessa, nykyään siellä köyhyysrajalla on juurikin niitä normikansalaisia."

    En jaksa vastata tähän, Halla-aho teki sen jo. Et vaan lukenut.

    "Olemme kaikki samaa mieltä siitä, että köyhyyden äärimmäisiä muotoja pitää torjua tulonsiirroilla. Samalla on ymmärrettävä, että valtiolla on tähän tarkoitukseen vain ne rahat, jotka se pystyy hankkimaan lähinnä verottamalla suomalaista työtä ja yrittämistä. Sosiaaliturvapopulismi johtaa helposti siihen, että järjestelmä tuhoaa omaa rahoituspohjaansa ja itse asiassa lisää köyhien määrää."

    Olen ollut työelämässä pitempään kuin luulet. Lähemmäs 30 vuotta. Olen nähnyt mitä siinä on sinä aikana tapahtunut ja kuin turhia liitot duunarin kannalta ovat. Missä ne oli silloin kun vuokratyövoima alkoi tehdä tuloaan? Ja nyt huutavat irtisanomissuojan parantamisesta. Onko ne olleet siellä todellakin niin tyhmiä, etteivät nähneet sen tulevan? Epäilen, heitä ei vaan kiinnostanut duunareiden asiat. Eikä kiinnosta vieläkään vuokratyöntekijöiden asiat.

    Selvyyden vuoksi. En ole persukaan. Minusta Halla-aho vaan osuu aika usein naulan kantaan.

    Niin kuin osui Atte Kalevakin ja kaikki muut tutkijat ei. Keksivät vaan selityksiä eivätkä näe ilmiselvää.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/edd97574-0d6e-4cdd-8aa5-133b2bfda577?fbclid=IwAR39orH7OVMlI4mo_OUWROsN7ry9u-NjsNkNmoKPaFL360lbnOoAZ1TMPrw

    Eipä se "mestarikaan" osaa sanoa miten yhteiskunnan hyvinvointia parannetaan kurjuutta lisäämällä, tushanpäiväinen filosofi vain lässyttää noita saarnojaan sanomatta mitään konkreettista. Kyllä sillekin on valtion pussilla olo kelvannut pitkälti koko elämänsä ajan.

    Äänestä

  • Ainoastaan oikeistolaisen logiikkaa on se että jos köyhälle antaa pari kymppiä niin sillä köyhyys lisääntyy.

    Tälläkin hetkellä tukia jää maksamatta muutama sataa miljoonaa koska on tuhansittain ihmisiä jotka eivät osaa niitä hakea vaikka olisivat niihin oikeutettuja.

    Tossakin sössöttäjän pitää vääntää asia ulkomaalaisiin, että haluaa ottaa omilta köyhiltä pois jos sillä saa myöskin "pahoilta" ulkomaalaisilta. Oksettavaa touhua ja verrattavissa maanpetturuuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainoastaan oikeistolaisen logiikkaa on se että jos köyhälle antaa pari kymppiä niin sillä köyhyys lisääntyy.

    Tälläkin hetkellä tukia jää maksamatta muutama sataa miljoonaa koska on tuhansittain ihmisiä jotka eivät osaa niitä hakea vaikka olisivat niihin oikeutettuja.

    Tossakin sössöttäjän pitää vääntää asia ulkomaalaisiin, että haluaa ottaa omilta köyhiltä pois jos sillä saa myöskin "pahoilta" ulkomaalaisilta. Oksettavaa touhua ja verrattavissa maanpetturuuteen.

    Toimeentulotuen hakijat ovat tukien hakemisen ammattilaisia. Joten tuskin heitä tarkjoitit.

    Ja ulkomaalaisista puheenollen sanoisin, että kyllä joissakin tietyissä taloyhtiöissä alkaa olla joku Abdirahima ja Mohammad huomattavasti yleisempi näky nimitauluilla kuin joku Väänänen tai Virtanen. Ja kun kyseisten isojen vuokranantajien vuokratasoa tarkastelee niin harvemmalla perusduunarilla on palkalla varaa sellaiseen. En oikein usko, että kaikki ne Abdirahimit ja Mohammadit hyväpalkkaisella duunilla itse ne vuokransa maksavat. Jopa yksityisiltä saa edullisemmin vuokrattua, heillä tosin se takuuvuokra, mutta kuitenkin. Se, ettei tarvi maksaa vuokravakuutta, ei paljon lohduta kun vuokra on satasia kalliimpi kuin yksityisillä.

    Teidän(nykyvasemmiston) kanssa on aika turhauttavaa keskustella oikeista ongelmista. Vähän sama kuin keskustelisi porvareiden kanssa asumisen kalleudesta ja heiltä ei tule mitään muuta selitystä kuin se, että asumistuki liian korkea ja asuntoja pitää saada lisää. Yhdet haluaa lisää asumistukea, toiset taas eivät suostu tarkastelemaan syitä miksi sitä asumistukea on alunperin alettu myöntämään. Samanlaista populistista paskaa syöttää kumpikin puoli eikä edes halua ongelmille ratkaisua, koska ongelmien olemassaolo tekee kummistakin tarpeellisia. Jos ongelmat ratkastaisi, tulisivat kummatkin puolet tarpeettomiksi.

    "Ja kun kyseisten isojen vuokranantajien vuokratasoa tarkastelee niin harvemmalla perusduunarilla on palkalla varaa sellaiseen. En oikein usko, että kaikki ne Abdirahimit ja Mohammadit hyväpalkkaisella duunilla itse ne vuokransa maksavat. Jopa yksityisiltä saa edullisemmin vuokrattua, "

    Ja mitähän ne on nämä kyseiset vuokranantajat, jotka eivät kuitenkaan yksityisiä ole?

    No ne yleishyödylliset esimerkiksi. VVO ja SATO. Voi käydä kurkkimassa vuokratasoa ja jos jaksaa jalkautua, myös niitä nimitauluja. Kummallakin on muuten tapana korottaa vuokriakin joka vuosi.

    Ja VVO on muuten aika pitkälti ammattiliittojen omistuksessa. Eli se siitä duunarien puolien pitämisestä.

    Sinustako mamu ei voi olla duunari? Pk-seudulla ei bussit kulkis mihinkään ilman heitä..

    Eikä toimeentulotuki maksa mitä tahansa vuokria, kyllä siinä rajat on. Ja ihan samat rajat on kantiksilla kuin mamuillakin.

    Ei muuten ole. On olemassa myös harkinnanvarainen. Sisäpiirin tietoa, en voi sen tarkemmin avata, jottei tulisi hankaluuksia.

    Oletko muuten ikinä miettinyt kuin mahdoton homma on vähävaraisin yksin asuvan kantiksen saada stadin kämppä? Onko yhtä mahdotonta mamuille? Siinä voi taas käydä tsekkaamassa nimitauluja. Eiköhän valkene.

    "Sinustako mamu ei voi olla duunari? Pk-seudulla ei bussit kulkis mihinkään ilman heitä.."

    Ja kaikki talotkin saa purkaa, koska somalit on ne rakentanut. En tosin ole pahemmin rakennushommissa somaleja nähnyt. Ja niiden muidenkin mamujen jälki on vähän sitä sun tätä. Itse on ostaisi nyt rakennetuista uusista taloista asuntoa. Ei sen puoleen, Suomessa on viimeksi rakennettu kohtalaisen hyvin kai joskus 50-luvulla tai sitä aikasemmin. Mutta nykyisin aletaan olla jo huonoimmillaan ikinä, eikä se pienin syy ole se tuontityövoima.

    Enkä mä ole halveeramassa tässä töitä tekeviä mamuja. Kaikki kunnioitus heille. Hienoa, että jotkut osallistuvat yhteiskunnan toimintaan omalla panoksella.

    No+en+kyllä+tiedä+miten+myönteisen+päätöksen+saaneet+turvapaikanhakijat+asutetaan,+mutta+mamuilla+on+muutoin+ihan+samat+jonotukset+stadin+kämppiin+kuin+muillakin.+Muistan+aikoinaan+kun+netissä+jotkut+miesasiamiehet+ulisivat+hatusta+vedettyä+mantraa+siitä+kuinka+kunnan+asumisjonoissa+syrjittäisiin+miehiä.+No,+asia+selvitettiin+ja+kappas+vain,+60%+Helsingin+vuokra-asunnoista+menikin+miehille.+Jos+esim+on+yksityinen+vuokranantaja+irtisanoo+vuokrasopimuksen,+niin+pääsee+heti+jonon+ohi.+Ja+se+on+kyllä+lottovoitto+saada+kunnan+kämppä+stadissa,+siitä+kannattaa+pitää+kiinni.+Sieltähän+ei+ulos+joudu+vaikka+tulot+ja+omaisuus+karttuukin.+Mut+tää+on+niin+tätä,+että+köyhä+on+köyhän+tukassa+kiinni,+kun+kuvittelee+muiden+saavan+enemmän+ja+arvatkaas+kuka+nauraa?

    Ei muuten ole. Siitä vaan nimitauluja tsekkaamaan.

    Eikä pääse jonojen ohi, vaikka kuin kova hätä olisi. Kokemusta on, enkä ole ainoa. Jonojen ohi pääsee valkoisena lihaa syövänä heteromiehenä ainoastaan silloin, kun on pannut jonkun paksuksi eikä ole kämppää.

    Ongelma nykyvasemmiston, vihreiden yms kanssa on se, että teidän päällimmäinen agenda on vihata ja arvostella persuja, ei korjata epäkohtia. Se vie kaiken energian teiltä. Mutta jos paneutuisitte samalla tarmolla epäkohtien korjaamiseen kuin persujen halveeramiseen, saattaisi jotain ehkä tapahtuakin.

    Mutta turha toivo. Teillä ei älyllinen kapasiteetti riitä siihen. Persujen vihaaminen ja arvosteleminen on helpompaa.

    Tiedän satavarmasti että pääsee. Tietysti jos on varaa vuokrata yksityisiltä, niin asia on toinen. Yksityiseltä vuokraaminen on tietysti kalleinta.

    Vai että oikein lihansyömisetkin tsekataan.. hohhoijaa..

    Ja miksi mun pitäis mennä jotain rappujen nimiä katsomaan? Kai ne mamutkin jossain asuvat, jopa ne toisen polven..Mun naapurikin on mamu. Tosin vissiin kaikki asumismuodot on väärin - joko liian halvalla alueella, tai sitten liian kalliilla. Vähän sama kuin se, että joko ne vie meidän työt, tai sitten me elätämme ne työllämme. Lapsekasta me- ne -ajattelua.

    Pääsee partavauva sotalapsena. Muttei kantiksena.

    Ja edelleen muistuttaisin siitä, että jos vasemmisto olisi samalla tarmolla keskiuttynyt ongelmien korjaamiseen kuin persujen vihaamiseen, ei olisi persut koskaan yhtä isoksi kasvaneet. Mietipiä sitä.

    Suomeksi: Persujen nousu on nykyisen vihervasemmiston aikaansaannoksia.

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Ja miksi mun pitäis mennä jotain rappujen nimiä katsomaan? Kai ne mamutkin jossain asuvat, jopa ne toisen polven..Mun naapurikin on mamu. Tosin vissiin kaikki asumismuodot on väärin - joko liian halvalla alueella, tai sitten liian kalliilla. Vähän sama kuin se, että joko ne vie meidän työt, tai sitten me elätämme ne työllämme. Lapsekasta me- ne -ajattelua.

    Muistanpa muuten kun aikoinaan rassukat ulisi kuinka on väärin, ettei vokkeja perusteta mihinkään hienoille alueille. No sitten Punavuoreen semmoinen perustettiin, mikä oli tietysti väärin, kun sinne ne turvikset pääsee hienolle alueelle, eikä tavallisella kantiksella semmoseen ole varaa..

    Eli uli-uli.
    Sama naisten kanssa, että tekee ne miten vain, niin väärin menee ulisijoitten mielestä.

    Rööperi on vanha duunarialue ja veikkaan et vokeista rööperissä oli eniten haittaa siellä asu.ville osakkaille, ei niinkään fattapummeille.

    Mutta eipä näkynyt vokkeja Westendissä Stubbin ja muiden naapurissa. Eikä kukaan heistä Idässä haluaisi asua. En kyllä minäkään. Jos haluaisiun asua Lähi-Idässä, muuttaisin sinne. En ymmärrä miksi se täytyy tuoda tänne. TJEU.

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Muistanpa muuten kun aikoinaan rassukat ulisi kuinka on väärin, ettei vokkeja perusteta mihinkään hienoille alueille. No sitten Punavuoreen semmoinen perustettiin, mikä oli tietysti väärin, kun sinne ne turvikset pääsee hienolle alueelle, eikä tavallisella kantiksella semmoseen ole varaa..

    Eli uli-uli.
    Sama naisten kanssa, että tekee ne miten vain, niin väärin menee ulisijoitten mielestä.

    Niin ja minun silmin katsottuna sinä olet yksi pahimmista ulisijoista palstalla. Olet vaan täysin sokea itsellesi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toimeentulotuen hakijat ovat tukien hakemisen ammattilaisia. Joten tuskin heitä tarkjoitit.

    Ja ulkomaalaisista puheenollen sanoisin, että kyllä joissakin tietyissä taloyhtiöissä alkaa olla joku Abdirahima ja Mohammad huomattavasti yleisempi näky nimitauluilla kuin joku Väänänen tai Virtanen. Ja kun kyseisten isojen vuokranantajien vuokratasoa tarkastelee niin harvemmalla perusduunarilla on palkalla varaa sellaiseen. En oikein usko, että kaikki ne Abdirahimit ja Mohammadit hyväpalkkaisella duunilla itse ne vuokransa maksavat. Jopa yksityisiltä saa edullisemmin vuokrattua, heillä tosin se takuuvuokra, mutta kuitenkin. Se, ettei tarvi maksaa vuokravakuutta, ei paljon lohduta kun vuokra on satasia kalliimpi kuin yksityisillä.

    Teidän(nykyvasemmiston) kanssa on aika turhauttavaa keskustella oikeista ongelmista. Vähän sama kuin keskustelisi porvareiden kanssa asumisen kalleudesta ja heiltä ei tule mitään muuta selitystä kuin se, että asumistuki liian korkea ja asuntoja pitää saada lisää. Yhdet haluaa lisää asumistukea, toiset taas eivät suostu tarkastelemaan syitä miksi sitä asumistukea on alunperin alettu myöntämään. Samanlaista populistista paskaa syöttää kumpikin puoli eikä edes halua ongelmille ratkaisua, koska ongelmien olemassaolo tekee kummistakin tarpeellisia. Jos ongelmat ratkastaisi, tulisivat kummatkin puolet tarpeettomiksi.

    Mikä tuossa on vaikeaa ymmärtää, toimeentulotukea jää antamatta pari sataa miljoonaa koska on tuhansia jotka eivät tiedä että olisivat siihen oikeutettuja.

    Voivoi pikku rasseätminkäistä harmittaa kun ovissa on oikein ulkomaalaisten nimiä, yhyyyy.

    Valtio sinunkin rasseperseesi elättää joten aivan turha lässyttää.

    Niin. Sitä sopii miettiä, että ketkä ne on, joilta se toimeentulotuki jää saamatta ja miksi.

    Tonnista vetoa, että tukienhakemisalan ammattilaisilta ei jää senttiäkään saamatta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voivoi pikku rasseätminkäistä harmittaa kun ovissa on oikein ulkomaalaisten nimiä, yhyyyy.

    Valtio sinunkin rasseperseesi elättää joten aivan turha lässyttää.

    Itse asiassa elätän kyllä itseni ihan työtä tekemällä. Ja olen koko työhistoriani ajan ollut duunissa yksityisellä sektorilla.

    Tässäkin keskustelussa tulee hyvin esiin se vihervasemmiston vajavainen älyllinen kapasiteetti. Kun argumentit loppuu alkaa nimittely. Kun nimittelykään ei enää toimi, alkaa uhriutuminen, pöyristyminen ja mielensäpahoittaminen, koska maailmassa ja Suomessa ei asiat todellisuudessa olekaan niin kuin toivoisi ja kuvittelee olevan.

    Juujuu, kunhan selittelet, lol.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juujuu, kunhan selittelet, lol.

    Sitä vaan vihervasemmistossa ihmettelen, että tulette jatkuvasti kusetetuksi. Näytätte jopa pitävän siitä kusetetuksi tulemisesta kun niin kovasti sitä kusettamista puolustatte. Mistä se sinun mielestäsi johtuu? Tehän olette kuitenkin enimmäkseen niitä korkeasti koulutettuja ja poikkeuksellisen älykkäitä.

    Pappa se jaksaa vanhojen "hyvien" aikojen muistiharhoissa elellä, vedä nyt tukisukat jalkaan ja mene vaikka kävelylle.

    Keskustelutaitosi ja -kykysi loppui kuin seinään. En ole yllättynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitä vaan vihervasemmistossa ihmettelen, että tulette jatkuvasti kusetetuksi. Näytätte jopa pitävän siitä kusetetuksi tulemisesta kun niin kovasti sitä kusettamista puolustatte. Mistä se sinun mielestäsi johtuu? Tehän olette kuitenkin enimmäkseen niitä korkeasti koulutettuja ja poikkeuksellisen älykkäitä.

    Voisit antaa jonkin konkreettisen esimerkin.

    Äänestä

Totta puhut! Ikävää on, etteivät nämä kannattajat osaa ajatella millään lailla kriittisesti. Tämäkin juttu on hyvä esimerkki siitä, minkälaisista huijareista on tuon puolueen kohdalla kyse!

Äänestä

eikö perussuomalaiset ole äärioikeistolaisia niin hitler soini teki lupasi kaikkea hyvää ja sitä mitä kansa tahtoo mutta kun pääsi valtaan niin petti lupauksensa ja äärioikeisto politiikka alkaa ja kansa kärsii

Äänestä

Toimeentulotuen saajat ovat paskaväkeä

Äänestä
  • Ihan kuule työssäkäyvät joutuvat pienen palkan takia hakemaan toimeentulotukea asumisen kalleuden vuoksi. Ja toisaalta tarvitsevatko erittäin hyvätuloiset mitään yhteiskunnalta. Esim lapsilisiä? Ilmaisen yliopistokoulutuksen vuoksi rikkaiden lapset tulevat yhteiskunnalle kalliimmiksi!

    Äänestä

"Eduskunnassa ajettiin tänään 75 euron koronakorotusta toimeentulotukeen - eli lisätukea vaikeaan epidemiatilanteeseen kaikkein köyhimmille suomalaisille."

Jospa se 75€ lisättäisiin pieni tuloisten eläkeläisten kansanelääkkeeseen, sillä vanhukset ovat kaikkein vaikeammassa asemassa. Ne joiden eläkkeet ejvät ylitä edes 1200€, asuvat vuokralla, lääkemenoihin menee vuodessa yli 600€ ja trveyskeskuksista ei saa varattua aikaa lääkärille. Liikuntavammaiset joutuu käyttämään pakostakin taxia, eikä läheskään kaikki tarvitsijat saa kelakyytiä nykyään.

Sukulaiset ja naapurit tuovat elintarvikkeita, jos on edes rahaa, millä maksaa.

Ihan oikeesti, kaikki vanhukset eivät edes kerro vaikeuksistaan, kunnes kaikki romahtaa! Onneksi joku naapureista oli huomannut: ettei kukaan vanhusta saanut tavattua, eikä avannut ovea naapurilleenkaan.
Lopulta huoltomies avasi oven, isännöitsijän luvalla, kun tarpeeksi moni alkoi huolestua.

Omassa sängyssään makasi voimattomana ja ampulanssi kyyditsi sairaalaan.
Ei ollut koronaa, kuten ympäristö ensin arveli. Aliravittu ja elimmistö kuivunut, mutta hengissä kuitenkin. Ei ollut kehdannut kertoa ahdinkoaan kenellekään.
Päivä tai kaksi vielä kotonaan, ei olisi ollut mitään tehtävissä, paitsi patologilla ja hautausurakoitsijalla.

Hyvinvointi valtiossa, jossa ei yhteiskunta edes vanhuksistamme pidä huolta.
Tämän ihmisen kohtalo nyt saattaa päättyä vielä toisin, virkansa puolesta joku varmaan huolehtii nyt myös hänestä!

Äänestä
  • Toimeentulotuki tulee myös köyhille vanhuksille ja se ottaa huomioon myös lääkekulut.

    Äänestä

  • Ei vanhusten"hoidossa" ongelmana ole se ettei eläkkeet riitä, vaan se että ei ole ihmisiä heitä auttamassa. Oletko itse valmis vaikka vapaaehtoisesti heitä auttamaan, kun ei valtiovalta sen eteen mitään tee?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toimeentulotuki tulee myös köyhille vanhuksille ja se ottaa huomioon myös lääkekulut.

    Tuo on totta. Nykyään menee lääkelasku suoraan KELAlle ja lääkärilaskusta voi lähettää kuvan, laittaa sen ennakkomaksuun ja eräpäivänä on KELA laittanut rahat tilille.

    Joten terveydenhuolto on toimeentuloa saaville eläkeläisille ilmaista. Tiedän sen kokemuksesta.

    Olenko siis sosiaalipummi? Olen ollut töissä toki, mutta eläkkeeni ei riitä kaikkeen. Kiitos 20 vuoden oikeistopolitiikan. Onneksi nyt hieman ajatellaan vähäosaisiakin.

    Äänestä

Persu pettää aina

Äänestä
  • Sekä äänestäjiään että vaimoaan 😁

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sekä äänestäjiään että vaimoaan 😁

    Perussuomalaiset ovat perinteisten arvojen kannattajia, joten eiköhän ne vieraissa kävijät löydy punavihreistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perussuomalaiset ovat perinteisten arvojen kannattajia, joten eiköhän ne vieraissa kävijät löydy punavihreistä.

    Perinteisesti mies saa pettää ja salata lehtolapsia. Kysy vaikka mestarilta itseltään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perussuomalaiset ovat perinteisten arvojen kannattajia, joten eiköhän ne vieraissa kävijät löydy punavihreistä.

    Onkos väkivaltarikollisuus perinteisiä arvoja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onkos väkivaltarikollisuus perinteisiä arvoja?

    Entäs raiskaaminen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entäs raiskaaminen?

    Eiköhän persuksilla mene samaan sen väkivallan kanssa, eli varmaankin on.

    Äänestä

Persut on tämän maan syöpä.

Äänestä

Sossun asiakkaista noin puolet on mamuja, ja juuri sossun asiakkuus tässä on kriteerinä minkä perusteella näitä koronarahoja voi saada. Toisaalta meillä on paljon pienituloisia allekin sossun standardien sinnitteleviä. Paljon on pienillä eläkkeillään sinnitteleviä ja myös muutakin pientuloista väkeä, jotka eivät tätä koronarahaa saa. siksksi koska kriteerinä tässä on sossun asiakkuus.
On huomattava että ns. yritystukiin on jo jaettu koronatukea miljardeja, kun taas tämä sossun asiakkaille tulossa oleva raha on noin 60 miljoonaa. Kyllä tämä koronatuki pitäisi antaa kaikille pienituloisille, eikä niin että vain sossun asiakkaille.

Äänestä
  • Sossun asiakas on eri kun kelan asiakas. Toimeentulotukea haetaan kelasta eikä sossusta ja koronalisä annettaisiin toimeentulotuen hakijalle. Siinäkin on varmaan rajansa saako, jos olet ansainnut vaikka 51 euroa nin ei saa koronalisää, jos olet saanut veronpalautuksia 51 euroa niin et saa koronalisää.

    Äänestä

  • Vai että oikein puolet on maahanmuuttajia, siellä taas persus lueskellut liikaa jotain mvpaskaa.

    1Äänestä

Persuja ei kannata äänestää. Ne varmaan haluaa tappaa köyhät nälkään muutenkin ja pistää ne orjuuttaviin töihin ilman palkkaa. Köyhät ei saisi edes euroa ansaita kun siitä jo rankaistaan.

