Toivo kuulan Jupiter sinfonia

Niin paljon kuin olen nuoruudessa toivo kuulaa ihaillutkin kuorosäveltäjänä en voi sulattaa sitä että hänen keskeneräiseksi tai suorastaan lyhyeksi torsoksi jäänyttä Jupiter sinfoniaansa on levytetty ja mm. esitetty Yle radio 1:ssä sinfonia-epiteetillä varustettuna muiden aiemmin mainitsemieni suomalaismestarien kokonaisten sinfonioiden kustannuksella.

Kun Kuulan lyhyehkön Jupiter fragmentin ja torson kuulee ymmärtää miksi hän jätti sen kesken sinfoniaan huonosti sopivan materiaalin, tavanomaisen tai jopa amatöörimäisen orkestroinnin ja äänenkuljetuksensa krampinomaisuuden vuoksi ellei sitten ajautunut peräti tonaaliseen umpikujaan. Joonas Kokkonen puolestaan totesi Saikkolan 1. La Campale sinfoniasta että siinä on sinfoniaan sopivaa materiaalia.

Miksei esimerkiksi Saikkolankaan sinfonioita esitetä tai levytetä koskaan? Ehkä vain siksi ettei Saikkolan maine säveltäjänä ole yhtä suuri kuin Kuulalla tai Sibeliuksella joilta levytetään kaikki lyhyet katkelmatkin. Niin naiivi ja tyhmä voi olla ihminen.

Kuulan eteläpohjalaiset sarjat soivat paremmin. Turun filharmoninen orkesteri ja BBC concert orkesteri ovat levyttäneet kakkossarjan (Ostrobothnian suite 2). Sen aloittaa hauskaa orkesterikontrapunktiikkaa sisältävä hersyvä tulopeli ja päättää hurjaa revontuliräiskettä? sisältävä hiidet ne virvoja viritti. Turun filharmonikot soittavat sen hitaammassa tempossa. Ranskalaisen impressionismin vaikutuksesta kertoo myös sarjan vaikuttava toinen osa sävelmaalaus metsässä sataa.

Ärsyttää lisäksi se että tuubiin ladattu Finlandia Recordsille levytetty Kuulan Stabat mater soi niin hiljaa fortekohtia lukuunottamatta ettei siitä tahdo kuulla mitään saati että musiikista voisi nauttiakin loppufuugaa lukuunottamatta. Stabat mater on suomen musiikin keskeisiä teoksia vaikka niinikään jäi kuulalta kesken ja Madetoja täydensi sen. Loppufuuga on myös omana numeronaan tuubissa.