Kyseessä vanhin poika ikää 24 joka ei saa elämässään aikaiseksi mitään eikä oikeastaan haluakkaan saada.
Tavoitteena oli että suorittaa korkeakoulututkintonsa ja valmistuu siten työelämään. Suvussamme arvostetaan koulutusta ja myös minä ja mieheni olemme yliopiston käyneitä.
No pojan yliopisto-opinnot lähtivätkin hyvin käyntiin mutta toisena vuotena jotain meni ilmeisesti pieleen ja ilmoitti sen jälkeisenä kesänä ettei jatka opintojaan enää. Tämä siis tapahtui kaksi vuotta sitten kesällä. Sen jälkeen on vain maannut kämpällänsä mitään tekemättä. Ei hae töitä eikä hae myöskään mitään koulupaikkaa. Ei kuulemma ole hänellä kiinnostusta mihinkään. Välillä haihattelee että tekee sitä ja tätä ja viisastelee mutta ei saa mitään aikaiseksi kuitenkaan ikinä. Melko haluton myös pitämään mitään yhteyttä.
En voi edelleenkään käsittää miten tässä kävi näin. Lukion suoritti hyvin ja lähti oikein positiivisena yliopistoon. Olen yrittänyt myös tiedustella onko jokin vialla ja onhan sitä huolissaankin mutta poika ei ole halukas puhumaan. Ei ota omatoimisesti koskaan yhteyttä eikä ole aikoihin käynyt kylässä. Sosiaalinen elämänsä kadonnut myös täysin.
Koen huolta mutta myös häpeää ja katkeruutta. Sukulaiset tiedustelevat jatkuvasti kuinka pojalla menee ja kuinka hän nyt opintonsa keskeytti ja mitä aikoo tehdä. Siinä sitten yrität selitellä ja syyttävä sormi osoittaa juuri vanhempiin kun poika elää lusmuilevaa elämää. En arvosta lainkaan kyseistä elämäntyyliä ja olen aina tehnyt kaikkeni ettei näin lapsilleni käynyt mutta näin on tapahtunut. En vieläkään käsitä miksi. Eikä asialle voi oikein tehdä mitään aikuisen lapsen kohdalla. Tahtoisin vain tietää mistä tämä johtuu.
Tavoitteena oli että suorittaa korkeakoulututkintonsa ja valmistuu siten työelämään. Suvussamme arvostetaan koulutusta ja myös minä ja mieheni olemme yliopiston käyneitä.
No pojan yliopisto-opinnot lähtivätkin hyvin käyntiin mutta toisena vuotena jotain meni ilmeisesti pieleen ja ilmoitti sen jälkeisenä kesänä ettei jatka opintojaan enää. Tämä siis tapahtui kaksi vuotta sitten kesällä. Sen jälkeen on vain maannut kämpällänsä mitään tekemättä. Ei hae töitä eikä hae myöskään mitään koulupaikkaa. Ei kuulemma ole hänellä kiinnostusta mihinkään. Välillä haihattelee että tekee sitä ja tätä ja viisastelee mutta ei saa mitään aikaiseksi kuitenkaan ikinä. Melko haluton myös pitämään mitään yhteyttä.
En voi edelleenkään käsittää miten tässä kävi näin. Lukion suoritti hyvin ja lähti oikein positiivisena yliopistoon. Olen yrittänyt myös tiedustella onko jokin vialla ja onhan sitä huolissaankin mutta poika ei ole halukas puhumaan. Ei ota omatoimisesti koskaan yhteyttä eikä ole aikoihin käynyt kylässä. Sosiaalinen elämänsä kadonnut myös täysin.
Koen huolta mutta myös häpeää ja katkeruutta. Sukulaiset tiedustelevat jatkuvasti kuinka pojalla menee ja kuinka hän nyt opintonsa keskeytti ja mitä aikoo tehdä. Siinä sitten yrität selitellä ja syyttävä sormi osoittaa juuri vanhempiin kun poika elää lusmuilevaa elämää. En arvosta lainkaan kyseistä elämäntyyliä ja olen aina tehnyt kaikkeni ettei näin lapsilleni käynyt mutta näin on tapahtunut. En vieläkään käsitä miksi. Eikä asialle voi oikein tehdä mitään aikuisen lapsen kohdalla. Tahtoisin vain tietää mistä tämä johtuu.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinun pitää saada lapsesi hakeutumaan ammattiauttajan puheille. Siellä hän toivottavasti pystyy puhumaan ja löytämään ratkaisuja tilanteeseen.
Ellei kyseessä ole huumeet, syystä tai toisesta poikanne yksinkertaisesti potee depressiota. Kaikesta luopuminen ja haluttomuus mihinkän ovat selvimmät merkit.
Kenties te, pojan vanhempina, voisitte kä ydä jututtamassa psykologia ja jmv asiantuntijaa. Saisitte neuvoja kuinka lä hestyä poikaanne auttaaksenne hä ntä ylos kuopastaan.
Koulussa on hyvin kovaa palautetta edes korkeakoulussa eivät osaa muut oppilaat käyttäytyä muita oppilaita kohtaa.
Miehelläkin on monesti nähnyt näitä kun pitää arvostella toisen työ on voinut palaute toisen oppilaan sanottu ”surkea” joka minusta varmasti tappaa motivaation.
Vaikk opettaja arvosana on 5,
se henkinen pahoinpitely on erittäin näkyvää.
Ehkä nyt parhaita olisi tukea perehtyä ongelmaan.
Eikä näköjään myöskään kiinnosta tietää.
Syyllistät poikaasi tilanteesta ja sanot häpeäväsi häntä. Minä häpeän sinua.
Jos kyseessä olisi minun lapseni, olisin mennyt aika päiviä sitten käymään hänen luonaan ja aivan varmasti olisin saanut syyt selville miksi opiskelu on keskeytynyt ja miksi hän ei enää ole aktiivinen eikä arkielämässä kiinni.