Paljonko standardifillari kestää? Paljonko ihmiset yleensä ajaa fillarilla, ilman suurempia korjauksia?
Nishiki Hybridillä on nyt n. 7000 km takana. Takavanne meni vaihtoon, kun olen jättänyt jarrupalojen vaihdon liian myöhäksi ja pala on heikentänyt vanteen materiaalivahvuutta niin, että vanne meni nyt halki kitkapinnan kohdalta. Vaihteet (S-Alivio) toimii edelleen mukavasti, tosin pakkasella pienin eturatas ei suostunut menemään päälle. Viikonloppuna toinen poljin katkesi keskeltä, joten uutta tilalle. Ketjuja ei ole vaihdettu kertaakaan ja uskottu mies sanoi, että ei edes kannata ryhtyä vaihtoon, koska eivät sovi kuluneiden rattaiden kanssa yhteen kuitenkaan. Etukeskiö rahisee hieman, mutta pyörii edelleen. Alkuperäiset kesärenkaat ovat edelleen kunnossa, joskin haurastuneet. Ostan nyt ensi kerran uudet sisärenkaat, kun edessä on muutama pitempi reissu lähiaikoina. Vanhat sisärenkaat säästän varakumeiksi. Jarrupalat vaihdoin ensi kerran taakse pari kuukautta sitten, edessä palat ovat edelleen alkuperäiset.
Uuteen olisi kyllä varaa mutta synkkä ja saita mieli ei anna ostoon mahdollisuutta. Toisaalta tekninen kestävyys kiinnostaa ja on yksi pyöräilyn suola. Ainakin kymppitonni pitää päästä ilman massiivisia korjauksia (lue maksaa niin paljon, että uusi fillari tulee halvemmaksi). Ja syksyllä fillarit maksaakin puolet siitä mitä just tällä hetkellä.
Paljonko kilometrejä standardifillari kestää?
59
8044
Vastaukset
- Luigi Verona
Omistamasi Nishiki alkaa osiensa osalta olla taipaleensa ehtoopuolella. Keskihintaisen, n. 600 eeron pyörän osat alkavat 7000 km:n kohdalla olla jo melko valmista tavaraa. Ketjujen, rattaiden ja avattavien napalaakereiden kestävyyteen voi tietysti hieman vaikuttaa säännöllisellä puhdistuksella ja voitelulla, mutta silloinkin lisäkilometrejä tulee ehkä 1000 - 1500, ehkä?
Runkohan tietysti kestäisi useammankin osasarjan iän, mutta tuon hintaisessa pyörässä sen arvo edustaa useinmiten vain vajaata kolmannesta pyörän kokonaishinnasta. Siitä jokainen voi laskea, kuinka paljon vanhaan pyörään kannattaa satsata vallankin, jos se on Taiwanissa kasattu tusinatuote, eikä mikään eurooppalainen mittatilauspyörä.
Keskimääräisinä arvoina pitäisin nyky-hybridin osille 5500 - 8500 km ja rungolle ehkä 15 000 - 20 000 km ajotavasta ja -kauden pituudesta riippuen.- Pasi
Mutta koska villarit näkyvät näin keväisin olevan arvossaan, niin investoin kuitenkin pieniin korjauksiin alle sata euroa. Sillä saan ainakin uuden vanteen, polkimet ja sisärenkaat asennettuna ja uskon saavani 3000 km lisää kestävyyttä. Syksyllä ostan sitten alennuksesta uuden fillarin, joka tulee olemaan sellaista tyyppiä, johon voi osia ja sarjoja uusia sen mukaan, kun vanhat rikkoutuu. Ehdotuksia otetaan vastaan. Raportoin myöhemmin Nishikin kohtalosta, jos siihen on aihetta.
- Anonyymi
Kuluvat osat kuuluu uusia, eli ne vaihdetaan, oli pyörä sitten mikä tahansa.
- jp
vanha vaihteeton pyörä kestää vaikka kuinka kauan, niissä on kestävät vanteet ja helposti vaihdettavat standardiosat, ketjut jne. samoin rumpuvaihteiset joissa on vain kolme vaihdetta, seitsenvaihteisista ei ole kokemusta eli jos saituus lisääntyy, kunnon kannaltahan on ihan sama ajaako vähän lyhyemmän matkan raskaammalla fillarilla vai hiukan pidemmän kunnollisella
talviajoa ei tunnu kestävän oikein minkään merkkinen maastopyörä, mutta talvella kun tarvitsee niitä vaihteita ja leveitä renkaita, niin joutuu aina uuden hommaamaan, sitten kun vaihteet hajoavat tavalla tai toisella -kertaakaan en ole alkanut vaihteita korjaamaan kun peukalo on enempi kämmenen keskellä kuin siellä sivussa ja korjaamot on turhan kalliita verrattuna uuden pyörän hintaan, vanhasta kun vielä saa myydessä jonkun verran - kun ei ole autoa, niin siinä voi laskea melkein säästöksi sen fillarin hinnan, vaikka keväällä ostaisikin
taitavat tahallaan tehdä niistä sellaisia etteivät kestä niin saa sitten myytyä uuden taas..
ei kai noita sisärenkaita kannata säästellä, niitähän saa automarketeista kohtuuhintaan, olisiko viiden euron paikkeilla kipale, jarrupaloista sen sijaan en tiedä, viimeksi ostin citymarketista halvimmat, sellaiset jotka kestivät vain noin viisisataa kilsaa, jos siis vertaa tuohon sun 7000 niin taitaa niissä olla suuria eroja hinnan lisäksi laadussa- lisäys
osta ihmeessä ulkorenkaat samalla, jos kumminkin joudut koko renkaan irrottaan, ei tarvii yhtä usein paikkailla, kumi haurastuu iän myötä, maksaa alle viidestä eurosta (goodyear tms.)viiteentoista (nokialaiset), jostain syystä kotimaiset maksaa enempi mutta en ole huomannut käytössä mitään eroa - samoin kuin sisäkumit, saa parillakin eurolla, mutta nokialaiset on enempi
- Pohjanpoika
21 000 km takana 20 vuotta vanhalla 5 v retkimallilla. Vissiin 4:s rengaskerta menossa, ketjut ja eturatas vaihdettu, sekä vaihdelanka. Muuten alkuperäinen. Huolto pitää tehdä ja kun ei talvella aja niin säilytys pimeässä, niin renkaatkin kestää paremmin.
- Milla
PK..?
- Pasi
Jees
- Milla
Pasi kirjoitti:
Jees
Sulla on aivan ihana veli!! Vaikkakin siitä on jo kauan..
- Pasi
Milla kirjoitti:
Sulla on aivan ihana veli!! Vaikkakin siitä on jo kauan..
... vaan niitä on peräti kaksi!
- Milla
Pasi kirjoitti:
... vaan niitä on peräti kaksi!
...sitä en usko!
- Pasi
Sisärenkaat ja kesäpäällyskumit menivät vaihtoon, kun jatkuvasti piti olla korjaamassa kumeja. Tänä keväänä onkin sitten vaihdettu...
- takavanne
- polkimet
- jarrupalat
- sisärenkaat
- ulkorenkaat
Talvella ostettu myös nastat talvirenkaat. Korjauksiin ja varaosiin onkin mennyt sitten lähemmäs tuhannen markkaa. Keskiö natkuu-natisee enkä saanut takavaihtajaa säädettyä oikein. Kestääkö keskiö kesän loppuun saakka? Saanko kymppitonnin täyteen ennen elokuun loppua? Pysykää kanavalla...Minulla Nishki 422 ja viimeksi tänään napsahti takavanteesta kaksi pinnaa poikki.
Tämän viikon maanantaina meni takavaihtajan vaijeri. Kaksi viikkoa sitten meni ensin eturengas puhki ei muuta kuin kauppaan ja ostamaan uusi sisuskumi. Laitoin tuon paikalleen ja ehdin polkea noin 100 m kun räjähti takarengas. Prkle. Ei muuta kuin kauppaan ja ostamaan 1 kpl sisukumeja ja kaksi kappaletta ulkokumeja. Samalla ostin jarrupalat ja laitoin nuo vaihtoon.
