Pride museoon palkinto ?

Suomen museoliiton hallitus on myöntänyt 50-vuotisjuhlamitalin Aineen taidemuseon johtaja Katriina Pietilä-Junturalle. Mitali myönnettiin museotyön hyväksi tehdystä työstä sekä museoalalla saavutetuista ansioista. Siis että järjestää homo bileitä voi meitä törneölaisia ?
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Mitä homobileitä ne järjestää?

Äänestä
  • Taidemuseon ravintolassa homot alasti ja kaikkii seksuaali eläimet.
    Näinhän se museon pervo johtaja taas Lapin kansassa keksii juttuja ei asu edes siellä missä väittää kertoo naapuri. Mutta se että Tornion taiteilijat ei saa pitää näyttelyjä Torion Taidemuseolla mutta pervot saa diskoillan satoja ihmisiä sotkee meidän veronmaksajien taulut kalliit sinne lahjoittanut Aine kääntyy haudassaan ?

    Äänestä

  • Kaikkea sairasta ei normaali ihmisen puuhia kuma että kaupunki maksaa kaiken ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikkea sairasta ei normaali ihmisen puuhia kuma että kaupunki maksaa kaiken ?

    Onhan sinunkin koulunkäyntisi maksettu valtion varoista. Ja kirjoitustaidoistasi päätellen melko lailla hukkaan heitettyä rahaa.

    Äänestä

Niinhän se gylmyniki oli mukana päättämässä tätä sairasta pride ohjelmaa nyt sitte koki itsekin jumalan koston ja poistui kepun johdosta !!!

Äänestä

Onneksi olkoon museopalkinnosta, hieno kun se tuli tornioon. Jatkakaa siellä museossa hyvää työtänne👍👍👍

Äänestä

Elkää te huolehtia, jumala rakastaa homoja, lesboja, pakanoita, ei uskovaisia ja uskovaisia ihan yhtä paljon ja kaikki pääsevät taivaaseen bilettämään kun aika koittaa. Siis iloitkaa ja rakastelkaa keskenänne ja vähän vieraittenkin kanssa. Näin kerrotaan raamatussa.En nyt muista missä kohdassa näin oli mainittu.

Äänestä

Sukupuolia ei ole monta, vaan kaksi. Pridejulistukset eivät muuta sitä biologista tosiasiaa, että vain mies ja nainen voivat yhdessä saada lapsia. Suuri osa suomalaisista pitää avioliittoa edelleen vain miehen ja naisen välisenä. Tämä tosiasia tulee pystyä myös julkisuudessa sanomaan ja kuulemaan ilman vaientamista. On surullista, että Pride-tapahtuman ”eettistä” sertifikaattia hakevat yhä useammat tahot, joissa mukaan joutuvat nekin, joiden arvopohjaa Seta ei hyväksy. Siksi tässä haluan osaltani sanoutua irti mm. valtioneuvoston, Kelan ja lääkäriliiton osallistumisesta tapahtumaan. Myös monet koulut on määrätty juhlistamaan prideviikkoa, jolloin lapsetkin altistetaan ideologialle, jopa vastoin kodin ja perheen omia arvoja. Juuri siksi on tärkeää, että sananvapaus toimii tässäkin ajassa.

Äänestä
  • Takaan, että kun illan pikkutunneilla tapaat Bangkokin yössä sen unelmiesi kaunottaren johon tulisesti ihastut, niin hyvin suurella todennäköisyydellä et illan päälle löydä kuin yhden reiän johon tuikkia.
    Siinä kulkusten kilkatusta kuunnellessasi onkin sitten hyvä paluttaa mieleesi nämä sun "arvopohja kirjoituksesi"

    No joo, antaa jokaisen kukan kukkia, meitä on niin montaa erilaista ihmistä kuin on ihmisiä maapallolla.
    Jos joku on homoseksuaali, lesbo, transu, pii, jne mitä näitä onkaan niin mitä siitä? Se ei taatusti ole sinulta pois sen enempää kuin että jos joku on heteroseksuaali.
    Joka tapauksessa muita kuin heteroseksuaalisia ihmisiä on valtavan suuri osa maapallon väestöstä, ja myös suurin osa maapallon väestöstä heidän hyväksyy sellaisena kuin ovat, joten on aivan turha taistella tuulimyllyjä vastaan tässäkään tyhjänpäiväisessä asiassa. jossa ei sinänsä ole kyse mistään sen ihmeellisemmästä asiasta kuin kahden ihmisen välisestä henkilökohtaisesta suhteesta, joka jo lähtökohtaisesti ei kuulu kenellekään, vaan on pariskunnan henkilökontainen asia.

    Ja muuten oletkos kuullut koskaaan koeputkilapsista? keinohedelmöityksestä? spermapankista? kohdunvuokraajista? ottolapsista? jne jne... Kyllä lapsia ja avioliittoja löytyy muiltakin kuin heterovanhemmilta.

    Jos kyseisistä asioista kerrotaan lapsille, niin sehän on vain osa sivistämistä.
    Mitä siitäkin tulisi jos näinkään yksinkertaisista asioista ihminen ei olisi koskaan edes kuullut mistään?
    Pahimmillaan siinä käy niin kuin sinulle on nyt käynyt, että yrität opetella asioita jotka kaikki muut ikäisesi ovat oppineet ja sisäistäneet jo viimeistään peruskoulujen viimeisillä luokilla.

    Äänestä

Seksi on iloinen asia, sitä kannattaa harrastaa miesten ja naisten kansssa. Mie oon saanu tosi upeita seksikokemuksia transujen kanssa thaimaassa. Rohkeasti vaaan kokeilemaan kaikkea kivaa kaikkien kanssa. Tehkää rakkautta ei sotaa.

Äänestä
  • Oletko tornion taidemuseossa harrastaanut seksiä se johtajahan on nykyään pride bileitten järjestäjä ja me verorahoilla sairasta menoa maksetaan. Onhan se kumma että Tornion päättäjät ei puutu museon johtajan toimintaa vois irtisanoa kun ei taiteesta puhu ollenkaan ja eiköhän Ainekin käänny haudassaan jos tietäis millanen johtaja hänen perintö taidetta hoitaa huonosti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko tornion taidemuseossa harrastaanut seksiä se johtajahan on nykyään pride bileitten järjestäjä ja me verorahoilla sairasta menoa maksetaan. Onhan se kumma että Tornion päättäjät ei puutu museon johtajan toimintaa vois irtisanoa kun ei taiteesta puhu ollenkaan ja eiköhän Ainekin käänny haudassaan jos tietäis millanen johtaja hänen perintö taidetta hoitaa huonosti.

    nämä pakopekat, ne poltti pakolaisleirin että nopeutuu tuo pakolaiskäsittely, no nythän niitä on jo luvattu ottaa suomeenkin, ei ole muuten tosi, että lapset olisi yksin menneet sinne, ne on tuollaisia parikymppisiä jätkiä mitä sanotaan lapsiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    nämä pakopekat, ne poltti pakolaisleirin että nopeutuu tuo pakolaiskäsittely, no nythän niitä on jo luvattu ottaa suomeenkin, ei ole muuten tosi, että lapset olisi yksin menneet sinne, ne on tuollaisia parikymppisiä jätkiä mitä sanotaan lapsiksi.

    Suomi vastaanottaa leiriltä 11 ilman huoltajaa olevaa alaikäistä turvapaikanhakijaa.
    Siis parta lapsia Tornioon taidemuseon johtajan avuksi !

    Äänestä

Täälläpä on keskustalainen taidemuseon johtaja jonka ajatuksissa pride-viikko on tärkeä jo pelkästään siitä syystä että muistaisimme, että tällä saralla niin Suomessa, kuin maailmalla on vielä paljon parannettavaa. Moni nuori voi tämän viikon aikana huomata ensimmäisen kerran, että ei ole maailmassa ainoa joka tuntee sisällään sen mitä kukakin sattuu tuntemaan. Niin kauan kun maailmassa maita joissa homous on rikos, niin kauan kun ihmisen on pysyttävä kaapissa jotta ei tule tuomituksi sen vuoksi että on oma itsensä, tätä teemaviikkoa tarvitaan.
Hyi helvetti miten sairasta taidetta pride tornion taidemuseolla?

Äänestä

Niinhän se gylmyniki oli mukana päättämässä tätä sairasta pride ohjelmaa nyt sitte koki itsekin jumalan koston ja poistui kepun johdosta ja nyt ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomen museoliiton hallitus on myöntänyt 50-vuotisjuhlamitalin Aineen taidemuseon johtaja Katriina Pietilä-Junturalle. Mitali myönnettiin museotyön hyväksi tehdystä työstä sekä museoalalla saavutetuista ansioista. Siis että järjestää homo bileitä voi meitä törneölaisia ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu