Jokaiselle on se, mutta ei sitä löydä

Juuu, tämäkin sananparsi mitä kumppanin löytäneet viljelevät on, että jokaiselle on se oikea ja jossakin vaiheessa se tulee vastaan.
No komeille jännämiehille löytyy naista joka kylältä ja kaupungista, muttei todellakaan kaikille.
Ajatellaanpa, että pienessä kunnassa, vaikka jossain itäsuomen kunnassa Kuusamossa asustelee yksinäinen aikamiespoika, joka ei kumppania kotikunnastaan löydä, kun se oikea ja hänelle tarkoitettu nainen asuu Turussa tai toinen vaihtoehto onkin sitten jossain Mongolian vuoriston pienessä kylässä.
Kummassakin paikassa on se nainen, joka tämän miehen nähdessään reagoin niin, että varmasti mies huomaa.
Nainen kirkuu hysteerisesti, juoksee 40km/h miehtä kohti, kietoo kätensä miehen kaulan ympärille, rutistaa kuin kuristaja käärme ja pussaa, niin että naama kastuu.

No mies ei tiedä kummastakaan naisesta, eikä tule matkustamaan Turkuun, eikä varsinkaan Mongoliaan, joten mies ja elämänsä nainen eivät koskaan kohtaa.
Eikä nainen tule koskaan matkustamaan Kuusamoon, varsinkaan Mongoliassa asustava.
Jos niin kävisi, että mies matkustaisi turkuun, niin ei mies naista kohtaisi, koska olisivat eri puolilla kaupunkia ja nainen juuri silloin töissä, jossain toimistossa, jonne ei ulkopuolisia päästetä ja työpäivän jälkeen nainen menisi suoraan kotiinsa ja viettäisi kotona yksinäistä iltaa katsoen Sinkkuelämää sarjaa koko illan uusintoja dvd levyltä ja netistä.
Jos nainen sattumalta matkustaisi Kuusamoon, niin juuri silloin mies olisi metsätöissä, eikä asiaa muuttaisi sekään, että mies olisi kotona, koska nainen tuskin eksyisi Kuusamon keskustan ulkopuolelle 15km syrjäiselle ja ränsistyneelle omakotitalolle, jossa tämä mies asuu, eikä nainen edes ole tietoinen, että hänen elämänsä mies asuu juuri tuolla Kuusamossa syrjäisessä maalaistalossa.
Tämä on vaan totuus ja lopettakaa se joutavanpäiväinen valehteleminen ja säälipeli, että kyllä sinä naisen löydät vielä, jokaiselle ihmiselle on se oikea, kunhan se jonain päivänä vastaan tulee.
Sitä päivää ei kaikille tule, koskaan, ei kukaan voi tietää missä se oikea on, se voi olla maapallon toisella puolella tai jossain tiettömän taipaleen takana, että mahdoton on sitä löytää.
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Jokaiselle on monta, täytyy olla vain tahtoa.

Äänestä
  • Aika olemattoman vähän, jos sitäkään, syntyisi parisuhteita jos jokaiselle olisi vain yksi oikea...Yksi kahdeksasta miljardista..

    Äänestä

Hehe :)

Äänestä

Siksi se pitää täällä netissä selvittääkin missä se Kuusamon korpimökki sijaitsee ja kuka siellä asuu 😊

Äänestä
  • Juurikin näin 👍👍👍

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juurikin näin 👍👍👍

    Juurikki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juurikki.

    Se on juurikin näin....se on Bågen....

    Äänestä

Aika jännää pohdintaa. Minulle kun on tullut montakin kandidaattia vastaan, vaikka olen ihan tosissaan yrittänyt piiloutua korpikuusen kannon allekin, niin silti niitä kandidaatteja vaan putkahtaa joka paikassa ja jopa tulevat nostamaan kannotkin pois että pääsevät minuun käsiksi.

Huhhuh, on se tämä elämä vaan rankkaa. Toiset jää lehdellä soittelemaan ja toisten on jo alettavat miettimään moniavioisuutta.

Äänestä
  • Nyt taisi lipsahtaa toiveajattelun puolelle 😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt taisi lipsahtaa toiveajattelun puolelle 😂

    Ihan tosielämästä revittyä, baby. Jostain ihmeen ja kumman syystä kun olen Nii-i-i-n tavoiteltu. Ei enää riitä oma uskokaan että pelkästä ulkonäöstä ne vaan perässä juoksee, kaahaa ja lentelee. Tulevat jo ulkomaita myöten. Kauheen sellainen globaalinen olotila.

    Ei enempää
    Ei enempää 😂😂😂😂

    Äänestä

Jokaisella se on, mutta kaikki ei sitä enää löydä?

Mikä mahtais olla.. heleppo.

Äänestä
  • Nakki?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nakki?