Vaihteet eivät enää pysy kunnolla paikoillaan enkä ole saanut noita kunnolla säädettyä. Pyörän ostin noin vuosi sitten ja tänään tuli mittariin 5000 km.
Ostan vielä ehkä uuden takavanteen ja hieman syksymmällä ostan edullisesti ensi kevääksi uuden Nishiki Bigfootin.
- Anonyymi
Noin 10 vanha Tunturi perusvaihdepyörä! Renkaat haurastui vuoden aikana, etuvanne uusittu keväällä, laakerit sökönä, tänään hajosi polkimien keskustasta jotain, ei pysty enää ajamaan! Vaierit menossa vaihtoon. Säilytän talvet tallissa. Hintaa oli n. 800 euroa ja todella heikkoa laatua! Pyörän pitäisi kestää 20 vuotta, minun ajolla enemmänkin. Taidan ostaa vahan armeijan pyörän.
- Anonyymi
Armeijan kitkuttimet ne vasta paskoja on. Mutta jos masikistihenkeä löytyy, niin siitä vaan.
- Anonyymi
Mitä noita kisakuskeja olen haastatellut, niin esim Cervelot vaihdetaan kolmen vuoden välein ja kisapyörä ei siirry harrastajakäyttöön. Ja tässä yhteydessä huomautettakoon, että voimansiirto vaihdetaan ainakin vuosittain ja renkaat kolmasti kesässä.
Eilen kun poljin Pulkkilanharjulta Sysmään, tiellä tuli vastaan samaan suuntaan etenevä herra, jolla oli alla KuningasKulkuri 70-luvulta. Pyörässä ei ole muoviosia.- Anonyymi
Kyllä on - ainakin takavaihtajassa ja heijastimissa. Btw - paska pyörä oudolla geometrialla ja liian ohuista putkista räkäistyllä ylitaipuvalla rungolla. On kokemusta. Teräspyörät ovat parhaita, mutta Tunturit, Helkamat, Nopsat ym. eivät muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kuulu niihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

70-luvulla ihmiset oli vielä hoikassa kunnossa ja rungot tehtiin sen mukaan. Nykyiset tersrungot mitoitetaan ehkä 130kg kuskille ja kyyti on sen mukaista. Vielä kun levyjarrujen vuoksi tarvitaan vahvempiseinäisiä putkia niin eipä ne enää kovin mukavakyytisiä ole. Toki aikaa ja käyttöä ne kestää jopa entisiä paremmin.

Kerropa esimerkkejä (merkki ja malli) teräsrunkoisista pyöristä, jotka on nimenomaan suunniteltu mainitsemillasi speksellä... Nykypyörissä käytetyt putket ovat ohuempiseinäisiä ja kevyempiä kuin 70-luvulla. Ne ovat myös hieman suurempia läpimitaltaan. Molempi parempi, itse pidän vanhemmasta suunnittelusta. Vanhoissa putkissa oli valinnanvaraa, ja niistä tehtiin versioita 50-130 kg polkijoille, jopa saman mallinimen alla. Vahvuutta ja painoa säädeltiin seinämäpaksuuden avulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä on - ainakin takavaihtajassa ja heijastimissa. Btw - paska pyörä oudolla geometrialla ja liian ohuista putkista räkäistyllä ylitaipuvalla rungolla. On kokemusta. Teräspyörät ovat parhaita, mutta Tunturit, Helkamat, Nopsat ym. eivät muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kuulu niihin.
70-luvulla tehdyssä ei ollut muoviosia kuin heijastimissa.
Pyörä otettiin uudelleen tuotantoon vuonna 2012 ja silloin käytetyissä osasarjoissa oli jo muovia, valitettavasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerropa esimerkkejä (merkki ja malli) teräsrunkoisista pyöristä, jotka on nimenomaan suunniteltu mainitsemillasi speksellä... Nykypyörissä käytetyt putket ovat ohuempiseinäisiä ja kevyempiä kuin 70-luvulla. Ne ovat myös hieman suurempia läpimitaltaan. Molempi parempi, itse pidän vanhemmasta suunnittelusta. Vanhoissa putkissa oli valinnanvaraa, ja niistä tehtiin versioita 50-130 kg polkijoille, jopa saman mallinimen alla. Vahvuutta ja painoa säädeltiin seinämäpaksuuden avulla.
Kaikki merkit ja mallit. Eu-säädöksissä on määritelty laatustandardit millä rungot hyväksytään myyntiin EU-alueella. Rungot tehdään järeämmksi kuin ennen. Mainitsemasi suurempiläpimittaiset putket tekevät osaltaan rungosta järeämmän.
70-80-luku oli teräsrunkojen kulta-aikaa ja silloin kyllä putkien seinämät oli yhtä ohuita kuin nykyäänkin. Tosin silloin oli paljon halpapyöriä jotka nekin tietty oli terästä ja varmasti laaduttomia kuten halpapyörät nyt ovat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki merkit ja mallit. Eu-säädöksissä on määritelty laatustandardit millä rungot hyväksytään myyntiin EU-alueella. Rungot tehdään järeämmksi kuin ennen. Mainitsemasi suurempiläpimittaiset putket tekevät osaltaan rungosta järeämmän.
70-80-luku oli teräsrunkojen kulta-aikaa ja silloin kyllä putkien seinämät oli yhtä ohuita kuin nykyäänkin. Tosin silloin oli paljon halpapyöriä jotka nekin tietty oli terästä ja varmasti laaduttomia kuten halpapyörät nyt ovat.Noi halvat teräsrunkopyörän on järjettömän painavia ja raskaita polkea.
Kukaan, joka on hiilikuitu runkoisella pyörällä ajanut, koskaan enää mitään teräsrunko pyörää mene ostamaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
70-luvulla tehdyssä ei ollut muoviosia kuin heijastimissa.
Pyörä otettiin uudelleen tuotantoon vuonna 2012 ja silloin käytetyissä osasarjoissa oli jo muovia, valitettavasti.Mistäs ne jickey wheelsit on tehty?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki merkit ja mallit. Eu-säädöksissä on määritelty laatustandardit millä rungot hyväksytään myyntiin EU-alueella. Rungot tehdään järeämmksi kuin ennen. Mainitsemasi suurempiläpimittaiset putket tekevät osaltaan rungosta järeämmän.
70-80-luku oli teräsrunkojen kulta-aikaa ja silloin kyllä putkien seinämät oli yhtä ohuita kuin nykyäänkin. Tosin silloin oli paljon halpapyöriä jotka nekin tietty oli terästä ja varmasti laaduttomia kuten halpapyörät nyt ovat.Ei, nykyään ne ovat ohuempia ja läpimitaltaan paksumpia. Idea oli saada kevennettyä putkien painoa seinämiä ohentamalla ilman että kestävyys (rasituksessa) kärsii - samalla myös putken jäykkyys kasvaa hieman. Vanhat putket ovat toisaalta paksumpiseinäisinä vahvempia ulkopuolisia voimia (puristus, iskut) kohtaan. Tämä pätee siis laatuputkiin (Columbus, Reynolds, Dedacciai jne. - Rautaruukin putkista tässä yhteydessä ei puhuta).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noi halvat teräsrunkopyörän on järjettömän painavia ja raskaita polkea.
Kukaan, joka on hiilikuitu runkoisella pyörällä ajanut, koskaan enää mitään teräsrunko pyörää mene ostamaan.Laadukkaat teräsrungot ovat nykyään melko kevyitä. Teräs kestää käytössä hiilikuitua paremmin. Naarmuja kun ei tarvitse pelätä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noi halvat teräsrunkopyörän on järjettömän painavia ja raskaita polkea.
Kukaan, joka on hiilikuitu runkoisella pyörällä ajanut, koskaan enää mitään teräsrunko pyörää mene ostamaan.Hiilaripyörä voi olla todella epämukava täristin teräsrunkoon verrattuna. Lisäksi kestää helposti 20-30 vuotta. Turvallinen valinta hauraaseen, helposti rikkoontuvaan hiilikuituun verrattuna.
Veikkaan että nykypyörät ei 30 -v ikää tule näkemään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei, nykyään ne ovat ohuempia ja läpimitaltaan paksumpia. Idea oli saada kevennettyä putkien painoa seinämiä ohentamalla ilman että kestävyys (rasituksessa) kärsii - samalla myös putken jäykkyys kasvaa hieman. Vanhat putket ovat toisaalta paksumpiseinäisinä vahvempia ulkopuolisia voimia (puristus, iskut) kohtaan. Tämä pätee siis laatuputkiin (Columbus, Reynolds, Dedacciai jne. - Rautaruukin putkista tässä yhteydessä ei puhuta).
Onko esimerkkejä tai dataa asiasta? Kuinka ohutseinäisiä nykyputket sitten ovat ohuimmillaan?
Ainakin 80-luvulla oli 0,4mm seinämäpaksuuksia ihan yleisesti. Paksummat putket tuli kun polkijatkin on paksumpia nykyisin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko esimerkkejä tai dataa asiasta? Kuinka ohutseinäisiä nykyputket sitten ovat ohuimmillaan?
Ainakin 80-luvulla oli 0,4mm seinämäpaksuuksia ihan yleisesti. Paksummat putket tuli kun polkijatkin on paksumpia nykyisin.0,4 mm seinämävahvuus ei ole ollut yleisin saati tyypillisin 1980-luvulla pyörien runkoputkissa käytetty. Toki niitä tehtiin, mutta 0,5 mm on ollut tyypillisempi ohennus. Reynolds 753-putkesta tehtiin 80- luvun lopulla malli, joka oli ohennettu 0,3 mm seinämävahvuuteen, ja myös Tangella oli vastaavia. Näitä "superlite"-putkia ei kuitenkaan suositeltu yleiskäyttöön, ajajan max. painosuositus näillä oli 60-70 kg tienoilla.
Esimerkkejä hieman tyypillisemmistä 80-luvun pyörien runkokolmion putkien läpimitoista ja seinämävahvuuksista tyypillisine painosuosituksineen:
Columbus SP - Istuinputken ja alaputken halkaisija 28,6 mm ja yläputken halkaisija 25,4 mm. Putken seinämä ohennettu 0,7 mm keskeltä, päistä paksuus 1 mm. Ajajan max. painosuositus ca. 90 kg.
Columbus SL - Putkissa sama halkaisija kuin edellä. Putken seinämä ohennettu 0,5 mm keskeltä, päistä paksuus 0,8 mm. Ajajan max. painosuositus ca. 70 kg.
Esimerkki tällä hetkellä yleisestä tavasta rakentaa pyörän runkokolmio:
Columbus XCr - Istuinputken ja alaputken halkaisija 31,7 mm ja yläputken halkaisija 28,6 mm.Putken seinämä ohennettu 0,4 mm keskeltä, päistä paksuus 0,6 mm.
Ajajan max. painosuositus - ei ole. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laadukkaat teräsrungot ovat nykyään melko kevyitä. Teräs kestää käytössä hiilikuitua paremmin. Naarmuja kun ei tarvitse pelätä.
Hiilikuitu ei tosiaan kestä naarmuja, kolhuja, tärinää, kosteutta, kuraa, jännitystä eikä varsinkaan katsomista. Heikommat kuidut katkeilevat jo ihan siitä, kun niitä ajattelee.
- Sarkasmia - - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hiilikuitu ei tosiaan kestä naarmuja, kolhuja, tärinää, kosteutta, kuraa, jännitystä eikä varsinkaan katsomista. Heikommat kuidut katkeilevat jo ihan siitä, kun niitä ajattelee.
- Sarkasmia -Hiilikuitu kestää:
-Tärinää, kosteutta, kuraa, jännitystä erittäin hyvin.
-Katsomista kohtalaisesti.
-Naarmuja, kolhuja ja puristusta heikosti.
-Realismia-
- Anonyymi
KLVt on tietoisesti rakennettu siten, että vanteet ja pinnat ym hajoaa muutamassa vuodessa, on estekivetyksiä, korotettuja reunoja, kanttareita jne.
Jos ajaa sileällä ajoradalla, pyörä kestää pidempään.- Anonyymi
Harva rikkoo pyöräänsä pelkillä jaloilla, ajoalusta on tärkeämpi.
- Anonyymi
Vauhti on sovitettava ympäristön mukaan. Silloin mikään ei hajoa.
- Anonyymi
Oli päässyt etupyörän kiinnitysmutterit löystymään niin, että oli huomattavaa välystä sivusuunnassa heiluttaen. Kiristin mutterit, eikä välystä nyt tuntunut, mutta mieleen tuli, liekö etupyöränlaakerit jo kerinneet lähteä hajoamaan... on saattanut jo viime kesänä olla jonkinverran löysyyttä niissä, kun oli ongelmia mm. jarrujen vikisemisen kanssa, osasyy saattoi olla väsyneessä palautusjousessa, löystyneessä jarrupalan kiinnityspultissa, mutta varmaan myös välyksellisessä etupyörässä jonka pystykallistuma varmaan muuttunut välillä niin että se jarrupala ottanut kiinni vanteeseen.
Takanavan mutteritkin tarkistin, mutta ne olivat tiukasti kiinni. Jostain syystä vain etunapa oli löystynyt.
Lisäksi jo aiemmin huomasin ohjaustangonkin kiinnityspultin löystyneen ja tanko oli jo alkanut kiertyä ja liukua sivusuunnassa pois kiinnikkeestään. Aika vaarallinen vika jos se olisi päässyt kokonaan irti... - Anonyymi
Kuusi vuotta vanha pyörä, kilometrejä 1500-2000 vuodessa, kesäisin. Vaihdettu on kerran jarrupalat ja kumit, jotka eivät olleet vaihtokunnossa mutta hiukan karkeakuvioisempiin vaihdoin, kun pito oli olematon. Toisen polkimen laakerointi nyt sökö, eli ne on vaihdettava. Vaihdevipu on vaihdettu, mutta se rikkoutui pyörän kaatumisen seurauksena.
Nyt on tarpeen vaihtaa myös vaihdevaijeri ja suojakuori, ei pudota kunnolla pienemmälle rattaalle, vika on selkeästi vaijerissa ja/tai kuoressa, huomaa kuinka irrotetu vaijeri takertelee. Samalla vaihdetaan jarruvaijerit ja kuoret. Ohjanlaakerista on aavistuksen tihkunut vaseliinia ulos, kai senkin voisi uudelleen rasvata.
Itse huollettu ja voimansiirto pidetty suht'koht puhtaana aina. Napoja ei ole avattu koskaan, ei ole ollut tarpeen ja edelleen pyörii herkästi ja välyksettömästi. Rattaissa ei silmämääräisesti katsottuna näy hampaissa muodonmuutoksia. Kolmannet ketjut menossa, ne ovat halpoja ja luultavasti niiden vaihtaminen ajoissa on pitänyt voimansiirron kunnossa.
Maksoi 1800 euroa aikanaan, ei siis ihan halpa, mutta jotain katetta on kai rahalle saatu.- Anonyymi
Korjataan hintaa: jotakin 1300 euroa, se oli peruspyörän hinta, lisähintaa tuli sitten varustelusta. Pyörä on Pelago. Teräsrunko ja haarukka, ja nekin ovat säilyneet ruosteettomina, eli pintakäsittelyt on tehty asiallisesti ja hyvin. Muut osat ovatkin rosteria tai kromattua terästä. Käytön jälkiä on mutta ei paljoa, rungon ja haarukan osalta ei oikeastaan lainkaan.

On noissa aika paljon alumiiniosiakin. Melko asiallisen oloisia pyöriä... miksihän ovat muuttaneet runkoja bulkimpaan suuntaan, ei enää muhveja - ja esim. Airiston runko on häkellyttävän samanlainen kuin parilla muullakin retropyöriä myyvällä merkillä.

Alumiini on sitten uudempiin mallien ”tuotekehitystä”, ei ole kuin joitakin pisteosia, esim. polkimet.
Ja ehkä rungot hankitaan nykyisin joltakin suuremmalta valmistajalta? En tiedä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On noissa aika paljon alumiiniosiakin. Melko asiallisen oloisia pyöriä... miksihän ovat muuttaneet runkoja bulkimpaan suuntaan, ei enää muhveja - ja esim. Airiston runko on häkellyttävän samanlainen kuin parilla muullakin retropyöriä myyvällä merkillä.
Kehitys kehittyy ja muhvit ovat isoisien aikaisia höpötyksiä. Onhan se muhvikin jossain vaiheessa pikku putken pätkistä hitsattu yhteen ja sitten tämä kokoelma juotettu runkoon. Nykypäivää on jotta putket osataan hitsata jo luotettavasti toisiinsa kiinni ilman muhvi "kovajuotos" kökköjä ja jäävät siten historiaan.
- Anonyymi
Olen nyt ajellut Carraron 4v Nexus vaihteisella sen 20v. Ostin käytettynä ja huollettuna pyöräliikkeestä. Ajoa on tullut keskimäärin 1000-4000 km vuodessa. Ketjuja, etu jarrupaloja, vaijereita, polkimia ja muutama satulakin on mennyt samoin takavanne. Renkaita vaihdettu kerran pariin vuoteen ellei ole menneet kyljestä halki sitä ennen. Eilen illalla kävin taas ajelemassa maantietä 20 km.
Nyt on alkanut tuo keskiö naksumaan ylämäessä. Voi olla että pitää vielä joskus mennä pyöräkauppaan.- Anonyymi
Taitaa tulla satulaputkesta.
- Anonyymi
5000 km ja uutta pyörää alle. Köyhien ongelmia tällaiset ei kosketa minua.
- Anonyymi
Itse olen sitten köyhä, koska 12 kertaa olisi pitänyt fillaria jo vaihtaa ;(
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse olen sitten köyhä, koska 12 kertaa olisi pitänyt fillaria jo vaihtaa ;(
Se on jos on peukalot hukassa, niin lompakkoa kaivettava taskusta.
- Anonyymi
Olet muka saita ja taas kulutat vanteet pilalle? On täällä hassuja tarinoita. Kummat on kalliimmat vanteet vai jarrupalat? No joo, jotkut vaan tahtoo satuilla.
- Anonyymi
Kyllä vanne menee aika herkästi! Kerran yritin hitaalla vauhdilla kanttarin reunan yli ja eturenkaassa oli ilmeisesti liian vähän painetta. No vekkihän siitä alumiinivanteeseen ja vanne vaihtoon.
- Anonyymi
Kyllähän vanteet ovat aivan kulutustavaraa vannejarrullisessa. Vaihdat palat vaikkapa ennakkoon ei se paljon auta sillä hiekka ja muu skeida pitää huolen alumiinivanteen reunan antautumisessa. Itse kannattaa opetella vanteen vaihto joka ei niin kaksinen homma ole loppupeleissä, mutta säästää rahaa aivan oikeasti, kun ei tartte viedä fillarikorjaamolle jossa asiakas nyletään puille paljaille :D

Suomesta on vaikea löytää edullisia vanteita, kysyntää on ilmeisesti lähinnä hifimmälle tavaralle. Profiilinkin pitäisi täsmätä likimain vanhojen pinnojen pituuteen. Ulkomailta hintaan tulee postimaksut. Jos tilattavaa on muutakin, tuo voi olla kannattava diili.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän vanteet ovat aivan kulutustavaraa vannejarrullisessa. Vaihdat palat vaikkapa ennakkoon ei se paljon auta sillä hiekka ja muu skeida pitää huolen alumiinivanteen reunan antautumisessa. Itse kannattaa opetella vanteen vaihto joka ei niin kaksinen homma ole loppupeleissä, mutta säästää rahaa aivan oikeasti, kun ei tartte viedä fillarikorjaamolle jossa asiakas nyletään puille paljaille :D
Ihan mielenkiinnosta kysyn, miten suoritetaan vanteen vaihto? Äkkiä ajateltuna se tarkoittaisi pinnojen irrottamista ja asentamista uuteen vanteeseen , mutta kiekko olisi joka tapauksessa irrotettava ennen toimenpidettä. Näin yksinkertaisesti ajateltuna.

Kyllä se käytännössä tarkoittaa sitä, että navasta kiinnikkeet auki ja koko kiekko pois pyörästä. Sen jälkeen rengas pois vanteelta ja purkamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän vanteet ovat aivan kulutustavaraa vannejarrullisessa. Vaihdat palat vaikkapa ennakkoon ei se paljon auta sillä hiekka ja muu skeida pitää huolen alumiinivanteen reunan antautumisessa. Itse kannattaa opetella vanteen vaihto joka ei niin kaksinen homma ole loppupeleissä, mutta säästää rahaa aivan oikeasti, kun ei tartte viedä fillarikorjaamolle jossa asiakas nyletään puille paljaille :D
Aika halvalla saa noita peruskäyttöön sopivia keikkoja erilaisiin pyöriin vaikkapa bikesterin nettikaupasta. Että jos hermo kestää viikon odotella, niin sieltä siis. Tulee samalla uusi napa vaihdettua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta kysyn, miten suoritetaan vanteen vaihto? Äkkiä ajateltuna se tarkoittaisi pinnojen irrottamista ja asentamista uuteen vanteeseen , mutta kiekko olisi joka tapauksessa irrotettava ennen toimenpidettä. Näin yksinkertaisesti ajateltuna.
Tietenkin kiekko pois pyörästä, ja renkaat ja vannenauha pois. Sitten uusi vanne vanhan viereen ja pinna kerrallaan (ensin kaikkien pinnojen löysäys) siirto. Tämä on se työn helppo osa. Sen jälkeen kiekko pitää rihdata suoraksi ja keskelle, tämän tekeminen kunnolla on vaikeaa, mutta onnistuu maltilla.

Ei noissa hommissa ainakaan tuntipalkoille pääse. Toisaalta jos aikaa on rajattomasti nii mikäs siinä. Itse hankin valmiin kiekon kaupasta ja käytän ajansäästön polkupyöräilyyn.

Esim. Bike-discount myy halvimman takakiekon 70 e, halvin vanne Mavic A 119 20 e. Riippuu sitten tulotasosta ja veroprosentista, kuinka kauan kestää tienata 50 e netto. Ainakin pienituloinen saa kyllä vanteen vaihdettua tuossa ajassa.
Lisäksi se on kivaa näpertelyä ja ympäristöystävällisempää. Ihmisillähän on täysin hyödyttömiäkin ajanvietteitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei noissa hommissa ainakaan tuntipalkoille pääse. Toisaalta jos aikaa on rajattomasti nii mikäs siinä. Itse hankin valmiin kiekon kaupasta ja käytän ajansäästön polkupyöräilyyn.
Tää on hienoa, että kaikki aika on sitä tulos aikaa ja luppoa ei sekunttiakaan. Tehokkaasti painetaan sitä parasta tuottavaa 16/7 jokainen spede. Vittu mitä paskaa....
- Anonyymi
Ei ne vanteet mitään kulutustavaraa sentään vannejarrupyörissäkään ole. Olen pyöräillyt vuosikymmeniä vannejarrullisillakin pyörillä, enkä ole ikinä vaihtanut vannetta jarrupinnan kulumisen takia. Jarrupalojakin olen vaihtanut ihan yksittäisiä kertoja. Yleensäkään pyöräilyssä paljon jarruja tarvita..... Ugh!
- Anonyymi
Ja satuilu se vaan jatkuu ei niitä vanteita tarvitse vaihdella, jos on pää hartioiden välissä.
- Anonyymi
Jos ajelee kerran vuoteen k-kauppaan hakemaan saludoa Jopolla, niin ei varmaan tarvitsekaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ajelee kerran vuoteen k-kauppaan hakemaan saludoa Jopolla, niin ei varmaan tarvitsekaan.
119000km tuli äsken mittariin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3133681Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322038Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.451664- 911565
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1001331- 1451205
- 811084
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1001080Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61787Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja76757