Nuorten hyväksikäyttö työmarkkinoilla

Anonyymi

Oletteko törmänneet sellaiseen, että nuori houkutellaan titteleillä (päällikkö tms) työhön, jossa toimii yrittäjänä joutuen perustamaan oman toiminimen ja näin ollen maksamaan kaikki kulut, tuntipalkan ollessa 15 euroa tunti?

Varsinais-Suomessa tällaista harrastaa ainakin yksi pieni tapahtumanjärjestäjä yritys (nyt kolme työntekijää). Työntekijä joutuu olemaan saatavilla yli normaalin työajan, ja se on "itsestäänselvyys". Kuinka helppoa on naruttaa nuorta, jolla ei ole kokemusta alasta ja aito halu tehdä hyvää työtä. Tämä johtaa pahimmillaan loppuunpalamiseen ja pahempaankin.

Kunpa nuoret osaisivat pitää puolensa häikäilemättömiä ihmisiä vastaan.

6

216

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hahahahahahaaa.. Nyt vasta heräsit? On tässä jo monet muut työsopimukset ja työnantajat hyväksikäyttäneet nuoria jo niin pitkään, että yksi edelleen hyväksikäytetty sukupolvi ei ole enää nuorten ikäinen. Luuletko, että kukaan heistä ole yrittänyt sanoa asiasta? Aina vain kesätöiden aikaan joku mainitsee jossain, että varokaa nuoret, mutta ongelma on oiekasti ollut vuosia systemaattinen ja hyväksytty.

      Nuita yrittäjä sopimuksia on ollut harvakseltaan ja eri ketjut lisänneet, mutta samoilla tavoin muissakin sopimuksissa nuoria käytetään hyväksi. Miksi asialle ei olla tehty mitään, koska ne joilla on valtaa ja voimaa tehdä asialle jotain on myös samoja henkilöitä, jotka kirjoittaa noita työsoppareita ja ovat tyytyväisiä kun sellaiset keksivät. Ja loput kulkee laput silmillä, että on se suomi niin ihana maa kun minulla on niin hyvä työsopimuskin, laiskat nuoret vain haukkuu kun eivät töitä viitsi tehdä. Minäkin aloitin pohjapalkalla! Ei se niin vaikeaa ole!

      • Anonyymi

        Aina laitetaan syyksi, että nuoret ei osaa sitä. Nuoret ei tiedä mitään. Nuorien täytyy osata ja tietää monta kertaa enemmän asioita selvitäkseen kuin aikaisempien sukupolvien.
        Mutta usein heillä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta tehdä mitään osaamisellaan tai tiedollaan, koska ei enää pitkään aikaan ole ollut siitä kiinni, että muutoksia tapahtuisi.
        Milloin on ollut sellainen aikakausi, että nuoria edes kuunneltaisiin kun he tuovat tällaisia epäkohtia esille? Aina puhujan pitää olla joku uraa jo tehnyt tai jotenkin tunnettu henkilö, specialisti, yms. joka puhuu jossain blogissan nuorten asioista ja sitten muutama vanhempi henkilö sen lukee ja uskookin, mutta ei tee asialle mitään. Ei kuullu heille kun on nuorten asia, vaikka he tätä maailmaa säätää ja hallitsee, tehden ne päätökset jopa nuorille.
        Silti nuorten pitää itse osata, siitä se vain on kiinni.

        Kohta mitä nuoret itse alkaa osaaman on aseen käyttö ja kuinka tapetaan valtaa pitävä ihminen, koska se on ainoa osaaminen millä mahdollisesti voi saada muutoksia aikaan. Etenkin kun nyt noin on käsitelty useampaa sukupolvea niin jossain vaiheessa katkee aasinselkä ja massa ei kestä enää ja itsemurhien sijaan alkaa kohdistamaan pahoinpitelyn jälkiä ulospäin.


      • Anonyymi

        Työsopimus ja toimeksiantoa optimus on eri asioita. Eikö ihmisillä sisälukutaitoa enää ole? Ja kuka sen toimeksiantosopparin käskee kirjoittamaan alle? Voi pyytää työsopimusta.


    • Anonyymi

      Tuskin on sopimuksesta kiinni. Bisnes jollain tapahtuma alalla raakaa. Nollasoppari ja riisto. Näihin pitäisi puuttua, ehkä vaalilupauksia annettu? Heh heh

    • Anonyymi

      Aina tätä on ollut. Nykyään some ruokkii tätä egoismiä vielä. Tyhmiä suomalaiset, kun ovat liikaa opetettuja idiootteja suorastaan.

      • Anonyymi

        tahdottomiksi opetettuja hyödyllisiä idiootteja... lampaallakin on enemmän sisua...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      102
      2605
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      98
      1632
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1505
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      14
      1226
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      20
      1012
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      963
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      44
      904
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      119
      886
    9. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      333
      809
    10. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      803
    Aihe