Niin paljon kuin olen nuoruudessa toivo kuulaa ihaillutkin kuorosäveltäjänä en voi sulattaa sitä että hänen keskeneräiseksi tai suorastaan lyhyeksi torsoksi jäänyttä Jupiter sinfoniaansa on levytetty ja mm. esitetty Yle radio 1:ssä sinfonia-epiteetillä varustettuna muiden aiemmin mainitsemieni suomalaismestarien kokonaisten sinfonioiden kustannuksella.
Kun Kuulan lyhyehkön Jupiter fragmentin ja torson kuulee ymmärtää miksi hän jätti sen kesken sinfoniaan huonosti sopivan materiaalin, tavanomaisen tai jopa amatöörimäisen orkestroinnin ja äänenkuljetuksensa krampinomaisuuden vuoksi ellei sitten ajautunut peräti tonaaliseen umpikujaan. Joonas Kokkonen puolestaan totesi Saikkolan 1. La Campale sinfoniasta että siinä on sinfoniaan sopivaa materiaalia.
Miksei esimerkiksi Saikkolankaan sinfonioita esitetä tai levytetä koskaan? Ehkä vain siksi ettei Saikkolan maine säveltäjänä ole yhtä suuri kuin Kuulalla tai Sibeliuksella joilta levytetään kaikki lyhyet katkelmatkin. Niin naiivi ja tyhmä voi olla ihminen.
Kuulan eteläpohjalaiset sarjat soivat paremmin. Turun filharmoninen orkesteri ja BBC concert orkesteri ovat levyttäneet kakkossarjan (Ostrobothnian suite 2). Sen aloittaa hauskaa orkesterikontrapunktiikkaa sisältävä hersyvä tulopeli ja päättää hurjaa revontuliräiskettä? sisältävä hiidet ne virvoja viritti. Turun filharmonikot soittavat sen hitaammassa tempossa. Ranskalaisen impressionismin vaikutuksesta kertoo myös sarjan vaikuttava toinen osa sävelmaalaus metsässä sataa.
Ärsyttää lisäksi se että tuubiin ladattu Finlandia Recordsille levytetty Kuulan Stabat mater soi niin hiljaa fortekohtia lukuunottamatta ettei siitä tahdo kuulla mitään saati että musiikista voisi nauttiakin loppufuugaa lukuunottamatta. Stabat mater on suomen musiikin keskeisiä teoksia vaikka niinikään jäi kuulalta kesken ja Madetoja täydensi sen. Loppufuuga on myös omana numeronaan tuubissa.
Toivo kuulan Jupiter sinfonia
3
70
Vastaukset
- Anonyymi
Eihän sinfonian johdannosta koostuva lyhyt fragmentti ole mikään sinfonia ja siksi on kyseenalaista käyttää siitä sellaista nimitystä. Sivumennen sanoen Mozart on säveltänyt sen kuuluisamman ja tunnetumman Jupiter sinfonian, joskaan lisänimi Jupiter ei ole Mozartin antama, vaan on mahdollisesti impressaari Johann Peter Salomonin sinfonian varhaisiin pianosovituksiin lisäämä alaotsikko.
- Anonyymi
Mozartin Jupiterin Molto Allegro finaali on ainutlaatuinen sonaattimuodon ja fuugan sulautuma kontrapunktin triumfissa ja apoteoosissaan eikä ole 5 kertaisessa kontrapunktissaan aivan yksinkertainen. Finaalin koodana on viisiääninen fuuga. Kukaan joka ei ole asioista perillä ei voisi aavistaakaan kuinka suurta kontrapunktista taitoa ja hallintaa Mozart osoittaa finaalin humoristisen leikkivissä sävelissä. Sitten tuo valoisten sointujen valtameri. Mozartin kauniiden sointujen taju on tosiaan niin ehdoton että on mahdotonta löytää mistään hänen teoksestaan kohtaa jossa soinnukkuus olisi uhrattu muiden näkökohtien hyväksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mozartin Jupiterin Molto Allegro finaali on ainutlaatuinen sonaattimuodon ja fuugan sulautuma kontrapunktin triumfissa ja apoteoosissaan eikä ole 5 kertaisessa kontrapunktissaan aivan yksinkertainen. Finaalin koodana on viisiääninen fuuga. Kukaan joka ei ole asioista perillä ei voisi aavistaakaan kuinka suurta kontrapunktista taitoa ja hallintaa Mozart osoittaa finaalin humoristisen leikkivissä sävelissä. Sitten tuo valoisten sointujen valtameri. Mozartin kauniiden sointujen taju on tosiaan niin ehdoton että on mahdotonta löytää mistään hänen teoksestaan kohtaa jossa soinnukkuus olisi uhrattu muiden näkökohtien hyväksi.
Mozart ei kai koskaan kuullut kuuluisaa Jupiter sinfoniaansa sillä sitä ei esitetty hänen aikanaan. On spekuloitu myös sillä olisiko Mozartin sinfonioiden säveltämisenä ilmennyt luomispuuska ollut seurausta Mozartin silmissä siintäneestä Lontoon matkasta jota hänelle konsertti impressaarit olivat ehdottaneet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!9311932Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla1069050Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.1194993- 1014208
Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka384157Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti73943Yksi kuoli kolarissa Outokummussa
-toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei773929Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j113709Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista
Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden403603Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle293561