Äänestä

Petyin persuihin. Keväällä annettiin elinkeinoelämälle 15 miljardia ilman nikottelua, 75 euroa köyhälle niin vedetään herne nenään. En äänestä tätä puoluetta enään.

Äänestä

Tulee tytöiltä hihi-sanonta asioista, jos missi=tissi -kilpailu ja jne. mitä höpötyksiä, Koris on Korona-peli..

Mutta helposti söpöt tyttöset eivät loukkaannu tuollaisista sanonnoista kun ymmärtävät heti että oli vitsi, kuin hitsi eli hitsauskone.

Äänestä

Ne rahat köyhät pistää viinaan ja tupakkiin. Ei siis mitään hyötyä.

Äänestä
  • Juuri näin. Köyhät ovat enimmäkseen lahjattomia idiootteja.

    Äänestä

  • Sillä olisi saanut paljon viinaa.

    Äänestä

huvittavuuksia james-pond-elokuvissa, miten kätenne voi: onko parantunut?

Äänestä

Halla-ahon mukaan tuki valuisi yksinäisille miehille. Siis persuille.

Kummallinen ihmisviha-puolue. Ei saa olla nainen eikä mies eikä mitään siitä väliltä.

xLiner

Äänestä
  • Hullu-Aho siinäpä olisi hyvä sukunimi, tai Ismo Järvenvesi. Asko Asiaton olisi myös hyvä nimi.

    Äänestä

Persu on Mersu ja Audi on Autisti.

Äänestä

Köyhä mamu tarvitsee kipeästi tämän koronakorotuksen, ettekö persut osaa edes hävetä!

Äänestä

Niillä on lyhyt katseisuutta.

Äänestä

Ei saa ostaa ilman poliisin lupaa mitään pistooleja ja sellaisia, henkilötodistus pitää olla jos 6-millisen ilmapistoolin ostaa.

Mutta itselleni joku pistooli, eivät suurempia kyselleet, vain henkilön todennus. mimulle on aika hauskaa tarkkuusammunta tauluihinkin harrasteenakin.

Äänestä

Taitaa olla vihervasemmiston juonia. Kun noin puolet toimeentulotuen saajista on mamuja, niin niille menee potista ainakin puolet, siksi kun nämä ovat vielä nimenomaan pysyvästi toimeentulotuen saajia.
Toisaalta pienillä, allekin sossun standardien tuloilla kituuttelevia on paljon esim. eläkeläisiä , mutta eivät sitten saa mitään jos eivät ole olleet sossun asiakkaita.

Kriteerit tämän rahan jakoon ovat sellaiset, että vain ne saavat jotka ovat olleet toimeentulotuen asiakkaina ja sieltä jotain saaneet viime maaliskuusta heinäkuuhun välisenä aikana, sekä edelleen ovat olleet ja tulevat olemaan sossun asiakkaina lisärahan saamista edeltävänä kuukautena. Eli Pomminvarmoja saajia ovat esim. mamut jotka aina sossun asiakkaita ovat ja sieltä rahaa saavat. Todella pienillä tuloilla kituuttelevia, ja varmasti koronasta takkiinsa ottaneita on moninkertainen lukumäärä, mutta eivät saa nämä mitään tukea.
Yrityksille jo lapioitiin miljardeja tukena, mukaan lukien esim. erilaiset pitseriayrittäjät.

Jenkeissäkin sentään annettiin tonni kaikille, ja 500 päälle lasta kohti , paitsi jotain 100 tlonnia vuodessa ja sen yli ansaitseville ei tätä. On se reilumpaa rahan jakoa tällainen.

Äänestä
  • Kyllä. Rahat menevät mamuille ja suomalaisille roskaihmisile. Kunnon ihminen ei saa sossurahaa.

    Äänestä

  • Kyseessä on eräänlainen uusi toimeentulotuen kanta-asiakasjärjestelmä, josta saa boonuksia ja verrattomia etuja, kun keskittää tulonhankintansa tähän yhteen paikkaan.

    Johonkin historiaan on jäänyt se periaate, että toimeentulotuki oli se poikkeuksellisissa tilanteissa käyttöön otettava keino, kun muu sosiaaliturva ei jostain syystä riitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä. Rahat menevät mamuille ja suomalaisille roskaihmisile. Kunnon ihminen ei saa sossurahaa.

    Roskaihmisille, eli niille yksinään eläville miehille. Persujen kanta.

    Äänestä

  • scrg kirjoitti:

    Kyseessä on eräänlainen uusi toimeentulotuen kanta-asiakasjärjestelmä, josta saa boonuksia ja verrattomia etuja, kun keskittää tulonhankintansa tähän yhteen paikkaan.

    Johonkin historiaan on jäänyt se periaate, että toimeentulotuki oli se poikkeuksellisissa tilanteissa käyttöön otettava keino, kun muu sosiaaliturva ei jostain syystä riitä.

    Kun se muu sosiaaliturva on jäänyt niin jälkeen ettei sillä elä. Kiitos oikeiston.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun se muu sosiaaliturva on jäänyt niin jälkeen ettei sillä elä. Kiitos oikeiston.

    Auttaisko vähän siihen sosiaaliturvan tarpeeseen, jos ihmisillä olisi töitä?

    Mä teen kuin PM Marin (ja jokainen kunnon kansalainen:) eli pesen vessani. Lisäksi liikun omalla/auton voimalla joka paikkaan, teen rempat, syön vain joskus ravintolassa, ylipäänsä lähes kaiken, jonka joku ammattilainen luultavasti tekisi tehokkaammin, nopeammin ja paremmin. Teen näin, koska se on kaikesta huolimatta jopa taloudellisesti kannattavaa, koska työn teettäminen ulkopuolisella on niin tajuttoman kallista. Ei siksi, että sille ammattilaiselle jotenkin jäisi kohtuuttomasti rahaa vaan siksi että kaikki saatanan lokit haluaa oman osuutensa juuri siitä, että joku tekee jotakin ja raha vaihtaa omistajaa.

    Töitä on, mutta ei palkanmaksajia.

    Ei muuta kuin yritykset työllistämään kunnon liksalla kaikki työttömät. Työ tekijäänsä opettaa ja tarjonta luo tuotteelle kysynnän.

    Kannattaa luopua vaikka omasta autosta, niin säästää jo remonttiin tai kahteenkin vuodessa. Tai jos luopuu omistusasunnosta, niin ei tarvitse remonteista välittää enää ollenkaan. Ja jos olet kerran tehokkaampi, nopeampi ja parempi kuin useimpien alojen ammattilaiset, niin sittenhän voisit perustaa vaikka menestyvän yrityksen itse. Kun varallisuushan se just on kaikkein tärkein asia nuoren miehen elämässä.

    Luetun ymmärtämisessä vähän parannettavaa?

    Sanoin, että vaikka ammattilainen on taitavampi ja nopeampi. Mutta silti itselleni jää ihan hyvä veroton ja kenenkään lokkeilematon tuntipalkka omasta tekemisestäni, koska osapuilleen minun pitää tuottaa työlläni omalle palkanmaksajalleni satasen lisäarvo, jotta siitä saatavalla palkalla voin maksaa ammattilaiselle niin paljon, että sille tekijälle jäisi kymppi käteen. Se yhdeksänkymppiä menee eläkkeisiin, työttömyysvakuutuksiin, sairausvakuutuksiiin ja verojen kautta kaikkeen muuhun kivaan, mm. erinäisten hyvien asioiden tukemiseen, mihin poliitikot sen haluavat käyttää. Mutta kun tekee itse, niin kukaan muu ei saa mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä. Rahat menevät mamuille ja suomalaisille roskaihmisile. Kunnon ihminen ei saa sossurahaa.

    Onko Valtakunta sinusta roskaihminen? Se on kertonut saavansa toimeentulotukea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko Valtakunta sinusta roskaihminen? Se on kertonut saavansa toimeentulotukea.

    On! Perussuomalaiset ei ole sosiaalipummien vaan työssäkäyvien miesten ( kaiken maksajien) puolue!

    Äänestä

  • scrg kirjoitti:

    Luetun ymmärtämisessä vähän parannettavaa?

