ystävyydestä...

Mulle on käynyt noin monet kerrat, en ikinä ole ollut kenellekään se tärkein ystävä. Aina on peruttu jotain mun kans sovittua, jos on parempaa seuraa tarjolla. Ei sille ole mitään voinut, kerran yks ystävä tykkäs huonoa kun mainitsin asiasta, sain kuulla ett pelkästä säälistä yleensä ollut mun kans tekemisissä. Kaikkeen paskaan tottuu, kun ei ole parempaakaan tarjolla.

Minä kyllä kyseenalaistaisin hyvinkin voimakkaasti tuon "paras ystävä" tai sitten hän on paras ystävä sinun puoleltasi, ei hänen.
Ja ystävyys kun on vastavuoroisuutta niin herää kysymys onko kyseessä sittenkään "paras ystävä"? Vai onko vain henkilö jossa roikut ja toivot että tämä kyseinen henkilö alkaisi pitää sinua parhaana ystävänään?
Minä olen ollut niin onnekas että löysin todellisen sydänystävän 16-vuotiaana. Nyt olemme molemmat aikusia, molemmilla on lapsia minulla kaksi hänellä yksi. Molemmat asumme eri maissa, kumpikaan ei Suomessa. Emme tapaa kuin harvoin, mutta ystävyys on yhtä luja ja katkeamaton, se ei ole heikentynyt päin vastoin vahvistunut.Tätä sanon ystävyydeksi. Hän on sieluni toinen puolikas.
Sanoisin että aloittajan kuvaamassa ei ole kyse ystävyydestä ollenkaan.

Parhaan ystävän ja ylipäänsä ystävän titteliä käytetään aika erilaisin perustein.

Paras ystäväsi voi olla myös ihminen, joka on ollut muutoksen aikaansaaja elämässäsi. Eli paras ystävä ei aina olekaan paras omasta viihtyvyys-näkökulmastamme katsottuna, vaan kenties joku sellainen ihminen, joka on saanut sinut kasvamaan hyvään suuntaan, kenties jopa aiheuttamansa kriisin kautta.

No jos kerran pettää lupauksen niin ei kai se vakavaa ole. Sillä toisella ystävällähän on voinut olla huolia mitä kuunnella tai jotain. Jos aina pettää niin eihän se hyvä ystävä oo.