Jos rakentaisi raketin jolla lähtisin pistäytymään Kuuhun niin kuinka lähdön tulisi tapahtua?
Pitääkö mun suunnata keula kohti kuuta, painaa kaasupedaali lattiaan ja nostaa kytkintä vai pitäisikö minun ennakoida, edellisenä iltana painaa mieleen esim. missä kohden Kuu on vaikkapa kello 23:00 Suomen aikaa ja ampaista tätä merkittyä kohtaa kohden jo päivällä klo 11:00?
Omalla raketilla Kuuhun?
12
142
Vastaukset 12
- Anonyymi
Ihan riippuu raketista.
Paras strategia on laskea etukäteen rata ja lähtönopeus niin, että alkukiihdytyksen jälkeen ei tarvitse kuin tehdä pieniä korjausliikkeitä ja muuten antaa raketin lennellä ilman lisätyöntöä.
Aivan mahdollinen, joskin typerä, vaihtoehto on pitää kaasu pohjassa ja ohjata koko ajan kohti kuuta. Silloin tietysti polttoainetta kuluu tolkuttomia määriä.- Anonyymi
Disneyn studiolle tuotiin polttoainetta tankkiautolla kun porukka kävi Las Vegasissa rälläämässä.
- Anonyymi
Ei se kuu vuoren kaudessa eikä varsinkaan 12 tunnissa ehdi mihinkään liikkua. Kun lähdet raketilla kohti kuuta niin olet avaruudessa matkalla kohti kuuta ja pallomaa jää alas pyörimään ympyrää aiheuttaen taivaankappaleiden ja kuun näennäiset liikkeet taivaalla.
- Anonyymi
No jospa minä kunnostan tuon Vespan ja käyn sillä vaan Korsossa😂
- Anonyymi
Painele vain sillä rekiraketillasi kohti Kuuta. Menet ohi, koska ennenkuin saavut siihen kohtaan missä Kuu näyttäisi täältä Maasta katsoen olevan lähtöhetkelläsi on Kuu sekä Maa kulkeneet kiertoradallaan Auringon ympäri toiseen positioon.
Elikkäs täh, jotta toinen positio kyselee "Nasuvaan". - Anonyymi
Tarkat laskelmat pitää tietysti tehdä, koska matka kestää luultavasti vähintään reilut neljä päivää (näin ainakin aiemmilla kuulennoilla). Käsittääkseni ensin kierretään maapalloa, kerätään vauhtia ja sopivalla laskelmien osoittamalla hetkellä irtaudutaan maan kiertoradalta rakettien tarkkaan lasketulla poltolla. Varsinaisen matkan aikana käytetään lähinnä vain ohjausraketteja mahdollisiin kurssikorjauksiin. Perillä asetutaan kuun kiertoradalle, ja jos on tarkoitus käydä pinnalla sinne laskeudutaan todennäköisimmin laskeutumisaluksella. Yksinkertaistettuna ehkä periaatteessa näin.
- Anonyymi
On pöljää kiertää ensin maapalloa, miksi ei rakenneta sellaista rakettia jolla täräyttää suoraan Kuuhun ja jättää turhat mutkat pois.
- Anonyymi
Ei kyllä suoralla kurssilla kannata Suomesta lähteä.
Päiväntasaajalla onnistuisi aika suorakin kurssi.
Suomesta lähtiessa nouset viistosti ja koko ajan painovoima taivuttaa rataasi ja joudut korjeemaan sitä alinomaa. Päiväntasajalla suoralla nousulla kuun ollessa yläpuolellasi kurssi suora kurssi olisi aika simppeli.
Aikaisemmin nousivat ensin kiertoradalle idänsuuntaan saivat noin 1000km/h ilmaiseksi nopeutta maapallon pyörimisellä. Kiertoradalta lähdetään aikalailla radan tangentin suuntaan ei poispäin maapallon keskipisteestä, taas maan massa taivuttaa rataa mutta osasivat homman. Kyllä siinä on laskutikut viuhuneet. Ei ollut paljoa laskimia vielä silloin.Katson että Maapallolta lähdön suunta on täysin yhdentekevää, on suositeltavaa tosin että suunta olisi ylöspäin.
Tärkeintä on saavuttaa nopeus 11.2 km/sekunnissa joka on vähimmäisnopeus Maan vetovoiman voittamiseksi.
USA:n uusien induktiotykkien lähtönopeus on vaivaiset 3 km/s joten nämä uudet rakettimoottorit ovat kyllä tosi hyviä.
Kiitos vain rakettimoottoriukkeleille.- Anonyymi
nasuvaan kirjoitti:
Katson että Maapallolta lähdön suunta on täysin yhdentekevää, on suositeltavaa tosin että suunta olisi ylöspäin.
Tärkeintä on saavuttaa nopeus 11.2 km/sekunnissa joka on vähimmäisnopeus Maan vetovoiman voittamiseksi.
USA:n uusien induktiotykkien lähtönopeus on vaivaiset 3 km/s joten nämä uudet rakettimoottorit ovat kyllä tosi hyviä.
Kiitos vain rakettimoottoriukkeleille.saturn V raketin kiihtyvyys on meren tasolla 2.56 km/s seuraavien vaiheiden kiihtyvyys oli 4.81 km/s....lisäksi maapallon kieroto liikkeestä otettiin vauhtia..eli käytettiin vetovoima linkkoa vähän kuin moukarin heittäjä.....saturn V kokonais massa melkein 3 miljoonaa tonnia josta hyötykuorman osuus kuunkiertoradalle 41000 kg
- Anonyymi
nasuvaan kirjoitti:
Katson että Maapallolta lähdön suunta on täysin yhdentekevää, on suositeltavaa tosin että suunta olisi ylöspäin.
Tärkeintä on saavuttaa nopeus 11.2 km/sekunnissa joka on vähimmäisnopeus Maan vetovoiman voittamiseksi.
USA:n uusien induktiotykkien lähtönopeus on vaivaiset 3 km/s joten nämä uudet rakettimoottorit ovat kyllä tosi hyviä.
Kiitos vain rakettimoottoriukkeleille.mutta elä sinä huolto aliupseeri vaivaa tällä päätäsi keittele vain kaurapuuroa ja hernekeittoa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta elä sinä huolto aliupseeri vaivaa tällä päätäsi keittele vain kaurapuuroa ja hernekeittoa
Matka Kuuhun käy vatsan kautta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59870Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30647- 87627
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14595- 43573
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56564- 7532
- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70510Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu23507- 61505
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47503- 37486
Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14471Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132429- 42418
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45399Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla97386