Tilaa putkimiehen tai muun ammattilaisen tekemään hommat muutaman kympin tuntipalkalla, maksaa sen palkkapäivänään tilinsä credit-puolelta tilisiirtona asentajalle (sis. ALV 24%) ja saa osakseen vaimonsa nalkutukset että "kato nyt kun ei täältä tuu vettäkään eikä tiskikone toimi tee nyt jotain hyvä mies"!
Mitä mä tein tänään, kun huomasin että kaivo hörppäsi tyhjää nyt kun on satanut varsin vähän ja pohjavedet ovat alhaalla, ja huomasin että toisessa kaivossa josta olisin voinut vetää uppopumpun, kellui kuollut jyrsijä, ja mulla oli kiva määrä tiskejä keittiössä odottamassa, puoliksi märkiä työvaatteita pihasaunan lattialla odottamassa pesua, ja normi pyykkipäivä olisi ollut muutenkin huomenna tai perjantaina. Noh, soitin tutulle vettä toimittavalle tankkiautoilijalle ja hän pääsee toimittamaan kaivon täyteen vasta ensi viikolla. Eikä tämä tokikaan ollut se kiinnostavin vaihe.
Seuraava puhelu osuikin eksäni suuntaan, kerroin asiani ja kysyin että voinko tulla käymään. Se sopi hänelle ja näimme reilun tunnin kuluttua siitä. Noh, ei muuta kun astiat ja pyykit koneisiinsa ja juttelimme alkuun ihan niitä näitä ja joimme kahvia. Jossain vaiheessa kun katselimme telkkaria, nainen tuli kainalooni ja puhui myös tunteistaan ja ajatuksistaan ja mä jotain omistani. Nainen kertoi myös kuinka naurettaviin tapauksiin (selviin inceleihin) oli törmännyt nettideittailun maailmassa viime aikoina ja kuulemma turhautunut täysin koko touhuun. Mä puolestani sain edelleen kehuja osakseni. Seuraavaksi sainkin sitten päättää mitä syödään, joten kävimme kaupassa ja hän teki pastasalaattia, ihan hyvää sellaista. Sen jälkeen pistin hänet rajaamaan muuten varsin tuuheaa ja hyvänlaatuista tukkaani niskarajasta siistiksi. Kävin myös suihkussa ja otin 30 litraa juoma- ja ruokavettä kannuihin.
Kun olin saanut lopulta lastattua kaikki kassit, pussukat ja kannut autooni, kiitin naista avusta ja sainkin sitten vastaukseksi tiukan halin, pusun suulle ja nainen tokaisi jotenkin näin että "tätähän me kummatkin haluttiin". Toivotimme hyvät yöt ja suuntasin kotiin.
Että näin tänään. Moderni, voimaantunut, itsenäinen, riippumaton, meetoo, mitä näitä nyt on... nykyajan nainen viihtyykin yllättävän hyvin keittiössään ja kylppärissään eksänsä asioilla. Ei vaan, turha tässä hänelle on naureskella sillä hänestä oli mulle valtavasti apua. Mutta niin se todellisuus monesti vaan poikkeaa Tinderin voimaa uhkuvista esittelyistä ja Me Naiset lehden artikkeleista 😃
Mitä aisuri tekee ja joutuu kokemaan kun veden tulo taloon loppuu yhtäkkiä?
73
151
Vastaukset
- Anonyymi
Se aisuri saa elämän rullaamaan mukavasti sen sijaan, että ajelee purnukat kolisten viittä vaille paalauksen tarpeessa olevalla nokivasara-paskakasa-romuläjä-vitunromu ducatolla koko päivän!
Ei kai Periksellä ole ikinä mitään Ducatoa ollut tai muitakaan Fiateja. Tollainen Ducato kun ei varmasti pärjää Hiacelle ollenkaan siinä luotettavuudessa:)))))))))))))))))))))))))))))))
DarkFear kirjoitti:
Ei kai Periksellä ole ikinä mitään Ducatoa ollut tai muitakaan Fiateja. Tollainen Ducato kun ei varmasti pärjää Hiacelle ollenkaan siinä luotettavuudessa:)))))))))))))))))))))))))))))))
Repesin tolle ylemmälle kommentille kyllä ihan täysin 😂
Ihan mukava sillä kaikinpuolin kunnossa olevalla Transitilla oli ajella pieni siivu että sain hoidettua/teetätettyä nuo askareet. Ei pilannut mun päivää ollenkaan, ja kohtaaminen eksän kanssa toi taas vähän väriä päivään.
Tuota joo, enpä ole Ducatoa koskaan omistanut enkä niitä arvosta erityisen hyviksi autoiksi. Mutta nyt loppukesästä kun vaihdoin autoa, niin ihan yhtä hyvin olisin voinut ostaa saman hintaluokan Ducatonkin jos olisi ollut tässä lähistöllä tarjolla ja järkevässä kunnossa. Yksilöitä ne kaikki on, valitettavasti Hiacetkin vanhemmiten.peris234 kirjoitti:
Repesin tolle ylemmälle kommentille kyllä ihan täysin 😂
Ihan mukava sillä kaikinpuolin kunnossa olevalla Transitilla oli ajella pieni siivu että sain hoidettua/teetätettyä nuo askareet. Ei pilannut mun päivää ollenkaan, ja kohtaaminen eksän kanssa toi taas vähän väriä päivään.
Tuota joo, enpä ole Ducatoa koskaan omistanut enkä niitä arvosta erityisen hyviksi autoiksi. Mutta nyt loppukesästä kun vaihdoin autoa, niin ihan yhtä hyvin olisin voinut ostaa saman hintaluokan Ducatonkin jos olisi ollut tässä lähistöllä tarjolla ja järkevässä kunnossa. Yksilöitä ne kaikki on, valitettavasti Hiacetkin vanhemmiten.Jaa, no hyvä jos nauratti, vaikka tosiasiaahan mä siinä vaan totesin:))))))))))))))))))))))))))) Olisi varmaan Pääskyvuoren Jormakin saman sanonut:)))))))))))))))))))))))
peris234 kirjoitti:
Repesin tolle ylemmälle kommentille kyllä ihan täysin 😂
Ihan mukava sillä kaikinpuolin kunnossa olevalla Transitilla oli ajella pieni siivu että sain hoidettua/teetätettyä nuo askareet. Ei pilannut mun päivää ollenkaan, ja kohtaaminen eksän kanssa toi taas vähän väriä päivään.
Tuota joo, enpä ole Ducatoa koskaan omistanut enkä niitä arvosta erityisen hyviksi autoiksi. Mutta nyt loppukesästä kun vaihdoin autoa, niin ihan yhtä hyvin olisin voinut ostaa saman hintaluokan Ducatonkin jos olisi ollut tässä lähistöllä tarjolla ja järkevässä kunnossa. Yksilöitä ne kaikki on, valitettavasti Hiacetkin vanhemmiten.Ei kannata Rukatoon sekaantua, ne on sellasia aika pommeja että aina täytyy olla valtava työ kalu arsenaali mukana jos meinaa sellasella ajella vaikka työ matkoja. Seommeinaan itelläkin ollut Hiaseja eikä muuten tarvinnut tehrä ikinä mitään isompaa kuhan jotain kuluvia osia vaihtoi kuten jako pään hihnan, hehku tulpat, jarru palat sun muuta. Kemppi liimaa niihinkin rätkittiin aina milloin mihinkin paikkaan mutta lopulta alkoi koppa olemaan tossa viimeisessäkin niin ruostunut että kelpasi lähinnä tummille pojille vientiin Afriikkaan. No hyvät rahat maksoi ja vei Hiasen auto junaan. Tekniikkahan niissä on aivan pommin varmaa, Varmaan vieläkin se toimii siellä jonkun virman tai perheen jokapäiväisenä käyttöautona.
DarkFear kirjoitti:
Jaa, no hyvä jos nauratti, vaikka tosiasiaahan mä siinä vaan totesin:))))))))))))))))))))))))))) Olisi varmaan Pääskyvuoren Jormakin saman sanonut:)))))))))))))))))))))))
Eiku viittasin tuohon romuläjä-Ducato kommenttiin. Mutta ihan asiallinen ja hyvin argumentoitu vastaus sunkin oli 👍
Mutta nyt hyvät yöt palstalle! 😴- Anonyymi
pääskyvuoren_jorma kirjoitti:
Ei kannata Rukatoon sekaantua, ne on sellasia aika pommeja että aina täytyy olla valtava työ kalu arsenaali mukana jos meinaa sellasella ajella vaikka työ matkoja. Seommeinaan itelläkin ollut Hiaseja eikä muuten tarvinnut tehrä ikinä mitään isompaa kuhan jotain kuluvia osia vaihtoi kuten jako pään hihnan, hehku tulpat, jarru palat sun muuta. Kemppi liimaa niihinkin rätkittiin aina milloin mihinkin paikkaan mutta lopulta alkoi koppa olemaan tossa viimeisessäkin niin ruostunut että kelpasi lähinnä tummille pojille vientiin Afriikkaan. No hyvät rahat maksoi ja vei Hiasen auto junaan. Tekniikkahan niissä on aivan pommin varmaa, Varmaan vieläkin se toimii siellä jonkun virman tai perheen jokapäiväisenä käyttöautona.
Voi peris sinnuu kun siulla aina vaan on nämä mielikuvitusystävät leikeissä mukana :)
- Anonyymi
DarkFear kirjoitti:
Jaa, no hyvä jos nauratti, vaikka tosiasiaahan mä siinä vaan totesin:))))))))))))))))))))))))))) Olisi varmaan Pääskyvuoren Jormakin saman sanonut:)))))))))))))))))))))))
Sasi luuli että sen jutut vois naurattaa muutenkuin idioottimaisuutensa takia :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sasi luuli että sen jutut vois naurattaa muutenkuin idioottimaisuutensa takia :D
Sellasta se on kun karvoja on enemmän anuksessa kuin päälaella;)
Anonyymi kirjoitti:
Voi peris sinnuu kun siulla aina vaan on nämä mielikuvitusystävät leikeissä mukana :)
Eihän mulla ole mitään mielikuvitusystäviä leikkikavereina 🙄 Näköjään Pääskyvuoren Jormakin oli valvonut arkena suht myöhään ja kommentoi omia kokemuksiaan Ducatoista ja ennen kaikkea positiivisia kokemuksiaan Hiaceista. Mutta eiköhän Jorma sen kirjoittanut ihan omalla koneellaan kotonaan Pääskyvuoressa 😊😊😊😊😊
- Anonyymi
peris234 kirjoitti:
Eihän mulla ole mitään mielikuvitusystäviä leikkikavereina 🙄 Näköjään Pääskyvuoren Jormakin oli valvonut arkena suht myöhään ja kommentoi omia kokemuksiaan Ducatoista ja ennen kaikkea positiivisia kokemuksiaan Hiaceista. Mutta eiköhän Jorma sen kirjoittanut ihan omalla koneellaan kotonaan Pääskyvuoressa 😊😊😊😊😊
Tokihan "te kaikki" olette samoihin aikoihin aina hereillä, mutta sentään et kaikkia hahmoja käytä samalla istunnolla :D
Anonyymi kirjoitti:
Sellasta se on kun karvoja on enemmän anuksessa kuin päälaella;)
Puhu vaan itsestäsi vitun mulkunnuolijahinttari saatana!!!!!! Eikö persujunttikaverit antaneet sulle lupaa nidien fina-tablettien syömiseen saatana!!!!!!!!!!!!!
pääskyvuoren_jorma kirjoitti:
Ei kannata Rukatoon sekaantua, ne on sellasia aika pommeja että aina täytyy olla valtava työ kalu arsenaali mukana jos meinaa sellasella ajella vaikka työ matkoja. Seommeinaan itelläkin ollut Hiaseja eikä muuten tarvinnut tehrä ikinä mitään isompaa kuhan jotain kuluvia osia vaihtoi kuten jako pään hihnan, hehku tulpat, jarru palat sun muuta. Kemppi liimaa niihinkin rätkittiin aina milloin mihinkin paikkaan mutta lopulta alkoi koppa olemaan tossa viimeisessäkin niin ruostunut että kelpasi lähinnä tummille pojille vientiin Afriikkaan. No hyvät rahat maksoi ja vei Hiasen auto junaan. Tekniikkahan niissä on aivan pommin varmaa, Varmaan vieläkin se toimii siellä jonkun virman tai perheen jokapäiväisenä käyttöautona.
