Oltiin juuri valmistuttu, minä ja työ"kaveri". Se aina kiusasi ja härnäsi. En tiedä tajusiko se sitä.
Lähdin pois parin vuoden päästä kun se työ ei ollut mitenkään hohdokasta.
Kymmenen vuoden päästä päädyimme taas samaan firmaan. Ajattelin että voi luoja.
No nyt se oli muuttunut. Se oli sellainen hiljainen ja rauhallinen. Sitten yksi päivä tuli puheeksi kun se aina kiusasi. Se sanoi että se on miettinyt sitä silloin tällöin millainen oli ja on muuttunut eikä tunnista enää itseään. Pyysi anteeksi mutta mulla sumeni. Vitun valehtelija. Ihmiset ei muutu. Latasin sitä päin naamaa. Sain potkut mutta en kadu. Ei sitä asiaa viety eteenpäin. Pari vuotta aikaa tästä.
Löin kiusaajaa turpaan
3
229
Vastaukset 3
- Anonyymi
Tarkoitat kai, että työkaverisi oli hiljainen ja rauhallinen ja se sinua ärsytti. Olit kateellinen. Ja sinä olit se härnääjä.
- Anonyymi
Jotenkin vaikuttaa, että vähintään oli tullut kiusatusta nyt kiusaaja. Tai sitten roolit oli jo alkujaan toisin päin.
Tottakai voi aina joku noin paljon traumastaan pitää kiinni, mutta se olisi ilmennyt jo mahdollisesti paljon aiemmin kuin tuossa tilanteessa.
- Anonyymi
No, en koskaan kannusta lyömään, koska siitä voi tulla yllättäviä pahojakin vammoja, joiden hoito/korjaaminen voi maksaa vaikka 10-20k euroa. Mutta ymmärrettäväähän tuo on. Asiat menee kuin ne menee. Jotkut ei puhetta ymmärrä, eikä muuten nähdäkseni opi kuin "kepillä". Onneksi heitä on aika harvassa. Se on kumma kun ihmiset ei voi pitää suutaan kiinni. Tai hillitä tekojaan. Tai kyllä ihminen voi hillitä tekojaan, mutta se hillitsemisen siemen pitää tulla jostakin ensin. Järkeily, ettei väkivalta auta. Mutta toisaalta pahoja tyyppejä on jotka tekee huvikseen väkivaltaa tai hyväksikäyttävät toisia ja kieltävät tehneensä sen, vain huijatakseen ja tehdäkseen uudestaan. Heille ei voi antaa armoa, koska tekisivät väärin niin kauan kuin pystyvät... Valitettavasti...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1231672
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r153816Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.129578Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120544Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 50482
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4439
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.137431