Luottamuspula

Anonyymi

Saako ministeri valehdella (puhua muunneltua totuutta)?

Katainen kertoi Ilkka Kanervan kyvyn toimia ulkoministerinä heikentyneen merkittävästi. Kataisen mukaan oli suuri riski siihen, että Kanervan jatkaminen ulkoministerinä olisi vaikuttanut koko hallituksen työhön.
(Lähetti tekstiviestin "tyttöystävälleen),ei ollut mitään tekemistä hallituksen asioihin.

Pääministeri Jäätteenmäen ero
Kesäkuun 18. päivä 2003 eduskunnan täysistunnossa kuultiin pääministeri Anneli Jäätteenmäen ilmoitus Irak-keskustelun taustoista. Eduskunnan luottamus Suomen ensimmäiseen naispuoliseen pääministeriin loppui puheenvuoroon, josta kollektiiviseen muistiin ovat jääneet ”pyytämättä ja yllätyksenä” Jäätteenmäelle toimitetut muistiot.

Nykyisen hallituksen ministerit valehtelivat kansalle "maskeista".
Kansa tiesi,että niitä ei yksinkertaisesti ole.
Eilen pääministeri kertoi totuuden.
Ei voi olla enämpi luottamuspulaa hallitukseen,näin vakavassa asiassa kerrottu kansalle muunneltua totuutta.
Toivottavasti eroaa,jotta ei tarvitse erottaa (hallitus).

12

227

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Perustuslain 60§:n mukaan ’Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.’ On täysin perusteltua kysyä, ovatko valtioneuvoston jäsenet antaneet virheellistä tietoa liittyen maskien käyttöön.

    • Anonyymi

      Katsoessani opposition örvellystä liberaalisiivestä äärikonsrrvatiiveihin alan vakuuttua, että älykäs oikeistolainen on taruolento.

      • Anonyymi

        Oppositio on toistuvasti povannut taloutemme tuhoa johtuen hallituksemme taloustoimista. Luottoluokittaja Fitch on kuitenkin eri linjoilla - se pitää Suomen näkymiä edelleen AA -vakaina ja uskoo hallituksen toimien jopa nostavan luottoluokitustamme.


      • Anonyymi

        Energiayhtiö Fortum myi sähkönsiirtoliiketoimintansa vuonna 2013. Uuden yhtiön nimeksi tuli Caruna. Nimi on saanut vuosien varrella huonon kaiun.

        Vuonna 2016 Caruna kertoi nostavansa sähkön siirtohintoja 27 prosenttia. Se oli ennenkuulumatonta. Carunasta tuli hinnankorotusten ja verokikkailun vuoksi kohuyhtiö.

        Nyt hallitus yrittää korjata sähköverkkojen yksityistämisen yhteydessä tehtyjä virheitä. Se valmistelee lakiesitystä, joka pyrkii hillitsemään sähkön siirtohintojen nousua.


    • Anonyymi

      Voi hyvä tavaton? Mistä näitä aivottomia aloituksia tulee?

      Kuka ei tiennyt keväällä, että maskeja ei saa mikään maa? Ruotsiin ei riittänyt edes ammattikäyttöön maskeja. Meillä sentään niitä riitti.

      Suomi teki kaiken oikein keväällä. Olisi ollut järjen köyhyyttä kuormittaa maskivajetta kansan pakottamisella maskeihin. Se olisi ollut katastrofi.

      Maskeista ei edes olisi ollut hyötyä tilanteessa jossa tartuntoja oli "liian vähän".

      Ja vielä tänä päivänäkään ei ole varmuutta, onko maskeista muuta hyötyä kuin psyykkinen.

      Niissä maissa joissa maskeja eniten käytetään leviää tauti myös eniten.

      Meille sopii parhaiten etäisyys ja käsidesi. Märkä rätti suun edessä voi olla oikea viruslinko!

    • Anonyymi

      Deletoit sitten lässy orvon jutut. Se on hyvä se,heh

    • Anonyymi

      Jos maskien hyöty on ollut kokoomukselle koko ajan selvillä, miksi kokoomuksen edustajat alkoivat käyttää maskia salissa vasta, kun eduskunta näin ohjeisti?
      pilalle passattuja lapsukaisia

    • Anonyymi

      Nyt joku porukka on huutanut maskeja kuin jeesusta pelastajaksi - siihen niistä ei valitettavati ole.

    • Anonyymi

      Oppositiopuolueiden olisi hyvä muistaa kuinka kokoomuslainen STM:n silloinen ylijohtaja Päivi Sillanaukee, jonka peruspalveluministeri Paula Risikko /kok.) oli aikoinaan tehtävään nimittänyt, ilmoitti Ylen A-studiossa jo maaliskuussa 23.3.2020: "Tämä päivä on historiallinen päivä. Tämä määräys on annettu ja sosiaali- ja terveysministeriön määräys tarvitaan siihen, että nämä huoltovarmuus­varastot aukeavat. Nyt ne rekat lähtevät liikkeelle. Se tarkoittaa, jos lukumäärissä katsotaan, niin miljoonia kirurgisia suojaimia, maskeja ja satojatuhansia hengityssuojaimia on nyt sitten käytössä. Eivät ne tule loppumaan." Vaan kuinkas siinä kävikään? Kävi ilmi, että varastot eivät olleet enää kuranttia tavaraa, mistä olivat vastuussa edelliset Sipilän ja Stubbin hallitukset (joissa olivat mukana kaikki oppositiopuolueet), ei siis Marinin hallitus.

    • Anonyymi

      Jyrki on nähnyt ja tehnyt kaikenlaista kollegoineen.

    • Anonyymi

      Tämä maskikeskustelu on mennyt aivan hulluksi, kiitos median! Näyttäkää nyt yksikin luotettava tutkimus siitä, että niistä on hyötyä koronan torjunnassa. Maskipakon jo kuukausia sitten käyttöön ottaneiden maiden kasvavat tartuntaluvut kertovat valitettavasti päinvastaista. Tämä sivuutetaan julkisessa keskustelussa täysin

    • Anonyymi

      Suomessa on kuta kuinkin vähiten tartuntoja ja kuolleita koko Euroopassa. Oli keväällä ja on nytkin. Myös talousongelmat ovat pahempia verokkimaissa. Ainakaan mikään maa ei ole pystynyt Suomen hallitusta parempaan

      Tärkeä ja onnistunut asia Suomessa oli ikääntyneiden suojaaminen onnistuneesti. Ruotsissa on tähän mennessä kuollut yhteensä 5894 ihmistä koronaan ja heistä 5653 on ollut yli 60 v ja vain 239 alle 60 v. Väkiluku on puolta suurempi kuin Suomessa. Lukujen lähde Aftonbladet 9.10.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      832
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      538
      761
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe