Kun partneri kertoo pettäneensä, siitä sekunnista alkaa lähtölaskenta erolle.
Eniten suututtaa, kun hän haluaa puhua/selittää..niin mitä? Mitä ihmettä hän voi sanoa, joka sais toisen 'ymmärtämään'? Ja millä pettämistä puolustetaan? Kännit, työkiireet, toisen huonontunut ulkonäkö jne.?
Uskon, että KAIKKI nämä ovat tekosyitä! Eikö muka voida hienovaraisesti vihjaista kumppanille esim. jos tämä on lihonut, että lähettäiskö ulos tai jotain...JOTAIN. Vai onko se parempi, että petetään täysillä, loukataan toista masennuspisteeseen asti ja sitten vasta kerrotaan ongelma..joka silloinkaan ei ollut kaiken tämän arvoinen!
Itse olen sitä mieltä, että maailmassa ei ole aihetta, mistä ei voi keskustella partnerin kanssa...kaikesta, siis kaikesta pitäisi puhua, jotain antaa jotain ottaa vastaan...rakentavaa keskustelua...ei olisi pettäminen näin yleistä?
Olenko oikeilla jäljillä tai edes menossa?
Eniten suututtaa, kun hän haluaa puhua/selittää..niin mitä? Mitä ihmettä hän voi sanoa, joka sais toisen 'ymmärtämään'? Ja millä pettämistä puolustetaan? Kännit, työkiireet, toisen huonontunut ulkonäkö jne.?
Uskon, että KAIKKI nämä ovat tekosyitä! Eikö muka voida hienovaraisesti vihjaista kumppanille esim. jos tämä on lihonut, että lähettäiskö ulos tai jotain...JOTAIN. Vai onko se parempi, että petetään täysillä, loukataan toista masennuspisteeseen asti ja sitten vasta kerrotaan ongelma..joka silloinkaan ei ollut kaiken tämän arvoinen!
Itse olen sitä mieltä, että maailmassa ei ole aihetta, mistä ei voi keskustella partnerin kanssa...kaikesta, siis kaikesta pitäisi puhua, jotain antaa jotain ottaa vastaan...rakentavaa keskustelua...ei olisi pettäminen näin yleistä?
Olenko oikeilla jäljillä tai edes menossa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
En myöskään hyväksy pettämistä. Kyllä saa lähteä siitä paikasta. Eiväthän ihmiset tykkää lainat hammasharjaansakaan ventovieraille, saati sitten...
Mutta kun se olisikin niin helppoa se keskustelun aloittaminen. Jos ajaudutaan siihen tilaan jossa kumpikaan ei halua tai yksinkertaisesti osaa aloittaa keskustelua, niin sen juttukaverin kyllä löytää jostain muualta. Sen takia koulutetaan ammattilaisia jotka aloittavat sen keskustelun, jos vain ihmiset osaisivat mennä heidän juttusilleen ajoissa. Hyvin yleinen ongelma tämä kommunikaation vaikeus pidemmälle edenneessä parisuhteessa.
Pettäminen ei tapa suhdetta. Yleensä sen tappaa "petetty" juuri sillä ettei ymmärrä eikä halua ymmärtää. Vaikka toinen sanoisi mitä; KAIKKI on turhaa/tekosyitä/selittelyjä.
samaa luokkaa kuin richartt, eli vailla järkeä.
'Yleensä sen tappaa "petetty" juuri sillä ettei ymmärrä eikä halua ymmärtää.' Halua ymmärtää mitä?
Ja kyllä, kaikki on turhaa/tekosyitä/selittelyjä!
Mikä muka voi olla perusteena pettää?
Tiina, kun miehesi tulevaisuudessa pettää, niin kuten richart, mieti sinäkin sitten vain omia virheitä, ja miten jatkossa voit parantaa itseäsi.
Mutta ennen kuin kirjoitat kirjan itsesi uudelleen löytämisestä, ajattelepa sitä hetkeä, kun miehesi oli rakastelun alussa tämän toisen naisen kanssa..miten hän on suudellut ja hyväillyt ja kenties halaillut..ja sitten selittää sulle, että olipa erehdys...
Mut hei, et sitten suutu! jooko?
haluaisin kysyä,kuinka monella teistä on henk.kohtaista kokemusta ko.aiheesta?pettäjänä tai petettynä?
asiaa on helppo kommentoida melko musta-valkoisesti jos ei ole itse rämpinyt uskottomuuden paskasuossa.Olen samaa mieltä sekä tiinan,taran ettö richartin kanssa...
tara,olet oikeassa.Pettäminen on AINA uskottoman oma valinta.Hän on siitä vastuussa.
mutta richartin kanssa olen samaa mieltä siinä,että joskus taustalla todella voi olla suurta pettymystä omaan suhteeseen ja kyvyttömyyttä sen sanomiseen...näin pettäminen on tavallaan viimeinen hätähuuto kumppanin puoleen.
Reilu vuosi sitten mieheni jäi kiinni uskottomuudesta.Olen nää kuviot käynyt siis läpi perkeleen omakohtaisesti.Olen vieläkin ajoittain todella vihainen hänelle.Mutta kun aikaa on kulunut ja olemme yrittäneet yhdessä jatkaa,on ollut pakko rehellisesti ruotia meidän suhdettamme ja myöntää se kipeä tosiasia,että huonostihan toinen on voinut kun on tollaseen ryhtynyt.Ja monia asioita suhteestamme en olisi ehkä oivaltanut ilman tätä "herätystä".Silti olen sitä mieltä,ettei miehelläni kuitenkaan ollut oikeutta tehdä sitä,koska ei se ainakaan ollut oikea tapa yrittää ratkaista tyytymättömyyttään .Puhumalla paljon aiemmin olisimme voineet ehkä tämän välttää.
Mutta se on tapahtunut tosiasia.Mukana varmaan loppuelämämme eikä suhde koskaan palaudu täysin entiselleen.Mutta olemme puhuneet nyt paljon,ajautuneet eron partaalle mutta päättäneet jatkaa,koska rakastamme niin paljon toisiamme.Tämä asia on vienyt meidät syvälle mutta tavallaan myös pakottanut meidät rehellisesti puntaroimaan suhdettamme.
Tiina,ymmärrän tuon kommenttisi kuinka petetty tappaa suhteen jatkomahdollisuudet.
Minä olen meidän suhteessa tällä hetkellä se,joka epäröin enemmän.
Keskusteluissa mieheni on ollut äärettömän nöyrä,katuvainen ja avoin,hän haluaa olla jatkossa rehellinen ja vakuutta rakastavansa,yrittää kaikkensa.
Minä epäilen aika ajoin pahasti.En uskaltaudu vielä ainakaan täysillä rakastamaan ja luottamaan.Joskus tuntuu,että itseäni säästääkseni olisi helpompi antaa periksi ja lähteä eri teille.Uskottomuus lyö niin lujaa ja syvälle,ettei ne haavat hetkessä parane.Mutta jos haluaa suhteen jatkuvan,on petetynkin "nöyrryttävä",marttyyrin asemaan ei voi jäädä toista ruoskimaan.Se olisi helppoa,musta-valkoista ja säästäisi kipeältä itsensä ja suhteensa "ruotimiselta".Siis siltä,että lähdemme kasvun tielle suhteessamme.Silloin täytyy löytyä tasavertaisuus,asetelma "minä syytön-sinä syyllinen" on heitettävä pois.JA se pelottaa pirusti monta kertaa.
Uskottomuus on väärä keino yrittää parantaa huonoa suhdetta.Mutta se voi omalla kovalla tavalla avata silmät näkemään sellaista,jota ei muuten näkisi.Suhde ajautuu kriisin,väistämättä.Mutta kriisissä piilee aina myös uuden mahdollisuus.
En hyväksy uskottomuutta.Mutta en menisi tuomitsemaan ketään.
Minun kohdalleni se osui ja olen siitä surullinen ja vihainen.
Mutta ihminen itse päättää,kuinka hän jatkaa siitä.Marttyyrin kruunu on kaunis mutta katkeruus ja viha raskaita kantaa ja ne voivat kääntyä itseä vastaan ajan kanssa.
Jos osaatte, siis osaatte oikeasti perustella, niin vastatkaa...eli...Miten teidän henkilökohtaiset ongelmat suhteessa liittyvät mitenkään siihen, että pitää riisuuntua alastiksi toiselle?