Kato Jormakin on näköjään antanut omat asian tuntevat kommenttinsa palstalle:) Nyt vasta tämän sun kirjoituksesi täällä huomasin, kun aloin tarkemmin tätä keskustelua läpi selata.
Hyvä että huomasin näin asiallisen ja hyvätasoisen kommentin:)))))))
Eipä se Ducato varmasti ole ainakaan sen luotettavuuden suhteen edes verrattavissa tohon Hiaceen. Jos sunkin Hiace on noin pitkään kestänyt, että oot saanut sen sinne Afrikkaan myydyksi ja siellä se varmaan toimii vielä edelleenkin jonkun firman työautona tai perheen jokapäiväsenä käyttöautona:)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))peris234 kirjoitti:
Eihän mulla ole mitään mielikuvitusystäviä leikkikavereina 🙄 Näköjään Pääskyvuoren Jormakin oli valvonut arkena suht myöhään ja kommentoi omia kokemuksiaan Ducatoista ja ennen kaikkea positiivisia kokemuksiaan Hiaceista. Mutta eiköhän Jorma sen kirjoittanut ihan omalla koneellaan kotonaan Pääskyvuoressa 😊😊😊😊😊
Jormahan se tosiaan parhaiten tietää yhtä ja toista niistä Toyotoista, kun hänellä selvästi on niistä paljonkin omakohtaisia kokemuksia ja ilmeisesti pääasiassa hyvin myönteisiä sellaisia:))))))))))))
Mutta eipä ne Jorman kirjoittamat kirjoitukset suhun liity, kun eiköhän se Jorma kirjoita niitä ihan omalta koneelta omasta asunnostaan.
Sulla tosiaan hyvä, kun sä osaat autojen korjausten lisäksi myös noita remonttitöitä ja varsinkin tiesit mitä tehdä tossa tilanteessa. Onkohan Timpalla tullut usein ongelmia vesiputkien kanssa siellä Älvsby-talossaan:)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))
Mutta kieltämättä kyllä paha tilanne sulla, jos saat vedentulon toimimaan vasta ensi viikolla. Varsinkin näin kerrostalossa asujana tilanne olisi itselleni todella katastrofaalinen, jos vettä ei tulisikaan hanasta moneen päivään. Mutta toivottavasti saat sitten homman taas kondikseen.Joo olisin voinut siirtää vettä kaivosta toiseen, siihen tyhjentyneeseen josta lähtee vesijohto, tai vetää putken vähän matkan päähän ja kantaa sitä vettä saunan puulämmitteiseen pataan ja keittiöön tiskivedeksi, mutta se kuollut jyrsijä oli kyllä viimeinen pisara. Kaivon kannessa olevan vanhan putkilähdön reiän päällä on ollut joku huonosti kiinnitetty pelti jonka Aila-myrsky ilmeisesti heitti mäkeen ja siitä on päässyt elukka livahtamaan.
Kovin sanovat maajussitkin nyt puintiaikaan että vaikka olisi ollut just sadepäivä niin pelloillakin maa on märkää ihan vain pinnalta kun nyt syksyllä on satanut loppujen lopuksi aika vähän. Pohjavedethän ne on matalalla ja toi kaivo reagoi siihen valitettavasti.peris234 kirjoitti:
Joo olisin voinut siirtää vettä kaivosta toiseen, siihen tyhjentyneeseen josta lähtee vesijohto, tai vetää putken vähän matkan päähän ja kantaa sitä vettä saunan puulämmitteiseen pataan ja keittiöön tiskivedeksi, mutta se kuollut jyrsijä oli kyllä viimeinen pisara. Kaivon kannessa olevan vanhan putkilähdön reiän päällä on ollut joku huonosti kiinnitetty pelti jonka Aila-myrsky ilmeisesti heitti mäkeen ja siitä on päässyt elukka livahtamaan.
Kovin sanovat maajussitkin nyt puintiaikaan että vaikka olisi ollut just sadepäivä niin pelloillakin maa on märkää ihan vain pinnalta kun nyt syksyllä on satanut loppujen lopuksi aika vähän. Pohjavedethän ne on matalalla ja toi kaivo reagoi siihen valitettavasti.No toi jyrsijän raato kaivossa on varmasti ollut aika vittumainen näky. Toivottavasti ei nyt vaan ole saastuttanut tota kaivoa ja juomavettä siellä olollaan. Niinhän sitä sanotaan, "Että ei se kannettu vesi kaivossa pysy", tällaisen sanonnan on ainakin joskus kuullut, ilmeisesti joku vanhan kansan sanoma, joka voi olla hyvin tottakin.
Mutta sähän voit varmasti käydä vaikka suihkussa siellä Penetrators MC:n kerhotiloilla, jos se sopii Bickylle ja Makelle:) Tuskin he kaveria sentään pulaan jättävät.- Anonyymi
Siin toinen höpsö. Ei satuolennot asu missään oikeissa taloissa :)
- Anonyymi
DarkFear kirjoitti:
No toi jyrsijän raato kaivossa on varmasti ollut aika vittumainen näky. Toivottavasti ei nyt vaan ole saastuttanut tota kaivoa ja juomavettä siellä olollaan. Niinhän sitä sanotaan, "Että ei se kannettu vesi kaivossa pysy", tällaisen sanonnan on ainakin joskus kuullut, ilmeisesti joku vanhan kansan sanoma, joka voi olla hyvin tottakin.
Mutta sähän voit varmasti käydä vaikka suihkussa siellä Penetrators MC:n kerhotiloilla, jos se sopii Bickylle ja Makelle:) Tuskin he kaveria sentään pulaan jättävät.Miten sie käyt mielikuvitussuihkusss? :)
DarkFear kirjoitti:
No toi jyrsijän raato kaivossa on varmasti ollut aika vittumainen näky. Toivottavasti ei nyt vaan ole saastuttanut tota kaivoa ja juomavettä siellä olollaan. Niinhän sitä sanotaan, "Että ei se kannettu vesi kaivossa pysy", tällaisen sanonnan on ainakin joskus kuullut, ilmeisesti joku vanhan kansan sanoma, joka voi olla hyvin tottakin.
Mutta sähän voit varmasti käydä vaikka suihkussa siellä Penetrators MC:n kerhotiloilla, jos se sopii Bickylle ja Makelle:) Tuskin he kaveria sentään pulaan jättävät.Niin siis edelleenkin se jyrsijä oli siinä toisessa, varsin vähäisellä käytöllä olevassa vanhassa kaivossa, jonka vesi ei ole ihan kirkasta enkä ole sitä juonut. Se hieman värillinen vesi olisi kyllä tiski- ja saunavedeksi kelvannut ilman sitä jyrsijää. Mutta se kaivo josta vesijohdot lähtee ja nyt pääsi tyhjenemään, niin eipä se kuollut elukka siihen vaikuta.
Onhan toi sanonta ihan todenperäinen, kyllähän vedenpinta laskee jo aika piankin sen jälkeen kun vettä siirtää kaivosta toiseen. Imeytyy maahan jos on kovin kuivaa.
Jep Penetratorsin kerhotilojen saunaosastolle olen aina tervetullut ja voipi olla että viikonloppuna käynkin siellä saunomassa 😊😊😊😊😊- Anonyymi
peris234 kirjoitti:
Niin siis edelleenkin se jyrsijä oli siinä toisessa, varsin vähäisellä käytöllä olevassa vanhassa kaivossa, jonka vesi ei ole ihan kirkasta enkä ole sitä juonut. Se hieman värillinen vesi olisi kyllä tiski- ja saunavedeksi kelvannut ilman sitä jyrsijää. Mutta se kaivo josta vesijohdot lähtee ja nyt pääsi tyhjenemään, niin eipä se kuollut elukka siihen vaikuta.
Onhan toi sanonta ihan todenperäinen, kyllähän vedenpinta laskee jo aika piankin sen jälkeen kun vettä siirtää kaivosta toiseen. Imeytyy maahan jos on kovin kuivaa.
Jep Penetratorsin kerhotilojen saunaosastolle olen aina tervetullut ja voipi olla että viikonloppuna käynkin siellä saunomassa 😊😊😊😊😊Mites tuo saunominen onnistuu käytännössä kun mitään Penetratorseja ei ole olemassa? Laitat oman saunasi oveen kyltin Penetrators? :-)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mites tuo saunominen onnistuu käytännössä kun mitään Penetratorseja ei ole olemassa? Laitat oman saunasi oveen kyltin Penetrators? :-)
joo sellanen höpökkä se haima-ana on
Anonyymi kirjoitti:
Miten sie käyt mielikuvitussuihkusss? :)
Miten nyt suihkussa käydään. Onhan siellä Penetrators MC:n kerhotiloilla suihkutilat ja taitaa olla oikein saunakin, niin ei muuta kun sinne vain suihkuun. Siellä se Bicky Royal-mieskin käy suihkussa ja karvainen perse vaan paljaana loistaa:)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))
DarkFear kirjoitti:
Miten nyt suihkussa käydään. Onhan siellä Penetrators MC:n kerhotiloilla suihkutilat ja taitaa olla oikein saunakin, niin ei muuta kun sinne vain suihkuun. Siellä se Bicky Royal-mieskin käy suihkussa ja karvainen perse vaan paljaana loistaa:)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))
Jep sinnehän mä olen tervetullut, kuten myös exäni luokse, ja tulee mun välillä käytyä salilla niin siinä samalla sitten. Onhan tässä tottunut paljon vaikeampiinkin juttuihin kun maaseudulla asuu vanhassa talossa 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mites tuo saunominen onnistuu käytännössä kun mitään Penetratorseja ei ole olemassa? Laitat oman saunasi oveen kyltin Penetrators? :-)
DarkSasi ysufin rouvalla on onneksi avustaja peseytymistä varten 8D
Anonyymi kirjoitti:
DarkSasi ysufin rouvalla on onneksi avustaja peseytymistä varten 8D
Mulla itselläni kun onkin hyvälaatuinen ja tuuhea tukka, että nuole vaan sitä somalimiehsi kullia vitun kyrvännuolijahuora saatana!!!!!!! Tollainen votun smalimiehen mulkkua nuoleva huora saatana!!!!!!
Mä kun olen myös fyysisesti ja henkisesti terve mies, niin pystyn kyllä omin avuin yksin asumaan ja suihkussa käymään, kun eipä ole fyysisesti terveenä miehenä mitään tarvetta millekkän avustajille.- Anonyymi
DarkFear kirjoitti:
Mulla itselläni kun onkin hyvälaatuinen ja tuuhea tukka, että nuole vaan sitä somalimiehsi kullia vitun kyrvännuolijahuora saatana!!!!!!! Tollainen votun smalimiehen mulkkua nuoleva huora saatana!!!!!!
Mä kun olen myös fyysisesti ja henkisesti terve mies, niin pystyn kyllä omin avuin yksin asumaan ja suihkussa käymään, kun eipä ole fyysisesti terveenä miehenä mitään tarvetta millekkän avustajille.Saako avustajasi 9€/tunti?
Arja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mites tuo saunominen onnistuu käytännössä kun mitään Penetratorseja ei ole olemassa? Laitat oman saunasi oveen kyltin Penetrators? :-)
Siellä saunassa haima-ana sitten heittää kilpaa löylyä mielikuvitusystäviensä bickyn ja maken kanssa :-):-)
- Anonyymi
Terve Peris,
mitenkä haittaako kun jouduin kuljettamaan tässä välissä ihan elävää paskaa sillä juomavesisäiliöllä, niin passaako jos holvaan sen kertaalleen ensin veellä läpi ja tuon sitten sinun kaivoon sen 5000 l vettä.
Mutta näkemisiin ensi viikkoon! - Anonyymi
"Mutta niin se todellisuus monesti vaan poikkeaa Tinderin voimaa uhkuvista esittelyistä ja Me Naiset lehden artikkeleista"
Niin mikä todellisuus? Ei liene vallan harvinaista että auttaa lähimmäistään hädässä? Moni auttaa kaveria kun tällä on kusinen tilanne. Moni tekee ystävilleen ruokaa, moni auttaa frendiä parturoinnissa. Niin miehet kuin naisetkin.No juu ehkä mä hieman kärjistin ja vedin mutkia suoraksi, mutta pitää huomioida asiayhteys ja ympäristö. Tarkoitan siis että varsinkin tän palstan miehillä (myös mullakin) on varsin huonoja kokemuksia naisten käytöksestä ja jos yhtään seuraat tän päivän deittailukulttuuria ja erilaisia ilmiöitä mediassa, niin kyllä mä osaltani kumosin niitä myyttejä eilen. Ehkä osaltaan siihen vaikutti se, että itsekään tapanani ei ole olla mikään riidankylväjä eron hetkellä, mutta toisaalta eilen kerroin asiani suoraan sen kummemmin anelematta. Jos hänelle ei olisi sopinut, tai hän ei olisi halunnut auttaa, niin ei se maailmanloppu olisi ollut sekään.
Toki muutkin tutut ihmiset ovat joskus auttaneet jossain asiassa, ja sama toisinpäin, mutta onhan se nyt eri juttu pyytää jeesiä toiselta mieheltä johonkin käytännön hommaan mitä on hankala tehdä yksin, kuin tuppautua ex-tyttöystävän luo pyykkien, tiskien ja vesikannujen kanssa, päättää mitä syödään ja lopuksi tulla suudelluksi.- Anonyymi
peris234 kirjoitti:
No juu ehkä mä hieman kärjistin ja vedin mutkia suoraksi, mutta pitää huomioida asiayhteys ja ympäristö. Tarkoitan siis että varsinkin tän palstan miehillä (myös mullakin) on varsin huonoja kokemuksia naisten käytöksestä ja jos yhtään seuraat tän päivän deittailukulttuuria ja erilaisia ilmiöitä mediassa, niin kyllä mä osaltani kumosin niitä myyttejä eilen. Ehkä osaltaan siihen vaikutti se, että itsekään tapanani ei ole olla mikään riidankylväjä eron hetkellä, mutta toisaalta eilen kerroin asiani suoraan sen kummemmin anelematta. Jos hänelle ei olisi sopinut, tai hän ei olisi halunnut auttaa, niin ei se maailmanloppu olisi ollut sekään.
Toki muutkin tutut ihmiset ovat joskus auttaneet jossain asiassa, ja sama toisinpäin, mutta onhan se nyt eri juttu pyytää jeesiä toiselta mieheltä johonkin käytännön hommaan mitä on hankala tehdä yksin, kuin tuppautua ex-tyttöystävän luo pyykkien, tiskien ja vesikannujen kanssa, päättää mitä syödään ja lopuksi tulla suudelluksi.Todennäköisempää se on saada apua hätätilanteessa exältä, jos hyvissä väleissä on erottu, kuin tuikituntemattomalta ensitreffeillä. Jos sinä ensitreffeillä toisit kylään pyykit, tiskit ja vesikanisterit, niin siinä menisi ovi kiinni nokan edestä varmasti.
Kaverin jeesaaminen ei ole verrattavissa deittailukulttuuriin. Anonyymi kirjoitti:
Todennäköisempää se on saada apua hätätilanteessa exältä, jos hyvissä väleissä on erottu, kuin tuikituntemattomalta ensitreffeillä. Jos sinä ensitreffeillä toisit kylään pyykit, tiskit ja vesikanisterit, niin siinä menisi ovi kiinni nokan edestä varmasti.
Kaverin jeesaaminen ei ole verrattavissa deittailukulttuuriin.Ihan hyvä pointti tuokin. Joku tilannetaju mullakin sentään on.
Kivat siinä laittaa tinderiin esittelyksi että "Plussaa jos treffeillä viihdyt keittiössä ja kylppärissä, pitäisi tyhjentää kassit. Pesukoneeseen nimittäin." 😂
Mutta vastauksissa ja keskustelussa on ehkä vähän takerruttu liikaa eksäni ja mun asiallisiin väleihin, perus naapuriapuun, ja putkijuttuihin liittyviin teknisiin asioihin. Loppujen lopuksi pääpointtini oli jälleenkohtaaminen eksäni kanssa ja hänen suhtautuminensa/reaktionsa muhun miehenä ja ihmisenä.- Anonyymi
peris234 kirjoitti:
Ihan hyvä pointti tuokin. Joku tilannetaju mullakin sentään on.
Kivat siinä laittaa tinderiin esittelyksi että "Plussaa jos treffeillä viihdyt keittiössä ja kylppärissä, pitäisi tyhjentää kassit. Pesukoneeseen nimittäin." 😂
Mutta vastauksissa ja keskustelussa on ehkä vähän takerruttu liikaa eksäni ja mun asiallisiin väleihin, perus naapuriapuun, ja putkijuttuihin liittyviin teknisiin asioihin. Loppujen lopuksi pääpointtini oli jälleenkohtaaminen eksäni kanssa ja hänen suhtautuminensa/reaktionsa muhun miehenä ja ihmisenä.Miksi ylipäätäät änkesit juuri exän luo pyykkäämään? Tunnut olevasi niin kummissasi siitä että nainen auttoi sua hädässä, joten eikö ensimmäinen ajatuksesi ollut mennä jonkun kaverisi luo hoitamaan vesitarpeita?
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ylipäätäät änkesit juuri exän luo pyykkäämään? Tunnut olevasi niin kummissasi siitä että nainen auttoi sua hädässä, joten eikö ensimmäinen ajatuksesi ollut mennä jonkun kaverisi luo hoitamaan vesitarpeita?
Se oli samalla myös eräänlainen eksperimentaalinen koe. Tokihan mulla olisi ollut muita kavereita tai vaikka naapureita ketkä olisivat auttaneet jos hän ei olisi halunnut tai ehtinyt.
Niin ja nyt muistui mieleen mitä piti eilen kirjoittaa, mutta olin aika väsynyt illalla. Turun kaupungin vesijohto kulkee pellonreunassa, mutta se liittymismaksu on aivan h-vetin kallista, lisäksi tulisi vesilasku kulutuksen mukaan, eikä sitä ainakaan kannattanut ottaa ennen äitini poismenoa talon verotusarvoa ajatellen.
Jorman serkun omistama Pääskyvuoren Maan Siirto Virma varmaan tekisi kaivuutyöt halvalla, mutta just ton kertamaksun ja juoksevien maksujen takia olen kyllä valmis vähän säätämään kerran-pari vuodessa jos sikseen on 😃- Anonyymi
Todella halvalla kun mielikuvitusvirma ei laskuta mitään:)
Partakaweri kirjoitti:
Miten peseydyt, jos sinulla ei ole suihkua? Kaadat ämpärillä kaivovettä?
Onhan mulla suihku ja varaaja saunassa, mutta se on nyt ensi maanantaihin asti poissa käytöstä. Ilman sitä jyrsijää olisin kantanut vettä siitä kaivosta mistä ei lähde vesijohtoa, ja peseytynyt pihasaunassa missä on myös puulämmitteinen pata.
- Anonyymi
Entä jos sähköt menevät poikki ja älypuhelimesta sekä tabletista loppuu akku ei pysty olemaan some:ssa pitkiin aikoihin, mahtaakohan aiheuttaa teinitytölle raivokohtauksen?
- Anonyymi
Mitenkäs jos urheilu yhdistettäisiin someiluun ja tabtelointiin sekä älypuhelinten latureihin, melko yksinkertaista olisi tehdä näin:
Kuntopyörä, johon kytkettynä vaikka auton normaali 100A vaihtovirtalaturi, joka tekee virtaa sitten älylaitteisiin: mitä enemmän poljet sitä enemmän saat viestejä lähetettyä, jos oikein kovasti innostaa lähettää viesti pitää polkea entistä enemmän jolloin kuntokin kasvaa tyttösillä aina viestejä lähetellessä.
Aika terveellinen idea vai mitä`? - Anonyymi
...voisin ehkä jatkaa tuota hieman yksityiskohtaistaakin tuota terveysideaa some-riippuvaisille: käytännönlaite vain joku vanha kuntopyörä, vanhasta autonmoottorista otettu vaihtipyörä missä on välityksiä sekä laturu, hihna ja akku.
Sitten niin sähköpuoleen vain yksinkertaisesti muutama 1000A Internationan Rectifierin (IRF) MOSFET transistori pari suuriampeerista regulaattoria ja se on siinä, toimistosihteerikin osaa noilla ohjeilla valmistaa helpostikin. - Anonyymi
Ajattelin että olisikohan tuollainen tytöille sitten hauska sähköä tekevä kuntopyörä, mitä vimmatummin polkee, sitä enemmän lataa, varsinkin jos kaveritytöllä olisi vastaava ja erliaiset vaihteen, polkisivat kilpaa sähköä keskustellessaan, urheilua samalla siinä höpötellessään.
- Anonyymi
Oksettavaa elämää jossain homeisessa ja lahoavassa kämpässä jossa vesi tulee mätänevästä kaivosta. Pitääkin käydä taas lennättämässä dronea siellä ja postata homeisista ja lahoavista paskakasoista kuvia tänne palstalle! Hyi helvetti!
Hometta talossani ei ole ja vanhaan hirsirunkoon väistämättä tulee lahovaurioita, mutta tiedätkö mitä? Mä olen korjannut lahonneet kohdat enkä käyttänyt niitäkään työtunteja muiden ihmisten talojen arvosteluun netissä 🙃
Ja jos osaat lukea, niin vesi nimenomaan ei tule mätänevästä kaivosta. Ongin elukan ylös mutta en vetänyt uppopumppua. En pesisi edes autoani sillä vedellä juuri nyt.
- Anonyymi
Tää juttu ois sopinut paremmin viime kesälle, kun oli oikeesti kuivaa. Nyt tuskin missään on kaivot hörppineet tyhjää. Lieneekin viime kesältä(?)
Viime(kin) kesänä vedenpintaa piti tarkkailla kun oli kuivaa, mutta ei se loppunut. Todennäköisesti johtui siitä että nyt kun asun yksin niin vedenkulutuskin on pienempää. Mutta niin se vaan päätti tyhjentyä, pohjavedet eivät katso sitä mitä mieltä porukka suomi24:ssä on.
- Anonyymi
Tällä aluella nyt oikein on riehaantunut tuo korona-viiru, aamulla maskipäässä kävin viimeisiä ostoksia tekemässä jotta pärjään noin 2 viikkoa jotta pystyn olemaan asunnon sisällä riittää ruoat jne...
Mutta niin.. jos opettaisi teinitytöille mitä on tietokoneen sisällä ja mitä ne kaikki osat siellä tekevät, voisi olla joillekin kiinnostavaa tietää, sellainen.
On rankka koulutus noihin ja kokemuskin heh, toisaalta kokisin aika hauskaksi kertoa asoita että mitä nuo tietokoneen sisällä olevat kaikki osat tekevät hhahh :D - Anonyymi
Olen useasti käynyt yhden naisen luona tekemässä remonttia sisällä ja ulkoa. Kaivoin keväälläkin salaojaa sen pihaan, pistin putket, tilasin soraa ja kärräsin sorat ojaan ja multaa vielä päälle että nurmikko kasvaa siihen. Oli kovaa hommaa, sain mä kyllä palkkaakin 800 euroa. Joku yritys olis ottanut samasta hommasta yli 4000 euroa joten nainen säästi paljon rahaa koska tiesi että olen hyvä työntekijä ja kokemusta on. Kasvimaasta kaivoin vanhoja kasveja pois, pistin reunakivee ja kaikkea. Aisuriksi en ala mutta panot olen saanut naiselta monta kertaa. Ruokaakin se tekee usein ja kutsuu syömään ja tässä syksyllä sillä on taas pihahommia.
Oikea meininki 😎 Jos nainen tarvitsee miehen apua eikä halua maksaa jollekin urakoitsijalle tai ammattilaiselle, niin varmasti mukaan astuu just tollaset "joustavat maksutavat". Mä en sentään ole työssäni törmännyt sellaiseen ilmiöön 🙊😂
- Anonyymi
Puhutko trollikasta, siitä läskistä jälkeenjääneen cp-vammaisen oloisesta naisesta joka omien valheidensa mukaan pitää vanhustentaloa - JOS se on totta säälin näitä vammaisia jotka joutuvat siellä ollemaan ja syömään jälkeenjääneen pöperöitä
peris234 kirjoitti:
Oikea meininki 😎 Jos nainen tarvitsee miehen apua eikä halua maksaa jollekin urakoitsijalle tai ammattilaiselle, niin varmasti mukaan astuu just tollaset "joustavat maksutavat". Mä en sentään ole työssäni törmännyt sellaiseen ilmiöön 🙊😂
Eikös ne joustavat maksutavat ole varsin yleisiä siellä JyysTaxissa:)))))))))))))))))))))))))))))))))))
- Anonyymi
peris234 kirjoitti:
Oikea meininki 😎 Jos nainen tarvitsee miehen apua eikä halua maksaa jollekin urakoitsijalle tai ammattilaiselle, niin varmasti mukaan astuu just tollaset "joustavat maksutavat". Mä en sentään ole työssäni törmännyt sellaiseen ilmiöön 🙊😂
Ei tuossa ollut kyse joustavista maksutavoista aluksi eikä ole vieläkään. Työ hoidetaan rahalla ja vapaa aikana sitten vietetään iltaa ja seksiä joskus ollut ja oon tuntenut naisen ainakin 15 vuotta.
- Anonyymi
DarkFear kirjoitti:
Eikös ne joustavat maksutavat ole varsin yleisiä siellä JyysTaxissa:)))))))))))))))))))))))))))))))))))
Noup kun mitään Jyystaxia ei ole olemassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noup kun mitään Jyystaxia ei ole olemassa.
Niin Arjakin sanoi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin Arjakin sanoi
Samoin kuin ohutkaula-make.
Anonyymi kirjoitti:
Samoin kuin ohutkaula-make.
Kuka ihmeen Ohutkaula-Make?
Porarin Make se on ainakin lihaksikas ja paksuniskainen jyystärikarju, jolla on myös valtavan iso ja paksu kalu:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))- Anonyymi
DarkFear kirjoitti:
Kuka ihmeen Ohutkaula-Make?
Porarin Make se on ainakin lihaksikas ja paksuniskainen jyystärikarju, jolla on myös valtavan iso ja paksu kalu:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Menes nyt minimuna jonnekin gay-palstalle haaveilemaan miesten kaluista.
- Anonyymi
DarkFear kirjoitti:
Kuka ihmeen Ohutkaula-Make?
Porarin Make se on ainakin lihaksikas ja paksuniskainen jyystärikarju, jolla on myös valtavan iso ja paksu kalu:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))Ohutkaula-make kastun kullervon ja tuonelan arjan frendi, ihan todellinen henkilö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ohutkaula-make kastun kullervon ja tuonelan arjan frendi, ihan todellinen henkilö.
Ne on joo tuttuja tyyppejä, tulee vastaan Lidlissä joka päivä!
Anonyymi kirjoitti:
Ne on joo tuttuja tyyppejä, tulee vastaan Lidlissä joka päivä!
Hieman hidas sytytys mulla, päätin olla vastaamatta tuohon arjatteluun yhtään mitään ja ajattelin että mitähän sieniä joku lie syönyt kun selittää jostain kastun kullervosta. Mutta ton Lidl-kommentin myötä hoksasin jutun juonen 😄👌
No mut sieltähän saa halpaa rahkaa ja jauhelihaa reenisafkaksi että rauta nousee, varmaan Porarin Makekin käy mieluummin Itäharjun Lidlissä kuin jossain isossa Prismassa lapsiperheiden keskellä tungoksessa tälleen perjantai-iltapäivällä 😊😊😊😊😊
Kerrankin mielenkiintoinen aihe, ja vastaajajoukko rajattu.
Miksi tällä palstalla aina rajoitetaan vastaajia?- Anonyymi
Putkimies paikalle, mars, aikaa 2 sekuntia, muuten sukusi sotilasarvot peruutetaan pääsesikunnan toimesta joten mars, aikaa 2 sekuntia korjata tilanne.
- Anonyymi
Tuossa tilanteessa on mahditonta putkimiehen tehdä mitään kun saita akka ei ostanut vesijohtoliittymää ja jätti vaan paskaiset kaivot sinne.
- Anonyymi
Ymmärsinkö, että vaihtoehdot oli ... putkimies paikalle ja homma korjattu nopsasti vs. ootellaan ens viikkoon? Ei kyllä tarvii kauaa mietti kumpi mies veis pisteet kotiin. Se, joka hommaa putkimiehen ja homma pelittää taas.
Arvostan kyllä, että osaa tehdä asioita itte. En kuitenkaan suostu odotteleen vettä ens viikkoon. Hommaisin ja maksaisin sitten sen putkimiehen ite.- Anonyymi
Jos taas (kuten oletan, kun kaivoista puhutaan) putkimiehestä ei tuossa tilanteessa olis oikeestaan tuon taivaallisen apua, niin koko vertailusta katoaa pointti.
Anonyymi kirjoitti:
Jos taas (kuten oletan, kun kaivoista puhutaan) putkimiehestä ei tuossa tilanteessa olis oikeestaan tuon taivaallisen apua, niin koko vertailusta katoaa pointti.
Juu eipä siitä tässä kohtaa olisi apua, ei sitä vettä putkimies saa kaivoon taiottua.
Eikä tuota vertailua kannata niin haudanvakavasti eikä otsa rypyssä ottaa 😃 Ei sekään oikein olisi istunut aisuristereotypiaan jos 250k€ velallisessa Älvsby-kodissa tyhjentyisi kaivo, uudet talot kun käytännössä aina ovat vesijohtoverkossa. Niin siksi toi vertailukin vähän ontuu, mut sen tarkoitus nyt on lähinnä kuvata naisten reaktioita vähän karrikoidusti.
Älkää olko niin tosikkoja että joka lause täytyy kirjoittaa auki 😅- Anonyymi
peris234 kirjoitti:
Juu eipä siitä tässä kohtaa olisi apua, ei sitä vettä putkimies saa kaivoon taiottua.
Eikä tuota vertailua kannata niin haudanvakavasti eikä otsa rypyssä ottaa 😃 Ei sekään oikein olisi istunut aisuristereotypiaan jos 250k€ velallisessa Älvsby-kodissa tyhjentyisi kaivo, uudet talot kun käytännössä aina ovat vesijohtoverkossa. Niin siksi toi vertailukin vähän ontuu, mut sen tarkoitus nyt on lähinnä kuvata naisten reaktioita vähän karrikoidusti.
Älkää olko niin tosikkoja että joka lause täytyy kirjoittaa auki 😅Jospa kirjoittaisit mitä tarkoitat. Lukija tietää vain sen mitä kerrot, ja jos kerrot valheita tai kärjistyksiä niin ei lukija voi sitä tietää. Tässä siis infon oikeanlainen antaminen on sinun, ei lukijan, vastuulla.
- Anonyymi
Taistelusukeltaja sekä laskuvarjojääkäri, aika luuseriammatteja armeijassa runkkareita, naistentuntemus on nollaa hävettääköhän noita yhttään, kun supon miehillä on naisia pilvin pimein, nössöt runkkarit armeijassa HIIHAA HOO- RUNKKARI LASKUVARJOJÄÄKÄRI TÄSSÄ LASKEUTUNEE :d
- Anonyymi
Nyt tulee esiin Dissen nämä mielikuvitus tyttökaveritkin kun vahingossa paljastin hänen neitsyytensä, vimmastui, normaalia elämää tuo neitsyys miehellekin on.
Itseasiassa sellaista juttua, ehkä voisin opettaa teinitytöille jotain digitaalielektroniikkaa ohjelmointia sekä tietokonetekniikkaa, koska en koe sellaista mitään seksuaalista vetovoimaa heitä kohtaan, mutta olisi hassua silti opettaa heitä.
... joo pidän vanhemmista naisista ja noita teinityttöjä on suvussa paljon,... pääasiassa he ovat yleensä isännille ärsyttäviä, että niillä olisi parempi olla jotain jännittävää järkevää tekemistä ja opettelua... - Anonyymi
..jatkan tietysti voisi sitten rakentaa itse jonkin hyödyllisen laitteen, minkä haluaisi, tietystikin olisi hauskaa rakentaa oma tietokone osista toimintaan, yhteisprojekti sitten... voisi olla pieniä projekteja myös, voisi olla joillekin tytöille hauskaa kokeilla ja nähdä miten tietokoneet toimivat, ymmärtäisivät miten älypuhelimetkin toimivat sitten, voisi olla hyödyllistä oppia.
- Anonyymi
... niin jooh, jos minähän joutuisin maksamaan kaikki osat tietokoneeseen, tietysti jos olisi joku kerhojuttu mihin se rakennettu tietokone päätyisi, kirjastoon se tyttösten oma rakentama tietokone, niin kaupunki korvaisi tietysti kulut minulle, ... jooh tuo on ajattelemisen arvoinen ideani, pitäisi vaan kysyä sitten ensimmäisenä tytöiltä, tietokonekerholaisilta että: rakennammeko hyvän tietokoneen vai pahan tietokoneen?
Ja osaisivat korjailla omia tietokoneita kun itse ovat sellaisen osa-osasta rakentaneet... joo tuollaisen kurssin voisin vetää: teinityttöjen tietokonekerho, jotta ei tarvitse olla turhan päiten notkumass - Anonyymi
Joo pakko mennä uuteen hienoon tietokonekirjastoon pelailemaan playstation 4 -pelejä jättiruudulta ja kyselemään nuorisolta, olisiko kiinnostusta tehdä sellainen kerho, kun itselläni on kymmenien vuosien ja satojen professoreiden kokemus tietokoneiden rakentamisesta, harrasteena tehdä 1, 2 tai 5 tietokonetta harrasteena kaupungille :D
Kunhan tuo korona nyt vähän hellittää otettaan.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60814
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111773- 46660
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla214598- 42553
- 52536
- 76523
- 22506
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k82483Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai37480