Asettaako palkkatuki ihmiset eri asemaan työnhaussa?

Anonyymi

Mielestäni palkkatukea käytetään surutta väärin, koska yleensä palkkatyön jälkeen loppuu työt ja otetaan seuraava ”uhri” tilalle.

Mutta asettaako palkkatuki työnhakijat eri asemaan, jos kuten yleistä on, työpaikkaa hakee henkilö kenellä ei palkkatukioikeutta ja henkilö jolla palkkatukioikeus on?
Onko lakien kanssa ristiriitaa?

Entäs onko eettisesti oikein että palkkatukea myönnetään niin että yritys kierrättää työntekijöitä tai työntekijöitä joilla oikeus palkkatukeen? Esimerkiksi SPR on tällainen.

Pitäisi lakkauttaa koko palkkatuki!

6

558

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Palkkatukea ei tarvitse lakkauttaa vaan uudistaa. Tuki on nykyisellään turhan avokätinen ainakin täysin työkykyisten kohdalla. Tuen sisältö pitäisi jatkossa ymmärtää (tulevan) työntekijän perehdytystukena eli valtio maksaisi kompensaatiota siitä, että työnantaja uhraa resurssejaan työntekijän taitojen ja osaamisen kehittämiseksi työtehtävien vaatimusten mukaiseksi. Siis eräänlainen "köyhän miehen oppisopimus".

      Tukirahan tulisi laskea kuukausittain porrastetusti alaspäin, jolloin työnantajan houkutus ottaa henkilö töihin pelkästään tuen takia laskisi. Työnantajalle pitää asettaa sopimuksen kautta sanktiouhka, jotta tämä noudattaa henkilön työllistämissuunnitelmaa. Ja vielä...TE-toimiston tulee seurata kuinka ne tuhannet eurot tosiasiassa käytetään näissä palkkatukisuhteissa.

    • Anonyymi

      palkkatuki nimenomaan asettaa ihmiset samanarvoiseen asemaan työnhaussa. Sehän palkkatuen tarkoitus onkin. Heikommin työllistyvä (osatyökykyinen, ikääntynyt, heikosti koulutettu jne) nostetaan palkkatuen avulla yhtä houkuttelevaksi muiden kyvykkäämpien hakijoiden kanssa. Palkkatuki on siinä mielessä keinotekoinen että palkkatukijakson jälkeen työnantajan kiinnostus työntekijää kohtaa saattaa lakata. Etenkin jos palkkatuetun työntekijän työn suoristuskyky on edelleenkin heikko. Yritys ei ole yleinen sosiaalitoimisto. Työntekijöiden työsuoritusten tulee olla omistajalle ja firmalle profittia ja lisäarvoa tuottavaa.

    • Anonyymi

      Minä sain sen takia palkkatukea, koska minulla on terveyteen liittyviä heikkouksia. Ilman palkkatukea minun kohdalla en olisi saanut edes hetkellisesti vakituista työpaikkaa tai mahdollisuutta minnekään, koska tässä kiusaamiskulttuurissa ollaan epäluuloisia heti jos olet yhtään ns. erillainen.
      Minulla oli aikaisemmin paikkoja jossa vain käytettiin palkkatukea hyväksi, mutta lopulta myös sellainen paikka jossa sain jatkao niin kaun kun heillä oli varaa palkata.
      En ikinä saisi mitään työkokemusta ilman, että kannustetaan ottamaan töihin muitakin kuin näitä jotka syntyi onnekkaina.

      Minun neurologiset häiriöt vaikuttaa eniten sosiaalisiin taitoihini, varsinkin fyyisisesti jos stressaan, ja niiden pitäisi olla täydelliset joka työhaastattelussa. Koskaan työnteostani ei ole tullut valituksia ja olen hyvin tarkka työntekijä, tykkään tehdä töitä ja ne harvat hyvät työskentely hetket mitä palkkatuki on minulle saanut on tarpeellisia.

      Se miten palkkatuki nykyään määrätään on turhan epämääräinen ja sekava. En sano, etteikö pitkäaikaistyöttömän, mutta muuten normaalin ja terveen ei pitäisi sitä saada. Koska jos on pitkään työttömänä niin väkisinkin menettää joitain taitoja ja kykyjä, se on hyvin lamaannuttavaa.
      Silti.. Ensisijaisesti toivoisin, että palkkatuki annettaisiin heille joilla on häiriöitä tai muita poikeuksia, jotka heikentää heidän mahdollisuuttaan päästä työelämään. Tai jos haluaa päästä naisena ns. miesten allalle ja miehenä ns. naisten alalle.

      Vaikka kuinka sanotaan, ettei syrjitä sukupuolen, lievän autismin, yms. takia niin sitä tapahtuu jatkuvasti ja jotkut vain joutuu koko elämänsä uimaan vastavirtaan.

      • Anonyymi

        Ei se ole sekava. Sinun ja monen ajattelu on sekava.


    • Anonyymi

      Kyllä asettaa. Hyvillä työntekijöillä ei ole oikeutta palkkatukeen, koska he ovat olleet töissä sen verran ettei kyseistä oikeutta ole kertynyt.

      Lisäksi terve työpaikka palkkaa henkilöt niin että palkkatuen jälkeen, jos sellaista on haettu, työsuhde jatkuu. Palkkatuki haetaan siis toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen, jonka tulisi olla ehto palkkatukeen!

      • Anonyymi

        palkkatuen idean olet sisäistänyt tarkoituksella väärin. Palkkatuen tarkoitus on koettaa nostaa pussinperällä olevia pitkäaikaistyöttömiä työelämään, Heillä on rajoitteistansa johtuvia suuria ongelmia työllistyä. Työantajat suhtautuvat heihin lähtökohtaisesti epäluuloisesti. Palkkatuetut koetetaan saada samalle viivalle paremmin menestyvien kanssa työnhakutilaanteessa. Työnantaja sitten halutessansa puntaroi palkkaako avoimeen työpaikkaan heti hyvän priimatasoisen osaajan vai rajoitteisen jolla on apunansa palkkatuki. Huolimatta palkkatuki-mahdollisuudesta varsin monet työnantajat palkkaavat ensisijaisesti priiman osaavan työntekijän joka heti tuottaa tulosta. Palkkatuettu työtön näyttäytyy monelle työnantajalle riskisijoituksena. Rajoitteisia työntekijöitä palkkaa yrittäjä jolla itsellänsä on jokin terveydellinen rajoittava ongelma.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1463
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      926
    4. 68
      733
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      240
      698
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      609
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      551
    10. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      537
    Aihe