    Sinnepäin..😄

    Äänestä

"No komeille jännämiehille löytyy naista joka kylältä ja kaupungista, muttei todellakaan kaikille."
Niin mutta tässähän puhuttiin "sen oikean" löytymisestä! Ei mistään "naista löytyy". Ja
Itse en sitä paitsi kyllä usko mihinkään yhteen ainoaan oikeaan, ja että jokaiselle löytyy jossain vaiheessa. Kyllä on olemassa ihmisiä jotka parisuhdetta kaipaavat mutta jostain syystä, psyykkisten estojen tai muun takia ei uskalla eikä pysty toista sukupuolta lähestymään. Nähdäänhän se täällä palstallakin koko ajan.

Itse olen kyllä aina ollut sen verran realisti etten mokomaan hömppään usko. Liekö se sitten syynä että yksikään seurustelusuhde ei ole sen pitemmälle kehittynyt. Ei ole sillä tavalla natsannut että olisin sitoutumaan lähtenyt. Taitaa olla niin etten koska sitoudukaan. On se vaan oltava todella napakymppi ennenkuin vapauttani vaihdan. Kai sitä voi sitoutumiskammoksikin kutsua. Niin vastenmieliselle tuntuu itseään sitoa kehenkään.

Äänestä

Pikemminkin jokaiselle on sopivia ja vähemmän sopivia. Romanttisen rakkauden ideaaliin sopii paremmin "oikea".

Äänestä

Jaa, minä uskon että on olemassa monta sopivaa kumppania. Osaan törmää, osaan ei ja niistä joihin törmää muodostetaan jonkun/joidenkin kanssa suhde.

Äänestä

Jos+joskus+itse+löytäisin+100+%+matchin,+se+olisi+molemminpuolista+inhoa+ensi+silmäyksellä!+:DJoku+tolkku+sentään+näihin...

Äänestä

Minulle ilmeisesti on vain yksi ja sekin jossain vinkuintiassa. Se selittää miksi kukaan ei ole kiinnostunut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Juuu, tämäkin sananparsi mitä kumppanin löytäneet viljelevät on, että jokaiselle on se oikea ja jossakin vaiheessa se tulee vastaan.
No komeille jännämiehille löytyy naista joka kylältä ja kaupungista, muttei todellakaan kaikille.
Ajatellaanpa, että pienessä kunnassa, vaikka jossain itäsuomen kunnassa Kuusamossa asustelee yksinäinen aikamiespoika, joka ei kumppania kotikunnastaan löydä, kun se oikea ja hänelle tarkoitettu nainen asuu Turussa tai toinen vaihtoehto onkin sitten jossain Mongolian vuoriston pienessä kylässä.
Kummassakin paikassa on se nainen, joka tämän miehen nähdessään reagoin niin, että varmasti mies huomaa.
Nainen kirkuu hysteerisesti, juoksee 40km/h miehtä kohti, kietoo kätensä miehen kaulan ympärille, rutistaa kuin kuristaja käärme ja pussaa, niin että naama kastuu.

No mies ei tiedä kummastakaan naisesta, eikä tule matkustamaan Turkuun, eikä varsinkaan Mongoliaan, joten mies ja elämänsä nainen eivät koskaan kohtaa.
Eikä nainen tule koskaan matkustamaan Kuusamoon, varsinkaan Mongoliassa asustava.
Jos niin kävisi, että mies matkustaisi turkuun, niin ei mies naista kohtaisi, koska olisivat eri puolilla kaupunkia ja nainen juuri silloin töissä, jossain toimistossa, jonne ei ulkopuolisia päästetä ja työpäivän jälkeen nainen menisi suoraan kotiinsa ja viettäisi kotona yksinäistä iltaa katsoen Sinkkuelämää sarjaa koko illan uusintoja dvd levyltä ja netistä.
Jos nainen sattumalta matkustaisi Kuusamoon, niin juuri silloin mies olisi metsätöissä, eikä asiaa muuttaisi sekään, että mies olisi kotona, koska nainen tuskin eksyisi Kuusamon keskustan ulkopuolelle 15km syrjäiselle ja ränsistyneelle omakotitalolle, jossa tämä mies asuu, eikä nainen edes ole tietoinen, että hänen elämänsä mies asuu juuri tuolla Kuusamossa syrjäisessä maalaistalossa.
Tämä on vaan totuus ja lopettakaa se joutavanpäiväinen valehteleminen ja säälipeli, että kyllä sinä naisen löydät vielä, jokaiselle ihmiselle on se oikea, kunhan se jonain päivänä vastaan tulee.
Sitä päivää ei kaikille tule, koskaan, ei kukaan voi tietää missä se oikea on, se voi olla maapallon toisella puolella tai jossain tiettömän taipaleen takana, että mahdoton on sitä löytää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu