Onko kukaan katsonut Nuori Wallander -sarjaa...

...Netflixistä?

Oli kyllä aika kiusaannuttavaa katseltavaa.

Ensinnäkin se on sijoitettu täysin väärään aikakauteen. Ensimmäisessä jaksossa tapettiin yksi nuori sitomalla se aitaan ja laittamalla käsikranaatti suuhun. Sitä sitten jotkut kuvasi kännykällä ja laittoi Youtubeen. Youtube avattiin helmikuussa 2005, mutta kännykkävideoitahan sinne ladattiin vasta kun kännyköihin tuli videokuvaus. En muista vuotta, mutta eiköhän se ollut joskus 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla.
Kurt Wallander on syntynyt tammikuussa 1947, joten hän oli 48v kun Youtube avattiin, ja yli 50 ennenkuin sinne ladattiin kännykkävideoita.
Kuitenkin hän oli sarjassa kolmekymppinen nuori konstaapeli, näyttelijä Adam Pålsson oli 31 tai 32-vuotias tuota kuvattaessa.

Sarjan olisi pitänyt sijoittua ehkä jonnekin 80-90-luvun taitteeseen. Tai sitten sen ei pitäisi olla ollenkaan Wallander, vaan olisi luotu jokin toinen hahmo. Tosin Wallanderin ajatellaan varmaan nimenä myyvän kansainvälisesti.

Ja siinä onkin sit toinen sarjan pääongelmista. Minkä helvetin takia se on tehty englanniksi? Varmaan suuren kansainvälisen menestyksen takaamiseksi oli päähenkilö laitettu mongertamaan englania muka äidinkielenään (aika moni muu näyttelijä olikin joko englannninkielisiä tai ainakan viettäneet huomattavia aikoja englanninkielisissä maissa, mutta Pålssonin ulosanti ei kyllä toimi yhtään). Tykkään kyllä Adam Pålssonin aikaisemmin näkemistäni rooleista, mutta englantia häntä ei olisi kannattanut väkisin laittaa puhumaan. Jotenkin se ei kyllä muutenkaan sopinut rooliinsa, tai sit ohjaustyö oli vaan niin kelvotonta.

Joo-o. Oli kyllä vielä astetta nolompaa katseltavaa, ku 80-luvun suomenruotsalainen Harjunpää-sarja.

Seuraavaksi varmaan suomalaiset keksii svedujen rohkaisemana tehdä Sorjosesta "kansainvälisen menestyssarjan" englanniksi ja laittaa Ville Virtasen mongertamaan englantia vaikkei sen puheesta saa suomeksikaan mitään selvää.

17

1496

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      😁😂🤣

    • Ainakaan et saanut minua kiinnostumaan sarjasta, niin raisulta menolta kuulostaa.

      • No se nyt oli vaan suht nopea sarjan alku, josta sitten itse tutkinnat alkoivat. Ne tutkinnathan noissa on se oleellinen osa.

        Mutta en kyllä suositelis tota sarjaa kellekään.
        Ne oikeat Wallanderit kyllä on hyviä. (Niitäkin on kyllä kolme: ekana 1995–2006 Wallanderina Rolf Lassgård, toinen 2005-2013 Wallanderina Krister Henriksson, ja vielä birittiläinen 2008–2016.)
        Brittiversiota en oo nähnyt ja tosta vanhemmasta en oikein pidä. Parhaana pidän tota Rolf Lassgårdin näyttelemää.


      • pitkätukka-68 kirjoitti:

        No se nyt oli vaan suht nopea sarjan alku, josta sitten itse tutkinnat alkoivat. Ne tutkinnathan noissa on se oleellinen osa.

        Mutta en kyllä suositelis tota sarjaa kellekään.
        Ne oikeat Wallanderit kyllä on hyviä. (Niitäkin on kyllä kolme: ekana 1995–2006 Wallanderina Rolf Lassgård, toinen 2005-2013 Wallanderina Krister Henriksson, ja vielä birittiläinen 2008–2016.)
        Brittiversiota en oo nähnyt ja tosta vanhemmasta en oikein pidä. Parhaana pidän tota Rolf Lassgårdin näyttelemää.

        Äh, eiku siis Krister Henrikssonin näyttelemä sarja on se paras. Mun mielestäni ainoo oikee.


      • Anonyymi
        pitkätukka-68 kirjoitti:

        No se nyt oli vaan suht nopea sarjan alku, josta sitten itse tutkinnat alkoivat. Ne tutkinnathan noissa on se oleellinen osa.

        Mutta en kyllä suositelis tota sarjaa kellekään.
        Ne oikeat Wallanderit kyllä on hyviä. (Niitäkin on kyllä kolme: ekana 1995–2006 Wallanderina Rolf Lassgård, toinen 2005-2013 Wallanderina Krister Henriksson, ja vielä birittiläinen 2008–2016.)
        Brittiversiota en oo nähnyt ja tosta vanhemmasta en oikein pidä. Parhaana pidän tota Rolf Lassgårdin näyttelemää.

        Brittiläinen Wallander on kamalinta mitä voi keksiä!
        Krister Henriksson on minulle ainoa oikea. Ja Ystad. Sukulaisia siellä... ihana paikka.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Brittiläinen Wallander on kamalinta mitä voi keksiä!
        Krister Henriksson on minulle ainoa oikea. Ja Ystad. Sukulaisia siellä... ihana paikka.

        Mä olen vaan asunut Ystadsgatanilla. Ystad kun on Tammisaaren ystävyyskaupunki.


    • Anonyymi

      en ole katsonut mutta yleensä miksi ei tehdä ihan uusi sarja niin ei alkuperäisiä voita mikään esim kahden keikka oli hyvä alkuperäisenä mutta uusi matkittu olematon ja näyttelijät olemattomia eli olis tehty uusi eriniminen sarja

    • Anonyymi

      kokemusteni mukaan , 99,99% kaikki mistä "made by netflix" tuotannot.. karmeeta kuraa.

      sama miten raha käyttävät, joku vika vaan on aina.. outoa, turhaa..
      silläkin rahalla voisivat päivittää enemmän uusia oikeita elokuvia ym., mutta näitä ei siksi tulekaan kuin vasta vuosien jälkeen kun nähty jo tv:stä sata kertaa.

      • Onhan Netflixin tuotannossa hyviäkin: Rita, Orange Is a New Black, Black Mirror, Quicksand, Matkustajat, Epäuskottava, Jessica Jones..

        Noi nyt tuli mieleen mitä itse olen katsonut ja tykännyt, mutta enhän mä ny kovin monia heidän omatuotantoja oo kattonu.


    • Älkää hyvät ihmiset katsoko mitään netflixejä, tyhmenette entisestään. Lukekaa saatana, eikä niitä wallanderejakin saa kirjana?

      • Anonyymi

        Henning Mankelin kirjoja. Kirjat ovat aina parempia kuin niistä tekaistut elokuvat tai sarjat.

        xLiner


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Henning Mankelin kirjoja. Kirjat ovat aina parempia kuin niistä tekaistut elokuvat tai sarjat.

        xLiner

        Oikoluku tiputtaa yhden ällän mankelista 😁

        xLiner


      • Anonyymi kirjoitti:

        Oikoluku tiputtaa yhden ällän mankelista 😁

        xLiner

        Mä en suostu ikinä käyttämään mitään automaattikorjauksia. Prkl, mikään kone ei päätä mun puolestani mitä haluan kirjoittaa.
        Jos tulee kirjoitusvrhe, se on ihan oma mokani.


      • Ennemmin kuienkin Netflixiä, ku BB:tä, Parasiittihotellia, Ensitreffejä ym. tositvpaskaa. Ja ennenmin Netflixiä ku jotaan **tun urheilua.

        Mut tottakai mä kirjojakin luen. Mankellia en kyl oo lukenu.


    • Anonyymi

      Minua kehotettiin katsomaan tuota nuorta versiota. Erikoista on, että puhutaan englantia eikä ruotsia.

    • Anonyymi

      kuulakalloonjarillumjarei...fa<<weinvihreäkulls

    • Anonyymi

      Jaa 🤔 että wallanderistakin on moinen kötöstys tehty, tainnut jäädä syystäkin yhteen kauteen. Henrikson on sitten kopio, oikea Wallander on Lassgård 😛

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1222
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      622
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe