Kertokaapa hyvät ihmiset omista kahden kodin perheistänne.
Meillä on molemmilla muutama lapsi. Itse asun maalla ja nainen asuu kaupungissa. Viikonloput olemme täällä minun luona maalla, mutta viikolla olemme useinmiten kaupungissa, koska "vaimolla" enemmän lapsia, joten minun on helpompi lapsineni siirtyä heille. Talvella ei ole mitään ns. ongelmaa olla kaupungissa, mutta nyt kevään tultua mieleni tekisi jäädä entistä useammin illalla kotiin näpertelemään kotihommia. Toisaalta halu päästä toisen viereen on "polttava"
Miten olette ratkaisseet kahden kodin probleemia?
Meillä on molemmilla muutama lapsi. Itse asun maalla ja nainen asuu kaupungissa. Viikonloput olemme täällä minun luona maalla, mutta viikolla olemme useinmiten kaupungissa, koska "vaimolla" enemmän lapsia, joten minun on helpompi lapsineni siirtyä heille. Talvella ei ole mitään ns. ongelmaa olla kaupungissa, mutta nyt kevään tultua mieleni tekisi jäädä entistä useammin illalla kotiin näpertelemään kotihommia. Toisaalta halu päästä toisen viereen on "polttava"
Miten olette ratkaisseet kahden kodin probleemia?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen elänyt 8 vuotta samassa kahden kodin tilanteessa ,mies maalla ja minä kaupungissa,nyt yhteinen lapsi,joka milloin kummankin mukana,lapset sopeutuneet,minä en. Mies ei suostu kodistaan lähtemään ja nyt kun mulla kaunis uusi koti,en mäkään,,,,,,,meillä ainakin nyt 8 vuoden jälkeen rehellisesti sanottuna suhde alkanut kasvaa erilleen ja minulta ainakin voimat mennyt,se kysyy voimia ja paljon pitäisi tehdä kompromisseja............
Ratkaistiin niin, että muutin ukon luo maalle. Tosin lapsi oli jo muuttanut pois kotoa.
Oli tosi ärsyttävää muuttaa aina viikonloppuna maalle. Tuntui, että ei ehdi koskaan omaa kämppää siivoamaan ja aina saa kassien kanssa kulkea ees taas.
tuntuu täälläkin. tuntuu että oma kämppä on aina lentoon lähdössä. perjantai kun tulee on se aina kämpän laittamista kuosiin. Tuntuu, että lapset saavat siitä esimerkin miten pidetään huushollia yllä. eli ei mitenkään. käydään kotona ja taas iltasella mennään. tavarat ja asiat jäävät riipin raapin pitkin asuntoa ja pihaa. esimerkillä pitäisi lasta kasvattaa... annanpa tällä hetkellä todella hyvää esimerkkiä...
Kuulostaa enemmän kuin tutulta. Minä asun kahden lapseni kanssa kaupungissa ja mieheni 30 km:n päässä maalla kolmen lapsensa kanssa. Me ollaan lasten kans yleensä viikot kotona ja viikonloput maalla. Mies tulee kerran viikossa minun luo. Todella ahdistavaa matkalaukku-elämää ja viikolla kova ikävä. Viikonloppuisin usein mies on vielä toisena päivänä keikalla, ammattimuusikko kun sattuu olemaan. Minä ahdistun siihen ainaiseen odotteluun.Omat rakkaat tavarat on kaupungissa ja tuntuu että kotityöt on tekemättä. En uskalla muuttaa hänen luo, koska ongelmia on ihan riittävästi ja kaksi entistä emäntää on samojen ongelmien takia lähteny lätkimään. Kaikesta huolimatta rakastan miestäni enemmän kuin ketään ennnen. Harrastetaan yhdessä paljon musiikkia ja ollaan aloitettu keikkailu duona. Tuntuu välillä NIIN järjettömältä! Mutta kun ei osaa olla erossakaan...
Ei meilläkään ihan mutkattomasti ole mennyt tämä yhteenmuutto. Toisaalta kurja oli mennä hänen taloonsa asumaan. Valmiiksi sisustettuun ja nimenomaan HÄNEN omistamaansa taloon. Tunnen oloni hieman vuokralaiseksi.
Parempi, mutta ehkä kalliimpi ratkaisu olisi ollut hankkia yhteinen talo ja laittaa sitä yhdessä oman mieleiseksi.
menee taas niinpäin, että minä viikolla käyn useasti miehen luona kaupungissa. Itse asun maalla lasteni kanssa. Talvella ei tuota mitään tuskaa mennä kaupunkiin, koska illat ovat niin kovasti pimeitä. Nyt kun kevät tulee sitä mielellään jää omaan kotiin tekemään piha askareita ym. Silti on haikea mieli, kun haluaisi olla toisen lähellä. Se ainainen reissaaminen alkaa ottaa sielunelämän päälle yllättävän paljon ja pian. Tuntuu kuin aina pitäisi olla menossa tuli hännän alla eikä aikaa ns. tavalliselle olemiselle jää.
Omat vanhempani ovat melkein koko avioliittonsa ajan asuneet erillään töiden vuoksi ja äitini on ollut se joka on joutunut matkustamaan kotien välillä. Molemmat kodit on maatiloja, joten hommaa on melkolailla riittänyt, kun kyse on kuitenkin melko suurista taloista ja luonnollisesti maalla sisään kulkeutuu enemmän multaa, roskaa yms. ja on niitä pihatöitäkin vielä. Minulla on vanhempi veli ja olemme aina olleet äitin mukana, siellä missä hän on "asunut" viikonloppujaan tai kesiään, kunnes sitten vanhemmalla iällä saattoi jo jäädä yksin.
Minusta kahdenkodinasuminen on melko lailla uuvuttavaa; ikinä ei oikein ole kotona ja koko aika on kassit oltava pakattuina että milloin lähdetään seuraavan kerran. Ja yleensä myöskin juuri ne tavarat mitä olisi juuri kaipaamassa on siellä toisessa kodissa, joten piti olla aina isot pakaasit mukana, mikä viikonlopun reissulla tuntuu hieman hölmöltä, mutta jos tarvii...
Asumisjärjestelyt on varmaan kuitenkin olleet kaikkein raskaimpia isälleni, joka on koko aika ollut perheellinen, mutta ei ole kuitenkaan asunut perheensä kanssa. Tästä seurannutta katkeruutta ollaan me lapset saatu kuulla, vaikka me ei koko asiasta olla päätettykään ja yhtä lailla meille on jäänyt paha mieli ja tunne ettei tunne omaa isäänsä tai ole tämän kanssa.
Tällä hetkellä asun viimein jo yksin ja OMASSA kodissani, josta minun ei tarvitse lähteä mihinkään viikonlopuksi tai kesäksi, ellen itse sitten satu haluamaan. Oman kodin arvo ja pysyvyys onkin nyt hyvinkin tärkeä.
Ehkä toisille kahden kodin asuminen sopii oikein hyvinkin, mutta yleensä se varmastikin vie enemmän voimavaroja normaalista elämästä. Hankala myöskään sanoa lasten puolesta mitään mielipidettä, itse kyllä olisin paljon antanut jos olisi "normaalia" perhe-elämää ollut, mutta toisaalta, tämän erityislaatuisuuden vuoksi olen tälläinen kuin nyt olen.