Lapissa on kaksi poliittista luuseria, Paavo Väyrynen ja Katri Kulmuni.
Väyrynen on pyrkinyt Suomen presidentiksi ja pääministeriksi, mutta ei ole yltänyt kumpaankaan virkaan. Viime vuodet Väyryseltä on mennyt poliittiseen sekoiluun. Väyrynen on vaihtanut puolueita tuon tuostakin, mutta ura on mennyt vain alaspäin.
Katri Kulmunin poliittinen ura näyttää katkeavan heti alkuunsa. Kulmuni pääsi ylimääräisessä puoluekokouksessa keskustan puheenjohtajaksi, mutta menetti puheenjohtajuuden heti ensimmäisessä sääntömääräisessä puoluekokouksessa. Jo sitä ennen hän oli luopunut ministerin tehtävistä rahasotkujen vuoksi. Kulmunin ura näytää olevan tukossa. Kansanedustajana hän voi jatkaa, mutta siihen kaikki sitten jääkin.
Kaksi Lapin poliittista luuseria, Paavo Väyrynen ja Katri Kulmuni
20
127
Vastaukset
- Anonyymi
Kummallakin on ollut liian suuri kiire valtaan. Hätäiset vallaantavoittelijat pysäytetään aina.
- Anonyymi
Malliesimerkkejä pyrkyreistä
- Anonyymi
Onneksi Annika Saarikko ei ole pyrkyri.
- Anonyymi
Saarikko on mitä suuremmassa määrin pyrkyri. Aloittaja unohti täysin luuserien listalta Lapin puolustajan, tuon koomikon ja helppoheikin, kikkelinkuvaajan .
- Anonyymi
Esko-Kuhani Tennilä (kom) oli yksi lappilaisluuseri.
- Anonyymi
Ai niinkö? Vaikken ääntäni antanut kunnioitan suuresti!
- Anonyymi
Hienosti Lohi ja lestadiolaiset myivät Kulmunin . Petoksen hinta oli Lohen vp-paikka.
- Anonyymi
Älkää nyt aina Paavoa mollatko. Kun aikansa asustaa jalasmökissä, niin ei ole mikään ihme, että alkaa isompi kämppä, esim. presidentinlinna, kiinnostamaan.
- Anonyymi
Paavostahan tulee ensin pormestari! :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavostahan tulee ensin pormestari! :)
Saako pormestari viran puolesta ison kämpän vai pitääkö Paavon ottaa mökki mukaan ?
- Anonyymi
Paavo ei ollut mikään luuseri. Sanokaapa toinen poliitikko, jolla on kaiken varalta aina pari puoluetta perstaskussakin. Yhdestä kun eroaa tai potkaistaan pois, niin ei muuta kuin nappaa uuden taskustaan.
- Anonyymi
Suurin luuseri on kärnä, joka on uhonnut eroavansa monta kertaa väyrysen takia.Aina on jouduttu pettymään.
- Anonyymi
Hyvä arvio aloittajalta, Väyrynen on muinaisjäänne, joka yrittää roikkua räystäässä kunnes kuolema hänet siitä pudottaa.
Kulmuni pyrki ja pääsi hölmöyttää liian suuriin saappaisiin, kun ei kyennyt realistisesti hahmottamaan omaa osaamistasoaan. Hänen kykynsä on nähty ja kevyiksi punnittu, kannattaisi vaihtaa laa pois politiikasta. - Anonyymi
Väyrynen on kova jätkä mutta ei maikäläisen suosikki, vaikka puhuukin asiaa suomen itsenäisyydestä, kulmuni on taas rehellistä leikkivä epärehellinen jonka poliittinen ura toivottavasti tyssää lopullisesti ja pian, kulmuni sopisi paremminki valion mainostytöksi ruutuhuivi päähän ,essu eteen seisomaan vanhanajan maitolaiturille maitohinhalo kädessään, kun sillä näkyy olevan omastakin takaa aikamoiset hinkalot.
- Anonyymi
Kun Väyrynen valitsi taas Kepun, niin seuraavissa pressan vaaleissa se varmaan jo tärppää. Jos USA:ssa oli Trump niin kyllhän meille sopii Väyry-Pate.
- Anonyymi
Kyllä pitäisi keksiä joku paikka, mihin Paavo valittaisiin presidentiksi, mielellään sellainen, missä ei voi aiheuttaa vahinkoa. Ei sen paikan tarvitsisi välttämättä kovin suuri olla ja voisi olla kauempanakin. Ehkä joku pieni saari jossakin ulkomerellä.
- Anonyymi
En ole äänestänyt, mutta jos Kulmuni jatkaa, ääni hänelle. Jalat maassa oleva tyyppi lapin ääni Suomessa!
- Anonyymi
En tule äänestämään, vaikka on Lapista. Aikamoista epävakautta. Lähti liian suuriin saappaisiin vauhti sokeutta.
- Anonyymi
Keskusta heitti oman puheenjohtajansa Kulmunin ilman tukea mutta Haaviston päästi jatkamaan ministerinä. Millainen puolue tuhoaa omat mutta vihreälle lainrikkojalle antaa tukensa? Häpeä keskusta.
- Anonyymi
Kepulit ilmiselvästi valitsivat paremman. Ovat selvästi takavuosista paljon viisastuneet. Luultavasti seuraavissa vaaleissa äänestävät vihreitä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1342704Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2562264Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?171393- 1151062
- 961011
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041003Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee13892Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La55788Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.50741Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.277732