Tämä "hissipoju" huutaa jälleen apuun veronmaksajia jossain iltapäivälehdessä tyyliin ”on menossa kriittiset viimeiset hetket”. Ja höpö höpö sanon minä. Päin vastoin. Kittilä saa nyt kolme mahdollisuutta. Kevään vaalien lisäksi sielltä raivaantuu "mädät omenat" konkkien kautta pois. Ja osan hoitaa tulevat oikeudenkäynnit. Ei huonosti hoidettu busines ympäristö hetkessä poistu. Konkurssien kautta uudet, terveeltä pohjalta jatkavat yrittäjät astuvat pelikentälle. Pistävät hommat pyörimään. Ei Leviä korona murra vaan mafioosot sutkien avustuksella.
Esimerkiksi voi ottaa vaikka Sotkamon katinkullan. Aikoinaan virheinvestointeja tehnyt yrityksen perustaja siiretiin syrjään. Konkurssipesän pistetiin pyörimään. Huvin on mennyt Katinkullalla ja Sotkamon kunnalla. Ei ole vastaavan tyypinen mafioosopesä kun Kittilä.
Tpo,otusjohtaja Palosaari ei aikanaan tullut tuomituksi. Muistini mukaan molempien oikusasteiden (käräjä ja hovi) puheenjohtajat kertoivat hyvin selväsanaisesti mitä mieltä toimitusjohtajan toiminnasta hissihankinoissa oltiin. Juuri tälläiset veijarit liiketoiminasta joutaa poistua. Tarvitaan suoraselkäisiä johtajia jotka pystyvät selkä suorassa kertomaan miksi raskaitakin päätöksiä tehdään. Kuten esimerkiksi lauvantain aamu TVssä toimitusjohtaja Jussi Pesonen.
Palosaari kitisee jälleen
Anonyymi
2
171
Vastaukset
- Anonyymi
Siellä se taas patsastelee yrittäjänä. Ei vaan millään tunnu muistavan ettei omista hissiyhtiöstä osakettakaan. Vai onko se Kittilän kunta kaikessa hiljaisuudessa luovuttanut omistuksensa Palosaarelle.
- Anonyymi
Ei varmaankaan ymmärrä mikä on yrittäjän (eli omistajan) ja palkollisen ero. Jos firma olisi oikea osakeyhtiö Nokian 45 olisi hänen kohdallaan jo heilahtanut vuosia sitten.
Mafioososutkina homma jatkuu niin pitkään kun Kittilän (ja vähän muutkin) veronmaksajat sponsoroi hänen edustamansa firman toimintaa. Todennäköisesti ei enää kovin pitkään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607492Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232926- 1421766
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1301134
- 73827
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 52715