    Sanoin, että vaikka ammattilainen on taitavampi ja nopeampi. Mutta silti itselleni jää ihan hyvä veroton ja kenenkään lokkeilematon tuntipalkka omasta tekemisestäni, koska osapuilleen minun pitää tuottaa työlläni omalle palkanmaksajalleni satasen lisäarvo, jotta siitä saatavalla palkalla voin maksaa ammattilaiselle niin paljon, että sille tekijälle jäisi kymppi käteen. Se yhdeksänkymppiä menee eläkkeisiin, työttömyysvakuutuksiin, sairausvakuutuksiiin ja verojen kautta kaikkeen muuhun kivaan, mm. erinäisten hyvien asioiden tukemiseen, mihin poliitikot sen haluavat käyttää. Mutta kun tekee itse, niin kukaan muu ei saa mitään.

    Löytyyhän maailmasta sentään sellaisiakin paikkoja, missä moisiin turhuuksiin ei rahaa laiteta. Mikset siis mene sinne? Jäisi vielä enemmän itselle käteen itse ansaittua omaa rahaa. Hyvällä tuurilla elinkustannukset pienenisivät muutenkin. Ja jos oikein lottovoiton saisit paikan valinnassa, niin voisitpa ylijäävällä rahalla palkata vielä itsellesi vähään tyytyvän kotiapulaisen hoitamaan ikävimmät kotityöt.

    Kyllä. On hyviä vaihtoehtoja, joista muualle muuttaminen on yksi. Toisaalta elinkustannukseni eivät ole kovin suuret edes nyt ja jos lopetan palkkatyöt niin jää vielä paljon enemmän aikaa tehdä kaikenlaista omaa elintasoa nostavaa. Vielä vähemmän silloin millekään palvelujen ostolle olisi tarvetta.

    Eihän kysymys ole siitä, että jokin kotityö olisi ikävää, mä osaan ja joudan kyllä niitäkin tehdä. Kokonaisuuden kannalta olettaisin, että tuottavuus ja yhteiskunnan hyvinvointia edistäisi enenmmän se, että minä tekisin enemmän niitä töitä joita teen joitain muita paremmin eikä kaikkea sellaista mitä kuka tahansa voisi tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On! Perussuomalaiset ei ole sosiaalipummien vaan työssäkäyvien miesten ( kaiken maksajien) puolue!

    Persuksista on suurin osa kouluttautumattomia, työttömiä ja (kansan)eläkeläisiä, juurikin sossupummeja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuksista on suurin osa kouluttautumattomia, työttömiä ja (kansan)eläkeläisiä, juurikin sossupummeja.

    Puhut varmaan persujen äänestäjistä. Persuissa on käsittääkseni aika paljon yrittäjiä ja yrittäjätaustausiakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puhut varmaan persujen äänestäjistä. Persuissa on käsittääkseni aika paljon yrittäjiä ja yrittäjätaustausiakin.

    Tuo ei mitenkään poislue sitä etteikö persuksissa silti olisi eniten kouluttautumattomia, työttömiä ja (kansan)eläkeläisiä. Ei se että on jonkun toiminimen perustanut tarkoita että sillä olisi mitään tienannut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo ei mitenkään poislue sitä etteikö persuksissa silti olisi eniten kouluttautumattomia, työttömiä ja (kansan)eläkeläisiä. Ei se että on jonkun toiminimen perustanut tarkoita että sillä olisi mitään tienannut.

    Minä en ole heidän jäsenistöä sen tarkemmin tutkinut kun ei niin paljon kiinnosta. Mutta en väitäkään sen takia suuntaan tai toiseen.

    Mutta sinä olet varmaan käynyt aika tarkkaan heidän jäsenistön taustat läpi.

    Tässä vaan tuli mieleen, etten ikinä ole ollut rasisti, mutta tällä menolla, BLM ja muut paskat, minusta kohta sellainen tulee. Enkä ole ikinä erityisemmin sympannut yhtään puoluettakaan, mutta kohta tulee minustakin persujen kannattaja kun vastapuoli on mitä on. Ja tuskin olen ainoa tässä maailmassa, joka ajattelee niin.

    Äänestä

  • scrg kirjoitti:

    Kyllä. On hyviä vaihtoehtoja, joista muualle muuttaminen on yksi. Toisaalta elinkustannukseni eivät ole kovin suuret edes nyt ja jos lopetan palkkatyöt niin jää vielä paljon enemmän aikaa tehdä kaikenlaista omaa elintasoa nostavaa. Vielä vähemmän silloin millekään palvelujen ostolle olisi tarvetta.

    Eihän kysymys ole siitä, että jokin kotityö olisi ikävää, mä osaan ja joudan kyllä niitäkin tehdä. Kokonaisuuden kannalta olettaisin, että tuottavuus ja yhteiskunnan hyvinvointia edistäisi enenmmän se, että minä tekisin enemmän niitä töitä joita teen joitain muita paremmin eikä kaikkea sellaista mitä kuka tahansa voisi tehdä.

    Noniin. Eli ongelmaa ei siis oikeastaan olekaan. Joku on kuitenkin sinunkin ammattitaidostasi valmis maksamaan sen verran, että sinä ja työnteettäjä tulevat sillä hyvin toimeen. Noin muuten ihmettelen kyllä, ettei ammattilaisten palvelujen käyttäminen ole onnistunut, kun kuitenkin itse olen aina siihen pystynyt. Vaikka olen aina tienannut ihan reippaasti alle suomalaisten keskiarvon, asun vuokralla asunnossa, joka ei ole halvimmasta päästä, niin silti olen aina voinut tarvittaessa ostaa sen palvelun, mitä olen halunnut ja tarvinnut. Yleensä ei ole edes tarvinnut tingata tai käyttää pimeää työtä. Ravintolassakin käyn lähes viikottain.

    Tuottavuus ja hyvinvointihan syntyvät siitä, että ihmisillä on hyvä olla, mitä hyvänsä he sitten elämällään tekevätkään. Mitkään talouslaskelmat sen sijaan eivät nosta sitä tipan vertaa. Mutta jos haluat tehdä enemmän omia töitäsi, niin ei kai sitä kukaan estä. Ja luulen, että markkinoilta löytyisi ihan kilpailukykyiseen hintaan joku hoitamaan kotityösi sillä aikaa. Mikään ei myöskään estä maksamasta tekijälle enempää kuin minimi vaatii, jos on olevinaan niin kovasti huolissaan toisten ammattilaisten saamasta korvauksesta. Nyt en tiedä mihin viittaat sellaisella, jota kuka tahansa voisi tehdä - tarkoitatko työtä, joka on jotenkin luonnostaan vähempiarvoisempaa tai josta muuten vaan maksetaan vähemmän. Minäkin mieluusti maksaisin veroni vain sote-palveluista, mutta niin vain sieltä vetävät välistä mm. poliisi, armeija, pankit ja monet poliittiset puolueet. Semmoista se on ja onhan niitä muitakin maita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä en ole heidän jäsenistöä sen tarkemmin tutkinut kun ei niin paljon kiinnosta. Mutta en väitäkään sen takia suuntaan tai toiseen.

    Mutta sinä olet varmaan käynyt aika tarkkaan heidän jäsenistön taustat läpi.

    Tässä vaan tuli mieleen, etten ikinä ole ollut rasisti, mutta tällä menolla, BLM ja muut paskat, minusta kohta sellainen tulee. Enkä ole ikinä erityisemmin sympannut yhtään puoluettakaan, mutta kohta tulee minustakin persujen kannattaja kun vastapuoli on mitä on. Ja tuskin olen ainoa tässä maailmassa, joka ajattelee niin.

    Onhan eri puolueiden kannattajista ollut erinäisiä artikkeleita, lähinnä tietty vaalien alla. Ja kyllähän voi melko rohkeasti päätelläkin millaiset ihmiset mitäkin puoluesuuntaa kannattavat. Harvemmin köyhät, kouluttautumattomat miehet ovat mitään vihreitä aatteita kannattavia, joitain hippejä lukuunottamatta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noniin. Eli ongelmaa ei siis oikeastaan olekaan. Joku on kuitenkin sinunkin ammattitaidostasi valmis maksamaan sen verran, että sinä ja työnteettäjä tulevat sillä hyvin toimeen. Noin muuten ihmettelen kyllä, ettei ammattilaisten palvelujen käyttäminen ole onnistunut, kun kuitenkin itse olen aina siihen pystynyt. Vaikka olen aina tienannut ihan reippaasti alle suomalaisten keskiarvon, asun vuokralla asunnossa, joka ei ole halvimmasta päästä, niin silti olen aina voinut tarvittaessa ostaa sen palvelun, mitä olen halunnut ja tarvinnut. Yleensä ei ole edes tarvinnut tingata tai käyttää pimeää työtä. Ravintolassakin käyn lähes viikottain.

    Tuottavuus ja hyvinvointihan syntyvät siitä, että ihmisillä on hyvä olla, mitä hyvänsä he sitten elämällään tekevätkään. Mitkään talouslaskelmat sen sijaan eivät nosta sitä tipan vertaa. Mutta jos haluat tehdä enemmän omia töitäsi, niin ei kai sitä kukaan estä. Ja luulen, että markkinoilta löytyisi ihan kilpailukykyiseen hintaan joku hoitamaan kotityösi sillä aikaa. Mikään ei myöskään estä maksamasta tekijälle enempää kuin minimi vaatii, jos on olevinaan niin kovasti huolissaan toisten ammattilaisten saamasta korvauksesta. Nyt en tiedä mihin viittaat sellaisella, jota kuka tahansa voisi tehdä - tarkoitatko työtä, joka on jotenkin luonnostaan vähempiarvoisempaa tai josta muuten vaan maksetaan vähemmän. Minäkin mieluusti maksaisin veroni vain sote-palveluista, mutta niin vain sieltä vetävät välistä mm. poliisi, armeija, pankit ja monet poliittiset puolueet. Semmoista se on ja onhan niitä muitakin maita.

    Hyvä, meillä ei kummallakaan ole mitään ongelmaa. Jollaikin kuitenkin ilmeisesti on, kun tuosta toimeentulotiesta pitää keskustella. En tee siitäkään itselleni ongelmaa, koska asia ei minulle kuulu. Hoitakoon ne, joita asia liikuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan eri puolueiden kannattajista ollut erinäisiä artikkeleita, lähinnä tietty vaalien alla. Ja kyllähän voi melko rohkeasti päätelläkin millaiset ihmiset mitäkin puoluesuuntaa kannattavat. Harvemmin köyhät, kouluttautumattomat miehet ovat mitään vihreitä aatteita kannattavia, joitain hippejä lukuunottamatta.

    "Harvemmin köyhät, kouluttautumattomat miehet ovat mitään vihreitä aatteita kannattavia, joitain hippejä lukuunottamatta."

    Niin. Kun katsoo ja kuuntelee vihreitä, mitä se kertoo koulutetuista ja sivistyneistä ihmisistä? Eivät ole ikinä mitään järjen jättiläisiä olleet ja nykyisin ehkä tyhmempiä kuin ikinä.

    Idealismi on aika paha vankila, jos sitä ei lainkaan kyseenalaisteta. Ja ainuttakaan idealismia ei ole ainutkaan idealisti kyseenalaistanut. Sen takia tässä kusessa ollaankin koko saatanan sakki.

    Kerropas esimerkkejä niistä tyhmistä asioista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tarvinnut kovinkaan kaukaa hakea.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8e64cb97-51af-4034-93e1-09832fef5319

    Mutta toisaalta tyhmä, joka ei tiedä olevansa tyhmä, pitää tyhmyyttään viisautena. Koskee kaikkia puolueita, mutta erityisesti vihreitä ja vassareita.

    Jos nyt puhuttaisiin jostain todellisista käytännön poliittisista asioista, eikä mistään somepäivityksistä. Jos niitä lähtään puimaan niin eiköhän persukset vedä sen ykköspaikan kaikenlaisilla aivopieruilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos nyt puhuttaisiin jostain todellisista käytännön poliittisista asioista, eikä mistään somepäivityksistä. Jos niitä lähtään puimaan niin eiköhän persukset vedä sen ykköspaikan kaikenlaisilla aivopieruilla.

    Tämähän on käytännön poliittinen asia. Kertoo vihreän tai vihreiden ajatusmaailmasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämähän on käytännön poliittinen asia. Kertoo vihreän tai vihreiden ajatusmaailmasta.

    Ei jonkun henkilön mielipide ole mikään käytännön poliittinen asia, koitas nyt keksiä vaikka jotain paskoja lakiehdotuksia tms..

    Äänestä

Mersu = Persu, persun ajoneuvo, Audi = Autistin ajoneuvo.

Yksi ajatus huvittaa kyllä elokuva Hot Bot, tyttökaverin voi laittaa asumaan johonkin leikkimökkiin tai puumajaan, pieneen taloon, mutta silloin sitä pitäisi myös ruokkia kekseillä sekä kekseillä ja juottaa välillä jotta sille ei tule jano.

Salainen seksikaveri.

Äänestä

Sainko olla sadas kommentoija?
Jippii, aloitus on hyvin tärkeä sinkkuelämälle. Ilman Halla-ahoa ei saisi pilua...saisi enemmän pilua? Kuka nyt noista tietää, ilman vai kanssa? Hmm...pitää miettiä.

AsianVierestä

Äänestä

Huvittaako hyvin tuollainen bile-musiikkivideo: 1-2-3 -poliisi: Eins Zwei Polizei: https://www.youtube.com/watch?v=dSy2DcATYUo

Saippuakuplia ja höyneniä tyynyistä lentelee ympäriinsä asunnossa.

Äänestä

Tästä katosi se tutkittu juttu, jonka mukaan vain 10 prosentilla persujen kannattajista on korkeakoulutus.

Laitoin linkinkin. Työttömiä kannattajista löytyy sen sijaan suhteessa kaksi kertaa enemmän kuin esim vasemmistoliiton kannattajista..

Äänestä
  • Linkki uudelleen. Esim vihreiden kannattajista noin 60 prosentilla on korkeakoulutus..

    https://aijaa.com/pqQzBr

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Linkki uudelleen. Esim vihreiden kannattajista noin 60 prosentilla on korkeakoulutus..

    https://aijaa.com/pqQzBr

    Kuinka monella Suomessa asuvalla ihmisellä on korkeakoulutus? Prosenteissa.

    En näe miten pelkkä mamuvastaisuus voi yhdistää puolueen vastuussa ollessaan, kun kannattajien näkemykset hajaantuvat jyrkästi vasemmisto- ja oikeistoleiriin , vaikka näennäisesti se vasemmisto pahis onkin, kun mestari on niin sanonut. Mutta entäs kun mennään talouskysymyksiin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinka monella Suomessa asuvalla ihmisellä on korkeakoulutus? Prosenteissa.

    Mitä se tähän liittyy?

    Googleta.

    Mulla ainakin on. 😌

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    En näe miten pelkkä mamuvastaisuus voi yhdistää puolueen vastuussa ollessaan, kun kannattajien näkemykset hajaantuvat jyrkästi vasemmisto- ja oikeistoleiriin , vaikka näennäisesti se vasemmisto pahis onkin, kun mestari on niin sanonut. Mutta entäs kun mennään talouskysymyksiin?

    Se mitä sinä ja muut vassarit ette ymmärrä on se, että politiikkaa tehdään ns. vähemmistöjen ehdoilla. Enemmistöä pakotetaan elämään vähemmistöjen mukaan. Mutta eihän sen näin pitäisi mennä, koska se enemmistö on kuitenkin se, mikä lopulta isossa kuvassa kaiken kustantaa eri maiden yhteiskunnissa.

    Ja en. En tarkoita, että vähemmistöjä pitäisi sortaa tai dissata. Heille pitää suoda samat mahdollisuudet kuin enemmistöllekin, suoda vapaus olla sitä mitä sitten ovatkin. Mitä taas tarkoitan on se, että eri vähemmistöille ei pitäisi luoda kiintiöitä, ohituskaistoja ja erityisvapauksia sen takia että ovat vähemmistöjen edustajia. Siinä on tässä lopulta kyse miksi persut on noussut, Trump jenkeissä pressana jne. Enemmistö on unohdettu tai jos ei unohdettu niin ainakin hyvin tehokkaasti syyllistetty, vaikka enemmistö on lopulta tänäpäivänä aika syytön moniin asioihin, joista heitä syytetään.

    Ps. Minä tiedän mistä puhun kun puhun vähemmistöistä. Olen saanut oman osani siitä enemmistön taholta. Mutta ikinä en ole olettanut, että enemmistön pitäisi elää elämäänsä minun ehdoillani. Olen tyytyävinen saadakseni elää omana itsenäni niin kuin elän enkä ole ikinä kaivannut jotain kiintiöitä tai erityiskohtelua itselleni.

    Pps. Enemmistö Suomen väestöstä ei ole korkeasti koulutettua.

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Mitä se tähän liittyy?

    Googleta.

    Mulla ainakin on. 😌

    Sen kyllä huomaa. Hukkaan on mennyt. Ei sinua siellä ainakaan itsenäisesti ajattelemaan ole opetettu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sen kyllä huomaa. Hukkaan on mennyt. Ei sinua siellä ainakaan itsenäisesti ajattelemaan ole opetettu.

    Ei se hukkaan mene kun tarkoituksena on saada hyvä työpaikka. Kouluissa ja työpaikoilla pärjää kun ei ole liian itsenäinen ajattelija.

    Spekuloidaan+vaikkapa+ajatuksella,+että+Suomessa+olisi+koko+väestö,+eli+kokonaiset+100%,+korkeasti+koulutettuja.+Koko+maa+täynnä+wuppiksia.+Minusta+tämä+ajatus+on+aika+kauhistuttava...+:D

    Juu, just go with the flow. :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se mitä sinä ja muut vassarit ette ymmärrä on se, että politiikkaa tehdään ns. vähemmistöjen ehdoilla. Enemmistöä pakotetaan elämään vähemmistöjen mukaan. Mutta eihän sen näin pitäisi mennä, koska se enemmistö on kuitenkin se, mikä lopulta isossa kuvassa kaiken kustantaa eri maiden yhteiskunnissa.

    Ja en. En tarkoita, että vähemmistöjä pitäisi sortaa tai dissata. Heille pitää suoda samat mahdollisuudet kuin enemmistöllekin, suoda vapaus olla sitä mitä sitten ovatkin. Mitä taas tarkoitan on se, että eri vähemmistöille ei pitäisi luoda kiintiöitä, ohituskaistoja ja erityisvapauksia sen takia että ovat vähemmistöjen edustajia. Siinä on tässä lopulta kyse miksi persut on noussut, Trump jenkeissä pressana jne. Enemmistö on unohdettu tai jos ei unohdettu niin ainakin hyvin tehokkaasti syyllistetty, vaikka enemmistö on lopulta tänäpäivänä aika syytön moniin asioihin, joista heitä syytetään.

    Ps. Minä tiedän mistä puhun kun puhun vähemmistöistä. Olen saanut oman osani siitä enemmistön taholta. Mutta ikinä en ole olettanut, että enemmistön pitäisi elää elämäänsä minun ehdoillani. Olen tyytyävinen saadakseni elää omana itsenäni niin kuin elän enkä ole ikinä kaivannut jotain kiintiöitä tai erityiskohtelua itselleni.

    Pps. Enemmistö Suomen väestöstä ei ole korkeasti koulutettua.

    No voi kuule.. eeh. Ei oikein jaksaisi edes vastata..

    Politiikkaa tehdään äänestäjien mukaan. Vähemmistöllä ei ole ikinä äänienemmistöä, sehän on selvä. Eri juttu tietysti kun selvä enemmistö kannattaa ( myös) vähemmistöjen ihmisoikeuksia ja tasa-arvoisia mahdollisuuksia..🙄

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Spekuloidaan+vaikkapa+ajatuksella,+että+Suomessa+olisi+koko+väestö,+eli+kokonaiset+100%,+korkeasti+koulutettuja.+Koko+maa+täynnä+wuppiksia.+Minusta+tämä+ajatus+on+aika+kauhistuttava...+:D

    Aijaa.. kumma.

    Minusta aivan loistava idea. Oikeasti. Ensimmäinen juttu olis se, että loppuis lihan mussutus, eikä sademetsiä tarvitsisi kaataa niitten rehun tuottamiseksi.. yms.

    No, lapsiakaan ei tulisi, mutta teknologia kehittyisi.

    Ymsmyms.

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    No voi kuule.. eeh. Ei oikein jaksaisi edes vastata..

    Politiikkaa tehdään äänestäjien mukaan. Vähemmistöllä ei ole ikinä äänienemmistöä, sehän on selvä. Eri juttu tietysti kun selvä enemmistö kannattaa ( myös) vähemmistöjen ihmisoikeuksia ja tasa-arvoisia mahdollisuuksia..🙄

    Ei muuten tehdä äänestäjien mukaan. Lupaukset äänestäjille petetään joka kerta. Puolueista riippumatta.

    Äänessä on nykyisin oikeastikin aika pieni osa ihmisistä. Enemmistö pysyy hiljaa ja pyörittelee päätään kun katselee ympärille. Jossain vaiheessa enemmistyö alkaa vittuuntumaan ja äänestämään enemmän niitä vähemmistöille miellyttäviä puolueita, vaikka ei heidän aatemaailmaa jakaisikaan. En ole ollenkaan yllättynyt, jos esimerkiksi Trump saa toisen kauden pressana. Jos saa, niin aika iso osa äänistä tulee olemaan protestiääniä. Ja sama tulee olemaan myös Suomessa. Jos persut yltää seuraavissa vaaleissa vaalivoittoon, tulee hekin saamaan aika paljon protestiääniä heiltä jotka eivät välttämättä heidän aatetta jaa. Ja syyttää saadaan siitä wuppiksia ja muita möykkääjiä, jotka sulkevat silmänsä monilta ongelmilta tai kieltävät niiden olemassaolon.

    Ps. Mikä on Suomen suurin puolue? Voin vastata. Se on Nukkuvien puolue. Mieti mitä tapahtuu kun se herätetään... :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu, just go with the flow. :)

    Flow on muuten helvetin hyvä fiilis.

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Aijaa.. kumma.

    Minusta aivan loistava idea. Oikeasti. Ensimmäinen juttu olis se, että loppuis lihan mussutus, eikä sademetsiä tarvitsisi kaataa niitten rehun tuottamiseksi.. yms.

    No, lapsiakaan ei tulisi, mutta teknologia kehittyisi.

    Ymsmyms.

    Eli sinun mielestäsi kaikki korjaantuisi maailmassa, jos kaikki olisi sinun klooneja viimeistä yksityiskohtaa myöten?

    Niin ja meillä täällä Suomessa ei taida olla sademetsiä. :)

    Mä en oikeastaan tiedä miksi käyn tätä keskustelua kanssasi. Ehkä syy on siinä, että haluan ymmärtää kapeakatseisti ajattelevia, jotka eivät osaa ajatella itsenäisesti. Ymmärtää sellaisia einesruoka-ajattelijoita.

    Mutta olen pahoillani. Itse en kyllä kykene sellaiseen. Minun mieleni ei ole myrkytetty korkeakoulutuksella ja muulla vastavaalla.

    Jepjep.

    Mä kyllä tajuan että jotkut ei kykene hahmottamaan asioita sen lyhytnäköisen mustavalko-ajettelun ulkopuolelle..

    Uskotko oikeasti että ihmisistä tyhmimmät ovat korkeastikoulutettuja ja päinvastoin?

    Minä uskon, että koulutus ei tee vielä kenestäkään fiksua. Se kertoo ainoastaan sen, että on jaksanut kuluttaa koulunpenkkiä ja oppia ulkoa sen mitä opetetaan. Tunnen fiksuja korkeasti koulutettuja ihmisiä ja ihan yhtä lailla tyhmiä korkeakoulutettuja. Ja sama myös vähemmän koulutettujen joukossa. Löytyy tyhmiä ja fiksuja.

    En ikinä perusta mielipidettäni ihmisistä heidän taustoille, en etnisille, koulutuksille yms. Käytös ratkaisee aina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei muuten tehdä äänestäjien mukaan. Lupaukset äänestäjille petetään joka kerta. Puolueista riippumatta.

    Äänessä on nykyisin oikeastikin aika pieni osa ihmisistä. Enemmistö pysyy hiljaa ja pyörittelee päätään kun katselee ympärille. Jossain vaiheessa enemmistyö alkaa vittuuntumaan ja äänestämään enemmän niitä vähemmistöille miellyttäviä puolueita, vaikka ei heidän aatemaailmaa jakaisikaan. En ole ollenkaan yllättynyt, jos esimerkiksi Trump saa toisen kauden pressana. Jos saa, niin aika iso osa äänistä tulee olemaan protestiääniä. Ja sama tulee olemaan myös Suomessa. Jos persut yltää seuraavissa vaaleissa vaalivoittoon, tulee hekin saamaan aika paljon protestiääniä heiltä jotka eivät välttämättä heidän aatetta jaa. Ja syyttää saadaan siitä wuppiksia ja muita möykkääjiä, jotka sulkevat silmänsä monilta ongelmilta tai kieltävät niiden olemassaolon.

    Ps. Mikä on Suomen suurin puolue? Voin vastata. Se on Nukkuvien puolue. Mieti mitä tapahtuu kun se herätetään... :)

    No nehän on arvokysymyksiä. Miehet on tutkitusti itsekkäämpiä kuin naiset, joten on hyvin ymmärrettävää että kannattavat samanlaisen itsekkään ihmisen ajatuksia, kuin itse on huolimatta siitä että se polkee muiden oikeuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä uskon, että koulutus ei tee vielä kenestäkään fiksua. Se kertoo ainoastaan sen, että on jaksanut kuluttaa koulunpenkkiä ja oppia ulkoa sen mitä opetetaan. Tunnen fiksuja korkeasti koulutettuja ihmisiä ja ihan yhtä lailla tyhmiä korkeakoulutettuja. Ja sama myös vähemmän koulutettujen joukossa. Löytyy tyhmiä ja fiksuja.

    En ikinä perusta mielipidettäni ihmisistä heidän taustoille, en etnisille, koulutuksille yms. Käytös ratkaisee aina.

    Ei noin.. Vaan että fiksuimmat ihmiset kouluttautuvat. Ja tuokin keskimäärin.

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Ei noin.. Vaan että fiksuimmat ihmiset kouluttautuvat. Ja tuokin keskimäärin.

    Miksi suotta käydä kouluja kun kaikki tieto kuitenkin löytyy netistä`kunhan vähän tutkii

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi suotta käydä kouluja kun kaikki tieto kuitenkin löytyy netistä`kunhan vähän tutkii

    Muista laittaa tuo sun ansioluetteloon..😄

    Höpö, höpö.. Ei nettiä lukemalla saa kokonaiskäsitystä maailmasta. Täysin virheellinen käsitys

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Muista laittaa tuo sun ansioluetteloon..😄

    😁😄

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi suotta käydä kouluja kun kaikki tieto kuitenkin löytyy netistä`kunhan vähän tutkii

    Ei kaikki tärkeä löydy netistä, vaan pitäisi hyödyntää sitten oikeita kirjojakin.

    Äänestä

  • Wwuwuw kirjoitti:

    Ei noin.. Vaan että fiksuimmat ihmiset kouluttautuvat. Ja tuokin keskimäärin.

    Mutta sinä edustat sitä koulutettujen tyhmintä siipeä. Onneksi tunnen myös fiksuja koulutettuja, enkä perusta mielipidettäni pelkästään sinun ulosantiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta sinä edustat sitä koulutettujen tyhmintä siipeä. Onneksi tunnen myös fiksuja koulutettuja, enkä perusta mielipidettäni pelkästään sinun ulosantiin.

    Määrittele fiksu?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Määrittele fiksu?

    Lue minun kirjoittamani ja lue wuppiksen. Päättele siitä. :)

    Äänestä

Työttömyys rahaa pitäis nostaa 300 eurolla että pärjäisi työttömänä. Muuten tässä joutuu tekee kaikenlaista pimeetä hommaa että saa lisää rahaa. Harrastukset maksaa ja naiset maksaa kun niitä pitää treffailla. Itse kalastan ja myyn kalaa ja teen piharemppoja vanhoille ihmisillä niin saan lisää rahaa. Muuten työttömyys raha on aika pieni, pitää asua todella halvassa asunnossa että saa asumistukeakin.

Äänestä

Ihmisten pitäisi mennä töihin. Päästä pois toimeentulotukiasiakkuudesta, eikö niin?Joka lantti mitä sieltä maksetaan, köyhdyttää koko yhteiskuntaamme. Jos toimeentulotukea nostetaan... laskee motivaatio ottaa minkäänlaista työtä vastaan.

Äänestä
  • Tarkoitat varmaankin paskatyötä paskapalkalla.

    Äänestä

Puhe ei ollut yllätys mutta äänestystulos kyllä. PS:n linja on ollut jo vuosia pyrkiä työssäkäyvien puolueeksi demareiden rinnalle. Siksi tuossa puheessa peräänkulutettiin sitä mistä ne rahat otetaan. Oletusarvoisesti työssäkäyvien verotuksesta mutta melko pitkä matka työväestön sielunmaisemaan jos luulevat ettei tällä avustuksella ole duunareiden tuki.

Lisäksi tuollainen summa ei ole mikään kakku vaan yritystukienkin rinnalla vain pakastimen perälle jäänyt pitkon kantaosa jonka voi kyllä jakaa ettei aina tarvi litkiä laihaa kahvia.

Ja vaikka olisivat oikeassa kakun suhteen niin saattaa olla että se on jo leivottu. Tolla rahalla on jo saatu kaksi kakkua. Toinen keskustan puoluekokoukseen ja toinen sitten tarjoillaan ennen kunnallisvaaleja.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ihmiset-tarvitsevat-apua-enemman-kuin-koskaan-silti-jarjestojen-rahoitusta-aiotaan-leikata-radikaalisti-siihen-suomella-ei-ole-varaa/7916454#gs.fcf6l0

Itse pidän kyllä tuota lisärahaa hyvänä. Tietysti lapsiperheillä kustannukset varmaan kasvavat enemmän mutta näin varmistetaan että kaikilla on mahdollista hankkia maskeja. Vaikka niitä jaetaan ilmaiseksi niin paikka mistä niitä saa on kaukana ja kulkeminen maksaa.

Äänestä

Lahjattomia ja laiskoja ei pidä tukea!

Äänestä

Kyllä teitä persuja on helppo höynäyttää. Köyhä persu vastustaa itselleen tulevaa lisärahaa, koska pelkää että joku köyhä mamu saattaisi myös saada! Voi pyhä jysäys! Mistä noita höyniä riittää!

Äänestä
  • Nykyään nuo äänestävät persuksia. Ennen SMP:tä, SDP:tä tai SKDL:ää

    Äänestä

Tulis rokotus eikä korotus.

Äänestä

Köyhät on rumia ja haisee pahalle

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Eduskunnassa ajettiin tänään 75 euron koronakorotusta toimeentulotukeen - eli lisätukea vaikeaan epidemiatilanteeseen kaikkein köyhimmille suomalaisille.

Kaikki muut puolueet kannattivat, yksi vastusti: perussuomalaiset. Vaikka niin kovasti mainostavat olevansa pienistä pienimmän ihmisen ja koko kansan asialla.

Että jos nyt olet päättänyt suunnata köyhyydestä kumpuavan, ymmärrettävän katkeruutesi naapurin maahanmuuttajaperheeseen ja odotat persujen ottavan heiltä rahat pois ja siirtävän ne sinun taskuusi, olet ihan pihalla. Ei heitä sellainen kiinnosta.

Perussuomalaiset on hätääntyneen keskiluokkaisen miehen identiteettipoliittinen kultti, ei köyhän suomalaisen rinnalla seisoja tai tavallisen ihmisen äänitorvi.
Älä mene heidän kusetukseensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu