(Löysin runon, josta mainitsin. Tässä)
Rikki
Rikkinäinen ihminen
on kuin säröinen ruukku,
josta vesi vuotaa
ja kastelee maan.
Kaikki luovuus,
inhimillinen rikkaus
kasvaa heikkoudesta,
haavoista, ei voimasta.
Vahvuus on ehjä astia,
jolle riittää itse.
Mitään ei mahdu sisään
eikä mitään tule ulos.
Rikki
Rikkinäinen ihminen
on kuin säröinen ruukku,
josta vesi vuotaa
ja kastelee maan.
Kaikki luovuus,
inhimillinen rikkaus
kasvaa heikkoudesta,
haavoista, ei voimasta.
Vahvuus on ehjä astia,
jolle riittää itse.
Mitään ei mahdu sisään
eikä mitään tule ulos.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Elämän haavoja, kokemuksia,
hyviä ja huonoja.
Viillot kehossasi , vuotavat,,
mielesi virtaa, ulos haavoitetuista tunteistasi.
Jokainen pisara, jonka vuodat ruokkii jotakin.
Jokainen tuskainen hetki tunteiden maailmassa ruokki jotakin.
Yksikään pisara ei valu hukkaan jos ymmärtää ,
että henkeäsi ei mikään voi satuttaa.
Vaikka olet repaleinen, uskalla olla oma itsesi,
etsi oma luontosi.
Kohtaa ihmiset,
ole vain sitä mitä olet,
ei mitään sitä mikä sinussa ei ole luonnollista.
Liian usein ihmiset yrittävät miellyttää muita,
olemalla muuta mitä pystyvät.
Kun on oma itsensä ei ole vieraalla maalla.
Minua pelottaa
katsella ihmisiä
vierailta kasvoilta luen oman peilikuvani
enkä pidä näkemästäni
Minua voi haavoittaa
asia, joka ei kenenkään muun mielestä
ole mitenkään merkityksellinen
en ole siili
en osaa suojautua
sydämeni on auki
henkeni on valpas
pelkoni ei lepää
vaikka kehoni nukkuisi
etsin reittejä
luen karttoja
purjehdin raivokkailla aalloilla
yhä hämärän koittaessa vaellan vierailla, kylmillä vuorilla
Olen kirjoittanut pienelle keltaiselle lapulle
työpöytäni yläpuolelle
valovuosi sitten
vapisevalla käsialalla:
"En etsi voimaa ollakseni veljeäni etevämpi
vaan voittaakseni suurimman: oman itseni".
Edelleen naiiviuuttani uskon tuon lauseen totuusarvon olevan suuri.
Alaston mieli ja herkkä sydän -
tuntee ja näkee vastaantulijan,
jokaisen pysähtyjän todelliset,
samat kasvot.
Suojele pienin käsin sydäntäsi ja sieluasi,
tee kaareva malja käsistäsi
kun kohtaat maailman,
kaiken muun,
ja muut.
Pidäthän kannen reilusti auki,
laskethan koskettavat sanasi,
ulos maailmaan vähitellen,
silmille ja iholle
toisten.
Ne eivät mene hukkaan,
annat niin paljon,
ota vastaan valitut sanat,
hylkää turha,
sinä tiedät jo nyt,
mitkä kannattaa säilyttää ja
mukanaan kantaa.
Turhaakin turhempaa on niin paljon.
(Kiitos todella paljon runostasi. Se on hieno.)
Avaan virtuaali-ikkunan
joku on kirjoittanut nikilleni viestin
runon, jota pyysin
ruutu on kylmää maitoa
öisin tässä todellisuudessa on turvallista
mutta nyt on päivä
taas yksi elämän päivä, jolloin voisin tuottaa iloa jollekin ihmiselle
Luen runon
sisälläni värähtää
kieli
ääni on tumma ja surumielinen
mutta kirkas
kenties minun kyynelilläni
ei voi kastella aavikoita kukkimaan
ei keittää kaurapuuroa nälkäisille maailman lapsille
mutta kenties
jossakin joku joskus
lukee ja ymmärtää
"but my words, like silent raindrops fell
and echoed in the wells
of silence"...
miten paljon meitäkin
jotka öisin
yksinkin..
kirjoittavat,sanoittavat,
itse ollen mukautuvat,
ottamatta palaa suurta..
nyhertävät alkujuurta..